Teoriasta totuuteen

Ihminen joko on tai ei ole luotettava (yleisesti tai jossain asiassa), eikö niin? No, näin se menee ainakin minulla. Kaikilla ei mene.

Olen törmännyt dynaamisen luotettavuuden käsitteeseen. "Mitä muuten tulee luotettavuuteen, se ei ole mikään absoluuttinen tila. Siihen liittyy oma toiminta, muiden toiminta ja se on todella helppo horjuttaa pois paikaltaan." En ymmärrä tätä käsitettä.
Miten henkilön luotettavuus voi määräytyä jonkun toisen ihmisen toiminnan myötä? Ei niin mitenkään. Ei minusta tule sen epäluotettavampaa tai luotettavampaa jos joku muu töhöilee tai loistaa. Millä tavalla kenenkään muun toiminta voisi olla meriitti tai antimeriitti minulle? En keksi mitään tilannetta missä se olisi mahdollista. Minä, ihan samoin kuin kaikki muutkin ihmiset, olen luotettavuudeltani tekojeni summa. Jos hoidan sovitut asiat niin olen luotettava, jos en hoida niin en ole luotettava. Hyvin yksinkertaista, ainakin minulle ja kaikille heistä joiden kanssa olen asiasta viime päivinä keskustellut pois lukien tämän lainaamani kommentin heittäjä. Ihan kaikille se ei siis selvästikään ole yksinkertaista.

Pohdinta kumpuaa tilanteesta jossa sovin erään tuttavani kanssa polttavamme pahviroskat joita reissullamme oli kertynyt. Tehtävä oli siis kävellä grillille n. 20m, pistää pahvit tulisijaan, tuikata tuli kulmaan ja katsella pyromaanin päiväunta 5 minuuttia. Puhutaan alle 10 minuutin projektista ja käytettävissä oleva aika oli n. 2 vuorokautta. Tehtävän tekijöinä 2 aikuista, täysjärkistä ja vastuuntuntoista ukkoa. Toinen ukoista oli pykännyt puolet reissun aamiaisista, toinen puolet reissun grillattavista, molemmat sytytelleet kiukaaseen tulia ja järjestäneet hiilloksia grilliin pitkin reissua. Kaikenlaista oli siis tehty ilman virheitä ja näissä tehtävissä nautittiin muun porukan sokeaa luottamusta. Jostain syystä tämä huikea urotyö kuitenkin oli niin valtavan vaativa että luottamuspula iski. Kysyinpä siis että onko jotain sellaista tehty mikä antaisi syytä olettaa ettemme suoriutuisi tehtävästä. Kuulema oli. Kun kysyin mitä sellaista on tehty, en saanut vastausta varsinaista vastausta, vain "ei niitä perusteluja kannata antaa, kun se ei rakenna mitään hyvää. Se ei muuta mitään."
Joku muu siis oli tehnyt jotain mikä sai luottamuksen meihin, tarkemmin minuun, hiipumaan sille tasolle että oli vaikeaa luottaa että me saisimme tällaisen asian hoidettua. Vaihtoehtona kyseessä oli vain yritys loukata vastaanottajaa joka sikäli epäonnistui etten loukkaantunut vaan hämmästyin.

Minusta tämä on absurdia. Asiaa on pohdittu runsaasti emmekä silloin keksineet enkä minä myöhemmin keksinyt mitään mikä olisi antanut syytä olettaa ettei luvattu homma välttämättä onnistu. Epäluottamuksen lähde on siis muualla tai tarkoitus puhtaasti pahansuopa. Käsittämätöntä mutta totta, aikuiset ihmiset ovat nähtävästi tällaisia. :D

Jee, joku voitti ja joku hävisi. Naamakirja on tukossa näennäistietäjien valitusta perussuomalaisten tuloksesta ja itkua on jo sillä tasolla että meinataan muuttaa maasta. Mutta....

Oikeasti, mikä muuttui? Minä en keksi mitään olennaista. Ero edelliseen hallitukseen tulee olemaan naamat jotka pelaavat omaan pussiinsa ihan niin kuin edeltäjänsäkin. Kansan politiikkaa on harjoitettu viimeksi joskus 80-luvun alussa. Sen jälkeen koko homma on ollut puhtaasti sitä että jakkupukuiset ja Dressmanin alennuspuvuissa pyörivät ihmiset ajelevat taksilla ympäriinsä, lupailevat asioita joista heillä ei ole toteutuksen puolesta mitään aikeita muuten kuin niiltä osin jotka hyödyttävät heitä itseään, pelaavat itselleen hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja lahjuksina joidenkin asioiden ajamisesta ja sitten tekevät näitä töitä silloin kun pitäisi ajaa maan asioita. Tätä oli edellisellä ja sitä edellisellä kaudella, tätä on tälläkin kaudella tiedossa. Jotkut idealistit ajavat ulkomaalaisten asioita suomalaisten kustannuksella, mutta kukaan ei aja suomalaisten asiaa. Whoppidoo. Ja tästä nyt sitten on noussut älytön haloo.

Miksi?

Tuudittuuko ihminen oikeasti lepoon kun eduskunta on täynnä tyyppejä jotka vaikuttavat ja varmaan ovatkin fiksuja mutta eivät saa eivätkä edes halua saada mitään konkreettista aikaan? Miten ja miksi tämä tila muuttuu jos sinne menee ihmisiä joilla ei ole mitään käsitystä mistään mitä siellä edes voisi tehdä? Käytännössähän kansalaisen kohdalla kyse on plus-miinus-nolla-tilanteesta. "Eliittiä" voi kyllä harmittaa. Tuleva hallitus tuskin ajaa edes heidän asioitaan muiden kustannuksella kuten edelliset 5-6 tekivät.

Tässä hallituksessa on yksi hyvä puoli. Se on arpakone. Edellisten hallitusten päätökset olivat isoissa asioissa kaikki syvältä. Oli hyvin lähellä ettei suomesta tehty ihan oikeasti koko muun maailman sosiaalitoimistoa ja tämä ei ole edes pahimman pään aivopieruja mitä siellä tuotettiin. Kun ennen voitiin luottaa siihen että alamäkeen mennään asiassa kuin asiassa, nyt meillä on mahdollisuus saada maan asioita ajettua vahingossa.

Loppupeleissä tämä oli siis hyvä asia. Ihmisten pitäisi heitellä hattuja ilmaan ja huudella kannustushokemia sen sijaan että itketään kuinka kouluttamattomat tolvanat saivat valtaa. Ihan noin vihjeenä, jos edellinen poliittinen päättäjäkunta olisi hoitanut hommansa oikein, näin ei olisi käynyt. Tämä on nyt seurausta siitä, että edellisen äänestyksen aikaan kansa mokasi valintansa. En sano että tämä olisi parempi muuten kuin tuon arpakoneominaisuuden takia, mutta tämä on seurausta siitä mitä kävi viimeksi. Sitä saa mitä tilaa.

Itse meinaan jatkaa elämääni kuten ennenkin. Minulle kun kirjaimellisesti mikään ei muuttunut. Asiakkaani ovat edelleen samaa materiaalia kuin ennen. Hyvällä tuurilla tulevan 4 vuoden aikana joku ymmärtää työntää meidän romanikerjäläisten rikollisjoukon rajan yli takaisin kotimaahansa mutta muuten mitään muutosta ei ole luvassa...

Kaikki valmiina HEP! Nyt se alkoi! Hullut päivät! Jee! Niinq daa hei.

Kulutusjuhlien arkkimalli toteutuu tänäkin vuonna viikolla neljätoista, siis nyt. Keltaista on taas joka puolella. Selattuani kekkereiden lehdykkää, on pakko todeta ettei tänä vuonna ole myynnissä mitään mistä haluaisin maksaa rahaa. Alennukset sinällään eivät ole huonoja. Listassa ei vain ole mitään sellaista joka olisi minun näkökulmastani ostamisen arvoista.
Nyt on ehkä hyvä muistaa, etteivät ihan kaikki tuotteet ole lärpäkkeessä. Aistin perinteisten *mokkasuukkojen saapuvan taas talouteen pilaamaan diettiäni muutamaksi päiväksi. Myöskin harkitsen vakavasti vihdoin sen piirtolevyn hommaamista. Ne kun ei nykyään nekään maksa maltaita ja harrastelija pärjää "lelullakin".

Kun kaikki aina kiroilevat sitä miten syvältä on käydä näissä alennushelveteissä, varsinkin Stockmannilla, kun tavara on mitä on ja ihmisiä on suorastaan saatanasti, minä olen eri mieltä. Ensinnäkin jos tuollaisissa tulee kuuma niin se on ihan oma vika, kukaan ei käske kantaa koko talvivaatevarastoa mukana ja käyttää niitä sisätiloissa. Toisekseen joo, ihmisiä on paljon, mutta oli tungos mikä tahansa pitää ihmisellä olla henkilökohtaisessa arviointikyvyssä vikaa jos lähtee sellaiseen kiireessä säntäilemään. Ei ole ihme jos menee hermo kun koittaa tehdä uutta 100m maailmanennätystä radalla joka on täynnä ihmisiä. Ennen kaikkea mielestäni nuo ovat viihdyttäviä tarkkailuympäristöjä. Paljon ammattilaispainia viihdyttävämpää on katsoa kahden eläkeläisen eeppistä taistelua rintaliivilaarilla kun kumpikin puhisee raivon vallassa yrittäen löytää toista ennen ne kokonaisen euron normaalia hintaa halvemmat oikean kokoiset rintaliivit. Parhaassa tapauksessa molemmat tarraavat niihin samaan aikaan ja ollaan heti ihan toisenlaisessa mutta aivan yhtä viihdyttävässä tilanteessa. Kaikki muistavat ne sukkamainokset jossa kaksi terrieriä käyttävät sukkaa oman vetokilpailunsa köyden korvikkeena. Nyt ajatelkaapa että terrierit ovat kiukkuisia tätejä, sukka on 1 kpl. mummorintsikoita ja ympäristö tupaten täynnä oleva kauppa. Armageddon aint' got shit on this! :D

Kyse on siis asennoitumisesta, ei siitä että systeemi olisi huono tai olosuhteet hankalat. Tämä on taas sitä elämisen taitoa jossa jokainen meistä "feilaa" aina ajoittain. Maailma kun ei muutu mieleiseksi vaikka sitä vihaisi miten paljon tahansa. Pitäisi löytää ne hyvät jutut josta iloita niiden varmasti löytyvien huonojen juttujen suremisen sijasta. Sen sijaan että hajoilisin omaan turhautumiseeni massojen keskellä, minun valintani on huvittaa itseäni massojen turhamaisuudella.

* Siis kahvinmakuisten NEEKERIN suukkojen. Niitähän ne on vaikka laatikossa onkin nykyään poliittisesti korrekti teksti jonkun munattoman mediakriitikon perusteettoman leimapelon takia. Odotan vieläkin sitä päivää että maassa päättävät elimet tajuavat, että neutraalit etnistä alkuperää kuvaavat sanat ovat tasan yhtä pahansuopia ja ivallisia sanoja kuin vaikka homo- tai heteroseksuaali. Ei, "neekeri" ei edelleenkään ole rasistinen sana vaikka joku vasenkätinen viherppiiperö-kieliNAZI jo ehti ajatella että "nytpä pääsen vetämään sen rasistikortin esiin". Et pääse, taaskaan, senkin putkisierainlepakko! Tässä maassa on edelleen sananvapaus etkä sinä ole se ihminen joka sen kielellisen ilmaisun korrektiuden määrittää. Sen määrittää ilmaisun tarkoitus ja asiayhteys.

PS: Tuollaiset paikat ovat taskuvarkaiden leikkikenttiä. Jos et pidä käsilaukkuasi kiinni tai lompakkoasi muuten hyvässä jemmassa ja se häviää, vika on itsessäsi.

Edellisen merkinnän lopussa tuli mieleen keskustelu joka jätti lähtemättömän vaikutuksen joidenkin ihmisten ajatusten syövereistä. Koska keskustelu oli niin hedelmätön, otan se uudelleen esille silkkaa *ittumaisuuttani. :)

Keskustelun aiheena oli siis isyystestit ja se, onko miehellä yhtäläinen oikeus tietää olevansa lapsen biologinen vanhempi kuin naisella. Nyt kaikki huutaa yhteen ääneen "ON"! Olen samaa mieltä, mutta onko se oikeus sittenkään yhtäläinen vai ei ja kenen mielestä on, kenen mielestä ei? Lakihan sanoo, että tietynlaiseen suhteeseen syntyvä lapsi on automaattisesti juridisesti naisen kumppanin oma. No, kun ruvetaan tekemään DNA-testejä niin laki muuttuu vitsiksi ja raadollinen todellisuus astuu esiin. Koomista on se, että samalla kun melkein jokainen huutaa isän tidonsaantioikeuden puolesta, melkein yhtä moni huutaa sitä vastaan kun muistaa, että ainoa tapa isälle tietää edes kohtuullisen varmasti että lapsi on hänen, on se isyystesti.

Varsinaisen keskustelun aikaan jaksettiin kaivaa netin syövereistä liuta tutkimuksia siitä, kuinka moni "isiensä" tunnustamista lapsista on suhteen ulkopuolella alkuun pantuja. Nyt en jaksa kaivaa niitä tutkimuksia esiin, mutta muistan varovaisimmaksi arvioksi 10% ja rohkein arvio oli noin 30%. Puhutaan vaikka kätevyyden vuoksi 15% koska se on hiukan mediaanin alle sijoittuva mukava luku eikä ehkä aiheuta niin paljon kiukuttelua lukijoissa kuin vaikka 25%.
Samalla kun "vähintään" 10% lapsista, oletettavasti noin 15% on jonkun toisen kuin "isänsä" siittämiä, tiedämme että noin 50% kummastakin sukupuolesta on pettänyt yhtä tai useampaa kumppaniaan elämänsä aikana. Luku perustuu kyselytutkimukseen ja siis siihen, että kysymykseen vastaava ihminen myöntää tehneensä niin vaikkapa puhelimessa suoritetun kyselyn puitteissa. Jos ollaan ihan rehellisiä niin kyllähän jokainen tajuaa ettei luku ole kuin heikosti suuntaa antava. Todellinen prosentti on varmaankin jossain 70% hujakoilla, omasta mielelestäni ei olisi ihme vaikka se olisi suurempikin. Puhutaan nyt kuitenkin siitä 50% jälleen koska se on kiva luku ja se "tiedetään" todeksi.

Ok, eli 50% pettää jossain elämänsä vaiheessa, 15% lapsista on jonkun muun kuin "isänsä" lapsia, isällä on oikeus saada varma tieto siitä että on lapsensa biologinen isä mutta isyystesti on iiiso nou-nou. Tämä oli sen keskustelun lähtöasetelma. Hedelmällinen maaperä verbaaliselle päähänlyöntimatsille, sano.
Syy sille miksi isyystesti oli paha juttu varsinkin naisten mielestä oli se, että se on kuulema jonkin sortin epäluottamuslause. Ok, voin ymmärtää tämän koska testissä tavallaan kyseenalaistetaan se, onko lapsen isäksi ilmoitettu mies lapsen oikea isä vai ei. Jos ilmenee ettei mies ole lapsen isä, nainen jää kiinni pettämisestään, todennäköisesti suhde on sitten siinä ja lusikat jakautuvat omiin kasoihinsa. Tämä on myös pääsääntöisesti meidän maamme naisille ja osalle miehistäkin sen tason kolaus egoon, että oli testin tulos mikä tahansa niin ero siitä seuraisi. Melkoinen riski naiselle. Kuitenkin näiden samojen ihmisten mielestä miehellä on se tiedonsaantioikeus. Hienoinen ristiriita on kenties havaittavissa? Mies saa tietää, mutta jos saa tietää niin suhde oli sitten siinä. Mitä?
No, mikä se tapa jolla mies sitten sen tiedon saa on jos ei isyystesti? Jokainen kuvittelee nyt sellaista huonoissa komedioissa ilmenevää puujalkavitsin punch line:ia edeltävää sirkusrumpujen pärinää. Vastaus on, TRTTRTRTRRTRTR, "koska nainen sanoo miehen olevan lapsen isä", TSH-BA-DUM-TSH.

50% pettää, 15% lapsista ei ole väitettyjen isiensä ja mies tietää olevansa isä koska nainen sanoo hänen olevan lapsen isä? Juuri nyt olen aivan käsittämättömän iloinen ettei maan oikeuslaitos toimi tuolla periaatteella. Ok, meillä olisi toki kivat rikostilastot kun rikoksesta vangittu pääsisi sitten joka kerta vapaalle sanottuaan "en se mä ollu" ja virkavalta uskoisi sen sokeasti. Yhteiskunnallisesti se olisi kuitenkin käsittämättömän typerä tempaus. No, ehkä olemme kaikki sitä mieltä että "koska mä sanon niin" on naurettavan typerä argumentti oikeastaan ihan mihin tahansa asiaan. Se toimii lasten ja muiden rajoittuneen käsityskyvyn omaavien ihmisten kanssa, mutta normaalien aikuisten keskuudessa tuolla menestyy aika heikosti. Muun hyvän lisäksi tämä tarkoittaisi kärjistettynä sitä, että nainen voisi hommata lapsen kenen tahansa kanssa ja nimetä tälle kenet tahansa isäksi. Arvatkaapa rakkaat kanssaihmiset miten paljon esimerkiksi Donald Trumpilla olisi jälkikasvua elätettävänä jos tämä oikeasti toimisi "koska mä sanon niin"-periaatteella.

No, olemme tilanteessa jossa mies kyllä saa oikeuden tietää olevansa lapsen isä, mutta jos hän ei lähde numeropeliin mukaan mutu-periaatteella "on se mun ku toi sano niin", niin hän menettää todennäköisesti parisuhteensa ja hänen toimimisensa isänä vaikeutuu huomattavasti.

Tähän on olemassa ratkaisu, mutta se voi tulla vain valtion päättävien elimien päätöksenä. Nythän testiä kysytään "isältä" lapsen äidin läsnäollessa. Ihan helvetin typerä juttu. Jos haluaa säilyttää suhteensa niin sanoo "ei" halusi sen testin tai ei. Tähän tekohengitykseen voi vielä vaikuttaa ihan sairaalan henkilökunnan yhteisellä päätöksellä siten, että kysytään asiaa silloin kun lapsen äiti ei ole läsnä ja annetaan tuloksetkin siten, ettei äiti ole läsnä. Se valtion päätöksellä tehtävä oikea ratkaisu olisi kuitenkin se, että pistetään isyystesti synnytyksen pakettiin pakollisena osana. Näin isä saa tietää olevansa isä eikä kyse ole epäluottamuslauseesta. No, eihän se muutenkaan ole epäluottamuslause muille kuin niille joilla on jotain salattavaa.
Itse suhtaudun tähän samoin kuin puhelimeeni. Jos joku kaivelee sitä luvatta, suutun, mutta jos seurustelisin ja emäntäni pyytäisi saada nähdä tekstiviestini ja soittotietoni niin toki antaisin ne nähtäviksi kun kerran ei ole mitään salattavaa. Mielestäni kyse ei ole tämän kummoisemmasta asiasta sen isyystestinkään kanssa. Jos siitä tulisi tapa niin ehkä joutuisi avautumaan asiasta. Jossakin on vikaa jos se puhelin pitää saada koluta tasaisin väliajoin tai isyystesti tehdä useampaan kertaan että ollaan tyytyväisiä tulokseen...tai no, ehkä parempi ilmaisu olisi "hyväksytään tulokset".

Tässä vaiheessa on todettava että oli siinä keskustelussa mukana joku(nen?) nainen joka asennoitui asiaan tyylillä "tedään testit niin eipähän tarvitse sitten myöhemmin arpoa" ja toinen oli sitä mieltä että onhan se testin tekeminen ikävää mutta jos se täytyy tehdä niin se tehdään ja sen jälkeen homma jatkuu niin kuin ennenkin. Hatunnosto näille kahdelle joiden järki riitti katsomaan asiaa myös miehen näkökulmasta.

Nyt jos olen missannut jotain ja sen isyyden voi selvittää täysin tai lähes varmasti jollakin tavalla joka ei sisällä DNA-testiä, niin valaiskaa ihmeessä. Olen kiinnostunut kuulemaan uusista asioista. Pyydän kuitenkin ettei tänne enää kommentoida jos ei ole jotain oikeaa sanottavaa asiaan. Asiallinen kritiikki on toki tervetullutta, mutten jaksaisi alkaa taas lukemaan mitään epätosia ilmoituksia seksuaalisesta suuntautumisestani tai muuta säälittävää vinkumista.

Olen viime aikoina törmännyt toistuvasti jännittävään ajatusmalliin. Ajatusmallin mukaan ajattelija itse voi vaatia toisia toimimaan tietyllä tavalla tai kieltää heitä toimimasta jollain tavalla, mutta hän itse voi tehdä mitä vaan vieläpä niin, että vika on aina jossain muualla kuin henkilössä itsessään. Jotenkin tuntuu etteivät ihmiset ole enää omasta mielestään vastuussa tekemisistään ja niiden seurauksista silloinkaan kun niistä koituu harmia muille. Voisin luetella tähän varmasti kymmeniä eri skenaarioita joissa tämä on tullut ilmi, nopeasti laskin heti 2 kuukauden sisään yli kymmenen tällaista kohdalle osunutta, mutta lienee tarpeeksi jos annan pari esimerkkiä.

Aiemmin kirjoitin siitä, kuinka pomoni oli vetänyt tooodella lahjakkaan lapsetuksen päälle ja alkanut kiukkuamaan minulle siitä etten ollut ilmoittanut hänelle että olen vapaalla sinä ja sinä päivänä. Vielä suurempi paha oli kuitenkin etten ollut tehnyt selvitystä siitä miksi en ole ollut töissä vapaa-ajallani. Hänen avautumisensa kaatui sitten tehoissaan siihen, että hän on ollut tietoinen työvuoroistani ja itse kussut omat hommansa joten edes moraalista ilmoitusvelvollisuutta minulla ei sitten ollut vapaitteni suhteen. Muutenkaan en ole yksityiselämästäni selvitysvelvollisuudessa kenellekään työpaikalla. Tämä velvollisuusasia toki olisi koskenut vain minua eikä ketään muuta työntekijää työpaikalla. On hyviä johtajia ja sitten on niitä jotka luulevat tittelin tekevän heistä johtajia. Selvästikään tämä ei ollut sellainen hyvä versio.
Toisena esimerkkinä on liuta ihmisiä joiden mielestä he eivät ole mm. vastuussa sanomisiensa seurauksista. He saavat yrittää haukkua ja alistaa verbaalisesti kaikkia ympärillään, mutta annas olla kun sanot vastaan tai lähdet samalle linjalle heidän kanssaan niin olet välittömästi maailman pahuuden ruumiillistuma. Hupaisaa on se, että näillä ala-asteelle henkisen kypsyytensä kanssa jääneitä ympäröi joukko bändäreitä. Ymmärrän kyllä heidän kiukkunsa jonkun sanoessa vastaan. Ei ole kivaa kuvitella olevansa oikeamielinen sellaisella asteella, että on suorastaan virheetön omissa silmissään jonka jälkeen joku osoittaa sormella sitä muuten kiiltävässä egossa kelluvaa mustaa paisetta sormella ja kysyy "mikä toi on". Olen havainnut näkökentässä tästä tuplastandardityperyydestä uuden alalajin. Kun kyse on tunneasiasta, ongelman toiminnallaan aiheuttanut henkilö vetoaa järkeen ja vastaavasti järkiasioissa tunteeseen. Luonnollisesti kuvioon kuuluu muiden mollaaminen siitä, etteivät he tee samoin, samoin päin ja samoissa tilanteissa missä hän itse niin tekee. Nerokasta sinällään. Kaikki perustelut ovat valideja silloin kun tämä ihminen itse käyttää niitä tai ne toimivat hänen edukseen, mutta muuten ne eivät ole sallittujen argumenttien joukossa.

Ilmeisesti minussa on jotain taipumuksia sadismiin koska en voi väittää ettenkö nauttisi siitä, että pääsen osoittamaan sormella sitä heidän egonsa syöpää jonka he ovat niin kovasti koittaneet unohtaa hokemalla ettei sitä ole olemassa. Jostain syystä tämän asian tuoma ilo kasvaa sitä mukaa mitä jossain hierarkia-asteikossa korkea-arvoisemman tyypin virhettä saa osoittaa sormella. Ei silti, on se vaan silkkaa hunajaa päästä nöyryyttämään ihan tavallista ihmistäkin hänen omalla aseellaan jota hän on juuri itse käyttänyt jotain vastaan. Oman toimintani logiikka on kuitenkin siinä, että pyrin välttämään viimeiseen saakka niiden tilanteiden aloittamista. En siis itse oksenna mitään "vitu homoooooo"-juttua kenenkään päälle vaan odotan että se vastaava juttu tulee jonkun muun suusta.
Kauan sitten, ja nyt puhutaan yli 20 vuoden takaisista tapahtumista, eräs ystäväni opetti ettei ole järkeä aloittaa tappeluita, olivat ne sitten verbaalisia tai fyysisiä. Siinä ei ole mitään kunniaa vaan kyse on puhtaasti ylpeydestä ja sen tuomasta sokeudesta omalle toiminnalle. Ajatus pitää edelleen. "Taistelun" on hävinnyt se, jolla ensin lähtee lapasesta. Kun homma menee asiattomaksi, huutaminen alkaa tai nyrkit alkavat heilua, homma on silloin hävitty. Joo, en ala väittämään että pystyn aina itse pysymään tässä ajatuksessa. Joskus jonkun typeryys tai välinpitämättömyys menee sellaiselle tasolle että oma dialogin puolikkaani alkaa jo tavalla jolla häviän "pelin". Yleensä se kuitenkin onnistuu, siis asiallisen linjan pitäminen tarpeeksi kauan jotta asia joko ratkeaa jomman kumman myöntäessään virheensä tai sitten vastapuolella menee kuppi nurin. Yleensä se on tämä jälkimmäinen vaihtoehto, valitettavasti.

Nyt kun asiaa ajattelee, eipä tässä omassakaan linjauksessa ole mitään kunniaa. Minusta nyt vaan on mukavaa pistää ihminen nielemään itse jakamansa paska. En kyllä koe tästä mitään ylpeyttäkään. Ehkä tämä on verissä jollain tasolla. Saanhan minä palkkanikin siitä, että ikävät ihmiset saavat sanktionsa. :)

Tästäpä tuli mieleeni eräs loistava pitkä keskustelu jossa molemmilla puolilla homma lähti ihan täysin rukkasesta ja toisen puolen tuplastandardit pääsivät oikein tosissaan esille. Muistan sen keskustelun varmaan hautaan saakka. :D Taidanpa aloittaa siitä aiheesta seuraavaksi.