Teoriasta totuuteen

Alla oleva kirjoitus on hyvin pienillä muokkauksilla melkein suoraan kopioitu linkin kirjoituksista. Innoittajana toimii havainto siitä, miten kahden vihaan perustuvan ajatussuuntauksen tekstit voisivat melkein pelkästään termiä vaihtamalla olla samat kirjoitukset. Toki jouduin editoimaan henkilöön yksilöllisesti liittyvät osat pois.
https://www.city.fi/yhteiskunta/haluan+kertoa+milta+rasismi+tuntuu/9005

"Jos kaikilta maailman bloggaajilta kysyttäisiin, miten ja miksi he ryhtyivät kirjoittamaan ajatuksiaan koko internetin luettavaksi, melko suuri osa vastaisi varmasti kuten itsenäisesti ajatteleva mies/nainen: hetken mielijohteesta.

Kukaan ei kuitenkaan bloggaa samasta aiheesta. Mies/Nainen, 31, kyllästyi siihen, että Suomessa feminismistä puhutaan liian yksipuolisesti. Feminismiä arkipäivässään kokevien itsenäisesti ajattelevien tyttöjen ja poikien tarinat jäävät kuulematta. Mutta miksi?

“Näistä asioista ei yksinkertaisesti keskustella”, mies/nainen vastaa kodissaan. Lattialla lapsi leikkii kirjakauppaa.

“Suomessa ei ole olemassa sellaista konseptia kuin suomalainen, itsenäisesti ajatteleva poika/tyttö.”

Mies/Nainen blogiportaalissa julkaistava itsenäisesti ajattelevat pojat/ tytöt -blogi syntyi helmikuussa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan lääkärissä, keskusteluistaan ystäviensä kanssa, matkoistaan, tyttöydestä, äitiydestä, kirjallisuudesta, feminismistä, kulttuurista ja filosofiasta.

Blogi keräsi heti perustamisestaan lähtien valtavasti lukijoita ja seuraajia. Niin paljon, että siitä julkaistaan parin vuoden sisään kirja. itsenäisesti ajattelevat pojat/tytöt -esseekokoelmasta tehtiin kesällä kustannussopimus Liken kanssa. Mies/Nainen on haljeta onnesta ja ylpeydestä.

“Kirjoitan aika miettimättä, enkä koskaan uskonut, että mitään tällaista voisi tapahtua.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen puhuu kuten kirjoittaa: paljon, spontaanisti ja rönsyillen, mutta fiksusti ja skarpisti. Kaikessa maistuu elämä ja aitous. Blogissaan hän tarttuu ongelmiin paitsi koskettavan henkilökohtaisen kokemuksen kautta, myös viiltävällä älykkyydellä ja vakuuttavalla itsevarmuudella. Varmasta otteestaan hän kiittää itsenäisesti ajattelua.

“Olen kasvanut räppimaailmassa, jossa meininki on, että minä olen paras ja tiedän, miten tämä juttu menee. Jengi ihmettelee, että sanon asioita "töykeästi". Olen oppinut kulttuuriin, missä asiat sanotaan niin kuin ne ovat.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen tunnetaan kuitenkin parhaiten yhtenä sukupuoleen ja tosiasioita kohtaan kohdistetun vihan vastustajana. Tämä on vastalause feministisille ryhmille.

“Minun ei tarvitse ratkaista ongelmaa, mutta haluan puhua siitä. Haluan, että Suomessa käydään järkevää keskustelua feminismistä. Haluan kertoa, miltä feminismi tuntuu ja vaadin, että minua kuunnellaan.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen on syntynyt Suomessa. Hänen isänsä ja äitinsä ovat aivan normaaleja järkeviä ihmisiä. Ulos mennessään hän tuntee olevansa suomalainen. Suomalainen, mutta ulkopuolinen.

“En minä Suomessakaan ajattele aktiivisesti olevani minkään humanisti, ennen kuin joku kysyy, mistä olen kotoisin tai miksi vastustan miehiin ja naisiin kohdistuvaa vihaa”, Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen kertoo ja ostaa lapsensa mielikuvituskirjakaupasta muutaman opuksen.

Blogin aloittamisen jälkeen hänen tuttavat ja työtoverit ovat usein ihmetelleet, miksei hän ole puhunut kohtaamistaan vaikeuksista aiemmin.

“Asiat, joista kirjoitan, ovat nöyryyttävimpiä kokemuksia elämässäni. Ei sellaisista voi mennä kotibileisiin blaastaamaan.”

Ei ole oikeanlaista tilannetta huudahtaa kahvikupin, viinilasin tai työmeilien ääressä että hei, minä koen feminismiä. Hänen mielestään feminismi on Suomessa rakenteellinen ongelma. Vaikka normaali lapsi olisi Suomessa syntynyt, evankelisluterilainen kympin oppilas, hän ei silti nauti samoista eduista kuin miehiä vihaava vertaisensa.

“Vähän aikaa sitten minulle sanottiin, miten yllättävää on, että olen käynyt yliopiston.”

Hän uskoo, että suomalaiselta feminismikeskustelulta odotetaan tiettyjä asioita. Ihmiset haluavat kuulla selviytymistarinoita ja iskulauseita. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia. Ei feminismille.

“Minun odotetaan tulevan paikalle juurevana feministinä, joka puhuu vain naisten kärsimyksistä. Kirjoitan tarkoituksellisesti muusta kuin siitä, mitä ihmiset haluavat kuulla.”

Silti hän tietää, että hänen kokemuksensa ei ole uniikki. Blogikirjoitukset saavat palautetta niin internetissä kuin kadullakin. Ihmiset kiittävät ja kertovat samastuvansa hänen kokemuksiinsa.

“En kuitenkaan puhu kenenkään puolesta”, hän muistuttaa.

Hän tarkoittaa, ettei ole ainoa feminismin uhri. Eikä
Itsenäisesti Ajatteleva saisi olla lajinsa ainoa blogi."

Cityn arkistoista löytyi tällainen, jonka nyt taltioin tähän siltä varalta, että se jostain syystä katoaa alkuperäiseltä paikaltaan. Kirjoitus on ilmiömäinen pioneeri tässä maassa vielä nykypäivänäkin vaikka sen kirjoittamisesta on 12 vuotta. Vain yksi virhe koko tekstissä nousi esiin ja sekin koska parempaa tietoa ei vielä silloin ollut.

Vastaavia tarinoita on miehistä ihan niin paljon kuin jaksaa lukea ja varmaan ihan syystä. Tilastojen valossa pitäisi olla naisistakin jotakuinkin sama määrä, myös ihan syystä. Koska ei ole, toistaiseksi on syytä muistaa tuoda jokainen näistä esiin, vaikka sitten ajoittaisina uusintoina. Tämä siksi, ettei pääse syntymään kuvaa joka ei vastaa todellisuutta.

Fakta on se, että ihmiset lyövät toisiaan eikä se ole sukupuolisidonnaista. Jokaisen meidän homma on pitää huoli siitä, että peiliin katsoessa ei pääse näkemään ihmistä joka löi ja/tai lyö fyysisesti ja/tai henkisesti.

Linkki kirjoitukseen: http://www.city.fi/suhteet/naispaholainen/546

------------------------------------------------------------------------------------------------

"Kävelin ensin sen ohi discossa. Se nojaili kaverinsa kanssa baaritiskiin. Pysähdyin ja peruutin. “Lähetsä tanssiin?" oli mun persoonallinen avausrepliikki", kertoo Harri kolmen vuoden takaisesta ensitapaamisesta nykyisen tyttöystävänsä kanssa.

“Yhteys välillämme toimi heti. Minut hurmasi vastapuolen avoimuus, sosiaalisuus ja kielellinen lahjakkuus – ja kauniskin se oli kaupan päälle."

Poskivalssin jälkeen Harri tyrkkäsi tytölle numeronsa ja jäi odottamaan soittoa. Seuraavana päivänä pariskunta istui leffassa ja siitä se sitten alkoi – vaaleanpunainen puolen vuoden jakso, jonka aikana pari ihastui ja rakastui, eikä riidellyt kertaakaan.

Kolmen vuoden aikana moni asia on muuttunut. 26-vuotias Harri tekee diplomityötään Teknillisessä korkeakoulussa ja tyttöystävä pakertaa gradunsa kimpussa yliopistolla. Lempiväiset jakavat kauniin, valoisan kaksion kantakaupungissa.

“Ensimmäinen lyönti tuli vatsaan. Töissä oli ollut rankka päivä. Aurinko oli porottanut koko päivän pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari lähenteli kolmeakymppiä. Päätettiin työporukan kanssa palkita itsemme muutamalla oluella."

Perheväkivaltaan johtaneen tapahtuman alku on usein triviaali, mutta lyöjän mielestä teko on sillä hetkellä täysin oikeutettu. Monesti tappelu syntyy rahasta, lapsista tai seksistä. Harrin tapauksessa oluesta. Harrille kävi perinteiset. Ensimmäinen keppana muuttui kahdeksi, kaksi kolmeksi ja kolme kuudeksi.

“Kun sitten raahauduin keskiyön jälkeen kotiin, tyttöystävä odotti eteisessä raivoissaan ja posautti tervetuliaisiksi mua nyrkillä mahaan."

Ensimmäinen isku tuppaa kotiväkivallassa unohtumaan, eikä Harrikaan jäänyt tapahtunutta sen kummemmin miettimään. Kun miestään pienempi tyttö tinauttaa vatsaan, se ei järjettömiä satu ja kaljahuurussa vielä vähemmän. Pahoinpideltävän miehen etu onkin suurempi fyysinen koko tyttöystävään nähden. Mustelmia ei synny niin helpolla, sillä tyttöjen lyöntitekniikkakaan ei ole kehittynyt poikien tavoin koulun nurkalla nujakoidessa. Tytöt raapivat, nipistelevät ja potkivat. Tutkimusten mukaan tytöt tarttuvat harvoin kättä pidempään, mutta jos sellaista tarvitaan, he tarttuvat usein tuoppiin tai pulloon. Kotona käden ulottuville saattaa eksyä myös sateenvarjo tai tuoli.

“Naisen lyönti on täysin yhdenvertainen miehen lyönnin kanssa, vaikka mies onkin vahvempi", muistuttaa psykoterapeutti Matti Kupila, joka työssään joutuu tekemisiin parisuhdeväkivallan kanssa.

Harrin tyttöystävä ei päässyt riidasta yli. Harri oli hänen mielestään tehnyt totaalliset oharit ja tyttöystävä muisti vihotella asiasta vielä puolentoista vuodenkin jälkeen.

“Tyttöystävä vaati mua jatkuvasti tunnustamaan, kuinka ison mokan olin tehnyt. En tunnustanut, kun en ole tottunut tunnustamaan asioita, joita en koe tehneeni. Ensimmäiset puoli vuotta elimme omaa elämäämme kauniisti rinnakkain. Nyt elämme hänen johtamaansa yhteistä elämää."

Tyttöystävän nyrkki pamahtaa Harria useimmiten ylävartaloon. Parisuhteeseen kohdistetaan enemmän odotuksia, toiveita ja vaatimuksia kuin muihin ihmissuhteisiin. Siksi väkivalta kotona tuntuu erityisen loukkaavalta. Riitoja, joissa Harrin tyttöystävä on muuttunut aggressiiviseksi on takana lähes parikymmentä. Silloin tällöin Harrilla on kipeä olkapää tai rinta. Litsariaika on onneksi jo takana.

“Inhoan kasvoille lyömistä. Hyvä, ettei se tee sitä enää", Harri miettii.

Tyypillisin lyönti on omien seinien sisällä huitaisu avokämmenellä tai nyrkillä. Kotiväkivaltatilanteessa keskimäärin joka toinen lyönti aiheuttaa fyysisen vamman. Niihin apua hakee kuitenkin vain muutama prosentti. Poliisille ilmoitus tehdään alle kymmenessä prosentissa tapauksista, sillä kotiväkivallassa kynnys hakea apua on tavattoman korkea - ja miehillä vielä korkeampi. Miehen tulee ikään kuin luonnostaan olla iskunkestävämpi kuin naisen. Kuinka moni mies kehtaisi kertoa poliisiaseman päivystävälle, leveäharteiselle miespoliisille, että vaimo hakkaa? “Pistä äijä akkas kuriin" olisi tyypillinen neuvo ainakin kapakkakeskustelussa.

Suomen Ensi- ja turvakotien liiton kolmessatoista turvakodissa vierailee vuosittain noin 3 000 asiakasta, joista noin kaksi prosenttia on miehiä – noin 60 miestä vuosittain. Rikosuhripäivystykseen ottaa vuodessa yhteyttä noin 3 000 henkilöä. Heistä 25 prosenttia on miehiä.

“Kotiväkivaltatapauksissa miehillä ei ole mitään kanavaa hakea apua. Välillä tuntuu jopa siltä, ettei väkivallan uhreiksi joutuneista miehistä saisi edes puhua. Ihan kuin se olisi pois vastaavassa tilanteessa olevilta naisilta", toteaa Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Petra Kjällman.

“Yhteydenottoja tulee toisinaan myös väkivaltaisilta naisilta. Juuri äsken meiltä kysyi neuvoa nainen, joka on nyt kolme kertaa yrittänyt tappaa isänsä ja useita kertoja itsensä. Väkivaltaisille naisille on myös hyvin vähän auttamiskanavia", lisää Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Marita Ruohonen.

Parisuhdeväkivalta on yleisintä kaupungeissa sekä 18–24-vuotiaiden suhteissa, jotka ovat kestäneet enintään kaksi vuotta. Väkivalta vähenee liiton vanhetessa, joskus se jopa loppuu kokonaan, paljastaa Tilastokeskuksen erikoistutkija Markku Heiskasen ja tutkija Minna Piispan tekemä Usko, toivo, hakkaus -kyselytutkimus. Kattavassa tutkimuksessa aineistona olivat naiset. Kotiväkivaltaa kohdanneita miehiä ei tunnu tutkineen vielä kukaan. Vaikka kotiväkivallan uhri onkin useimmiten nainen, kuva paistinpannua heiluttavasta naisesta lienee yleisempi kuin luullaan. Marita Ruohosen mukaan kyse ei ole yksittäisistä tapauksista vaan ilmiöstä, joka on tiukasti piilossa.

“Ovathan tytöt nykyään yleisestikin väkivaltaisempia kuin koskaan ennen. Miksei se heijastuisi myös kotiin?" hän kysyy.

Kansainvälisesti arvostettu aggression tutkija ja edesmennyt psykologian professori Kirsti Lagerspetz pohtii kirjassaan Naisten aggressio, mitä naisten väkivallantekojen määrän lisääntyminen merkitsee. Onko se kenties tasa-arvoistumisen kääntöpuoli? Olkoon turpaanveto vaimollekin sallitua, kun se on sitä miehellekin niin monessa parisuhteessa.

“Väkivalta ei ole oikeutettua ikinä!" lisää Rikosuhripäivystyksen Petra Kjällman.

Perheväkivallan uhka kasvaa sitä mukaa, kun alkoholipitoisuus kohoaa veressä. Myös väkivaltakokemukset lapsuudenkodissa lisäävät riskiä ryhtyä sanoista tekoihin. Ruohosen mukaan etenkin hyvin raakaan kotiväkivaltaan syyllistyvällä on usein väkivaltainen lapsuus. Toisaalta on syytä toivoa, että väkivaltaan voidaan kulttuuritekijöillä vaikuttaa, joten se voisi hyvissä oloissa pysyä melko vähäisenä.

“Kun mies tulee turvakotiin, tyypillisin tilanne on, että hän tuo lapset suojaan ja kertoo, että väkivaltaisella vaimolla on vakavia psyykkisiä ongelmia. Naiset ovat myös taitavia käyttämään henkistä väkivaltaa", Marita Ruohonen kuvailee.

“Se, että moni ympärivuorokautista hoitoa vaativa mielenterveyspotilas on nykyään avohoidon vuoksi kotona, heijastuu muun muassa kotiväkivaltatilanteisiin. Taustalla voi olla myös huumeiden ja lääkkeiden käyttöä", hän jatkaa.

Arviolta noin yhdeksää kymmenestä kotiväkivallan tekijästä voidaan auttaa. Monesti lyöjä tahtoo tätä itsekin. Noin joka kymmennenessä tapauksessa kotityranni pitää tekoaan täysin oikeutettuna ja auttaminen on vaikeaa, jopa turhaa.

“Tyttöystävän mielestä hänellä on oikeus purkaa stressi ja kiukku minuun ilman mitään rajoja. Rakkauden nimissä tulisi kuulemma kestää niin lyönnit kuin solvauksetkin. Elämä onkin siedettävää, kun heittäydyn äärimmäisen tyhmäksi. Olen kuin en huomaisikaan epäkunnioittavaa sävyä ja samalla luovun omista mielipiteistäni", Harri kertoo.

“Toisinaan aggressioni kasvaa niin suureksi, että tekisi mieli lyödä takaisin. Kerran vastasinkin avokämmeneen avokämmenellä. Tyttöystävä koki läpsäisyn äärimmäisen loukkaavana ja jätti minut hetkeksi rauhaan."

Toisinaan kamelin selkä katkeaa myös vaimolla, jota mies on hakannut parikymmentä vuotta. Vaimonsa nyrkin ja hellan väliin pakottaneen miehen elämän katkaisee ironisesti isku leipäveitsellä rintaan. Amerikkalaistutkimusten mukaan vaimonsa tappavan miehen viesti on usein “tee kuten minä käsken". Kun nainen tappaa miehensä, hän viestittää: “En kestä tätä enää."

Kotiväkivaltatilanteet näkee akuuteimmillaan poliisi. Sen mukaan usein ei tiedä kuka on kotona uhri, kuka tekijä. Väkivaltaan vastataan väkivallalla ja sitä seuraa väkivaltaa.

Uhrin, oli hän sitten mies tai nainen, itsetunto laskee kuin lehmänhäntä. Harrikin on huomannut alkavansa yhä useammin ja useammin uskoa hänelle syötettyä karua itsetunnon murskakieltä. Hän tilittää parisuhdeongelmiaan kavereilleen ja uhmaa näin tyttöystävän kieltoa. Suhteen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Harrin ystävät ovat alkaneet huomautella hänelle apatiasta.

“Kaikki hokevat, ettei minun tarvitse sietää tätä. Hyviä naisia on maailmassa vaikka kuinka paljon ja olenhan ennenkin jättänyt naisia jo yhden litsarin takia. Elää porskutan kuitenkin suhteen alkupään lupauksilla - ajatuksella siitä, mitä meistä olisi voinut tulla. Ja onhan meillä hyviäkin päiviä, vaikkakin vain kaksi kymmenestä. Yksi päivä kahdestakymmenestä on peräti superhyvä."

“Huomaan, että osa itsestäni salaa toivoo, että tämä menisi ohi. Realistisesti en siihen kuitenkaan usko. Toisinaan jopa pelkään, että tyttöystäväni tarttuu aggressiopuuskassaan keittiöveitseen. Itse asiassa se tuntuu vain ajan kysymykseltä. Kuitenkaan en ole valmis eroon. Jos alan vatvoa ongelmiamme nyt, teen omasta elämästäni täyttä helvettiä. Välillä toivon, että tapahtuisi jotakin niin peruuttamatonta ja pysyvää, että se toinen alkaisi vihata mua ja jättäisi mut."

Työnsä puolesta Harri pääsee pian muuttamaan tyttöystävästään satojen kilometrien päähän.

“Tähän mennessä vain korkea moraalini on estänyt mua pettämästä tyttöäni, nyt tuskin enää estää. Toivottavasti pääsen salakavalasti lipumaan pois suhteestani. Sen likaista jälkipyykkiä en jaksaisi enää pestä."

Haastattelun lopuksi Harri pyytää juttuun lisättäväksi puhelinnumeron, josta tavoittaisi ihmisen, jonka kanssa parisuhdeväkivallasta voisi jutella.

“Sellaiselle olisi ollut käyttöä – ja valitettavasti saattaa olla jatkossakin", Harri lisää.

Lähteet: Teuvo Peltoniemi: Perheväkivalta ; Kirsti Lagerspetz: Naisten aggressio.

Apua!

Miehiä, jotka kokevat väkivallan ongelmaksi parisuhteessaan auttaa joko Jussi-työ (09-278 8223, 09-278 8280) tai Miessakki ry:n pitämä Lyömätön Linja (09-6126 6212). Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin 0203-16116. Pääkaupungin turvakoti 09-4777 180.

Valkokankaan naiskusipäät

Elokuvat muokkaavat naiskuvaa ja todellisuutta.

Vaarallisen suhteen (1987) Glenn Close opetti, että nainen voi (yrittää) ottaa omansa väkivalloin.

Thelma & Louise (1991) kertoi kahden naisen tarinan, jotka päättivät näyttää miehille miesten keinoilla. Basic Instincissä (1992) Sharon Stonen esittämä viileä friidu paljastui yhden sortin tunnevammaiseksi, henkiseksi ja fyysiseksi pahoinpitelijäksi.

Vuoden 1995 Dolores Claiborne kertoo naisen väkivaltaisesta kostosta ja siitä on lohkaistu paljon siteerattu lause “Sometimes being a bitch is all a woman has to hold on to".

Ääriväkivaltaiset naissankaritkin ovat löytäneet paikkansa suurista tuotannoista. Lajityypin airut on Renny Harlin, joka pani silloisen vaimonsa Geena Davisin tekemään selvää jälkeä elokuvissa Kurkunleikkaajien Saari (1995) ja Long Kiss Goodnight (1996).

Ja parin vuoden takainen ranskalainen kohuleffa Pane mua (2000) piirsi kuvaa naisista, jotka ajattelivat haaravälillään. Naisten väkivalta on löytänyt tiensä myös kotimaiseen elokuvaan, esimerkkinä Auli Mantilan Pelon maantiede (2000).

Naistutkimuksen näkökulma väkivaltaisiin naisiin elokuvissa Martha McCaugheyn ja Neal Kingin toimittamassa kirjassa Reel Knockouts. Violent Women in the Movies, jonka voi tilata Akateemisesta Kirjakaupasta hintaan 49,45 euroa."

------------------------------------------------------------------------------------------------

Tähän lienee hyvä pistää se oma kokemus. Jos nyt lasketaan vain fyysiset iskut (henkisiä on liikaa muistettavaksi), niin itseänihän on lyöty (kasvoihin) naisen toimesta parisuhteessa kolmesti ja purtu muutamaan otteeseen koska olen suojellut itseäni tältä ihmiseltä mm. pitämällä häntä ranteista kiinni. Niin ja ne raapimiset...joihin ei liity mitään seksuaalista.
Kerran yksi keski-ikäinen mamma läimäisi tuoppini maahan ja löi koska ehdotin hänelle sen verran siirtymistä, että kaverini pääsisi hänen ohitseen katsomaan keikkaa. Ehdotus oli siis "voisitko sen verran siirtyä, että toi mun kaveri pääsee ohi".
Miesten toimesta aikuisiällä pyöreät nolla kertaa.

Tekijät eittämättä kieltäisivät nämä tapaukset tai yrittäisivät selittää ne syykseni. Itse asiassa ainoa selittämättömäksi tähän mennessä mainituista jäänyt on tapaus jossa lyöjä oli niin ajatuksissaan ettei huomannut minua ja sitten säikähti. Jos litsari olisi ollut reaktio niin ok, mutta kenenkään normaalin ihmisen reaktioaika ei sisällä muutaman sekunnin viivettä ja avautumista "säikyttelystä" (todellisuudessa olin vain kävelemässä hänestä ohi) ennen lyöntiä.

Tämä on vielä hyvin pientä monien muiden kokemuksiin verrattuna. Itse asiassa en pidä tapauksia juuri minään, mitään vammoja kun ei pysyviksi jäänyt. Ainoa ongelma noissa on se, että jos niihin vastaa samalla mitalla, miehenä saa linnaa melkein automaattisesti. Tämän takia on itselle on helpompi ottaa vastaan henkisiä iskuja, koska laki jopa oikeasti sallii itsensä puolustamisen niitä vastaan ja siihen yleensä riittää kun puhuu totta. Henkisen väkivallan harjoittaja kun harvemmin kestää sitä, että hänen toimintaansa analysoidaan hänelle itselleen. Bonuksena se, ettei toden puhuminen ole henkistä väkivaltaa, joten käytännössä tilanteesta pääsee yleensä kävelemään "voittajana" ja vieläpä moraalisesti itseään likaamatta.
Kolikon kääntöpuolena on toki se, että henkinen väkivalta jättää pahemmat jäljet pidemmäksi aikaa.

http://www.insidehighered.com/news/2014/04/23/rutgers-philosophy-professor-accused-sexually-assaulting-disabled-research-partner#sthash.lEOjPyE9.dpbs

Linkin takaa löytyy hupaisa skenaario. Ei siksi, että aikuinen nainen on syyllistynyt henkisellä tasolla lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Teko on kaikilla objektiivisilla mittareilla kammottava.
Tapahtuma on hupaisa siksi, että koska kyseessä on tunnettu feministi saa hän taakseen valtavat joukot ihmisiä jotka yrittävät nyt perustella kuinka henkisellä iällä (mikä on siis se peruste jolla täysi-ilkäisyyden rajat määritellään) tai kyvyllä ilmaista itseään ei ole mitään merkitystä jos henkilö on fyysisesti täysi-ikäinen mies ja raiskaaja nainen.

Jos tekijä olisi mies ja raiskattu olisi nainen ei tästä syntyisi edes keskustelua. Tuomio napsahtaisi ihan suoraan ja aivan hyvästä syystä.

Maailma on sairas paikka, totta tosiaan.

Loppui tila kesken edellisessä merkinnässä joten nyt sitten jatkuu.

Kolmannen aallon feminismi on oikeastaan kokonaan oma lukunsa. Jälleen wikipedia tarjoaa vuosikymmeneksi 80-luvun tämän alkamiselle ja hienoja selityksiä sille mistä on kyse. Valitettavasti, kun katselee näitä kolmannen aallon feministien touhuja ja lukee heidän juttujaan on vaikea välttyä ymmärrykseltä siitä mistä todella on kyse. Homma vaikuttaa itse asiassa Hitlerin haaveelta sovellettuna feministien käyttöön, tässä vertauksessa miehet olisivat juutalaisten tilalla. En olisi halunnut vetää nazikorttia tähän, mutta se sopii täydellisesti kuvaukseen. Näiden naisten näkemysten mukaan mm. miesten määrää maailmassa olisi syytä vähentää ihan vaan tappamalla miehet niin harvalukuisiksi, että jäljelle jääneet voitaisiin valjastaa puhtaasti siitoskäyttöön. Osa näistä mimmeistä haluaisi vain tappaa kaikki miehet. Visiot näillä naisilla (tuskin kovin montaa miestä löytyy tästä ryhmästä) ovat oikeastaan akselilla miesten orjuutus, pakollinen vasektomia kaikille vähänkään miehen tavoin käyttäytyville miehille ja miessukupuolen sukupuuttoon tappaminen. Hauskin scifi-idea jonka olen lukenut näiltä sisältää idean sellaisesta vähän Matrix-henkisestä rakennelmasta jossa miehet pidetään tajuttomina ja heiltä sitten farmataan siittiöitä naisten käyttöön jotta ihmislaji ei kuolisi sukupuuttoon.
Näiden kolmannen aallon ihmisten näkemys joka tapauksessa pähkinänkuoressa miesten eliminointi tavalla tai toisella. On ehkä vähän surullista, että näille visioille on kannattajansa joidenkin maiden päättävissä elimissäkin ja seuraukset ovat sitten sen mukaiset. Aiemmin mainitut Yhdysvallat ja Kanada ovat tästä aivan hyviä esimerkkejä. Tietääkseni Suomessa ei vielä tällaista ole.

Aiemmin tuli todettua, että feminismin juuret ovat jossain 1200 luvulla ja kerronpa nyt miksi moinen väite tuli esitettyä. 1200-luvulla eli ranskalainen kreivitär nimeltä Marie joka päätti jossain välissä "jalostaa" miesten käytöstä. Historioitsija Amy Kelly tietää kertoa seuraavaa.

“Marie organized the rabble of soldiers, fighting-cocks, jousters, springers, riding masters, troubadours, Poitevin nobles and debutantes, young chatelaines, adolescent princes, and infant princesses in the great hall of Poitiers. Of this pandemonium the countess fashioned a seemly and elegant society, the fame of which spread to the world. Here was a woman’s assize to draw men from the excitements of the tilt and the hunt, from dice and games, to feminine society, an assize to outlaw boorishness and compel the tribute of adulation to female majesty.”

Marie siis käytännössä käytti "aseenaan" häpeää kitkeäkseen miehistä miehisen käytöksen. Ns. ritarillisuus sitten levisi ja nyt ollaan nykypäivässä jossa peruskäytössäännöt koskien miesten ja naisten keskeistä toimintaa pitäisi olla hallussa kaikilla. Niillä joilla ei ole on jatkuvasti ainakin vanhemmalta polvelta tiedossa palautetta kun ovea ei avata naiselle tai muu vastaava käytöskulttuuririkkomus tapahtuu. No, on sanomattakin selvää että kun naiset eivät ole näkemässä, moni miehistä palautuu vertaistensa keskuudessa omaan luontaiseen tilaansa ja muutoin "häpeällinen" toiminta jatkuu.

Kokonaisuutena feminismin kanssa ollaan siis siinä mielessä jännän äärellä, että joko sanakirjamääritelmät feminismin aalloille eivät ole totta tai sitten ensimmäistäkään feministiä ei ole maailmanhistoriassa vielä nähty. Homma kun on niin, että todellista tasa-arvoa tietoisesti tavoittelevat eivät nimitä itseään feministeiksi eivätkä feministit tavoittele todellista tasa-arvoa. En ole oikea ihminen päättämään sitä onko vika sanakirjamääritelmissä vai kantavatko aktivistit tahallaan väärää nimikettä, mutta kuka tahansa voi helposti tarkistaa että toinen noista joka tapauksessa on se tilanne mikä feminismiä on varjostanut ja tulee aina varjostamaan. Toki aina voidaan argumentoida etteivät vain naisten etua ajavat ole oikeita feministejä, mutta kuten totesin, yhtäkään miesten tai lasten kärsimiä tasa-arvo-ongelmia kritisoivaa ja niiden korjaamiseen aktiivisesti pyrkivää feministiä ei historia tunne joten ei ole syytä olettaa että sellaisia olisi olemassa. Myöskään ensimmäistäkään feministiä joka vastustaisi näitä vähemmän terveitä toisen ja kolmannen aallon tavoitteita ei ole olemassa. Ne naiset ja miehet jotka ovat itseään feministeiksi kutsuneet ja vastustavat miesten joukkotuhoa tmv. ovat järjestäen irtisanoutuneet omasanaisesti feministinä olemisesta.

Miesten ihmisoikeusaktivistit:
Näistä ei oikeastaan ole muuta olennaista kuin se, että he pyrkivät pitämään huolen siitä, että miessukupuolen kärsimät ihmisoikeusrikkomukset eivät jää yleisöltä piiloon. Pääosin tämä ryhmä vaikuttaisi koostuvan ekvalisteista. Seassa on jokunen patriarkaalisen mallin kannattaja, jopa traditionalisteja. Se mikä oli yllättävää huomata on se, että melkoinen prosentti tämän ryhmän osanottajista on naisia. Vieläpä päälle päin katsottuna poikkeuksellisen fiksuja sellaisia muutenkin kuin moraalisen valveutumisen puitteissa. Toisaalta, ihan sama mitä sortoa ajavaa tai vastustavaa ihmisryhmää katsoo, yleensä sortoa ajaa pari manipulaatiossa taitavaa "kärkikaartilaista" ja heitä seuraa sitten yksinkertaisemmista ja/tai syystä tai toisesta pelkäävistä ihmisistä koostuva massa. Vastaavasti "la resistance" on pieni mutta noheva porukka. Siltä vaikuttaa tälläkin kertaa vaikka totta on sekin, että myös tästä porukasta löytyy omat höyrypäänsä.

Koosteena voisi sanoa, että ekvalistit, feministit ja miesten ihmisoikeusporukat ovat kaikki olleet näennäisesti samalla asialla jossain vaiheessa. Kuitenkin suuntauksien syntyjärjestys ja todelliset agendat paljastavat sen, että ekvalistit ja feministit ovat suoraan toistensa vastavoima (sillä erotuksella etteivät ekvalistit yritä sortaa ketään) ja miesten ihmisoikeusporukat keskittyvät lähinnä feministien propagandan epätosien osien paljastamiseen somessa ja muualla julkisesti "kaikkien" saatavilla olevissa paikoissa. Muut suuntaukset ovat melkoisen merkityksettömiä marginaali-ilmiöitä tässä vaiheessa joten heidän vaikutuksensa on lähellä nollaa.

Siinä, havaintoni tämän hetken sukupuoliasetelman ryhmittymistä. Fanaatikkoja löytyy kaikkialta. Osa porukoista suoraan valehtelee agendansa tai ei vain ymmärrä ajamansa asian vääjäämättömiä vaikutuksia, osa sitten koittaa paljastaa näitä usein varsin läpinäkyviä epäkohtia ja loput sitten yrittävät saada jonkin sortin balanssin aikaan. Eletään sikäli mielenkiintoisia aikoja, että käytännössä tämän hetken lapset joko näkevät tasa-arvon katoavan länsimaista tai sitten sitä vastustavat tahot kukistuvat. Vaikea sanoa miten käy. Kuitenkin jos pitäisi pistää pää pantiksi jostain niin veikkaisin kyllä 200 vuotta sitten olleen asetelman päätyvän päinvastaiseksi. Tuskin tässä sukupuolen tasolla kansanmurhaa pääsee syntymään, mutta massat ovat helposti vietävissä vaikka yksilö ei olisikaan ja pitää muistaa että valtion tasolla ei tueta mitään muita aatteita kuin feminismiä, mikä on havaittavissa mm. lakia ja sen soveltamistapoja hiukan silmäilemällä. Tässäkin ollaan tilanteessa jossa viisaat eivät aktivoidu ja vähemmän viisaat sekoilevat sitten homman perseelleen kaikille.

Tässä hiljan olen tutustunut feminismiryhmittymiin ja miesten ihmisoikeusryhmiin, lähinnä mielenkiinnosta ja koska oli melko tylsää. Siinä samalla on tullut vähän väkisinkin vastaan ekvalisteja (egalitaristeja), sovinisteja ja jonkin sortin ikivanhoihin kaavoihin paluuta halajavia traditionalisteja. Vaikuttaa siltä, että sukupuolinen tasa-arvo vetää aiheena puoleensa molempien sukupuolten edustajistosta melkoisen kirjavaa sakkia. Ajattelinpa "runoilla" havaintoni näistä ryhmistä Suomen mittakaavassa. Huomioitavaa on se, että minä puhun tässä nyt käytännön toteutumasta, en teoriasta joka jonkin aatteen taustalla pyörii. Valitettava tosiasia on se, että teoria näissä asioissa tuppaa olemaan tavattoman kaunista verrattuna siihen mitä sitten käytännössä tapahtuu.

Traditionalistit:
Nämä miehet ja naiset ovat niitä joiden mielestä asetelma joka kirvoitti feminismin alunperin on se jolla pitäisi mennä. Mies hoitaa leivän pöytään ja nikkaroi, nainen hoitaa kodin ja lapset. Mikäs siinä. Asetelma ei sinällään ole epätasa-arvoinen koska se ei perustu oletukseen jossa kotona oleva nainen ei omaa mitään omaa elämää. Kyse on puhtaasti vastuun jakamisesta osa-alueisiin.

Sovinistit:
Patriarkaalisen järjestelmän kannattajat. Käytännössä lyhyesti asian voisi ilmaista niin, että sovinisti on henkilö jonka mielestä mies on perheen/yhteisön pää, korkein auktoriteetti, ja naisten sekä lasten paikka on miehen alapuolella autoritäärisesti, ei välttämättä muuten. Käytännössä tämä ei tarkoita välttämättä yhtään minkään sortin epätasa-arvoa arjessa. Nykypäivän sovinistinen perhemalli on käytännössä sellainen, jossa miehellä on lopullinen päätösvalta joka astuu voimaan vasta kun muutoin ei saada tehtyä päätöstä jostain asiasta edes kompromissien kautta. Toisessa ääripäässä sitten voisi olla se "akan ja kakarat" hankeen ajava känniääliö. Kyseisen ajatuksen kannattaja voi olla tai olla olematta "naisvihaaja", todennäköisesti kuitenkin hyvin harvoin on. Tämä jo siksikin, että hyvin moni nainen kannattaa järjestelmää tietoisesti tai tiedostamattaan toimimalla sen mukaan ja on vaikea kuvitella että he vihaisivat itseään tai muita naisia.
Koska on ihan yleisesti tiedossa, ettei mikään yhteisö jota ei johdeta pysty toimimaan tehokaasti muuten kuin vahingossa, on sovinistisella asetelmalla mitä tahansa totaalista tasa-arvoa suuremmat toimimisen edellytykset. Johtajia on montaa sorttia joten on täysin mahdollista että asetelma tuottaa myös täydellisen katastrofin. Joka tapauksessa, on ihan hyvät perusteet sille miksi tämä viehättää osaa porukasta.
Näyttää vahvasti siltä, ihan monen tutkimuksenkin valossa, että vielä nykyäänkin onnellisimmat liitot ovat sellaisia joissa mies on edes näennäisesti perheen pää. Yksi näistä tutkimuksista osoittaa että kotitöiden tasainen tai miehelle painottuva jako karsii seksikertoja noin kolmanneksella. Ilmeisesti niin miehet kuin naisetkaan keskimäärin eivät lämpene ajatuksesta jossa mies on talon talousvastaava, tai tuttavallisemmin piika. Vaikka muitakin vastaavia on tehty, linkkaan tämän yhden uutisen nyt tähän: http://www.hs.fi/tiede/Tutkimus+Kotit%C3%B6ihin+osallistuvat+miehet+saavat+v%C3%A4hemm%C3%A4n+seksi%C3%A4/a1305643373631
Henkilökohtaisesti en ole sovinisti vaikka lukija saattaisi edellisestä kappaleesta niin päätellä. Sovinistinen asetelma ei toimi minulle ainakaan missään sellaisessa muodossa jossa se ei toteudu itsestään ja sellainen itsestään toteutuva muoto on vielä näkemättä.

Ekvalistit:
Ekvalisti on siis henkilö jonka ideologinen optimitila on sellainen joissa kaikki ihmiset ovat keskenään saman arvoisia, kaikille ihmisille yhtäläiset oikeudet ja omien rahkeiden rajoissa yhtäläiset mahdollisuudet jne. jne. Täysin eri asia kuin tasapäistäminen jota esimerkiksi edustavat sukupuolikiintiöt ja vaikkapa kansalaispalkka-konsepti.
On todettava, että minä olen ekvalisti. Minulle on jokseenkin vaikea ylipäätään nähdä pointtia missään muussa suuntauksessa kun kerran käsittääkseni virallinen pyrkimys on tasa-arvo ihmisten välillä muutenkin kuin sukupuolten osalta.

Feminismi:
Wikipedian mukaan tämä aatesuuntaus on peräisin 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta. Varmaan pitää hyvinkin paikkaansa noin niin kuin naisten asemaa parantavana tasa-arvoon pyrkivänä aatteena tunnetuksi tulleen suuntauksen osalta. Nimitetään tätä ensimmäiseksi aalloksi, syystä joka selviää myöhemmin. Virallinen feminismin määritelmähän on jotakuinkin se, että tavoitellaan naisille yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia kaikilla elämän aloilla joilla miehillä on etulyöntiasema. Suomessa tämä piste saavutettiin virallisesti kun tasa-arvo-laki astui voimaan ymmärtääkseni loppuvuodesta 1986. (Sen jälkeen miesten etuoikeus Suomessa on ollut vain se, että yläosattomana julkisella paikalla olemiseen ei puututa samalla tavalla kuin naisten vastaavaan. Kyseenalaisena toisena etuoikeutena voidaan katsojasta riippuen pitää sitä, että mies saa/voidaan pakottaa taistelemaan ja/tai kuolemaan maansa naisten suojelemiseksi vaikkapa sodan syttyessä. Laki itsessään on kuitenkin melkoisen syrjivä, sen poikkeukset kun ovat vain miesten kannalta ikäviä ja naisten kannalta mukavia asioita.) Tuolloin -86 ja sen jälkeen ensimmäisen aallon feministien hommat olivat ikään kuin tehty, tasa-arvo kun oli turvattu lailla ja jos sitä rikkoi niin asia oli poliisin huoli, ei feministien.
Alkuperäisellä feminismillä ja ekvalismillä ei sinällään ole mitään muuta eroa käytännön näkökulmasta kuin nimike, teoreettisella tasolla ero jää lähestymissuunnan tasolle. Joka tapauksessa silloista tavoitetilaa katsottaessa ensimmäisen aallon feminismi ja ekvalismi ovat tasan sama asia.

Feminismin ajaminen ei kuitenkaan loppunut tasa-arvoon. Tuli toinen ja vielä kolmaskin aalto. Minulle on hiukan epäselvää missä kohdassa nämä suuntaukset syntyivät varsinaisesti, niiden lähteet kun ovat 1200-luvun Euroopassa ja viralliset päivämäärät pyörivät 1900-luvulla, mutta niiden agendat ja ajavat ajatukset ovat tulleet hyvinkin kirkkaasti esille. Ei pidä tehdä sitä virhettä että uskoisi sanakirjamääritelmää jonka feministit itse ovat aatteelleen laittaneet. Feminismi on ja pysyy vain ja ainoastaan naisten etua ajavana aatteena joka lopullinen tavoite ei ole tasa-arvo. Se tavoite on näyttänyt tasa-arvolta silloin kun naiset olivat altavastaajina, mutta tasa-arvo ei ole koskaan ollut feministien lopullinen tavoite.

Toisen aallon feminismi on saanut virallisen alkunsa wikipedian mukaan Amerikassa 60-luvulla. Wiki sanoo tämä uuden "naisten vapautusliikkeen" laajentaneen konseptiaan koskemaan naisten epätasa-arvoisuutta, muun muassa sitä että naiset saavat itse päättää koska jos koskaan päättävät lapsia tehdä. No, ihan vähän vaan kuulostaa päällekäiseltä aiemman aallon kanssa ja osa listan oikeuksista oli naisilla jo vuosikymmeniä ennen ensimmäisen aallon feminismin syntyä, joten kaivelin lisää.
Paljastui, ettei kyseessä ole enää minkään sortin tasa-arvoliike edes näennäisesti. Toisen aallon feminismin tavoite toki näytti sekin tasa-arvolta naisten ollessa vielä altavastaajina liikkeen syntyvaiheessa. Kuitenkin, kun tavoite tasa-arvosta saavutettiin kyseinen liike/linjaus ei lopettanut kulkuaan kuten kuvitella saattaisi. Tasa-arvon ajan jälkeiset agendat ja toiminta paljastavat toisen aallon feminismin olevan lähinnä naisille miehiä suurempien etuuksien tavoittelemiseen hankkimiseen keskittynyt liike. Toisen aallon feminismi on oikeastaan sekoitus traditionalismia ja sovinismia käänteisesti. Se perustuu nähtävästi ajatukseen siitä, että koska meidän äitiemme ja isiemme äidit ja isät, tai ainakin sitä edellinen sukupolvi eli vielä pitkälle aikaa jolloin patriarkaalinen asetelma oli standardina käytössä, niin nyt olisi sitten ikään kuin naisten vuoro. En nyt osaa suoranaisesti nimetä tätä miesvihaksi, mutta kostomentaliteetti vaikuttaa olevan osa tätä linjausta. Jos ei kosto ole kyseessä niin vaihtoehtoinen ajatus saattaa olla se, että toisen aallon feministit vain haluavat naisten pääsevän tasa-arvon suvannon sijasta ratsastamaan etuoikeutettuina aallon harjalle. Samalle aallon harjalle jolla he näkevät miesten ratsastaneen aiemmin mutta jolla miehet eivät koskaan todellisuudessa olleet. Jollakin perusteella tätä voisi vielä kutsua muutoin tasa-arvon tavoittelemiseksi, mutta aate ei sisällä halua ottaa haltuun 200 vuotta sitten eläneiden miesten etujen lisäksi niitä velvoitteita ja vastuita joita silloisilla miehillä oli mm. perheestään. "Kirsikat kakusta."
Keskeinen teesi toisen aallon feminismillä on hyvinkin selvästi se, että ihmisten länsimaisen moraalin puitteissa pahoiksi tulkitut ominaisuudet ovat kaikki miesten ansiota tai vikaa. Maailmalta löytyy huikeita järjestöratkaisuja puhtaasti tämän ajatuksen ympärille rakennettuina. Jenkeissä ja Kanadassa tässä ollaan kunnostauduttu erityisesti. Suomessa asia ei ole niin vakavalla mallilla. Ainoita asioita mitä tästä toisen aallon feminismistä on oikeastaan tälle kansalle seurannut on sukupuolikiintiöt jotka suosivat lähtökohtaisesti naisia, liuta suoraan sanottuna räikeästi valheellista tutkimustietoa (esimerkiksi naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet, mikä siis pitää paikkaansa kun verrataan keskenään vertailukelvottomia yksilöitä toisiinsa, vaikka nyt sitten juuri työt aloittaneen naisen peruspalkkaa ja väliportaan johtajan palkkaa ylitöiden jälkeen), naisia suosiva terveydenhuoltojärjestelmä (joka olisi ongelma jos miehet itse asiassa käyttäisivät terveyspalveluita muutoinkin kuin pakon edessä), naisia suosiva koulujärjestelmä (helppo havaita korkeamman asteen koulujen sukupuolijakaumissa) sekä liuta muita ei niin kovin hämmästyttäviä juttuja. Ehkä on syytä laittaa vielä maininta viimeisimmästä villityksestä, nykyfeminismin vastustamisen kriminalisoinnista.
Joku voisi kuvitella, että asenne jonka mukaan naiselle kuuluu sitä sun tätä koska tämä on olemassa olisi feminismin seurausta mutta ei se ole, ainakaan tässä maassa. Samaa esiintyy miehillä ja kyse on vain asennevammasta, ei ideologiasta.
Joka tapauksessa, tämä toisen aallon feminismi ei siis pidä sisällään ajatusta tasa-arvosta vaan kyseessä on aivan puhdas sukupuolielitistinen pyrkimys nostaa naissukupuoli miessukupuolen yläpuolelle sekä korottamalla naisten etuuksia että polkemalla miesten vastaavia.

(Tähän vapaavalintainen TV-shopin lisämyyntiklisee.)

Jatkuu seuraavassa blogimerkinnässä.