Kun mikään ei riitä

Olen todella, todella hämmentynyt. Asia vaatii perusteellisen pohjustuksen väärinkäsitysten välttämiseksi.

Ala-asteella olin rävelö. Sattumoisin omaan puhevian joka oli silloin kohtuullisen paska nakki ottaen huomioon että kaikesta "vammaisuudesta" rangaistiin oppilaiden kesken. Huono yhdistelmä paikassa jossa sosiaaliset ringit perustuivat puhtaasti sille kuka on eniten täydellinen kaikessa (muussa kuin kouluarvosanoissa), tämän oppilaan palvontaan ja mitä kauemmas siitä oppilaasta itse sijoittuu sen heikommat saumat oli tulla hyväksytyksi. (Koomista on se, että tätä ei olla vieläkään ymmärretty kouluissa sen perusteella mitä kuulen nykyisten oppilaiden vanhempien puheista.) Tilanne muuttui vasta 5. luokalla kun tirvaisin kutosluokkalaisen tyypin silmän umpeen. Tämä oli silkka vahinko, mutta se ei kiinnostanut muita oppilaita. Sillä, että minulla oli "munaa" (vahingossa) "piestä" ns. ylemmän luokan poika tienasin pariksi vuodeksi aivan riittävästi kunnioitusta ikätoverieni keskuudessa jotta se tökkiminen loppui.
Yläasteella tajusin heti alkuun, että on parempi olla aluksi "näkymätön" ja selvittää asetelmat jotta voi sitten rakentaa omaa "statustaan" sosiaalisessa rintamassa. Vältyin tällä mopotukselta mikä ei siinä koulussa pysynyt aina lapasessa ja päädyin perusoppilaaksi. Sama jatkui seuraavalla kouluasteella. Way to go me ottaen huomioon mistä lähdettiin liikkeelle.
Sittemmin kasvatin selkärangan ihan oikeasti, mikä pelottaa ilmeisesti kovin monia. Se, että aika harvaa aikuista oikeasti kiinnostaa enää alempien koululuokkien ikäryhmille tyypillinen kyräily säästää monet siltä niille ikäryhmille tyypilliseltä valtataistelupaskalta joka on lähes aina pääasiallisesti yhtä tyhjän kanssa. Ne, joita se vielä kiinnostaa eivät ole valmistautuneita siihen, että joku pistää heille kampoihin mikä taas lopettaa sen touhun ainakin minun kohdallani hyvin lyhyeen. Olen siis ns. vapaa juoruämmien ja muiden idioottien vaikutuspiiristä koska heitä pelottaa joutua tilanteeseen jossa heidän oma paskansa kaatuu heidän omaan niskaansa.
Olen aina ollut se tyyppi jota kiinnostaa miksi joku ei asia ei toimi vaikka sen olisi hyvä toimia tai miten joku asia toimii jos se on tärkeä mutten ymmärrä sitä jo valmiiksi. Tuossa 2 tai 3 vuotta sitten kiinnostuin sosiaalipsykologiasta ja ihmisten pariutumissysteemeistä josta seurasi se, että olen saavuttanut huomattavasti suuremman ymmärryksen siitä miten sosiaaliset suhteet rakentuvat, mikä määrittää nokkimisjärjestyksen sosiaalisen ringin sisällä oli se sitten kuinka vähäinen ero tahansa ja ennen kaikkea ymmärrän mikä miehissä ja naisissa vetoaa toisiinsa. Ei niin, etteikö vientiä olisi ollut aikuisiällä ihan riittävästi. En vain ymmärtänyt miksi ja halusin ymmärtää.

Aluksi olin siis se luokan hyljeksitty villi lapsi jonka mahdollisuudet elämässä olivat niillä avuilla suunnilleen nollassa sellaisten asioiden kuin työn ja perheen perustamisen suhteen. Nyt olen tyyppi, jolla on 2 omaa projektia johdettavana, jolle "kukaan" ei halua aukoa naamaa pahassa mielessä koska se tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä, jolla on vientiä ja riittävästi sosiaalisia taitoja hommata sitä halutessaan lisää jatkuvasti, 3 ammattiin oikeuttavaa todistusta ja yksi koulutus loppukoetta vajaana, sen sijaan että tarvitsisin ihmisiä ympärilleni voin pitää heidät ympärilläni koska haluan pitää heidät siinä jne. jne.. Ei niin että olisin nytkään täydellinen, mutta olen kuitenkin helvetin paljon "laadukkaampi" ihmisenä kuin penskana.

Hämmennykseni johtuu siitä, että minulle koitettiin myydä ajatusta palaamisesta siihen pisteeseen mistä lähdin. Kun en suostunut, sitä yritettiin vähän niin kuin sanallisesti pakottaa tapahtuvaksi. Kun en suostunut siihenkään ja totesin että sen pakottamisen yrittäminen on rasittavaa enkä jaksaisi kuunnella sitä pidempään, kyseinen ihminen pisti välit poikki. No, se on toki hänen valintansa ja hän on sen vapaa tekemään. En kuitenkaan käsitä mikä järki tässä oli. Ihminen koitti saada toisen ihmisen heittämään kaikki saavutetut edut mäkeen voidakseen päätyä tilaan jossa sellaiset asiat kuten pariutuminen ja menestyminen töissä millään asteella olisivat kaikki silkkaa haavetta joka ei voisi koskaan toteutua.

Minun olisi siis luovuttava kaikesta saadakseni ei mitään ja kun en suostunut tähän niin ihminen päätti pistää välit poikki. Miksi?