tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)
Sain tänään kello kymmenen, eli noin kaksi tuntia sitten, hämärästä numerosta puhelun. Soittaja oli isoveljeni, syy miksi hän soitti, oli se ettei ollut koskaan vielä soittanut mulle. Kieltämättä outo saavutus, kun ei ole pikkusiskolleen soittanut kertaakaan 26 vuoden aikana x)
Tulipa tuokin koettua, tosin jurrissahan se oli, mutta silti ihan hienoa että soitteli.
Rakastuminen tapahtui jo viime vuoden puolella käydessäni eräässä huonekaluliikkeessä ja näin tämän raamikkaan, vahvan oloisen ja näyttävän näköisen ilmestyksen. Se oli vain 165pitkä, mutta silti teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Huokaillen jäin katselemaan tätä komistusta melkein kyynel silmäkulmassani. Jouduin vain tyytymään haaveiluun, koska elämäntilanteeni ei sallinut moista hourahdusta.
Iloinen jälleennäkemisemme tapahtui viime viikolla, vieraillessani KodinYkkösessä. Ilon kyyneleet virtasivat poskilleni, olin löytänyt tuon komistuksen taas. Hivelin hänen täydellistä pintaansa ja huokailin onnellisena. Taisin hieman hymyilläkin.
Haluan jakaa teidän kanssa elämäni rakkauden. Tässä ja nyt. Saanko esitellä, love of my life:
Olen aina ollut hirveän huono luopumaan itselleni rakkaista asioista. Tänään jouduin vaikean tehtävän eteen.
*Sniif, mä en oikeasti tiedä, onko minulla voimia kertoa tästä näin julkisesti, sniif, mulla on niin paha mieli nyt*
Menin työpaikkani jääkaapille, huomasin siellä orvon näköisen pakasterasiani, joka oli puolillaan jotain tunnistamatonta, lähes elävän näköistä juttua. Avasin kannen pelon sekaisin tuntein. Voisin vannoa, että sillä hetkellä jokin liikahti tuossa purkissa, eikä se todellakaan ollut pyhähenki. Suljin astian kannen ripeästi ja suuntasin roskikselle. Avasin kannen uudelleen ja heitin koko sisällön roskiin. Purkin laitoin vähintäänkin yhtä nopeasti, kuin kannen avasin, astianpesukoneeseen.
Huomasin jääkaapin perällä vielä kaksi pakastinrasiaa, ja jouduin suorittamaan niillekin saman karun kohtalon. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, tuolla tavoin pilaan toisten hyvät elinolosuhteet. Homeillakin voi olla tunteet!
Unohdin vaihtaa aamulla sukkani, tai no jos rehellisiä ollaan niin oli jotenkin niiiiiiin saamaton olo, etten moiseen suoritukseen taipunut.
Junalle kävellessä kyllä rupesi jo hävettämään ja harmittamaan. On meinaan sangen kornia kävellä mustat kävelykengät ja mustat housut jaloissa, kun lahkeiden ja kenkien välistä pilkotti vaaleanpunaiset Snoopy-sukat. En miettinyt tätä asiaa nyt ihan loppuun asti. Ehkä mä nyt kuitenkin kestän tämän asian tuoman häpeän, ilman että pitäisi viiltää ranteita auki.
Onnistuin suututtaa parhaan ystäväni, sekä entisen poikaystäväni tänään. Haluaako joku muu vielä vihata mua? Nyt on selkeästi sellainen päivä, että onnistun suututtaa ihmisiä oikein kunnolla.
Työkaverini harrastaa ratsastamista. Oli ollut talleilla eräs ilta ja jättänyt tavaransa vaatekaappiin. Talleilla oli joku yhdyskuntapalvelusta suorittava henkilö siivoskelemassa ja oli nähnyt kun tämä tapaus lähti ratsastamaan. Tämä siivoskelija murtautui tähän kaappiin, jossa työkaverini tavarat oli (tai no ei murtautunut, koska se ei ollut vissiin edes lukossa) varasti lompakosta kaksi Finnkinon leffalippua, lounareita, pankkikortin ja lähti livohkaan.
Myöhemmin illalla työkaverini puhelin soi, poliisit olivat saaneet tämän hämärähemmon kiinni Stokkalla näpistyksestä ja olivat löytäneet työkaverini pankkikortin siltä.
Hyvä tuuri. Ilman tuota näpistyksestä kiinnijäämistä, ei tuo tapaus olisi jäänyt kiinni lompakosta asioiden pöllimisestä.
Oli tosin yrittänyt selittää, että oli löytänyt tuon kortin ja että oli ollut palauttamassa sitä ja haluaa siitä löytöpalkkion x)
Mä vannoin reilu vuosi sitten, etten vähään aikaan muuta, mutta nyt pitää pyörtää puheet.
Pääsen muuttamaan sen verran unelma asuntoon, että siellä toivottavasti saa asua pitempäänkin. Kyseessä on kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunto, jossa on suhteellisen iso oma piha. Eikä tosiaan negatiivinen asia ole sekään, että asunnossa on kaksi vessaa ja parempi keittiö kuin nykyisessä asunnossani.
Kohta pääsen upottamaan sormeni multaan ja istuttamaan tulppaaneita, erilaisia salaatteja ja yrttejä.
Petokin pääsee leikkaamaan ja laattailemaan ruohoa, kun hankin sille valjaat joilla se voi kulkea vapaasti pihalla. Niin ja pääsen pitämään kavereille grillikemuja kesällä (ja ei, en nyt tarkoita kavereilla niitä tuntemattomia cityläisiä, joita olen miitteihin saanut houkuteltua, kun yks ääliö rupesi moista väittää että pitäisin kaikkia cityläisiä kavereinani)
Harmi vain, että omat kaverit asuu ihan eri paikkakunnalla, kuin minne nyt muutan.
Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten ylläpito ei reagoi heille tulleisiin palautteisiin, siis sellaisiin jotka ovat sellaisia joihin heidän selkeästi pitäisi reagoida.
Rupeaa oikeasti kohta jo vituttamaan tietyt henkilöt täällä Cityssä. Tosin ainahan täältä voi itse lähteä helvettiin, mutta en lähde, koska itse en ole tiettyihin asioihin täällä syyllistynyt.
Mitä vitun ideaa on pitää mitään sääntöjä missään, kun niitä ei kerran tarvitse edes noudattaa?
Olen nyt kohta reilun viikon kuunnellut seinänaapureideni kiivasta paneskelua. Hienoa, että joillekin maittaa seksi. Hirveetä ähkimistä sieltä vaan on aika paljon kuulunut, en mä vaan tuollaista meteliä pidä-toivottavasti ainakaan x)
Pitääkin muistaa vittuilla, jos noita naapureita näkee joskus, että mukavasti kuuluu seinän läpi teidän herkät hetket.
Luultavasti he vain takautuvasti kostavat mulle mun vuosien takaiset huoneistosta kantautuneet seksin äänet, koska silloisella poikaystävälläni oli tapana pitää aikamoista ulvomista, kun sai orkun. Hitto, miks itse ei voi saada tuollaisia orkkuja, että tekisi mieli huutaa nautinnosta. Ihan epistä.
Erään keskustelijan "innoittamana" rupesin miettimään kavereita.
http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=29661&offset=20
Tuosta se ajatus sitten lähti.
Rupesin siis miettimään kaverimääritelmääni.
Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat lapsuuden/nuoruuden aikaiset kaverit ja töiden kautta tulleet kaverit. Löytyy tuosta ryhmästä myös muutamia netin kautta tulleita kavereita, heidät olen tosin tuntenut jo vuosikausia.
Sitten on tämä toinen ryhmä, eli cityn kautta tutuiksi tulleita kavereita/tuttuja. Mun mielestä cityssä on monia todella mukavia ihmisiä ja olen oikeasti onnellinen muutamista ihanista immeisistä joihin olen tätä kautta tutustunut. Naureskelen usein jopa sille, että olen tutustunut täällä sellaisiin ihmisiin joihin en olisi ikinä kuvitellutkaan tutustuvani. On myös muutamia sellaisia, joiden kanssa on ollut kiukkuista sananvääntöä ja nykyään olemme ihan hyvää pataa keskenämme.
Mulle kaveri on sellainen, jonka kanssa voin heittää ihan mitä läppää vaan, ilman että pitäisi pelätä että hän tuomitsee mut. Sellainen, jolle voin kertoa omista huolistani ja hän voi puolestaan kertoa omistaan minulle.
Tuli tuosta keskustelijan kommentista sellainen kuva, että hänen mielestään netti-ihmiset ovat syntisiä eikä niiden kanssa voi olla kaveria. Miksi en siis voisi pitää kaverina netti-ihmistä, jonka olen tuntenut vuosikausia, tai vähemmän aikaa. Onko netti-ihminen jotenkin vähemmän ihminen, kuin oikeassa elämässä tavattu ihminen?
Onko se, että on johonkin ihmiseen tutustunut netin kautta, jokin synti? Eikö netin kautta tutuiksi tulleet ihmiset ole ihmisiä siinä missä netin ulkopuolelta tulleet tapaukset?
Mitä vikaa netin kautta kaverisuhteita luovissa tapauksissa on? Tai lähinnäkin siinä ajatuksessa, että netin kautta tutustuu uusiin ihmisiin.
Kaikesta huolimatta, en häpeä sanoa sitä, että minulla on useita Cityn kautta kavereiksi jääneitä tapauksia. Pidän heitä kavereina siinä missä muitakin kavereitani, joihin olen tutustunut muita kautta. Joten pitäkää mua outona, jos arvostan cityläisiä tai muita nettihörhöjä siinä missä muitakin tapauksia. *näyttää kieltä*
