Teoriasta totuuteen

Alla oleva kirjoitus on hyvin pienillä muokkauksilla melkein suoraan kopioitu linkin kirjoituksista. Innoittajana toimii havainto siitä, miten kahden vihaan perustuvan ajatussuuntauksen tekstit voisivat melkein pelkästään termiä vaihtamalla olla samat kirjoitukset. Toki jouduin editoimaan henkilöön yksilöllisesti liittyvät osat pois.
https://www.city.fi/yhteiskunta/haluan+kertoa+milta+rasismi+tuntuu/9005

"Jos kaikilta maailman bloggaajilta kysyttäisiin, miten ja miksi he ryhtyivät kirjoittamaan ajatuksiaan koko internetin luettavaksi, melko suuri osa vastaisi varmasti kuten itsenäisesti ajatteleva mies/nainen: hetken mielijohteesta.

Kukaan ei kuitenkaan bloggaa samasta aiheesta. Mies/Nainen, 31, kyllästyi siihen, että Suomessa feminismistä puhutaan liian yksipuolisesti. Feminismiä arkipäivässään kokevien itsenäisesti ajattelevien tyttöjen ja poikien tarinat jäävät kuulematta. Mutta miksi?

“Näistä asioista ei yksinkertaisesti keskustella”, mies/nainen vastaa kodissaan. Lattialla lapsi leikkii kirjakauppaa.

“Suomessa ei ole olemassa sellaista konseptia kuin suomalainen, itsenäisesti ajatteleva poika/tyttö.”

Mies/Nainen blogiportaalissa julkaistava itsenäisesti ajattelevat pojat/ tytöt -blogi syntyi helmikuussa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan lääkärissä, keskusteluistaan ystäviensä kanssa, matkoistaan, tyttöydestä, äitiydestä, kirjallisuudesta, feminismistä, kulttuurista ja filosofiasta.

Blogi keräsi heti perustamisestaan lähtien valtavasti lukijoita ja seuraajia. Niin paljon, että siitä julkaistaan parin vuoden sisään kirja. itsenäisesti ajattelevat pojat/tytöt -esseekokoelmasta tehtiin kesällä kustannussopimus Liken kanssa. Mies/Nainen on haljeta onnesta ja ylpeydestä.

“Kirjoitan aika miettimättä, enkä koskaan uskonut, että mitään tällaista voisi tapahtua.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen puhuu kuten kirjoittaa: paljon, spontaanisti ja rönsyillen, mutta fiksusti ja skarpisti. Kaikessa maistuu elämä ja aitous. Blogissaan hän tarttuu ongelmiin paitsi koskettavan henkilökohtaisen kokemuksen kautta, myös viiltävällä älykkyydellä ja vakuuttavalla itsevarmuudella. Varmasta otteestaan hän kiittää itsenäisesti ajattelua.

“Olen kasvanut räppimaailmassa, jossa meininki on, että minä olen paras ja tiedän, miten tämä juttu menee. Jengi ihmettelee, että sanon asioita "töykeästi". Olen oppinut kulttuuriin, missä asiat sanotaan niin kuin ne ovat.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen tunnetaan kuitenkin parhaiten yhtenä sukupuoleen ja tosiasioita kohtaan kohdistetun vihan vastustajana. Tämä on vastalause feministisille ryhmille.

“Minun ei tarvitse ratkaista ongelmaa, mutta haluan puhua siitä. Haluan, että Suomessa käydään järkevää keskustelua feminismistä. Haluan kertoa, miltä feminismi tuntuu ja vaadin, että minua kuunnellaan.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen on syntynyt Suomessa. Hänen isänsä ja äitinsä ovat aivan normaaleja järkeviä ihmisiä. Ulos mennessään hän tuntee olevansa suomalainen. Suomalainen, mutta ulkopuolinen.

“En minä Suomessakaan ajattele aktiivisesti olevani minkään humanisti, ennen kuin joku kysyy, mistä olen kotoisin tai miksi vastustan miehiin ja naisiin kohdistuvaa vihaa”, Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen kertoo ja ostaa lapsensa mielikuvituskirjakaupasta muutaman opuksen.

Blogin aloittamisen jälkeen hänen tuttavat ja työtoverit ovat usein ihmetelleet, miksei hän ole puhunut kohtaamistaan vaikeuksista aiemmin.

“Asiat, joista kirjoitan, ovat nöyryyttävimpiä kokemuksia elämässäni. Ei sellaisista voi mennä kotibileisiin blaastaamaan.”

Ei ole oikeanlaista tilannetta huudahtaa kahvikupin, viinilasin tai työmeilien ääressä että hei, minä koen feminismiä. Hänen mielestään feminismi on Suomessa rakenteellinen ongelma. Vaikka normaali lapsi olisi Suomessa syntynyt, evankelisluterilainen kympin oppilas, hän ei silti nauti samoista eduista kuin miehiä vihaava vertaisensa.

“Vähän aikaa sitten minulle sanottiin, miten yllättävää on, että olen käynyt yliopiston.”

Hän uskoo, että suomalaiselta feminismikeskustelulta odotetaan tiettyjä asioita. Ihmiset haluavat kuulla selviytymistarinoita ja iskulauseita. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia. Ei feminismille.

“Minun odotetaan tulevan paikalle juurevana feministinä, joka puhuu vain naisten kärsimyksistä. Kirjoitan tarkoituksellisesti muusta kuin siitä, mitä ihmiset haluavat kuulla.”

Silti hän tietää, että hänen kokemuksensa ei ole uniikki. Blogikirjoitukset saavat palautetta niin internetissä kuin kadullakin. Ihmiset kiittävät ja kertovat samastuvansa hänen kokemuksiinsa.

“En kuitenkaan puhu kenenkään puolesta”, hän muistuttaa.

Hän tarkoittaa, ettei ole ainoa feminismin uhri. Eikä
Itsenäisesti Ajatteleva saisi olla lajinsa ainoa blogi."

Törmäsin tässä taannoin jälleen käsittämättömään ajatusjatkumoon jota ei selvästikään moraalilla saati logiikalla pysty kumoamaan. Asennevammat ovat liian syvällä, vielä tänäkin päivänä.

Kyse oli siis siitä missä kohdassa ihminen saa kieltäytyä vanhemmuudesta. Monien mielestä ei saa, piste. Nämä monet vastustavat ehkäisyä, katumuspillereitä, aborttia ja adoptioon lapsen antamista (vaikka nämä kaikki saattaisivat olla lapsen eduksi). Sitten on niitä jälkiehkäisyn vastustajia ja ihmisiä joille asia on niitä jokaisen henkilökohtaisen harkinnan puitteisiin sijoittuvia juttuja.

Kuten tavallista, kuulun jälkimmäiseen ryhmään, mutta minua kiinnostaa myös tasa-arvo elementtinä asian tiimoilta. Tämä jälkimmäinen on monelle ongelma.

Jos tarkastellaan aluksi niitä vaiheita joissa nainen, aivan oikeutetusti voi kieltäytyä vanhemmuudesta. Nainen voi olla harrastamatta seksi, käyttää omaa ehkäisyä, käyttää kondomia, syödä "katumuspillerin", tehdä abortin ja antaa lapsen adoptioon.
Miehen vastaavat ovat olla harrastamatta seksiä ja toive siitä, että kumi ei mene rikki.

Rinnakain laitettuna:
Seksistä kieltäytyminen - Nainen/Mies
Kondomin käyttö - Nainen/Mies
Muu ehkäisy - Nainen
Katumuspilleri - Nainen
Abortti - Nainen
Adoptio - Nainen (mahdollisesti Mies)

Suurimman osan mielestä tämä on tasa-arvoista ja se olisi sitä jos vastuu päätöksestä olisi päätöksen tekijällä. Se ei kuitenkaan ole, päätöksen tekijän ollessa pääasiassa nainen ja vastuun ollessa pääasiassa miehellä.

Ihan normaali tilanne on sellainen, jossa nainen haluaa lapsen, mutta mies ei halua. Jos nainen päättää raskaaksi tullessaan pitää lapsen, mies kantaa siitä vastuun viimeistään oikeusteitse pakotettuna.
Humanistisesta, moraalisesta, tasa-arvoisesta ja loogisesta näkökulmasta tuo jatkumo on sietämätön.

On aivan hyvä, että nainen saa tehdä itse kaikki päätökset koskien omaa kehoaan. Niin pitääkin olla eikä miehellä pitäisi olla asiaan mitään sanomista. On kuitenkin käsittämätöntä, että mies pistetään maksamaan naisen päätöksestä, vieläpä naiselle ilman mitään takeita siitä, että "sponsorointi" menisi sinne minne pitäisi, eli siis lapselle.
Nainen siis päättää, yksin, miehen puolesta siitä tuleeko tästä isä vai ei, eikä miehellä ole asiaan mitään todellista sanavaltaa.

Sitten on toki niitä moraalisen selkärangan omaavia naisia. He eivät yksinkertaisesti ilmoita isän nimeä sitä kysyttäessä, ellei mies halua isäksi. Tämä on reilua, sillä samalla tavalla kuin yhteiskunta antaa naiselle oikeuden valita alkaako hän äidiksi, nainen antaa miehelle oikeuden valita alkaako hän isäksi.

Sensuuri on jännä asia. Sitä näkee lähes kaikkialla. Oikeastaan ainoa yhteinen nimittäjä kaikelle sensuurille on se, että halutaan suorittaa mielipidemuokkausta median kuluttujaan kohdistuen eliminoimalla kilpaileva informaatio. Lähes kaikki sensuuri liittyy myös totuuden piilottamiseen. Saattaa kuulostaa salaliittoteorialta, mutta mietitäänpä asiaa hetki.

Sanonta "hyvä tuote myy itse itsensä" pitää paikkaansa informaation suhteen siinä missä kulutustavarankin. Oli yhteisö miten umpimielinen tahansa ja uskoi se mihin tahansa virheelliseen informaatioon tarkastelun alkaessa, jos sille tarjotaan mahdollisuus saavuttaa parempi tietous kyseisestä asiasta niin on vain ajan kysymys milloin vanha informaatio tulee syrjäytetyksi uudella paremmalla. (Historia osoittaa tämän meille oikeastaan ihan jokaisen uskonnon kohdalla...jos siis haluaa helppoja esimerkkejä.)

Ainoa tapa estää tätä tapahtumasta on aktiivinen taistelu paremman tiedon hankkimista vastaan. Jos sensuroitu kilpaileva informaatio ei olisi paremmin paikkaansa pitävää kuin jo tiedossa oleva, se olisi helppo kumota voimassa olevalla ja näin ollen olisi tullut vahvistettua voimassa olevan tiedon asemaa...eli siis ei sensurointia tapahdu muuten kuin sen pelon/tiedon myötä, että itse ollaan väärässä.

Varsinainen sensuuri on sitten monimuotoisempaa. Joku syvempää infoa asiasta omaava voi toki tarkentaa. En ole alan tutkija enkä voi sanoa tietäväni tästäkään asiasta kaikkea vaan tuon pelkästään (toistaiseksi asian tiimoilta sääntönä paikkaansa pitäneet) havaintoni esille.

Valtavirtamedioissa harrastetaan kovasti tyyliä, jossa otetaan vastaan informaatiota, mutta jätetään julkaisematta siitä osat jotka eivät tue toimittajan (tai tämän esimiehen) omaa agendaa. Rikosuutisointi on hyvä esimerkki tästä. Lukuisien vuosien ajan on uutisoitu jos jonkinmoisista rikoksista ja vähän tapauksesta riippuen tekijän etninen/kulttuurillinen ryhmä on mainittu tai jätetty mainitsematta. Käytännössä jos tekijä on suomalainen JA valkoihoinen on hänestä käytetty sanaa "suomalainen". Muutoin onkin sitten jätetty tämä asia mainitsematta. Aiheuttaa lievää hilpeyttä kun artikkelissä poliisi pyytää apua tekijän löytämisessä ja kuvaus on 180cm mies ja sitten kun tekijästä vilahtaa jossain kuva niin selviää, että hipiän värin mainitseminen olisi rajannut ulos kuvaukseen sopivista henkilöistä sellaiset 99,5%. Niin ja tässähän oli ja varmaan vielä tulee uusintana tämä etnisten nuorten rikosketju jonka poliisi salasi täysin tietoisesti. Senkin uutisointi meni vähän käsille, media kun päätti ilmoittaa, että olihan siellä seassa suomalaisiakin. Suomen kansalaisia oli kyllä, mutta etniseltä taustaltaan suomalaisia siellä ei ollut. Maahanmuuttajataustahan ei muutu miksikään siitä, että on saanut kansalaisuuden. Kysymys on kuitenkin kulttuurista, ei ihon pigmentin sävystä tai jostain muusta fyysiseen ulkomuotoon liittyvästä perinnöllisestä asiasta. Ei noilla spekseillä luulisi olevan mitenkään rasistista todeta, että ryhmä koostui suomalaisen kulttuurin ulkopuolelta vaikutteensa saaneista. Itse asiassa olisi ja on nimenomaan rasistista olla tuomatta sitä esiin kun kerran suomalaisten ollessa kyseessä säännönmukaisesti asiaa erikseen painotetaan uutisoinnissa.

Samaa harjoitetaan sitten kaikessa muussakin "moraalisessa" viestinnässä. Alkoholimainonnan lakimuutosta on perusteltu sillä, että tiedetään sen lisäävän nuorten juomista. Tilastollisesti nuorten juominen on ollut laskussa monta vuotta mainonnasta huolimatta. Sen lisäksi mitään tietoa siitä miten nuoret ovat juoneet ennen alkoholin mainostamisen vapautumista ei ole eikä asiaa ole tutkittu mainosten vaikutusta silmällä pitäen. Jännästi kun tästä kysyttiin niin asia vain ohitettiin. Oli siis väite ja luotettiin siihen, ettei kukaan kysy onko näyttöä.
Sama tekniikka on käytössä oikeastaan ihan jokaisella moralistitaholla. Lasta ei saa kasvatustieteilijöiden mukaan rangaista tahallisista typeryyksistä, ettei tule traumoja, mutta kuitenkin tiedetään, että rajat pitäisi olla jos meinaa, että pentu kasvaa ehjäksi ihmiseksi. Tämä ristiriita ja se, että sanktioperusteista kasvatusta ei olla saatu kiinni ainoastakaan tapauksesta jossa se olisi kohtuudella käytettynä traumatisoinut ainuttakaan henkisesti alunperin ehjää lasta. Kaikki ikävät esimerkit ovat joko äärimmäisistä säikkyjistä tai sitten tapauksista joissa vanhemmat pieksevät pentua joka päivä vähäisimmästäkin syystä.
Feminismi syyllistyy samaan perustellessaan miehiin kohdistuvaa vihamielisyyttään tasa-arvolla, mutta nostaa metelin jostain kirjaimellisesti 200 vuotta vanhoista asioista heti kun joku kysyy missä se epätasa-arvo toteutuu. Mikään ajantasainen tieto ei luonnollisestikaan saa tilaa keskustelussa jos se ei heidän kantaansa tue jne.

Käytännössä kyse on siis pseudo-keskusteluksi naamioidusta propagandasta. Oli taho mikä tahansa, jos sillä on jokin muu agenda kuin asioista niiden oikeilla nimillä puhuminen, se syyllistyy tuohon. Tai no, sanotaan mielummin niin, ettei ole vielä tullut muun tyylistä suhtautumista vastaan.

Henkilökohtaisesti koen tämän kaiken vastenmielisenä. Yhteiskunnat tuntuvat lahkoutuvan kun porukkaa ei enää kiinnosta se miten asiat menevät oikeasti vaan tärkeintä on olla "oikeassa". Samalla sitten unohdetaan, ettei se oma oikeassa oleminen ole mitenkään sidoksissa siihen miten kovaa saa asiaansa huudettua tai miten hiljaiseksi saa "vastustajansa" pakotettua. Tulee väkisinkin mieleen se pimeiden aikojen vaikutuksesta teknologian kehitykseen tehty graafi josta selviää, että ilman kristillisiä fanaattisuuksia tämä lajimme olisi jo todennäköisesti pidemmän aikaa ollut tuolla planeetan ulkopuolella kikkailemassa muutenkin kuin satelliittien muodossa. Nyt sitä samaa pelleilyä sitten jatketaan hiukan eri muodossa.

Ihan vain hämmentääkseni pakkaa, tässä taannoin tuli ilmi, että kasvi on tietoinen siitä, että sitä syödään. Haluaisin kovasti tietää mitä vegaanit meinaavat alkaa ravinnokseen käyttämään kun viherkasvitkin ovat tietoisia siitä, että tulevat murhatuksi. ;)

Cityn arkistoista löytyi tällainen, jonka nyt taltioin tähän siltä varalta, että se jostain syystä katoaa alkuperäiseltä paikaltaan. Kirjoitus on ilmiömäinen pioneeri tässä maassa vielä nykypäivänäkin vaikka sen kirjoittamisesta on 12 vuotta. Vain yksi virhe koko tekstissä nousi esiin ja sekin koska parempaa tietoa ei vielä silloin ollut.

Vastaavia tarinoita on miehistä ihan niin paljon kuin jaksaa lukea ja varmaan ihan syystä. Tilastojen valossa pitäisi olla naisistakin jotakuinkin sama määrä, myös ihan syystä. Koska ei ole, toistaiseksi on syytä muistaa tuoda jokainen näistä esiin, vaikka sitten ajoittaisina uusintoina. Tämä siksi, ettei pääse syntymään kuvaa joka ei vastaa todellisuutta.

Fakta on se, että ihmiset lyövät toisiaan eikä se ole sukupuolisidonnaista. Jokaisen meidän homma on pitää huoli siitä, että peiliin katsoessa ei pääse näkemään ihmistä joka löi ja/tai lyö fyysisesti ja/tai henkisesti.

Linkki kirjoitukseen: http://www.city.fi/suhteet/naispaholainen/546

------------------------------------------------------------------------------------------------

"Kävelin ensin sen ohi discossa. Se nojaili kaverinsa kanssa baaritiskiin. Pysähdyin ja peruutin. “Lähetsä tanssiin?" oli mun persoonallinen avausrepliikki", kertoo Harri kolmen vuoden takaisesta ensitapaamisesta nykyisen tyttöystävänsä kanssa.

“Yhteys välillämme toimi heti. Minut hurmasi vastapuolen avoimuus, sosiaalisuus ja kielellinen lahjakkuus – ja kauniskin se oli kaupan päälle."

Poskivalssin jälkeen Harri tyrkkäsi tytölle numeronsa ja jäi odottamaan soittoa. Seuraavana päivänä pariskunta istui leffassa ja siitä se sitten alkoi – vaaleanpunainen puolen vuoden jakso, jonka aikana pari ihastui ja rakastui, eikä riidellyt kertaakaan.

Kolmen vuoden aikana moni asia on muuttunut. 26-vuotias Harri tekee diplomityötään Teknillisessä korkeakoulussa ja tyttöystävä pakertaa gradunsa kimpussa yliopistolla. Lempiväiset jakavat kauniin, valoisan kaksion kantakaupungissa.

“Ensimmäinen lyönti tuli vatsaan. Töissä oli ollut rankka päivä. Aurinko oli porottanut koko päivän pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari lähenteli kolmeakymppiä. Päätettiin työporukan kanssa palkita itsemme muutamalla oluella."

Perheväkivaltaan johtaneen tapahtuman alku on usein triviaali, mutta lyöjän mielestä teko on sillä hetkellä täysin oikeutettu. Monesti tappelu syntyy rahasta, lapsista tai seksistä. Harrin tapauksessa oluesta. Harrille kävi perinteiset. Ensimmäinen keppana muuttui kahdeksi, kaksi kolmeksi ja kolme kuudeksi.

“Kun sitten raahauduin keskiyön jälkeen kotiin, tyttöystävä odotti eteisessä raivoissaan ja posautti tervetuliaisiksi mua nyrkillä mahaan."

Ensimmäinen isku tuppaa kotiväkivallassa unohtumaan, eikä Harrikaan jäänyt tapahtunutta sen kummemmin miettimään. Kun miestään pienempi tyttö tinauttaa vatsaan, se ei järjettömiä satu ja kaljahuurussa vielä vähemmän. Pahoinpideltävän miehen etu onkin suurempi fyysinen koko tyttöystävään nähden. Mustelmia ei synny niin helpolla, sillä tyttöjen lyöntitekniikkakaan ei ole kehittynyt poikien tavoin koulun nurkalla nujakoidessa. Tytöt raapivat, nipistelevät ja potkivat. Tutkimusten mukaan tytöt tarttuvat harvoin kättä pidempään, mutta jos sellaista tarvitaan, he tarttuvat usein tuoppiin tai pulloon. Kotona käden ulottuville saattaa eksyä myös sateenvarjo tai tuoli.

“Naisen lyönti on täysin yhdenvertainen miehen lyönnin kanssa, vaikka mies onkin vahvempi", muistuttaa psykoterapeutti Matti Kupila, joka työssään joutuu tekemisiin parisuhdeväkivallan kanssa.

Harrin tyttöystävä ei päässyt riidasta yli. Harri oli hänen mielestään tehnyt totaalliset oharit ja tyttöystävä muisti vihotella asiasta vielä puolentoista vuodenkin jälkeen.

“Tyttöystävä vaati mua jatkuvasti tunnustamaan, kuinka ison mokan olin tehnyt. En tunnustanut, kun en ole tottunut tunnustamaan asioita, joita en koe tehneeni. Ensimmäiset puoli vuotta elimme omaa elämäämme kauniisti rinnakkain. Nyt elämme hänen johtamaansa yhteistä elämää."

Tyttöystävän nyrkki pamahtaa Harria useimmiten ylävartaloon. Parisuhteeseen kohdistetaan enemmän odotuksia, toiveita ja vaatimuksia kuin muihin ihmissuhteisiin. Siksi väkivalta kotona tuntuu erityisen loukkaavalta. Riitoja, joissa Harrin tyttöystävä on muuttunut aggressiiviseksi on takana lähes parikymmentä. Silloin tällöin Harrilla on kipeä olkapää tai rinta. Litsariaika on onneksi jo takana.

“Inhoan kasvoille lyömistä. Hyvä, ettei se tee sitä enää", Harri miettii.

Tyypillisin lyönti on omien seinien sisällä huitaisu avokämmenellä tai nyrkillä. Kotiväkivaltatilanteessa keskimäärin joka toinen lyönti aiheuttaa fyysisen vamman. Niihin apua hakee kuitenkin vain muutama prosentti. Poliisille ilmoitus tehdään alle kymmenessä prosentissa tapauksista, sillä kotiväkivallassa kynnys hakea apua on tavattoman korkea - ja miehillä vielä korkeampi. Miehen tulee ikään kuin luonnostaan olla iskunkestävämpi kuin naisen. Kuinka moni mies kehtaisi kertoa poliisiaseman päivystävälle, leveäharteiselle miespoliisille, että vaimo hakkaa? “Pistä äijä akkas kuriin" olisi tyypillinen neuvo ainakin kapakkakeskustelussa.

Suomen Ensi- ja turvakotien liiton kolmessatoista turvakodissa vierailee vuosittain noin 3 000 asiakasta, joista noin kaksi prosenttia on miehiä – noin 60 miestä vuosittain. Rikosuhripäivystykseen ottaa vuodessa yhteyttä noin 3 000 henkilöä. Heistä 25 prosenttia on miehiä.

“Kotiväkivaltatapauksissa miehillä ei ole mitään kanavaa hakea apua. Välillä tuntuu jopa siltä, ettei väkivallan uhreiksi joutuneista miehistä saisi edes puhua. Ihan kuin se olisi pois vastaavassa tilanteessa olevilta naisilta", toteaa Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Petra Kjällman.

“Yhteydenottoja tulee toisinaan myös väkivaltaisilta naisilta. Juuri äsken meiltä kysyi neuvoa nainen, joka on nyt kolme kertaa yrittänyt tappaa isänsä ja useita kertoja itsensä. Väkivaltaisille naisille on myös hyvin vähän auttamiskanavia", lisää Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Marita Ruohonen.

Parisuhdeväkivalta on yleisintä kaupungeissa sekä 18–24-vuotiaiden suhteissa, jotka ovat kestäneet enintään kaksi vuotta. Väkivalta vähenee liiton vanhetessa, joskus se jopa loppuu kokonaan, paljastaa Tilastokeskuksen erikoistutkija Markku Heiskasen ja tutkija Minna Piispan tekemä Usko, toivo, hakkaus -kyselytutkimus. Kattavassa tutkimuksessa aineistona olivat naiset. Kotiväkivaltaa kohdanneita miehiä ei tunnu tutkineen vielä kukaan. Vaikka kotiväkivallan uhri onkin useimmiten nainen, kuva paistinpannua heiluttavasta naisesta lienee yleisempi kuin luullaan. Marita Ruohosen mukaan kyse ei ole yksittäisistä tapauksista vaan ilmiöstä, joka on tiukasti piilossa.

“Ovathan tytöt nykyään yleisestikin väkivaltaisempia kuin koskaan ennen. Miksei se heijastuisi myös kotiin?" hän kysyy.

Kansainvälisesti arvostettu aggression tutkija ja edesmennyt psykologian professori Kirsti Lagerspetz pohtii kirjassaan Naisten aggressio, mitä naisten väkivallantekojen määrän lisääntyminen merkitsee. Onko se kenties tasa-arvoistumisen kääntöpuoli? Olkoon turpaanveto vaimollekin sallitua, kun se on sitä miehellekin niin monessa parisuhteessa.

“Väkivalta ei ole oikeutettua ikinä!" lisää Rikosuhripäivystyksen Petra Kjällman.

Perheväkivallan uhka kasvaa sitä mukaa, kun alkoholipitoisuus kohoaa veressä. Myös väkivaltakokemukset lapsuudenkodissa lisäävät riskiä ryhtyä sanoista tekoihin. Ruohosen mukaan etenkin hyvin raakaan kotiväkivaltaan syyllistyvällä on usein väkivaltainen lapsuus. Toisaalta on syytä toivoa, että väkivaltaan voidaan kulttuuritekijöillä vaikuttaa, joten se voisi hyvissä oloissa pysyä melko vähäisenä.

“Kun mies tulee turvakotiin, tyypillisin tilanne on, että hän tuo lapset suojaan ja kertoo, että väkivaltaisella vaimolla on vakavia psyykkisiä ongelmia. Naiset ovat myös taitavia käyttämään henkistä väkivaltaa", Marita Ruohonen kuvailee.

“Se, että moni ympärivuorokautista hoitoa vaativa mielenterveyspotilas on nykyään avohoidon vuoksi kotona, heijastuu muun muassa kotiväkivaltatilanteisiin. Taustalla voi olla myös huumeiden ja lääkkeiden käyttöä", hän jatkaa.

Arviolta noin yhdeksää kymmenestä kotiväkivallan tekijästä voidaan auttaa. Monesti lyöjä tahtoo tätä itsekin. Noin joka kymmennenessä tapauksessa kotityranni pitää tekoaan täysin oikeutettuna ja auttaminen on vaikeaa, jopa turhaa.

“Tyttöystävän mielestä hänellä on oikeus purkaa stressi ja kiukku minuun ilman mitään rajoja. Rakkauden nimissä tulisi kuulemma kestää niin lyönnit kuin solvauksetkin. Elämä onkin siedettävää, kun heittäydyn äärimmäisen tyhmäksi. Olen kuin en huomaisikaan epäkunnioittavaa sävyä ja samalla luovun omista mielipiteistäni", Harri kertoo.

“Toisinaan aggressioni kasvaa niin suureksi, että tekisi mieli lyödä takaisin. Kerran vastasinkin avokämmeneen avokämmenellä. Tyttöystävä koki läpsäisyn äärimmäisen loukkaavana ja jätti minut hetkeksi rauhaan."

Toisinaan kamelin selkä katkeaa myös vaimolla, jota mies on hakannut parikymmentä vuotta. Vaimonsa nyrkin ja hellan väliin pakottaneen miehen elämän katkaisee ironisesti isku leipäveitsellä rintaan. Amerikkalaistutkimusten mukaan vaimonsa tappavan miehen viesti on usein “tee kuten minä käsken". Kun nainen tappaa miehensä, hän viestittää: “En kestä tätä enää."

Kotiväkivaltatilanteet näkee akuuteimmillaan poliisi. Sen mukaan usein ei tiedä kuka on kotona uhri, kuka tekijä. Väkivaltaan vastataan väkivallalla ja sitä seuraa väkivaltaa.

Uhrin, oli hän sitten mies tai nainen, itsetunto laskee kuin lehmänhäntä. Harrikin on huomannut alkavansa yhä useammin ja useammin uskoa hänelle syötettyä karua itsetunnon murskakieltä. Hän tilittää parisuhdeongelmiaan kavereilleen ja uhmaa näin tyttöystävän kieltoa. Suhteen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Harrin ystävät ovat alkaneet huomautella hänelle apatiasta.

“Kaikki hokevat, ettei minun tarvitse sietää tätä. Hyviä naisia on maailmassa vaikka kuinka paljon ja olenhan ennenkin jättänyt naisia jo yhden litsarin takia. Elää porskutan kuitenkin suhteen alkupään lupauksilla - ajatuksella siitä, mitä meistä olisi voinut tulla. Ja onhan meillä hyviäkin päiviä, vaikkakin vain kaksi kymmenestä. Yksi päivä kahdestakymmenestä on peräti superhyvä."

“Huomaan, että osa itsestäni salaa toivoo, että tämä menisi ohi. Realistisesti en siihen kuitenkaan usko. Toisinaan jopa pelkään, että tyttöystäväni tarttuu aggressiopuuskassaan keittiöveitseen. Itse asiassa se tuntuu vain ajan kysymykseltä. Kuitenkaan en ole valmis eroon. Jos alan vatvoa ongelmiamme nyt, teen omasta elämästäni täyttä helvettiä. Välillä toivon, että tapahtuisi jotakin niin peruuttamatonta ja pysyvää, että se toinen alkaisi vihata mua ja jättäisi mut."

Työnsä puolesta Harri pääsee pian muuttamaan tyttöystävästään satojen kilometrien päähän.

“Tähän mennessä vain korkea moraalini on estänyt mua pettämästä tyttöäni, nyt tuskin enää estää. Toivottavasti pääsen salakavalasti lipumaan pois suhteestani. Sen likaista jälkipyykkiä en jaksaisi enää pestä."

Haastattelun lopuksi Harri pyytää juttuun lisättäväksi puhelinnumeron, josta tavoittaisi ihmisen, jonka kanssa parisuhdeväkivallasta voisi jutella.

“Sellaiselle olisi ollut käyttöä – ja valitettavasti saattaa olla jatkossakin", Harri lisää.

Lähteet: Teuvo Peltoniemi: Perheväkivalta ; Kirsti Lagerspetz: Naisten aggressio.

Apua!

Miehiä, jotka kokevat väkivallan ongelmaksi parisuhteessaan auttaa joko Jussi-työ (09-278 8223, 09-278 8280) tai Miessakki ry:n pitämä Lyömätön Linja (09-6126 6212). Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin 0203-16116. Pääkaupungin turvakoti 09-4777 180.

Valkokankaan naiskusipäät

Elokuvat muokkaavat naiskuvaa ja todellisuutta.

Vaarallisen suhteen (1987) Glenn Close opetti, että nainen voi (yrittää) ottaa omansa väkivalloin.

Thelma & Louise (1991) kertoi kahden naisen tarinan, jotka päättivät näyttää miehille miesten keinoilla. Basic Instincissä (1992) Sharon Stonen esittämä viileä friidu paljastui yhden sortin tunnevammaiseksi, henkiseksi ja fyysiseksi pahoinpitelijäksi.

Vuoden 1995 Dolores Claiborne kertoo naisen väkivaltaisesta kostosta ja siitä on lohkaistu paljon siteerattu lause “Sometimes being a bitch is all a woman has to hold on to".

Ääriväkivaltaiset naissankaritkin ovat löytäneet paikkansa suurista tuotannoista. Lajityypin airut on Renny Harlin, joka pani silloisen vaimonsa Geena Davisin tekemään selvää jälkeä elokuvissa Kurkunleikkaajien Saari (1995) ja Long Kiss Goodnight (1996).

Ja parin vuoden takainen ranskalainen kohuleffa Pane mua (2000) piirsi kuvaa naisista, jotka ajattelivat haaravälillään. Naisten väkivalta on löytänyt tiensä myös kotimaiseen elokuvaan, esimerkkinä Auli Mantilan Pelon maantiede (2000).

Naistutkimuksen näkökulma väkivaltaisiin naisiin elokuvissa Martha McCaugheyn ja Neal Kingin toimittamassa kirjassa Reel Knockouts. Violent Women in the Movies, jonka voi tilata Akateemisesta Kirjakaupasta hintaan 49,45 euroa."

------------------------------------------------------------------------------------------------

Tähän lienee hyvä pistää se oma kokemus. Jos nyt lasketaan vain fyysiset iskut (henkisiä on liikaa muistettavaksi), niin itseänihän on lyöty (kasvoihin) naisen toimesta parisuhteessa kolmesti ja purtu muutamaan otteeseen koska olen suojellut itseäni tältä ihmiseltä mm. pitämällä häntä ranteista kiinni. Niin ja ne raapimiset...joihin ei liity mitään seksuaalista.
Kerran yksi keski-ikäinen mamma läimäisi tuoppini maahan ja löi koska ehdotin hänelle sen verran siirtymistä, että kaverini pääsisi hänen ohitseen katsomaan keikkaa. Ehdotus oli siis "voisitko sen verran siirtyä, että toi mun kaveri pääsee ohi".
Miesten toimesta aikuisiällä pyöreät nolla kertaa.

Tekijät eittämättä kieltäisivät nämä tapaukset tai yrittäisivät selittää ne syykseni. Itse asiassa ainoa selittämättömäksi tähän mennessä mainituista jäänyt on tapaus jossa lyöjä oli niin ajatuksissaan ettei huomannut minua ja sitten säikähti. Jos litsari olisi ollut reaktio niin ok, mutta kenenkään normaalin ihmisen reaktioaika ei sisällä muutaman sekunnin viivettä ja avautumista "säikyttelystä" (todellisuudessa olin vain kävelemässä hänestä ohi) ennen lyöntiä.

Tämä on vielä hyvin pientä monien muiden kokemuksiin verrattuna. Itse asiassa en pidä tapauksia juuri minään, mitään vammoja kun ei pysyviksi jäänyt. Ainoa ongelma noissa on se, että jos niihin vastaa samalla mitalla, miehenä saa linnaa melkein automaattisesti. Tämän takia on itselle on helpompi ottaa vastaan henkisiä iskuja, koska laki jopa oikeasti sallii itsensä puolustamisen niitä vastaan ja siihen yleensä riittää kun puhuu totta. Henkisen väkivallan harjoittaja kun harvemmin kestää sitä, että hänen toimintaansa analysoidaan hänelle itselleen. Bonuksena se, ettei toden puhuminen ole henkistä väkivaltaa, joten käytännössä tilanteesta pääsee yleensä kävelemään "voittajana" ja vieläpä moraalisesti itseään likaamatta.
Kolikon kääntöpuolena on toki se, että henkinen väkivalta jättää pahemmat jäljet pidemmäksi aikaa.

Löysin tarinan netin syövereistä ja ajattelin jakaa tämän teidän kanssanne ihan vain muistutuksena, että mielenterveysongelmaisten kanssa ei tarvitse olla eikä omia ongelmia tarvitse jättää hoitamatta. Tarinassa on myös 2 loistavaa esimerkkiä siitä, mitä nykyinen länsimainen kulttuurimme katsoo läpi sormien jos tekijä on nainen. Kummankin sekopään kohdalla se, että kyseessä olisi ollut mies olisi johtanut linnareissuun ennen ongelman laajenemista.
Koitetaan kaikki olla esimerkillisiä jälkipolville jotta tulevat miehet ja naiset saavat elää vapaana hulluista.

"My soon to be ex-wife and I were together for 12 years, 9 of them married. We have two beautiful children. I adopted my stepson three years ago when he was 12.

Before I finally left, we tried talking things through. For the first time in our marriage, I didn’t give in. It didn’t matter though. She refused to stop with the animal stuff. She boards horses, owns horses and runs a horse rescue. On top of that, she has goats, chickens, dogs, cats and the occasional cow.

If you were to hear my ex talk, I “all of a sudden pulled the rug out from under her” in June 2012 when I sat her down and told her how unhappy I was and that I’d probably be leaving. This was not all of a sudden. In reality, I had been trying to get her attention every way I could since 2006, maybe earlier.

Everything was “fine” for us, as long as I suffered in silence. However, anytime I voiced a concern, she would go off the deep end and it would be my fault.

I was tired of our bank accounts being $700 overdrawn and getting blamed for it. I gave her 100% of my paycheck and only took $40/week for lunch and gas money while we were together. I was tired of her horses being fed while we struggled to feed the family.

I was tired of the stalls being immaculate while the house was a pigsty. She is content to live in filth. If I didn’t clean the house, it didn’t get done. Unless we had company coming over, then she would flip out and scream at everyone.

But most of all, I was tired of being alone. Always.

She claimed she was home “90% of the time.” While that was true, she was either at the barn for 4-5 hours a night or on the computer looking at rescue horses, emailing, buying, selling or texting about horses.

If you’ve ever watched an episode of Hoarders, you’ve seen the anger when the hoarder is confronted with their behavior. My ex has the same attitude. Whenever I tried to talk to her about her out of control animal rescue, I got “How DARE you question why I do this! It isn’t MY problem, it’s YOUR problem!”

Two winters ago, I had acute bronchitis and needed medicine badly. She told me we had no money for it. I told myself, fine, I’ll man up since the family is broke and go without medication. That same night, while I’m wheezing and coughing, she bought an $80 fake horsetail for one of her horses to wear to a show because the horse “needed it.”

Another time, I was so sick I couldn’t drive myself to the doctor’s office and asked if she could take me. She said she couldn’t miss work. Her horse got a sick stomach later that night and she took the next 3 days off work to care for it.

In March 2012 she told me, “I need to cancel the cable, so we can get caught up on bills.” At first, the child in me screamed, “Fuck that! All I have in this house is my chair, the TV and my Xbox!” The adult in me said, “Ok, man up, you have bills and she said she’ll have it turned back on in August.”

Two weeks later, I went to the barn and the Port-a-John was still there from the barn fire the week before. I asked, “When does that have to be back?” She ignored me. Her friend, who obviously didn’t realize I wasn’t supposed to know answered, “They come and empty it twice a week.”

I asked, “Why would they do that? Why wouldn’t they just take it back?” Her friend replied, “For $80 a month, it’s the least they could do.” I looked at my wife and said, “You cancelled my cable, so you could have a crapper at the barn?” Her attitude was once again, “How DARE you question me?”

She also boards dogs, even though they destroy our property. For example, two years ago she called me at work and asked, “What’s a good way to cheer up Daughter?” I asked what happened to upset Daughter. My wife informed me that the three Jack Russell terriers she was boarding had killed our daughter’s kitten in front of her. I raised my voice, which I try not to do, and asked, “Are you fucking kidding me?!”

My wife was silent and then said, “I don’t see how raising your voice will help.”I took a deep breath and said, “I’m sorry, I just don’t understand why you keep bringing in animals to do this to our family.” More silence and then she yelled, “You need to call a lawyer because I’m sick of this shit!”

Three hours later, she calls again, “What can we do to cheer up Daughter?” I was taken aback. “ I buy her a dozen roses or carnations once or twice a year, it makes her happy.” When my wife got home that night she gave our daughter the flowers and said, “Mommy was thinking about you.”

One time when we were arguing about the marriage and separating, she started to sob and rock back and forth like a child. Then she started clicking her fingers together in the air and her eyes rolled back a little. I told her I was terrified of her and that this (I pointed to what she was doing) is not how an adult discusses things. “This shit is creeping me out,” I told her. She accused me of being a heartless, horrible man and a freeloader (she earns more than twice what I do, but takes the bulk of my pay to pay household bills and spends the bulk of her earnings on animals.)

At one point, the bank threatened to foreclose on our home. That didn’t stop her from buying two more horses and retaining a lawyer to sue some other idiot over horse related crap (breach of contract).

Before I was diagnosed with Sleep Apnea, I slept a lot, but it wasn’t restorative sleep. One day, I came home after work and laid down on the bed. She woke me up by raining blows down on me and screaming, “You’re not a man! You’re no kind of man!”

That’s not the only time she’s hit me. She’s also told me I’m a horrible provider, a horrible dad – usually when she was frustrated or not getting her way. Later, when I would mention how hurtful her behavior was, she’d deny doing and saying these things or I’d get some version of, “I was in a bad mood” or “I was really upset.” As if being “really upset” makes hitting your spouse or saying nasty, cruel things to your spouse ok. It doesn’t.

We attended a few couples therapy sessions toward the end. The therapist told my wife (after listening to me) that I felt discounted, unloved and ignored. During this session, I told her I would no longer support her crazy horse antics. The therapist suggested my wife spend less time on the horses and more time on the marriage.

The day after our session, what did my wife do? She brought a pony into our house and gave it a bath in the family shower where, of course, it shit all over, tore up the place, etc. When I reminded her this was not what we agreed to in therapy, she told me I was a selfish dick. The horse had a photo shoot the next day for one of her horse rescue projects and it needed a bath, biohazard and property damage be damned.

Every single time our relationship has been on the ropes, “we” fixed it. And by “we” I mean I had to keep my mouth shut and just accept that’s how she was. She never changed a damn thing. Of course, when I mentioned this to her once, she just started at me blankly, like a dog does when you try to discuss philosophy with it.

She’s told mutual friends in front of me that she “resents being married and having kids” and that she “never got to be single.” Well, she’s about to get her chance.

My weakness was/is I hate to see her cry. It tears me up inside and breaks my heart. We cannot, nor could we ever, have a rational adult conversation. As soon as I expressed unhappiness about anything, she exploded into tears. I now believe her tears were nothing more than a manipulation.

Toward the end, she asked what I wanted from her. I said, “No more animals. Enough!!!” That weekend she decided to board 3 dogs, rescue 5 bottle-fed kittens with diseases and bought two new ponies.

We decided to stick it out through the holidays for the kids. For the ensuing 6 months, every day of my life was a 16-hour argument. She started texting at 7:30AM and kept going until bedtime. I now wonder if she ever really loved me, but rather took pity on me and “settled.”

After I told her I’d had enough in June 2012, she posted an ad on Craigslist looking for male “insight” into our situation. Why see a therapist when there are plenty of well-meaning men on Craigslist, right?

The funny thing is, even though I know divorce is for the best, I still feel guilty about putting my happiness and safety first. I am also very worried about our kids. I feel empty and any energy I have is just going towards surviving and getting through the day. I still feel like the bad guy she makes me out to be, and like I am being too hard on her. My rational brain knows this is ridiculous. I can see now how my mom groomed me to put up with my wife and her horseshit – literally.

My mom was . . . not normal. I often wonder if the extremity of my mother’s abuse makes my wife’s abuse seem like “no big deal” in comparison. My mother beat my brother, our father and me with everything from fists to ladles to boots to brooms to baseball bats. She put cocked guns to my head and put lit cigarettes out on me. Her father was an abusive alcoholic, so by my mom’s definition, since she didn’t drink, she was a way better parent.

I know I am a codependent. I learned how to entertain mom in order to keep her calm or diffuse her anger. My mom used to go on beating frenzies and actually beat some of my friends, too. I stopped playing little league sports because I got tired of looking at the bench and seeing her rolling in the dirt with some other parent.

She once punched out my third grade teacher in the middle of class. The teacher wanted a conference to discuss my poor penmanship. My mom worked second shift at the time. Instead of scheduling an appointment with my teacher, she took off work and came to the school unscheduled.

She walked in and said, “I’m here for my conference.” The teacher said she needed to schedule one. My mom replied, “You wanted a conference, here’s your conference” and punched her in the face, over her desk. This was in the middle of the school day. It was humiliating.

I don’t know how my mom was never arrested. I honestly think she had the whole small town bullied. She even threatened the goddamned mayor once and nothing happened.

I remember in 6th grade I got an “F” in Math. At the Parent/teacher conference, my mom took one look at my grade and backhanded me over my chair, busting my nose. I still kinda laugh at the teacher’s expression, who had no idea what to do and started apologizing for giving me the “F,” even though I deserved it. No one really knows what to do when confronted by “crazy.” I think it makes sane people recoil and go some place in their minds until it’s over.

When I was 19, my mom was snooping through my stuff, which she did on a regular basis, and found the receipt for the engagement ring I bought my then girlfriend (not the horse lady). My mom swore up and down that I bought this $100 ring because my girlfriend and her mom coerced me and wanted to steal my credit. She then beat me with a baseball bat and tossed me out into the mud. That was the day I left my mom’s house.

It has been over a year since I moved out of the house I shared with my wife and our children. In that time, she has made numerous threats and has been trying to alienate our kids, but not with much success. She is now targeting the kids, even going so far as to assault our son, and is using them as unpaid farm hands.

She has also moved in one of her Craigslist men. This guy has a rap sheet and has been inappropriate with my kids (tickling our 12-year old daughter even after she asked him to stop and using corporal punishment on our 15-year old son). I expressed my concerns to my ex. She went into one of her rage episodes and made threats. Then she and this dirtbag retaliated by lying to my boss (about something that was very easy to disprove) in an attempt to get me fired. It didn’t work.

I reported these incidents to CPS. They wouldn’t open a case, stating there wasn’t enough evidence — even with this guy’s rap sheet. My attorney looked into getting a protective order, but our county is in the Dark Ages when it comes to female abusers — even when they’re endangering and abusing their kids.

I have recently ended contact with my mother, who, despite her advanced age is still a horribly toxic and abusive woman. I know I have made the right decision and am slowly healing, bit-by-bit. But there are days when I am still overwhelmed with feelings of guilt, and still take on more than my share of blame. I still struggle with anxiety, panic and depression. I don’t know if it will ever end.

Right now though, my priority is taking care of my kids and making sure they’re safe. We haven’t been to court yet, so the future is uncertain."

Ei nyt ihan perus kauraa muuten kuin sen osalta, että kumpikin sekopää pyhitti tekonsa joko syyttämällä muita jostain tai painamalla oman sekoilunsa koska joku muu on tehnyt jotain muuta ikävää.

Leikitään v-käyrä-leikkiä. Montako valhetta tai muuten vaan täysin älyvapaata ja siksi jopa kuvottavaa kommenttia löydät.

Kannattaa lukea tämä kommenttiraitoineen: http://jezebel.com/294383/have-you-ever-beat-up-a-boyfriend-cause-uh-we-have

Sitten tämä referenssiksi: http://www.saveservices.org/2012/02/cdc-study-more-men-than-women-victims-of-partner-abuse/

Listaan tähän pari hauskaa mitä tuli vastaan:

Hommahan alkaa tyypillisen feministin tyylillä "höhöhöö, miestä on kiva hakata, höhöö", joten siihen ei liene syytä tarttua. Jatketaan siis kommenteista.

- "The question is, are these men really physically afraid?"

Tuon miettiminen on sikäli aika +/- 0 kun muistetaan, että mies ei saa fyysisesti puolustaa itseään naista vastaan. Virallisesti saa, mutta lain soveltamiskulttuuri ja kulttuuri ylipäätään kieltää molemmat. Noin niin kuin esimerkiksi, minua on muutama nainen lyönyt, yksi useampaan kertaan luvatta ja loput ihan luvalla treenatessa. Jälkimmäinen ok, ensimmäinen ei. Jälkimmäisessä sai samalla luvalla pistää hanttiin, ensimmäisestä olisi tipahtanut tuomio 100% varmuudella minulle. Eli ei, ei mies yleensä ole fyysisesti peloissaan mutta on se nyt aika hanurista olla hakattavana kun tiedät, että hanttiin pistäminen on suora tie pahoinpitelytuomion kohteeksi.

- "Yes, please, let's not forget the poor men, who make up a whopping 15% of the domestic violence victims...."

Siitä toisesta linkistä ilmenee, että 70% perheväkivallasta aikuisten kesken on naisten tekemää (lähellä Suomen lukemia, btw.). Vaatimaton 55% eroa kommentoijan kuvitelmien ja todellisuuden välillä, kommentoijan näkökulmasta "kotiin päin". Myös hyvin tyypillistä feministiä. Tällaisten takia tulee ajoittain hiukan epäuskoinen olo kun kuuntelee ihan täyspäisten ketään sukupuolen perusteella vaahaamattomien ihmisten kutsuvan itseään feministeiksi.

- "We should just ignore the minority then because they aren't as important right? The truth is that male face violence 4 times a often as females, yet laws are put in place such a the VAWA to protect the minority of victims of violence." (Tämä on lähinnä hyvä huomio länsimaista.)

- "what a loser.."

Juu, tyypillisestihän se on niin, että jos nainen lyö ja mies puolustautuu onnistuneesti niin on luuseri. Sitten jos mies ei puolustaudu tai ei onnistu siinä saaden sen seurauksena päihinsä niin taas on luuseri. Mitähän siinä sitten pitäisi tehdä, jottei olisi luuseri? :D

- "If you are too weak to stand up for yourself, i hope you don't have children, because you won't have it in you to stand up for them." (Liittyen edelliseen.)

- "Anyway, one day I had enough of his horses*** (I honestly can't even remember what triggered it, but I'm sure it was good) and I started beating the living s*** out of him. I felt really bad for losing control like that, but later realized it was much worse that I was with someone who could push my buttons that way."

Sinällään ymmärrän tämän. On aivan inhimillistä (joskaan ei hyvä homma) että puolustaa itseään fyysisesti henkistä väkivaltaa vastaan. Jokainen luontaisesti käyttää aseena jotain sellaista minkä kanssa on vahvoilla. Olen silti sitä mieltä, että vaikka on typeryyttä olla henkisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa suhteessa, se ei ole varsinaisesti pahempi asia kuin sen henkisen väkivallan kohteen oma fyysinen väkivaltaisuus.

Löysin mielenkiintoisen avautumisen naisasiaosaston tuotoksista. Suosittelen lukemaan sen ensin kokonaan alla olevasti linkistä koska kommenttiraita tulee olemaan melko pirstaleista ja saattaa olla sekava jos ei valmiiksi tiedä missä mennään.

http://www.gq.com/news-politics/mens-lives/201303/men-dont-have-sex

Syy sille, miksi kirjoitan tätä, on se, että koen aiheelliseksi muistuttaa ihmisiä siitä mitä tasa-arvo on ja kuinka kieroutunut käsitys feministeillä on sen sanan sisällöstä. Purkamassani kirjoituksessa on unohtunut se olennainen huomio, että Lex Nikke-T toimii tässäkin kohdassa. Siltä varalta, ettei joku tiedä mikä Lex Nikke-T on, on kyse lauseesta ”jos haluu saada on pakko antaa”.

------------------------------------------------------------------------------------------

he sitcom stereotype goes like this: Guy is always horny, guy tries to have sex with girl, girl shoots him down. But as Siobhan Rosen tells it, the script's been flipped.

Jotenkin kuulostaa oudolta, että se, että jostain television roskaviihdesarjojen tmv. stereotyypeistä poikkeaminen olisi niin erikoista, että siitä pitää tehdä isompi juttu.

And now there's an awful lot of young, perfectly sex-capable dudes who won't get off their asses to, well, get some

Kyllä ne "jäbät" nousee heti perseeltään kun törmäävät sellaiseen naiseen joka osoittaa olevansa sen arvoinen. Se nyt ei ihan vielä riitä, että on tissit ja naisen sukupuolielimet.

Hey, guys, recognize these excuses for not having sex? Stomachache. Headache. Stressed. Gassy. Tired. Leg cramps. The old Maybe we should just talk some more? I do, because I've been hearing them from men—a.k.a., the supposedly sex-obsessed sex—far too much.

No, jos se nyt on "supposedly" niin luulisi kenen tahansa ymmärtävän, että todellisuus voi olla eri kuin kuvitelma. Miehet ovat ihmisiä. Jos heillä on parempaa tekemistä kuin seksi, todennäköisesti he tekevät sitä jotain muuta. Ihan samalla tavalla kuin naiset tekevät. Joskus se parempi tekeminen on tervehtymistä ja/tai akkujen lataamista.

These days, more often than you'd think, guys are begging off the one thing we women are expecting you to beg for.

Asetelma, jossa miehellä on velvollisuus anella seksiä, on melko kieroutunut. Hassua kyllä, se kieroutunut asetelma on kuitenkin voimassa jos nainen on miehen mielestä aidosti haluttava. Harvempi nähtävästi on jos tämä alkaa muodostua monille ongelmaksi.

It's not like I'm trying to hump the pope's leg here. These are men who have previously made it clear that they enjoy having sex with me: boyfriends, guys I've been dating for a while, men with whom I regularly bump nethers.

Ilmeisesti jollain logiikalla se, että kun mies kokee jonkun ihmisen kanssa seksin harrastamisen miellyttävänä, niin hänen pitäisi olla siihen aina valmis ja halukas.

Yet they seem to turn me down way more than I turn them down. Or to frame it positively: I want to have sex more than they do. I don't expect laundry Sunday to unfold like Basic Instinct. But getting laid four or five times a week? That would be nice.

Tässäkään ei pitäisi olla mitään eriskummallista. Silti näyttää olevan. Nainen saa pakit mieheltä seksin osalta ja nyt se on ilmeisesti jotenkin ihmeellistä. No, onhan se myönnettävä, että esimerkiksi minä en käytännössä kieltäydy jos olen moraalisesti ja fyysisesti kykenevä sekä toinen osapuoli on aidosti hyvin vetävä tapaus. Väitän, että aika harvassa ne miehet ovat jotka pistävät "liinat kiinni" kun heidän kumppaninsa on himoissaan ja näyttää vaikkapa Jessica Bieliltä. Omaan haluttavuuteensa voi ja on suositeltavaa vaikuttaa niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Naiselle keskimäärin naurettavan helppo homma.

Ja siis olisi minustakin kiva saada seksiä se 5 kertaa viikossa sellaiselta naiselta jolta sitä haluan. Ei juuri kiinnosta paneskella sellaisen kanssa jota en halua. Kumma homma, eikö?

Lest you think I'm some sort of unreliable narrator (read: nympho), know that plenty of my female friends are having the same problem. One pal, a girl who's been living with her boyfriend for two years, told me she aims for sex only once or twice a week and still often gets denied. She'll put on something sexy and hear, I have to get up early. Another friend knows that when she sees her boyfriend putting in his retainer, she's going to bed unboinked, no matter how hard she tries.

Kuten tuossa aiemmin sanoin, kun pitää itsensä kohtuullisessa kunnossa ja asenteensa terveinä niin noin ei käy. Pidän outona ajatusta siitä, että huonosta käytöksestä ja terveytensä laiminlyönnistä huolimatta naisen pitäisi saada aina kun haluaa tai ainakin melkein. Jos sille linjalle lähtee, niin kannattaa pysyä sinkkuna. Baarit ovat täynnä miehiä joille kelpaa melkein mikä vaan. Sinne vaan. Suhteessa ollessaan on kuitenkin vastuussa itsensä lisäksi kumppanilleen siitä, ettei toimi typerästi.

To be fair (and painfully obvious): Men are human, too. You guys have feelings and problems and hungers that sometimes take precedence over boning. Maybe you had too many beers and are experiencing acute alcohol-related performance anxiety. Or maybe your not-in-the-moodness has to do with something bigger: the ubiquity of porn—effortlessly consumed like a drive-through value meal—or some existential male malaise that Zach Braff will surely explore in his next movie.

Varmaan ensimmäinen ja viimeinen feministi joka myöntää miesten olevan ihmisiä, vaikkakin sitten tekee sen samalla sukupuolta haukkuen.
Mutta joo, onhan tuo kaikki mahdollista. Yleensä kyse on kuitenkin siitä, että kyseinen mimmi nyt vaan ei näytä eikä kuulosta sellaiselta ihmiseltä jonka kanssa kyseinen mies haluaisi seksiä.
Pornolla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Kädet toimivat ennenkin miehillä ja siis onhan sitä pornoa mahdollista katsoa vaikka sukuelimet olisivatkin pääasiassa kropan sisäpuolella.

But still, it can be hard for us ladyfolk to reconcile your unwillingness to bed us with the larger cultural perception that all men are Wile E. Coyote-level schemers trying to get laid. At least that's the view reinforced everywhere from beer commercials to Anthony Weiner's extracurricular penis pic-ing to Cosmo cover lines swearing that men think about sex every seven seconds. And to be denied in light of that? It's enough to make us think you're a dick for withholding yours.

Mistähän lähtien miehillä on ollut velvollisuus täyttää kulttuurin ja yhteiskunnan asettamat odotukset muuten kuin lain noudattamisen puitteissa? Onko naisten halukkuus seksiin jonkin sortin perustarve jonka täyttäminen on miehen velvollisuus siitä huolimatta, että sama ei päde päinvastaisessa tilanteessa? Tämä kulttuurillinen oletus miesten pakonomaisesta tarpeesta saada piparia vaikka sitten monimutkaisemmankin suunnitelman kautta on puhtaasti feministien keksintö liittyen yritykseen saada miehet näyttämään kykenemättömiltä tekemään mitään muuta. Se, että sen luodun mielikuvan paikkaansa pitämättömyys käy selväksi, ei ole mikään yllätys.
Miehet ovat ihan yhtä "ikäviä" ihmisiä pitäessään kiinni itsemääräämisoikeudestaan kuin naisetkin.

See, women take it personally. After years of battling the dreaded sexlesshousewife stereotype, we're careful not to nonchalantly spurn your advances. But now we have to worry about morphing into the other sitcom cliché—the dopey husband, pawing pathetically for a bone. There are only so many times even the most brazen among us are going to get rejected before icily retreating into non-initiation mode forever.

Niin siis se, että mies kieltäytyy, on henkilökohtainen loukkaus naista kohtaan. Se ei kuitenkaan ole sitä kun nainen kieltäytyy. Selvä homma.
Minun kokemukseni on se, että suurin osa naisista lakkaa tekemästä aloitteita pysyvästi ensimmäisten pakkien jälkeen. En tiedä miten tämä korreloi vaikka tämän maamme mediaanin kanssa, mutta siis se minun kokemukseni pohjalta "most brazen of us" ei ole kovin "brazen". Jos miehet vetäisivät tuon kokemuksieni naisten kaltaista linjaa, niin tämä laji olisi kuollut jo sukupuuttoon.

And just in general, we keep tabs on these kinds of things. A week goes by without sex? We notice. I get the feeling men don't monitor the situation in such a macro sense. As far as you're concerned, a good sex life is just having sex when you feel like having sex.

On kyllä ihan totta, etten minä huomaa pidemmässä suhteessa viikon taukoa seksissä. On myös ihan totta, että pidän hyvänä seksielämänä sellaista jonka puitteissa minun ei tarvitse vasten tahtoani lähteä harrastamaan seksiä. Pidin itsestään selvänä sitä, että harvempi nainenkaan nauttii raiskatuksi tulemisesta. Miksi siis miesten pitäisi hyväksyä sellaista omalla kohdallaan?

But guess what? That's selfish. Sex is a two-way street! Or...I suppose, if I'm being technical about it, it's more of a one-lane freeway tunnel and a car driven by a confused 16-year-old who keeps switching between drive and reverse over and over.

Jaa, että on itsekästä harrasta seksiä vain kun sitä itse haluaa harrastaa. No, kai sen voi noinkin nähdä. Varmaan aika moni kotonaan muijansa raiskannut mies on ollut samaa mieltä. Minä henkilökohtaisesti tykkään siitä, että ihminen jonka kanssa hieron vehkeitä vastakkain, on itse asiassa ihan omasta halustaan mukana touhussa. En tunne itseäni mitenkään perverssiksi tuon takia.

The larger point is: Just try saying yes to us more often. Even if you're a little tired. Even if Mumford & Sons are doing that namby-pamby forest jig thing you like so much on Fallon. (DVR, dude.) We'll be happier, so by Newton's Law of Relationships, you will be, too. And I also can pretty much guarantee you won't regret getting busy, either. It's not a trip to the dentist's chair, it's sex. Three minutes in, you're going to be having a blast. Just hopefully not a literal one.

Juu, Varsinkin parisuhteissa on ihan fiksua joskus venyä oman absoluuttisen mukavuusrajan ulkopuolelle hetkellisesti. Molempien osapuolten. Myös silloin kun ainakin toinen osapuoli on nainen.

On kyllä ollut ihan rehellisesti sanottuna sellaisiakin kokemuksia, että menisin mielummin hammaslääkäriin kuin lähtisin touhuamaan niiden mimmien kanssa uudestaan. Hammaslääkärin tuolissa istuessa on ainakin selvää miksi siinä ollaan. Ei tule sellaista "mitähän mä taas ajattelin kun lähdin tähän"-fiilistä.
-----------------------------------------------------------------------------------------

Että sellaista tänään. Rehellisyyden nimissä on todettava, että normaalisti noita juttuja lukiessa tulee lähinnä akuutti myötähäpeän tila. Tällä kerralla lähinna huvitutti. Hirveä vollotus kun oman lafkan ihmisiin iskostamat valheelliset mielikuvat eivät pidäkään kutiaan ja sitten petytään. Omg, niinq.

Taas ollaan kohdassa jossa voidaan ihan varmuudella sanoa, että kun pitää itsensä kunnossa fyysisesti ja henkisesti sekä kunnioittaa kanssaihmisiä aidosti niin mihinkään noista tilanteista ei normaaleissa olosuhteissa yksinkertaisesti voi päätyä. Se väsyneempikin mies kyllä harrastaa seksiä sellaisen naisen kanssa jota pitää kauniina ja ajatuksiltaan seksikkäänä.

Jännä homma. Kävin kommentoimassa Suzette Sommerin linkkaamaa ampumavälikohtausta jenkeistä. Jutun juoni oli jotakuinkin se, että kyseinen jäpikkä oli flipannut kun ei ollut saanut naista ja päätti ajella ympäriinsä ampuen sattumanvaraisia ihmisiä ilmeisesti pistooli-tyyppisellä aseella.

Kommenttini oli referoituna se, että tapaus on järkyttävä ja sellaisenaan täydellisen tuomittava. Tyyppi oli selvästi epätoivoinen eikä löytänyt muuta tapaa saada ääntään kuuluville. Jotta noita ei enää olisi tiedossa tulevaisuudessa olisi kriittisen tärkeää, että naiset alkaisivat kunnioittamaan miehiä miehinä ja tasavertaisina ihmisinä.

Tuon seurauksena minut sitten estettiin mimmin sivuilta. Ilmeisesti osuin todella arkaan paikkaan toteamalla, etteivät naiset kollektiivina ole kykenemättömiä vaikuttamaan asiaan vaan päin vastoin voivat jo kanssaihmisiä kunnioittavalla käytöksellä ehkäistä noista tapauksista lähes kaikki.

Koen tämän lähes loputtoman hupaisana.

EDIT: Jahas, homma muuttuu aina vaan koomisemmaksi. Tämä jäpikkä siis ampui 6 miestä ja 2 naista. Jäbä oli myös videoillaan fiilistellyt ajatuksella siitä, että saisi tapettua kaikki muut miehet jolloin voisi vain valita sen naisen jonka haluaa ja saisi kostettua niille miehille jotka nämä naiset olivat häneltä aiemmin "vieneet". Nyt feministit rapakon takana ovat keksineet, että tämä teko johtui naisvihasta ja että tarkoitus oli kostaa naisille. Samat feministit ovat myös sitä mieltä, että sikäläiset miesten ihmisoikeusryhmät ovat teon innoittajia. :D

Kuinka moraalisesti kuollut pitää olla, että menee väittämään tuollaista? Tyyppi tappaa kolme kertaa niin paljon miehiä kuin naisia ja se on sitten naisvihaa, mutta ei miesvihaa? Ja sitten pitäisi uskoa, että miehet ja naiset jotka haluavat miehille samat ihmisoikeudet kuin naisille ovat teon motivaattoreina. Miesten ihmisoikeusjärjestö haluaa tapattaa miehiä ja miesten tappaminen on naisvihaa?

Nyt hei ihan oikeasti! :D

On, tämähän on propagandasota. Touhu ei eroa Jenkkien ja Venäjän sisäisestä ylivertaisuuden tunteen lietsomisesta mitenkään...no, ainakaan feministien puolelta. Nämä tasa-arvoaktivistit näyttäisivät olevan kiinnostuneita vain siitä, ettei kumpikaan puoli joudu altavastaajaksi mikä taas johtaa siihen, että ajavat melkein pelkästään miesten asioita.
Hauska tätä on katsoa vierestä edesottamuksia esille ottaen. Itseä ei edes kiinnosta kuka lopussa voittaa niin kauan kuin miehet ja naiset saavuttavat keskenään hyvän balanssin ja hyvän olon. Olisi kuitenkin ihan kiva, jos molemmat osapuolet koittaisivat edes pysyä totuudessa. Tässä kun käy nopeasti niin, että jos ihmiset alkavat uskoa noita pahimpia älyvapauksia niin jossain vaiheessa saattaa itsekin alkaa toivomaan globaalia jälkiehkäisyä.

No mutta, toistaiseksi tämä menee vielä huumorista, ei vähiten siksi että nämä pahimmat höyryäjät ovat tosissaan. :)

http://www.insidehighered.com/news/2014/04/23/rutgers-philosophy-professor-accused-sexually-assaulting-disabled-research-partner#sthash.lEOjPyE9.dpbs

Linkin takaa löytyy hupaisa skenaario. Ei siksi, että aikuinen nainen on syyllistynyt henkisellä tasolla lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Teko on kaikilla objektiivisilla mittareilla kammottava.
Tapahtuma on hupaisa siksi, että koska kyseessä on tunnettu feministi saa hän taakseen valtavat joukot ihmisiä jotka yrittävät nyt perustella kuinka henkisellä iällä (mikä on siis se peruste jolla täysi-ilkäisyyden rajat määritellään) tai kyvyllä ilmaista itseään ei ole mitään merkitystä jos henkilö on fyysisesti täysi-ikäinen mies ja raiskaaja nainen.

Jos tekijä olisi mies ja raiskattu olisi nainen ei tästä syntyisi edes keskustelua. Tuomio napsahtaisi ihan suoraan ja aivan hyvästä syystä.

Maailma on sairas paikka, totta tosiaan.

Olen ottanut tässä puolivillaiseksi asiakseni suorittaa koetta. Kokeen nimi on "onko deittinetin popupeista niissä esiintyville ihmisille mitään iloa". Tämä on off shoot toisesta kokeesta jonka aihe oli "valehtelinko ikäni deittinetissä". Tämän ensimmäisen teki eräs duunikaveri ja hänen huomionsa perusteella aloitin omani.

Ensimmäisen lopputulema on melko selkeä. Todella moni valehtelee ikänsä deittipalveluissa. Yksinkertaisesti tilanne ei nyt vaan voi olla se, että puolet alle kolmekymppisistä näyttää keski-ikäisiltä. Tai siis voi, teoriassa, mutta kieltäydyn uskomasta, että asia olisi todella niin.

No, tosiaan, tuosta duunikaverin muutaman sadan tapauksen "tutkimuksesta" huomattiin, että aika vähän etusivulla on uusien ilmoitusten "peukalonkynsiä". Päätin sitten alkaa katsomaan muutaman kymmenen klikkauksen päivätahdilla mitä kirjautumisaikoja on eniten etusivulla. Olen nyt saanut aikaan ehkä sen 400 klikkausta joista 1 oli kirjautunut sisään viikon sisällä, 4 kuukauden sisällä ja loput yli kuukausi sitten. On siis käytännössä turha edes yrittää etusivun kuvan perusteella osua sellaiseen ilmoitukseen joka on vielä oikeastikin käytössä.

Itse asiaan! Off shootin off shootin off shoot "tutkimus" ja blogauksen aihe on ihmisten kykenemättömyys päättää mitä haluavat elämältään. Tässä "tutkimuksessa" on nyt katsottu vain naisia, minä kun en oikein näe mikä se tilanne olisi jossa asia kiinnostaisi minua mitenkään muita miehiä katsottaessa. Nyt puhutaan siis lasten hankinnasta ja vain lasten hankinnasta. Tuli havaittua, että hyvin harva tietää haluaako lapsia vai ei, tai jos tietää ei halua sanoa suuntaan tai toiseen asiaa ilmoituksessaan. Hupaisana sivuhuomiona tuli huomattua, että tämä tietämättömyys koskee varttisatasia ja sitä vanhempia. 18-24v. naiset näyttävät tietävän hyvinkin usein haluavansa lapsia ja jokunen sitten ettei halua, mutta hyvin harva heistä "ei tiedä".

Tiedetään siis, että joko nettideittaajamimmeistä moni valehtelee ikänsä tai vanhenee reippaasti etuajassa, luultavasti ensimmäisestä on kyse. Tiedetään, että Deitti.net-palvelun thumbnailit ovat yhtä tyhjän kanssa heteromiehen näkökulmasta, koska niissä esiintyvät naiset lähtökohtaisesti eivät enää palvelua käytä. Ollaan havaittu, että lähtökohtaisesti 25-35v. naiset eivät tiedä haluavatko lapsia tai eivät sitä halua suoraan sanoa. Ollaan myös havaittu, että asteikon ulkopuolella ollaan hyvinkin tietoisia siitä mitä tulevaisuudelta halutaan kyseisen asian suhteen.

Nyt, kolmekymppisenä jamppana, minua kiinnostaisi kovasti tietää miksi oman ikäluokkani naiset ovat niin kujalla asiasta, ei vähiten siksi, että minun mielestäni tämä on mielestäni niitä selkeimpiä juttuja ihmisen elämässä. Hommahan on jopa niin haastava päätettävä kuin "en halua" tai "haluan jos sopiva tilanne (lue sopiva kumppani) osuu kohdalle". Miten tätä ei tiedä? Miten on mahdollista, että järjestäen palvelun käyttäjistä nuorimmatkin tietävät tämän mutta sitten kolmekymppiset eivät?

Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten omanikäiset miehet asiaa ajattelevat. Voi olla, että samaa päättämättömyyttä ja arvontaa hekin suorittavat. Jos niin on niin voin sanoa ihan suoraan pitäväni sitäkin ihan yhtä lailla käsittämättömänä.

Nyt *ittu oikeasti, tehkää se valinta. Kuka haluaa olla sellaisen ihmisen kanssa joka ei tiedä haaskaako molempien aikaa vai ei? Elämä on aika monta vuosikymmentä liian lyhyt tuollaisten kysymysten arpomiseen.