Teoriasta totuuteen

Välillä on käsittämätöntä huomata miten puusilmiä ihmiset ovat kun mietitään miten he reagoivat muiden ihmisen elämäntilanteisiin. Joistakin tuon näkee "heti kättelyssä", toisista sen havaitseminen saattaa viedä ainakin minulla aikaa. Välillä sitä tajuaa, jonkin random keskustelun kesken, että ihminen joka vaikuttaa päällisin puolin hyväntahtoiselta onkin sitten toisessa tilanteessa syystä tai toisesta vähän vähemmän hyväntahtoinen asenne. Annetaan nyt vaikka fiktiivisenä esimerkkinä sellainen, että henkilö X on 4-raajahalvaantuneena pyörätuolissa, henkilö Y ehdottaa koko porukalle vaikkapa koripallopeliä, X toteaa, ettei tilastaan johtuen ole siihen kykenevä, Y sitten vastaa tähän vaikka "no voi vittu ku säki oot tollanen vammanen" ja nauraa päälle. Ihan tosi hyvä läppä. Not.

No, nimenomaan tuollaista ei tiettävästi ole nyt käynyt. Ihmisillä on kuitenkin taipumus olettaa, että jos itsellä on mahdollisuus tehdä jotain, niin totta kai kaikilla muillakin on. Välttämättä niin ei ole. Yksinhuoltajaäidillä ei välttämättä ole mahdollisuuksia joko rahallisista tai aikalogistisista syistä singahtaa baariin joka kerta kun sinkkukaverit päättävät lähteä eikä minun mielestäni se ole mikään syy alkaa pilkkaamaan tätä mammaa. Joskus se nyt vaan on niin, että vaikka itse voisi tehdä jotain, niin joku muu ei sitä mahdollisuutta omaa.
Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun on tullut menoja sumplittua ja todettua, että jo kolmen ihmisen aikataulujen sovittaminen yhteen on välillä vaikeaa. Ei ole kuitenkaan koskaan tullut mieleenkään alkaa pilkkaamaan ketään niistä joiden aikataulu ei jousta tai eivät muusta syystä johonkin tiettyyn ajankohtaan sijoittuvaan menoon voi osallistua.

Ihmisten elämät ovat erilaisia. Se mikä voi tuntua itselle vaikealta voi taas jonkun toisen perspektiivistä olla helppoa. Tämä ei johdu siitä, että kyseinen asia/toimi olisi helppo vaan siitä, että lähtökohdat ovat erilaisia. Itse olen jo töiden puolesta jatkuvasti tilanteissa joissa ihmiset ovat vihaisia syistä jotka eivät omalla kohdalla riitä vielä edes lievään hermostumiseen. No, heidän elämänsä nyt vaan on niin helppoa, että pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat katastrofeilta. Vittuilenko minä heille siitä? No en. Miksi vittuilisin? Minun elämäni ei siitä paremmaksi muutu. Itse asiassa minä hyödyn sellaisista ihmisistä jo siksikin, että pääsen näkemään miten hiukan isommat ongelmani johtavat siihen, ettei minulla ole tarvetta suuttua vaikkapa siitä, että joudun odottamaan hissiä hetken pidempään kuin mitä kuvittelin joutuvani.

Minulla ei ole tapana sääliä ihmisiä. Ihmiset eivät ensinnäkään sillä mitään tee ja toisekseen haaskaan siinä vain aikaani. Yritän kuitenkin ymmärtää niitä realiteetteja jotka eroavat omistani ja samaistua niiden kantajien tilanteeseen yrittäen nähdä asioita heidän näkökulmastaan. Nämä tyypit joiden mielestä on ok hyökätä ihmisten kimppuun käyttäen välineinä jotain asiaa joka ei ole näiden ihmisten käsissä mutta kuitenkin olennainen osa heidän elämäänsä...he rehellisesti sanottuna saavat minut hiukan surulliseksi. Heilläkin kuitenkin on omia ristejään kannettavanaan ja jos se risti alkaa painaa liikaa se vaikuttaa heidänkin elämäänsä. Olisi tavallaan mielenkiintoista nähdä miten he reagoivat siihen kun saavat osakseen sitä kohtelua mitä muille tarjoavat. No, minä en pääse sitä luultavasti koskaan itse näkemään, mutta ehkäpä pääsen kuulemaan tarinan sellaisesta. :)

Ei ole uusi juttu varmaan kenellekään, että maailmasta löytyy jonkin verran ihmisiä jotka tietävät kaiken...omien sanojensa mukaan tai ainakin luovat sellaisen imagon itselleen. Törmäsin itse sellaiseen tänään, taas. Oli kyllä ennestään tiedossa että olen juuri sen tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä, joten osasin sittne myös odottaa tuota tilannetta.

Aiheena oli nyt Ukrainan mellakoinnit. Tämä henkilö kauhisteli sikäläistä menoa. Totesin sitten ettei ole kaukana Suomenkaan osalta tuo. Hirveän montaa ääliömäistä mokaa ja läpinäkyvää kansan kusetusyritystä hallitus ei voi enää tehdä jos mielii että mellakoinnilta säästytään.
Sain palautetta siitä kuinka kuulemma rinnastin ikävästi suomalaista eduskuntaperseilyä ja ukrainalaista presidenttiperseilyä toisiinsa.
Jos ollaan rehellisiä niin eihän noilla ole merkittävää eroa muuten kuin siinä, että Ukrainan meininkin on avoimesti perseestä siinä missä meillä syydetään kansalle hiljalleen toimimattomia muka-vaikutuskanavia (kansalaisaloite noin esimerkiksi) jotka eivät ole oikeasti edes konsultoinnin asemassa valtion hallintoon liittyen. Nämä poliittiset pseudoalmut yhdistettynä kansalaisen välinpitämättömyyteen ovat todennäköisesti ainoa asia joka pitää vallan vielä siellä missä se halutaan pitää. Rinnastus on siis aivan aiheellinen.

No, kysyin sitten mikä ero näiden kahden välillä on lopputuloksen osalta. Vastaukseksi sain liudan "mietippä sitä"-tyylisiä väistöjä ja pari ad hominemia. Vastaus kysymykseen jäi siis kuitenkin saamatta.

Nähtävästi feikattu viisaus saadaan ammuttua alas parhaiten kysymyksillä. Ei sinällään mitään uutista ole tuossakaan, mutta aina se jaksaa naurattaa. :D

Kuulostaako tutulta? No, en tiedä muista mutta minulle kuulostaa. Joskus se aiheuttaa lähinnä huvittuneisuutta. Sellaisesta omakohtainen esimerkki on ihminen joka suuttuu minulle siitä, että maksaa 90% laskuista ja asiaa tarkastellessa minä sitten maksoin kuitenkin enemmän ihan oma-aloitteisesti. Joskus se on vähemmän hauskaa.

Ihmisillä on satumaisen hyvä kyky unohtaa mistä kaikki alkoi siinä vaiheessa kun heitä itseään nyppii jokin asia. Näin käy itse asiassa todella usein silloin kun joku koettaa olla "nokkela" heittämällä jonkin pienen tai isommankin "piikin" jonkun toisen ihmisen suuntaan ja päätyy lopulta huomaamaan että pilkka osuu omaan nilkkaan. Tästä yleensä sitten seuraa sitä ihan aitoa henkilökohtaisuuksiin satuttamistarkoituksessa lähtemistä sillä oikeutuksella, että se toinen ihminen kehtasi kääntää oman "hyvän" jutun kertojaansa vastaan. Vika on siis jonkin käsittämättömän logiikan mukaan sen jolle ensin vittuiltiin, ei sen joka ensin vittuili ja jolle vastattiin.

Tämä on nyt taas vain minun mielipiteeni, mutta kyllä se leikki pitäisi kestää jos sen itse aloittaa. Mitä järkeä on lähteä tökkimään muita jos ei ole hyväksynyt mahdollisuutta siihen, että onnistuu vahingossa tökkäämään ohi ja telomaan itsensä? Olen nyt törmännyt "tänään" tähän kahdesti ja molemmilla kerroilla vika on hyvinkin ilmeisesti toisen osapuolen mielestä minussa.

Ensimmäisessä tapauksessa minulle ilmoitettiin että olen jonkin sortin vajukki kun kehtasin esittää ajatuksen siitä, että feministijärjestöt ovat hyväksyneet ääriaineksensa ajatukset. Siis sellaiset joissa 80% miehistä tapetaan ja loput jätetään siitoseläimiksi. Kysyin sitten onko jokin järjestö irtisanoutunut niistä ajatuksista. Sain vastaukseksi kysymyksen siitä pitäisikö minun mielestäni nimeltä mainitsemattoman poliittisen tahon irtisanoutua samansuuntaisiksi mielletyistä äärielementeistä ja heidän toiminnastaan. Vastasin "kyllä". Kaivoin sen tueksi nettiartikkelin josta ilmeni että on. Kysyin mikä feministijärjestö on irtisanoutunut äärifeministien miestentappovisioista. Sain vastaukseksi vain haukkuja ilman mitään vasta-argumentteja.

Toisessa skenaariossa minulle oli kirjoitettu ihan nimellä osoitettu viesti. Vastasin siihen asiallisesti korjaten pari virhekäsitystä (käyttäen lähteenä sanakirjaa termien osalta, itseäni aikomusteni osalta ja logiikkaa) sikäli kun se nyt oli tarpeen. Aihe kun oli tasolla "jos 1+1=2, niin silloin, kun yhteen lisätään yksi, on tulos kaksi". Sain vastaukseksi omaani kauniisti muotoillun ilmoituksen suksia...jonnekin. Aiheutan kuulema jätettä kirjoittamalla nettiin.

Molemmissa tapauksissa minulle esitettiin siis kommentti, pidin erikseen huolta siitä, etten missään tapauksessa lähde mihinkään asiattomuuksiin vastauksessani. Ilmeisen argumenttien kesken loppumisen seurauksena ihmiset päättivät kertoa minulle, etteivät pidä siitä, etteivät pysty tarjoamaan mitään vastaperustelua kirjoitukselleni/vastausta kysymykseeni. Ei toki noilla sanoin, mutta siitähän on kyse siinä vaiheessa kun ihmiset alkavat henkilökohtaisuuksiin asiasta puhumisen sijaan. Eniten tässä hämmästyttää se, että pidän näitä ihmisiä aivan fiksuina noin muuten. Ilmeisesti se itsetunto ei vaan kestä kaikilla sitä, että huomaa haukanneensa liian ison palan eivätkä rahkeet enää riitäkään asian loppuun viemiseksi.

En minä taaskaan parempi ihminen ole kuin he, mutta pidän silti erittäin huolestuttavana sitä, että tämä nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus jos kyse on jostain "oikeasta" asiasta.

Pääsin jälleen tänään todistamaan jo itselleni monestakin lähteestä tutuksi tullutta käsittämätöntä vastuuttomuutta/tuplastandardia. Tässä kyseisessä yhteydessä oltiin tilanteessa jossa on "faktaa" ja "hauska läppä" nimetä yhden väestöryhmän olevan perseestä ja ns. toisen luokan kansalaisia. Näiden samojen ihmisten mielestä ei kuitenkaan ollut millään tasolla hauskaa kun heidän väestöryhmänsä nimike vaihdettiin alkuperäisen tilalle. Kuulostaa minusta vakavasti rasismille jos kyse on "rotujen" keskinäisestä "vitsailusta". Jos vaihdetaan aiheeksi sukupuolet, niin hommasta tulee vihamielistä seksismiä. Jokin ismi nostaa päätään käytännössä joka kerta kun "vitsille" annetaan jokin aihe.

Se mitä en tässä ymmärrä on se, miksi se ei muka toimisi juuri niin kuin yllä kuvailin. Leikitään hetken että joku tummempi kaveri on menossa samaan ravintolaan ja huomaan lakupötkön kääreet maassa, nostan ne ja tarjoan niitä tälle tummempihipiäiselle sanoen "hei sä tiputit sun paperit". No, aika vaikea olisi mennä väittämään etteikö vitsi olis "rotuun" liittyvä ja hiukan kiusoitteleva. Vielä vaikeampaa olisi väittää sitä vakavalla naamalla hyväntahtoiseksi läpäksi. No, jos käännetään roolit päikseen ja saan siltä ihmiseltä valkosuklaapatukan paperit samalla replalla kyyditettyinä. Onko se sitten rasismia? Entäpä silkkaa vittuilua? Minun mielestäni on täysin riippumatta siitä minkä värinen se tyyppi on joka kohteeksi joutuu. Yleinen mielipide on eri kuin omani. Siis "vitsihän" on huono joka tapauksessa, mutta jotenkin kummasti ihmiset eivät miellä "soveliasta kohdetta" kohtaan osoitettua vihamielisyyttä sellaiseksi.

Jostain syystä, mikä siis onnistuu välttelemään tajuntani syövereitä virheettömästi, on olemassa jonkin sortin suojelukohteita huumorille ja vastaavasti kohteita joiden kohdalla minkään tason ilkeämielisyys ei ole väärin. Koen tämän kyseenalaiseksi. En vähiten siksi, että ne sairaimmat "läpät" tulevat järjestäen niiltä jotka mielestään ovat niin oikeamielisyyden airuita kuin ihminen nyt olla voi. No, siinä nyt sinällään ei ole mitään uutista, että jonkin ihmisryhmän ahdingosta kiksejä saavat eivät koe niiden ihmisten ahdingosta läpän heittämistä mitenkään vääränä. Se mikä on kuitenkin uutinen minulle vieläkin, on se, että laajamittaisen hyväksynnän tuolle toiminnalle saa käytännössä aina kun vaan valitsee kohteensa "oikein".

Otetaan pari esimerkkiä ihan tyypillisistä tilanteista. Sanotaan, että mies lyö naista. Kirkas enemmistö ei mieti miksi vaan tuomitsee teon suoraan. Jos osat vaihdetaan päikseen niin sama enemmistö olettaa miehen "ansainneen" sen mitä sai. Jos taas joku ulkomaalainen raiskaa naisen jossain puistossa, niin kyse on yksittäistapauksesta. Jos joku kotimainen heebo kehtaa esittää näkemyksen siitä, ettei ehkä ole viisautta ottaa maahan ketä tahansa varsinkaan ilman mitään ehtoa siitä, että pitäisi kyetä elättämään itsensä, niin johan kommentti julistetaan vihapuheeksi ja se kansan osa jota hän edusti rasistiseksi.

Minut on edellisellä viikolla tuomittu seuraavien nimikkeiden alle niiden vierestä löytyvin perustein:

- Paha ihminen: Koska en halunnut ottaa kotiini asumaan itselleni tuntematonta koditonta ilman minkään sortin takuuta siitä, että kämppäni säilyy ehjänä ja tavarani sen seinien sisäpuolella.
- Naisvihaaja: Koska kehtasin mennä sanomaan, että mielestäni nainen on aivan yhtä paljon vastuussa omista teoistaan kuin mies omistaan. Koska kehtasin sanoa, ettei tasa-arvoa saavutetan syrjimällä toisia ja suosimalla toisia ja/tai "poimimalla kirsikoita kakusta" (http://static.fjcdn.com/pictures/Equal_45943a_2224234.jpg). Myös koska kehtasin sanoa, että nainen joka myy seksiä on prostituoitu ja pariutumiseen liittyy lainalaisuuksia jotka eivät ole yksilön mielivaltaisen määrittämisen mukaisia vaan selviävät tarkastelemalla sitä miten pariutuminen toimii (mitä on siis muistaakseni tutkittukin ja tulokset osoittavat kliseiset pariutumisvinkit pariutumisvirheiksi).
- Assburgeriksi (asperger): Koska kehtasin sanoa mitä mieltä olen eikä se mielipide, vaikkakin oli tutkitun tiedon mukainen, kompannut toisen keskustelijan väitettä.

Nämä "objektiiviset" määritelmät ovat siis seurausta siitä, että kehtasin asettua "vastatuuleen" kommentoimalla jotain "suojelukohdetta" kriittisesti. Mitään vittuilua näihin ei siis liittynyt vaan teksti oli asiallista. Toisaalta, ihmisille on tyypillistä lähteä henkilökohtaisuuksiin yms. asiattomuuksiin siinä vaiheessa kun heillä ei ole tarjolla vasta-argumenttia eikä syystä tai toisesta halua/kykyä myöntää olevansa mahdollisesti väärässä. Tämä oli siis odotettavissa. Kyse on ihan normaalista viikosta minulle. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun olen huomauttanut jostain moraalivirheestä itseään muita parempina pitävien ajatuksissa ja seuraus on aina sama: olkiukkoja ja asiattomuutta. Hyvänä puolena on se, että joka kerta kun niin käy sitä tietää olevansa ainakin lähes oikeassa.
Ei siis todellakaan niin, että olisin jotenkin parempi ihminen, mutta pidän nähtävästi tarkemmin huolta siitä, ettei näkemykseni ole ristiriidassa sen kanssa mitä puhun muuten. Ajatuksena siis ”elä niin kuin saarnaat”. :)

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen silpomisen vastaista päivää. Ilmeisen uusi juttu kun kuulin siitä ensimmäistä kertaa tänään. Koska olen sitä mieltä, että lasten ja ylipäätään muutenkin ihmisten silpominen on väärin vastoin heidän täysi-ikäistä tahtoaan, päätin katsoa josko löytäisin jostain jotain puolueetonta vastustusta silpomiseen liittyen. En löytänyt. Moralistiverkostot ovat siis päättäneet, että tyttöjä ei saa silpoa ja aivan hyvästä syystä, mutta poikia saa mikä taas on melko käsittämätöntä. Jännää sinällään koska näiden järjestöjen pitäisi ns. moraalisesti suoraselkäisiä, mutta totuus on taas tarua kauheampi. Mielestäni tämä on ns. "hevonpaskaa". Ei niin, että mielestäni tyttöjä tai naisia saisi kohdella kaltoin. Se on hyvin yksiselitteisesti väärin. En kuitenkaan näe mitään perusteltua selitystä sille miksi poikia tai miehiä saisi kohdella kaltoin ja siitä huolimatta nämä "oikeamilisyyden airuet" sukupuolirajauksillaan tuottavat juuri sen vaikutuksen.

Eli siis kauheuksia ei saa tehdä, paitsi jos niitä tehdään pojille. Vähän ironista, että tätä kutsutaan tasa-arvoksi. Pitäisi varmaan kysyä joltain paremmin tietävältä missä vaiheessa ihmisoikeudet alkoivat olemaan vain naisten juttu tai missä vaiheessa miehet lakkasivat olemasta ihmisiä.