Koko paska lähti liikkeelle siitä, kun toissa iltana sain idean "puhdistanpas sohvastani tuon yhden läiskän tällä fairyvedellä kyllästetyllä hankaussienellä" hieno idea, mutta kävi mulla mielessä sekin vaihtoehto, että olisi ollut fiksumpaa heittää koko paska pesukoneeseen...
Seuraavana päivänä töissä sain toisen hienon idean, lajittelenpas mun kortit siten, että laitan ne joita tarvitsen harvemmin eri paikkaan, kuin ne joita käytän useammin. Hieno idea tuokin, mutta...
Eilen tulin töistä kotia, aikatauluni oli tiukka ja jalkani kipeät. Olin kotona viideltä ja tyhjensin reppuni vauhdilla olkkarin lattialle, jotta pääsisin ruokakauppaan. Havaitsin sohvassani vaaleahkon läiskän, se oli tullut edellisenä iltana hyvältä idealta vaikuttaneelta puuskalta. Hilpasin taloyhtiön pyykkitupaan siinä toivossa, että olisi pesukone vapaana. Ja olihan siellä, viidestä kuteen. Ei muuta kuin takaisin kotia, ottamaan sohvanpäällistä pois.
Kun päällinen oli koneessa suuntasin varpaani kohti ruokakauppaa. Kävelin kuin pikku pingviini ruokakauppaan, he jotka minut ovat nähneet kävelevän tuolla tavalla kun jalkani ovat kipeät ymmärtävät mitä tarkoitan. Ostin tarvittavat ruokatavarat ja suuntasin kassalle.
Kassalla tämä kassatyttö huomasi, että kurkussani ei ollut hintaa, sanoin hälle että jättää sen sivuun, että olen näköjään dementikkona sen unohtanut punnita.
Hintalappu tosin löytyi hetkeä myöhemmin kermaviilipurkista, joten sain kurkkuni ostettua. Peruin dementikkopuheeni naureskellen ja tähän hauskaan heittoon yhtyi muutkin jonossa olevat immeiset. Joku asiakas heitti vitsikkäänä kassajonossa "sulla olis ollut kurkkukermaviiliä" kjeh kjeh
Kun tuli maksun aika, piti minun tonkia henkkarit, koska summa ylitti 50euroa. En tietenkään löytänyt henkkareitani, koska olin siivonnut lompakkoni taannoin ja jemmannut kaikki kortit ihan vääriin paikkoihin enkä nyt löytänyt ajokorttiani mistään. Onneksi minulla oli käteistä, jolla sain maksettua erotuksen, että saimme pankkikortille menevän summan alle viideksikymmeneksieuroksi.
Vittu että hävetti tuo kassasählääminen.
Ja jotta ei menisi liian helpoksi, olin myös luvannut mennä kokkaamaan kaverilleni ruokaa, koska hän on päässyt juuri leikkauksesta ja ei pysty itse tekemään mitään kotonaan, joten pyörähdin vielä kauppareissun jälkeen hänen luonaan. Hyppäsin ratikkaan, mutta en päässyt sillä määränpäähääni, koska se oli menossa Koskelan hallille. Jouduin kipittämään reilun kilometrin tämän johdosta tuolla kamalassa loskapaskakelissä ja jalkoihini koski aivan tolkuttomasti.
Tänään olisin jäänyt muuten kotia lepuuttelemaan jalkojani lääkärin luvalla, mutta en voi, koska työkaverini lähtee tänään aiemmin ja minun pitää olla neljään asti töissä kökkimässä.
