Suojelusprkl

En ole ikinä oppinut käyttämään aurinkolaseja. Toissa päivänä ostin jälleen kerran aurinkolasit, ja eilen niitä yritin käyttää töistä lähtiessä. Tunsin oloni jälleen kerran ihan Uuno Turhapuroksi aurinkolasit päässä.
On mulla oudot patoumat.

Näin unta, että olin reumalääkärin vastaanotolla. Olin unohtanut ottaa mukaani röntgenkuvat ja muut tarvittavat lappuset. Se lääkäri katseli kuitenkin mun jalkapöydästä otettua röntgenkuvaa ja sanoi, että sulla on tuossa jalassa reuma. Kysyin sitten, että jaa, kummassakohan jalassa ja se sanoi että vasemmassa. Mietin unessa, että se kyllä kuulostaa loogiselta, koska juuri vasemman puoleinen jalka alkoi ensin oireilemaan. Näytti mullekin sitä kuvaa ja mun jalassa oli hassu jälki. Sellainen valkoinen läiskä jalkapöydän luussa, ihan kuin siitä kohtaan puuttuisi luuta.

Hitto, että säätelin eilen kellojeni kanssa. Olin jostain ihmeen syystä siinä luulossa, että ne pitäisi siirtää taaksepäin(älkää kysykö mitä helvettiä ajattelin, kun tuossa luulossa olin). Nyt tietokoneen kello näyttää 7:25 (se oli ensin päivittänyt itse itsensä ja sit mä rupesin eilen ihan itse säätää sitä) keittiön seinäkello 5:25 ja kännyköiden kellot 6:25. Yritä tässä sitten olla sekoomatta ajan kanssa x)

Mä näin Idolssin Kristianin ja Panun tänään. IIiihhhhh. Vähäx ihq!!1!!.

Röyh. (Hah hah hah oli muutén helvetin kova röyhtäisy)

Ei tuo mun kellarikomero ollutkaan niin turvoksissa, mitä ensin luulin ja muistelin. Kyllä sieltä silti lähti kolmen jätesäkillisen verran tavaraa roskiin. Hävetti hieman raahailla moneen kertaan kauheita kasoja tavaraa roskakatokseen. Meni yks Sulo ihan täyteen pelkästään mun roskia.

Voipahan hyvillä mielin huilata loppun lauantain. Taidan juoda illemmalla muutaman siiderin itseni kunniaksi:)
Nyt pihalle hetkeksi haukkaa happea.

Katselen teevee kakkoselta jotain ohjelmaa porukasta, jotka vaeltaa Pohjoisnavalle omilla pikku tassuilla. Yksi seurueen ukko unohti laittaa housujensa vetoketjun kiinni ja siltä paleltu muna niin pahasti, että siitä piti amputoida 5senttimetriä. Voisko hieman vituttaa tuollainen. Mua ainakin vituttaisi.

Mulla on normaali, ehkä aavistuksen matala ääni.

Vastasin tuossa hetki sitten puheluun töissä ja mun ääni oli helvetin kimee ja korkee. Asiakas esitteli itsensä mulle ja mä yskäsin siinä ja heitin normaalilla äänensävyllä "No mitäs Lasse?" Siinä vaiheessa kumpikin revettiin ihan totaallisesti sille, miten paljon mun ääni muuttui tuon yskähtämisen jälkeen.

Selittelin siinä sitten kippurassa nauraen, että on hieman identiteettikriisiä tässä, etten tiedä oikein miten pitäisi puhua ja kun on tää teini-ikäkin päällä niin äänenmurrostakin pukkaa. Nauroin myös, että huomaa kyllä että on perjantai ja kello lähentelee iltapäivää.

Repeiltiin varmaan useita minuutteja tuolle ja kun lopulta saatiin kasattua itsemme, saatiin hoidettua työasiatkin loppuun.

Onneksi oli tuttu asiakas, ois voinut nipommalla mennä herne nenään.

Olen aina ollut tarkka siitä, mitä itsestäni kerron uusille tuttavuuksille. Ja on asioita, joita en varmasti ikinä kerro kellekään. Hirveän usein musta saa sellaisen kuvan, että olisin tosi avoin ihminen, mutta mun läheiset ystävät tietävät sen, etten juurikaan omista asioistani kertoile.

Toki keskusteluissa ja tässä blogissakin tulee heitettyä suhteellisen avoimesti omista jutuista, mutta mulla on sellaisia piirteitä ja asioita, joista ei kukaan mun läheisimmistäkään ihmisistä tiedä. On vain yksi ihminen, joka tietää 99prosenttisesti ne asiat, joita mulle on elämän aikana tapahtunut, häneen voin luottaa.

Viime kerralla, kun uskalsin avautua omista "ongelmistani" eräälle ihmiselle, hän käytti sitä tietoa murskatakseen mun itsetunnon. Ja teki sen vielä aika törkeästi. Tuon ihmisen vuoksi musta tuli vieläkin varauksellisempi ihminen, kuin mitä jo olin valmiiksi. En tiedä onko se hyvä, vai huono juttu, että mun uudet tuttavuudet joutuvat kärsimään mun luottamuspulasta.

Kun jälleen luotin ihmiseen sain siitäkin näpeilleni. Vaikka se olikin vahinko, mitä sattui, se vaikutti silti muhun todella paljon. Ja tulee luultavasti vaikuttamaan lopun elämäni. Joka kerta, kun olen avannut itseni jollekin ihmiselle, niin olen saanut näpeilleni.

Miksi siis pitäisi vielä jaksaa uskoa siihen, että ensi kerralla kun avaudun en saisi näpeilleni. On aika raskasta olla tämän luonteinen ihminen.

Onko ihan pakko lähtee töihin jos ei haluu ja jaksa ja kiinnosta?

Tuntuu ihan siltä, että silmät on muurautunut kiinni ja täynnä jotain saatanallista unihiekkaa. Onneksi on perjantai, voi huomenna nukkua niin pitkään kuin kykenee. Sit voikin jo innostua varastokopin raivaamisesta ja syöpöttelystä.

Huoh. Kai se pitää lähtee heittää aamulenkki ja siitä hyppää junaan ja töihin. Arg.

Olen katsellut Idolssia muutamia jaksoja, en juurikaan tuota seurannut alkukarsintojen aikoina, oikeastaan vasta viimeiset kolme jaksoa olen katsonut alusta loppuun.

Alkuun pidin tuota Aria helvetin hyvänä tyyppinä, mutta tämän iltainen kiukuttelu tuomareille oli liikaa. Miten tuo kehtaa ruveta väittelemään tuomareiden kanssa siitä, että kuinka monipuolisesti hän laulaa. Jätkä vetää pelkkää heviä, eikä anna itsestään mitään uutta.

Toki hän osaa laulaa helvetin hyvin, mutta sillä on asenteessa parantamisen varaa aika rutkasti. Luulisi tuolla äänellä pystyvän laulaa muitakin biisejä, kuin vain heviä. En usko, että hän tulee voittamaan kisaa, koska kyllä tuo ohjelmaformaatin takapeikot pitävät huolen, ettei se tule voittamaan.

Tuollainen idoli ei olisi kovin hyvä esikuva nuorille. Roikkuisi viikosta toiseen seiska-lehdessä känniörvellyksistään ja sekoiluistaan.