Suojelusprkl

Opi nauramaan itsellesi, ennen kuin alat nauraa muille.

Muille ihmisille on niin helppo nauraa, että sitä välillä unohtaa ajatella asioita omalta kantilta. Siinä vaiheessa, kun itse on se naurunkohde loppuu huumorintaju suurimmalta osalta.

Mulla alkoi pyörimään päässäni tuo ajatus jo viime viikolla sen jälkeen, kun multa kysyttiin miksi pidän blogia.

En tuohon kysymykseen osannut oikein vastaa järkevästi, johtuen siitä että kysymys tuli niin puun takaa ja siitä että olin aikas tööt.

Yksi syy blogin raapustelulle on se, että haluan käsitellä jotain satunnaisia asioita blogissani, tavallaan Cityn keskusteluiden korvikkeena ja sitä kautta herättää edes muutaman ihmisen kesken keskustelua ja ajatustenvaihtoa.
Toinen syy on se, että olen aina ollut hirveän sulkeutunut persoona ja kirjoittamisen avulla olen oppinut avoimemmaksi.
Kolmas syy on se, että haluan ihmisten oppivan sen ettei elämä ole aina niin vakavaa ja että ihmiset tekevät typeriä kämmejä jolloin he joutuvat naurunalaiseksi. Mulla on sellainen perversio, että tykkään pistää itseni naurunalaiseksi omilla tempauksillani. En kuitenkaan elä törttöilläkseni, vaan törttöily tulee ihan luonnostaan. Ja itselle nauraminen on joskus ihan rentouttavaa puuhaa ja ehkä sen takia myös toisille nauraminenkin tulee luonnostaan. Tosin rajat pitää tuntea, että milloin toiselle voi nauraa ja milloin ei.

Kuten olen keskusteluihinkin kirjoitellut, että häpeän tunteesta pääsee helpoiten eroon sillä, että tekee niitä asioita joista saa häpeäntunteen pintaan ja siten oppii elämään niiden mokiensa kanssa. Tavallaan turruttaen itsensä siihen tunteeseen. Itselleen, omien mokien takia häpeäminen on tosi yleinen tunne. Ja olen itse päässyt tuosta asiasta sen verran hyvin yli, ettei ole enää kovinkaan monta asiaa jota en osaisi kuittaa naurulla.

Kaikista paras tunne on se, kun saa yhdelle tai useammalle ihmiselle päivän naurut aikaan sillä, että on itse törttöillyt jotain ja sen törttöilyn pääsee jakaa muillekin. Ehkä joku jossain vaiheessa oppii itse sen ansiosta naureskelee myös itselleen. Se olisi hieno saavutus.

Olen nyt virallisesti katsonut yhden kokonaisen BB-jakson, tosin vain tällaisen ns. pudotusjakson. Voi luoja mitä sontaa tuo on, miten kukaan pystyy seuraa tuota joka päivä ja hyvällä tuurilla hommaa vielä jonkun 24/7 kanavan tuon seuraamista varten!?! Miten tylsää pitää olla, että tuollaista katselee säännöllisesti? Miksi tuntemattomien ihmisten elämä tuntemattomien ihmisten keskellä kiinnostaa?

En pystyisi koskaan addiktoitumaan tuollaiseen sontaan. Ei kyllä pitäisi sanoa koskaan "Ei koskaan" koska sitten suurella todennäköisyydellä tulen tuohon addiktoitumaan. Joskus. Toivottavasti en kuitenkaan koskaan.

Tämä onkin täysin uusi ilmiö, että saan hikan kasvissosekeitosta, jossa on chiliä. Jostain syystä chili on ollut mulle tosi usein hikan aiheuttaja, mutta lähinnä vain raakana syödessä. Kyllähän tuo mun tekemä sosekeitto on aikasta tulinen, mutta en mä nyt sitä ihan raa´an chilin tulisuuteen lähtisi vertailemaan.

Olen tässä nyt viisi minuuttia hikoitellut ja alkaa hiljalleen risoo tämä, koska nukkumaankin pitäisi mennä mutta yritä nyt tässä sitten nukkua kun hikattaa. Nyt vois joku tulla riehuu kirveen kanssa parvekkeelle niin pelästyisin ja saisin hikan pois.

Tuttavani on ihan hajalla, kun sen poikaystävä on to-su reissussa. En tajua miten joku voi olla niin riippuvainen toisen seurasta, että ei kestä tuollaista erossa olemista, vaikka asuu toisen kanssa saman katon alla.

Mulla on viimeiset viisi vuotta mennyt parisuhteilussa enimmäkseen niin, että olen nähnyt maksimissaan kerran viikossa tätä toista osapuolta, jos senkään vertaa. Kyllähän tuo jossain vaiheessa, joissain suhteissa alkoi vituttamaan mutta ei mun maailma siihen romahtanut, suhteet kylläkin:D

Tuntuu jotenkin oudolta, että joku voisi kokea ahdistusta siitä, että asuu jonkun kanssa saman katon alla ja on viettänyt muutenkin kokoajan toisen kanssa aikaa, niin miten voi maailma melkein romahtua siitä kun yhtenä viikkona joutuu olee pari yötä yksinään kotona? Mä ainakin nauttisin, jos saisin viettää muutaman päivän yksinäni, jos olisin asunut toisen kanssa jo tovin saman katon alla. Lähinnä kokisin ahdistusta, jos ei olisi omaa tilaa/aikaa ja toinen haluisi jatkuvasti olla fyysisesti mun lähellä.

Ennen kuin mun pitkäaikaisin suhde kariutui, suhde jossa asuin tämän miehen kanssa saman katon alla muutaman vuoden, vietin tosi paljon poikaystävien kanssa aikaani. Sitten aloin seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ollut mulle juurikaan aikaa joten opin olemaan ja tekemään itsekseni juttuja ilman, että tartti turvautua tähän toiseen osapuoleen liikaa.
Nyt kun ajattelisi jotain yhteenmuuttoa jonkun toisen ihmisen kanssa saman katon alle, niin mua ei kyllä kovin herkästi saisi tuollaiseen toimenpiteeseen suostuteltua. Tosin riippuen tietenkin tilanteesta ja henkilöstä. Ajatus siitä, että olisi jatkuvasti toisen luona yötä ja se mun luona, tuntuu vaan jotenkin liian ahdistavalta. Siinä jäisi hyvin herkästi omat harrastukset sivurooliin, jos pitäisi miettiä sitä että nyt se toinen joutuu olee yksinään siellä kun mä lähden salille, tai muihin harrastuksiini.

Olisi jotenkin tosi kamalaa, tai no ei kamalaa ehkä enemmänkin outoa, asua jonkun kanssa saman katon alla. Silloin kun asuin eksän kanssa niin ei se tuntunut mitenkään oudolta, todella luonnolliselta se tuntui mutta näin monta vuotta yksin asuneena on ehkä vähän liikaa itsenäistynyt ja kaipaa sitä omaa tilaa niin paljon, ettei suostuisi asumaan sellaisessa asunnossa jossa kummallekin ei olisi omaa tilaa. Itseasiassa tuolloin eksän kanssa meillä oli sen verran monta huonetta asunnossa, ettei tila loppunut kesken. Vietin tosi paljon aikaa itsekseni, kuten olen aina viettänyt ihan pienestä pitäen.
Ehkä sekin vaikutti tuohon, etten tuntenut kauheasti ahdistusta asua toisen kanssa samassa osoitteessa, kun muutettiin kumpikin vanhempien luota omaan kotiin eikä ollut kerennyt sitä ennen itsenäistyä ja asua yksinään.

Kyllä mä muistan sen, että oli aivan kamalaa muuttaa pois yhteisestä kodista ja tuntui todella orvolta tulla tyhjään kotiin. Mutta nykyään tuota osaa arvostaa ehkä jo vähän liiankin paljon.

Tervetuloa mummonmökki ja kaksikymmentä kissaa:D

http://www.ultrasjokerit.com

Suunnitellusta koreografiasta joudutaan jättämään tärkein ja näyttävin osa pois turvallisuussyihin vedoten. Olemme olleet kahden vaiheilla perummeko koko tifon, vai teemmekö tämän typistetyn version. Päädyimme lopulta tähän typistettyyn versioon sillä fanit odottavat lauantailta tifoa ja osa on ostanut lipun Eteläpäätyyn pelkästään sen takia.

Tiedotetta laatiessa kaikki näytti vielä lupien suhteen jälleen kerran todella hyvältä. Innostus koreoon oli sekä meidän että Jokereiden puolelta todella korkealla, mutta loppumetreillä iskettiin ylimääräinen kapula rattaiden väliin ja asia on sillä selvä. Nyt ei ainakaan kukaan kuole savumyrkytykseen.

Ihan oikeasti, tekisi mieli kysyä oletteko te hieman idiootteja, mutta koska en tunne kyseisiä ihmisiä henkilökohtaisesti (enkä halua tuntea) tyydyn vain päivittelemään jotta huh huh. Mikä idea on tuoda savupommeja halliin ja vielä laukaista ne siellä jossa on tuhansia ihmisiä katsomassa peliä? Tuo lauantainen tempaus oli kaukana titon pääideasta, joka on katsomotaidetta (tietääkseni) ilman savupommeja. Ainakaan savupommit eivät kuulu sisätiloihin, joissa on tuhansia ihmisiä joista monilla voi olla astmaa ja muita vakavia sairauksia. Oli varmasti myös hauskaa seurata vierestä sitä, kuinka pahaa aavistamattomat Jokereiden kannattajat joutuivat hengittämään tätä ties mitä paskaa sisältävää savua ja lopulta siirtymään muualle katsomaan peliä. Olisi varmasti ollut vielä hauskempaa se, että peli olisi keskeytetty, jolloin 3000euron sakot ei olisi enää riittänyt.

Pistää kyllä miettimään mikä joidenkin ihmisten motiivi on tulla katsomaan jääkiekkopelejä. Jos ei ihan oikeasti halua katsoa sulassa sovussa, ilman älyttömiä päähänpistoja, jääkiekkopelejä niin eikö tuossa vaiheessa kaikista järkevintä olisi jäädä kotia katsomaan kotisohvalta niitä pelejä ja pistellä siellä niitä savupommeja päälle ja hengitellä yksinään savuja?

HUOM
Tämä mielipide on vain ja ainoastaan minun, vaikka tiedän etten ole yksin mielipiteeni kanssa.

Kiusa se on pienikin kiusa x)

Työkaveri on helisemässä, kun se ei ole vielä hokannut kuka tekee irstauksia meidän työpaikan maskoteilla. Enköhän mä kohta jää kiinni, mutta sitä ennen revin vielä muutamat makoisat naurut tuon työkaverin ja meidän maskottien kustannuksella.
Vielä kun saisi lähetettyä anonyymisti tuon valokuvan sille, siten ettei se tietäisi keneltä tuo on tullut... Pitänee avata joku pehmoeläinporno_on_kiva_asia@hotmail.com sähköpostiosoite...

Miten niin levoton olo?

En hirveästi lue iltapäivälehtiä, koska niissä ei ensinnäkään ole mitään luettavaa ja toisekseen noh, ei vaan kiinnosta ne jutut joita sinne väkisin yritetään kasaa.

Eilen aamulla kun kävin työmatkalla ruokakaupassa luin iltalehden/iltasanomien (en muista kumman) etusivua, jossa kirjoitettiin Ville Pusan vaimon hautajaisista.

On todella kauheaa, että 26-vuotias, nuoren perheen äiti kuolee. Mutta ei se ihminen eikä se perhe, ole ainoa joka kokee tuollaisen menetyksen. Miten ihmisiä voi kiinnostaa lukea jonkun "nobodyn" hautajaisista ja miksi kukaan haluaa katsella valokuvia surevista hautajaisvieraista? Lehden etusivulla oli kuva tästä arkun kannosta ja sitten alareunassa oli kuvia eri "julkkis"vieraiden pillittävistä/surullisista kasvoista.

Miksi kukaan haluaa, että hautajaisiin tulee lehdistöä valokuvaamaan tai jos ei kyse ole siitä että itse haluaa, vaan siitä että lehdistö tunkee itse nokkansa tuonne, niin miten kukaan voi lähteä kuokkimaan toisen hautajaisiin ottamaan valokuvia surevista ihmisistä? Ja sitten tehdä siitä lehtijutun. Suru on jotenkin niin henkilökohtainen asia, ainakin itselleni, etten haluaisi siitä koko kansan ajanvietettä.

Mua jotenkin ällöttää lehdistössä se, että ne ruotii tuollaisia asioita jotka ei ainakaan mun mielestä kuulu koko kansan luettavaksi. En mä sitä meinaa, etteikö tuollaisista asioista saisi kirjoittaa, mutta tuntuu vain jotenkin typerältä se että jotain voisi kiinnostaa jonkun ihmisen kuolema niin paljoa, että siitä pitää tehdä etusivun uutinen isoilla hautajaisvalokuvilla. Ei sillä, että Suomessa olisi ollut mitään muutakaan parempaa uutisoitavaa. Välillä vain tuntuu siltä että retostellaan asioilla, joilla ei kuuluisi retostella, vain sen takia kun ei ole parempaakaan kirjoitettavaa.

Olin ihan varma, että onnistun taas tekee jotain sopimatonta sormillani, kun pilkoin habaneroa keittooni. Perussettihän menee jotakuinkin näin: ensin tökkään sormella itseäni nenään, sen jälkeen silmään tai muihin paikkoihin. Tänään poikkesin hieman rutiineistani. Törkkäsin ensin sormeni rohtuneisiin huuliin (sattuu aika helvetin paljon, kannattaa kokeilla jos diggailee kivusta), sen jälkeen hieraisin nenääni ja sen jälkeen koskin itseäni poskeen ja sain allergisen reaktion tapaisen läiskän naamaani. Tuota polttaa aika helvetisti ja se polte nousee kokoajan ylemmäs. Kohta se on silmässä. Olen ihan alien täällä. Minkähän näköinen olen aamusta. En uskalla mennä nukkuun:((

Voi luoja, miten voi ihminen vetää itsensä piippuun.

Menin bodypump-tunnille sillä asenteella "hikoillaan paska pois elimistöstä" ja ajattelin mennä toiselle tunnille heti tuon tunnin päätyttyä. Siinä vaiheessa, kun tunnin puolessa välissä otin huikkaa vesipullosta tai no siis yritin ottaa ja kädet ei meinannu jaksaa nostaa pientä juomapulloa huulille kun ne vaan tärisi, päätin että eiköhän tässä ole rangaistusta tarpeeksi tälle erää. Huomenna kärsin elämää mahtavammista lihaskivuista ja joudun katselee sen lisäksi jääkiekkoa - ehkä.

On metka tunne kävellä alamäkeä kun jalat vie ja muu ruumis tulee perässä. Noh, eiköhän tää tästä kohta taas kun saan työrytmin tasattua, jumpat takaisin säännöllisemmäksi kuin kerran viikossa tapahtuvaksi aktiiviteetiksi ja saliohjelman uusittua. Tuo saliohjelma, joka mulle tehtiin kesällä ja jota jaksoin tehdä aktiivisesti ekan kuukauden, ei enää iskenyt toisen kuukauden jälkeen. Johtuen ehkä siitä, että ihastuin bodypumppiin aivan täysillä ja korvasin sillä ensin yhden salipäivän viikosta ja lopulta salitreeni jäi kokonaan, tai no pariin viikkoo en ole käynyt nostelee painoja muualla kuin pumpissa. Jotain pitää siis tehdä, että saa käytettyä aamutkin hyödyksi kuntoilussa, kun jv-harrastus tulee syömään jonkin verran taas illasta aikaa. Ja lenkillekin pitäisi päästä jossain vaiheessa reenaa naistenkymppiin.

Mun pitäis hommaa personal trainer, sellainen joka köyttäis mun kaulaan talutuspannan ja sit vetelis mua lenkkipolulla tasaisella tahdilla ja sitten kunnon kohottua lisäis tahtia.

Sillä välin lähden tekee pupunruokaa. Olen ihan lovena yhteen porkkana-peruna-keltasipuli-punasipuli-valkosipuli-chili-keittoon. Vannoutunut lihansyöjä himoitsee kasviksia epämääräisen kasvissosekeiton muodossa, taidan olla tulossa sairaaksi tai jotain.

Hitto, että olen mustelmaherkkä immeinen. Voisi luulla, että olen ollut nelinkontin koko viikonlopun, mutta en edes ollut.

En ymmärrä mistä sain taas hirveän kasan mustelmia, nuo polvien mustelmat on vain murto-osa mustelmista:D