Äitini oli 24v kun minut sai...tapasi mun isän, ryyppäsivät koko kesän...isä oli merimies ja sairaslomalla jalan takia...mutta kun minä sain alkuni, jäi maan kamaralle. Ja on yhä.
Mun äiti oli tunnekylmä...ei lainkaan empatiaa. Pikkusisko sai jonkin verran läheisyyttä koska muutenkin oli luonteeltaan sisäänpäin kääntyvä...kun mun pikkusisko syntyi, äidille tuli tunne että tämä lapsi tulisi kuolemaan häntä ennen.
Minä olin hyvin ylivilkas...mutta en pahantahtoinen. Mitä tekee äiti joka ei muutenkaan tunne myötätuntoa...ärsyyntyy lapsesta joka osoittaa olemassaolonsa ja häiritsee hänen elämäänsä. Mua pienestä pitäen pahoinpideltiin mitä mielikuvituksemmillisimmilla tavoilla...auton kuminen antenni ei jättänyt niin pahoja jälkiä. Saatoin herätä siihen että äiti sylkee mun naamalle kun tuli baarista...meillä oli Retu-niminen koira ja äidin mielestä oli hauskaa kun usutti koiran joka luuli leikkivänsä mun perään...juoksin turvaan mun kerrossänkyyn mutta aina silloin tällöin Retu sai mun jaloista kiinni ja näykkäsi. Siitä syystä en varmaan vielä tänäkään päivänä pidä koirista. Olin peräti 11v kun mut ja mun pikkusiskoni sijoitettiin lopullisesti pois monen lastenkotireissun ja sijaisperheen jälkeen...
Miksi mä kerron tämän? Monet me kannamme kaunaa omille vanhemmillemme, syytämme heistä tunteistamme ja siitä ettei meistä ole tullut ns mitään koska meihin ei aikoinaan uskottu...tai muuten vaan välitetty tarpeeksi. Mutta me itse teemme valinnan. Joka hetki on uusi päätös edessä mitä polkua lähdemme seuraamaan.
Viime vuonna ennen joulua mun mummo ja äitini äiti kuoli. Mun mutsi ainoa sisaruksista joka oli hoitanut häntä viimeiseen asti...kun kuulin, soitin äidille ja sanoin että nyt mä tulen sun luokse ja sillä sipuli. Juttelimme, oikeastaan ekan kerran mun elämäni aikana. Äitini itki...joka oli ensin aika hämmentävää koska olin pitänyt häntä tunteettomana. Ja sanoi että oli aika kakara silloin kun olin lapsi...se oli paljon, enemmän kuin olin osannut odottaa. Ja se riitti. En alkanut lypsämään enempää...
Sen episodin jälkeen emme nyt ole vieläkään ihan sydänystäviä...mutta tärkeintä on se etten ole enää vihainen. Olen antanut anteeksi mun äidille...ja se prosessi sai alkunsa mun aloitteesta, joskus on vaan otettava pallo omiin käsiin ja sanottava että nyt ole siellä, mä tulen sinne ja puhutaan...katkeruus syö meidän omaa sisusta. Vieläkin mulla on kyllä taipumus katkeroitua jos ihminen ei ymmärrä omaa osuuttaan...mutta kun hän sen jotenkin osoittaa ymmärtävänsä edes pienen hetken, anteeksianto tapahtuu kuin itsestään.
Eli mä tänään soitin mun äidille. Oli ollut autokolarissa...onneksi ei mitään käynyt...pyysi tulemaan kylään, hän voi kuulemma järjestää itselleen vapaata. Voitais mennä vaikka karaokeen...
Jos minä pystyn antamaan anteeksi omalle äidilleni, miksi sinä kantaisit omille vanhemmillesi/toiselle niistä kaunaa...mun äiti antoi mulle elämän. Mä annoin mun lapsilleni elämän. Ja mun vatsassa ihan kuplii kun katson heidän hymyä...enpä olisi sitä näkemässä jos en olisi äitini katkerista lanteista ulos työntäytynyt...
Mun tyttö sanoi kerran:
"Äiti, sitten kun minä olen iso, minua ei haittaa vaikka olisin köyhä, sillä minä olen rakkaudesta rikas"
Rakkautta on jokapuolella kun vaan jaksaisi avata katkeruuden painamat silmäluomet...vähän siinä pitää omaa ylpeyttäkin niellä =)
13 kommenttia
Anna Lumisalmi
18.9.2006 23:12
Olet aivan mahtava <3
Vastaa kommenttiin
babyblue
18.9.2006 23:16
Ihana.
Mutta mitä jos ei enää jaksa?
Mitä jos jokainen kerta on tappanut rakkauden hiljalleen, kuihduttanut pois?
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
18.9.2006 23:28
Swanheart *pus*
ninninina...sun sisällä on aina se voima, rakkaus...se on pelkkä illuusio, harha että se olisi kuihtunut sun sisältä pois...Rakkaus on niin mahtava asia ettei kukaan voi sitä tappaa. Se on vähän kuin monimutkainen korkean tason elektroninen laite joka annetaan meidän käyttöömme ilman manuaalia. Ne käyttö-ohjeet hahmottuvat pikkuhiljaa mutta varmasti, kunhan emme luovuta...
Vastaa kommenttiin
Caelestis
18.9.2006 23:35
Muusantuuska, sä oot sissi emännäksi. Piste. :-)
*halaus*
-c-
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
18.9.2006 23:46
Caelestis...kiitos *nolona*
Mun työnimike on muuten sissi, joka tarkoittaa ettei mulla ole osastokohdetta vaan olen ns kiertävä =) Ja selluliittiakin sen verran että maalaistaloon sopisin emännäksi ihan ahterinkin puolesta...
Hmmm...jäin muuten nyt itselleni kiinni...mulla on taipumus ruveta vähän pistämään asioita leikiksi kun menevät liian henkisiksi...suotakoon se mulle anteeksi =)
*halaus*
Vastaa kommenttiin
Caelestis
19.9.2006 01:16
*kimppahali*
Ja teletappityyliin...
*uudestaan*
Ja sitten nukkumaan. :D
-c-
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
19.9.2006 07:15
LadyLike72...itseasiassa mä taas olen siinä luulossa (new age-henkisenä puolihihhulina) että ihmisen sielu nimenomaan valitsee vanhempansa...pumpuli ei kasvata niin paljon jos sielu tahtoo kehittyä. Oli miten oli ja kukin taaplaa tavallaan, mutta jostain syystä mä ymmärtäisin sen logiikan. Olisihan se helpompi ajatella että ollakseni sitä mitä olen nyt, olen tarvinnut ne kokemukset mitä olen saanut.
Caelestis...*kimppahalissa mukana*
Vastaa kommenttiin
juulia27
19.9.2006 12:47
aivan älyttömän kaunis kirjoitus.mun mutsi kuoli kun olin 7v.ja shokki vei muistot.sitten tilalle tuli paha äitipuoli.sanatarkasti.se väitti että mulla ja mun isällä olis suhde kun olemme niin hyviä kavereita.hemskutti olihan se mun ainut tuki ja turva.ja se pilkkoi mun itsetunnon aivan riekaleiksi sanoen että minusta ei ole mihinkään.ettei musta ikinä tule muutakuin.narkkari tai juoppo enkä ansaitse rakkautta jne.kaikki mitä tein oli väärin.jopa sekin kun itkin äitiäni..olen antanut tälle naiselle anteeksi.ja elämä jatkuu.en käsitä miksi jotkut katkeroituvat.ja todellakin sussa on nainen tyyliä.ja jotain ihmeellistä voimaa.olet kaunis ihminen.sisältäpäin myöskin.
Vastaa kommenttiin
Sami
19.9.2006 15:58
Wau =)
Aidolla tavalla todella kaunista. Se, että pystyy antamaan anteeksi ja jatkamaan omalla valitsemallaan polulla. Anteeksianto tuskin tarkoittaa sitä että hyväksyisimme toisten ihmisten pahat teot. vaan vapautta sallia toiselle uusi mahdollisuus näyttää jotain uutta. Anteeksiantaminen vapauttaa myös toisen kaikesta siitä tunnekuormasta, joka muuten saattais varjostaa uusia asioita elämässä. Todellista sielun voimakkuutta toi. Tsemppiä jatkoon! =)))
Vastaa kommenttiin
kulkurikisuli
19.9.2006 17:08
sä olet kestänyt mahdottoman paljon...menee ihan sanattomaksi. mutta tärkeintä on että mikä ei tapa se vahvistaa. ja ettei jää vihaamaan...*JÄTTIHALITUS* sä olet aivan upea ihmien tiedätkös=)
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
20.9.2006 16:28
*punastuu*
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
11.11.2007 18:25
Joops. Mun rakkaus on paskasta kasvava voikukka. Mielikuvajuttujakin monesti...voi sitä ajatella että paska on yöks ja miksi juuri MINÄ kasvan paskan keskellä, tai sitten voi ajatella että onpahan sitä ravintoa maaperässä olan takaa ja olla kiitollinen siitä.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:41
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin