Miamin keikka sujui kerrassaan loistavasti. Nyt tassujen alla polttelee jo Panama City, mutta on pakko jakaa loistava ilta Miamin Smith & Wollenskyllä kanssanne.
Aivan South Beachin eteläkärjessä sijaitseva Smith & Wollensky on instiuutio, jossa isot miehet juhlivat. 70-luvun lopulla Nykin West 52nd Streetiltä alkunsa saanut ravintola on laajentunut vuosien varrella pitkin Jenkkejä, mutta laatu on pysynyt.
Manhattanin puhelinluettelosta sattumalta vedettyjen nimien alla operoiva S&W avasi pelin tyylipuhtaasti hummeridumplingeilla teriyakikastikkeessa sekä rapudumplingeilla kermaisessa inkiväärikastikeessa. Seurana lempisamppanjaani; kylmää, kuivaa ja ilmaista.
Alkupalaksi rouvalle tuotiin aivan erinomaisen rapea ja freesi vihersalaatti, meikäläiselle caesarsalaatti (koolla, ei ässällä, pylleröt!) ja reilusti viinietikkaa sijaitseva tapenadeleipä.
Seuraava alkupala olikin sitten Karibian ja Atlantin juhlaa; seafoodplatteri, jossa jääpedillä makoili Mainen hummeria, ostereita, epäselväksi jääneen dendrobranchiata-lahkon äyriästen pyrstöjä, ravunlihaa sekä sinisimpukoita. Kastikkeina piparjuurella maustettu seafoodketsuppi, tavallinen majoneesi sekä inkiväärimajoneesi. Listasta saattoi unohtua jotain, sillä kamaa oli todella paljon ja kaikki huuhdeltiin alas Cakebread Cellarsin sauvignon blancilla vuodelta 2008.
Pääruoka vetikin sitten jopa kaltaiseni lihansyöjän hiljaiseksi. Rouvalle landasi eteen 22 unssin (623 g) Bone-In-Rib-Eye -pihvi. Naureskeluni loppui lyhyeen, kun kohtasin oman vastustajani; vaatimattoman 28 unssin (793 g) Porterhousen. Olen toki kuullut legendoja jenkkien pihveistä, mutta tämä paha poika oli kyllä sellainen mörssäri, että kaikkien alkupalojen jälkeen jouduin taputtamaan mattoa n. 650 gramman jälkeen jättääkseni tilaa jälkiruualle. Pihvien seurana ihastuttava napalainen, Louis M. Martinin cabernet sauvignon vuodelta 2006, jota Parker kuvaili sanoilla "Fabulously sweet aromas of black currants, licorice, and cedar soar from the glass of this medium to full-bodied wine.".
Amerikkalaisten ja varsinkin S&W:n maineen tuntien jälkiruoka-annoksen kokokaan ei ollut yllätys. Pöytään nimittäin kannettiin valtava vati, jossa möllötti jalkapallon kokoinen pala kookoskakkua sekä ihastuttavan syntinen kokonainen molten chocolate cake.
Kokonaisuus oli siis aivan käsittämättömän onnistunut. Suurimman yllätyksen minuun tekivät ehkä kuitenkin paikan muut asiakkaat. Naapuripöydissä istuskeltiin muina miehinä Addun verkkareissa ja pihvin kanssa tilattiin banaanipirtelöä. Tottumattomuuteni amerikkalaisten rentouteen aiheutti taas pienen yllätyksen. Itse olin hikoillut Miamin helteessä puvuntakissa ja pitkissä housuissa...
Pari sanaa vielä Panamasta. Kävimme tsekkaamassa useammankin Panaman parhaiksi ränkätyistä ravintoloista, mutta mikään ei sytyttänyt. Päädyimme syömään vanhaan kaupunkiin pieneen työläisravintolaan riisiä ja kanaa. Loppulasku juomineen viisi dollaria. Taisi olla S&W:n jälkeen reissun tähän mennessä onnistunein ateria...
Seuraavaksi suunta kohti Costa Ricaa. Katsotaan mitä suuhun pantavaa sieltä löytyy. Grillattu mölyapina on kuulemma hyvää.
12 kommenttia
sporttiallu
15.8.2010 11:54
Paljonko tuo syömäsi pihvi maksoi ja mikä yleensäkin oli hintataso noiden suurten annosten suhteen? Sen mitä olen esim. Anthony Bourdainin ohjelmaa katsellut niin Yhdysvalloissa ravintolat näyttävät kilpailevan annosten koolla ja ilmeisesti ns. paremmissakin ruokapaikoissa käy enemmän "tavallista väkeä" kuin meillä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.8.2010 14:56
Vähän kummastutttaa mihin Tuomaksen makunystyrät ovat oikein kalibroituneet, sillä verrattuna vanhan maailman meininkiin ei tuollaista hehkutusta oikein voi ymmärtää. Kaikki pöperö maistuu geneeriselle suurkeittiöruoalle nykyisin tähditettyjä misukkapaikkoja myöten ja iso annoskoko tappaa viimeisenkin fiiliksen.
Panama Cityssä taasen kannattaa mennä satamaan kalastajien ylläpitämään ravintolaan, hinnat eivät juuri nouse mainostamastasi 5 taalasta ja ruoka on taatusti tuoretta eikä äyriäisten hentoja makuja ole raiskattu esim. inkiväärikastikkeella. (vain lounas)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
16.8.2010 16:53
Samppanja, ei sampanja, pyllerö.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Tuomas Vimma
17.8.2010 15:23
Tietenkin samppanja. Sen siitä saa kun bloggaa pikku tirrissä...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Tuomas Vimma
17.8.2010 15:25
S&W:n hinnoista minulle ei ole mitään hajua. En nimittäin poiminut laskua itse.
Äyriäisten hennoista mauista olen ehkä hieman eri mieltä. Suurinta osaa seafood plattereita, mitä olen pitkin maailmaa syönyt, yhdistää kaksi asiaa; ne ovat pirun kalliita ja mauttomia. Eurooppalainen/amerikkalainen tyylihän on tarjota nuo merenelävät erilaisten dippikastikkeiden kera. Majoneesissa pyörittelyn jälkeen mikä tahansa maistuu hyvältä.
Minusta ainakin on tullu viime vuosina melko tiukkis merenelukoiden suhteen. Suosin kevyesti maustettuja jätkiä, jossa maistuu vielä myös oma maku.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Caduceus
18.8.2010 09:39
Suomen kielitoimiston uutisia: sampanja. Muistaakseni.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
18.8.2010 16:36
Kylla se mielestani on samppanja. Ainakin Alko kirjoittaa sen niin. Aikaisempi kirjoitusasuhan oli shamppanja, kunnes nuo h:t heivattiin pois joskus 90-luvulla (shampoo -> sampoo, shakki -> sakki, jne...)
sori skandien puuttuminen mutta kirjoittelen tata joltain panamalaiselta minilapparilta, johon sormeni tuskin edes mahtuvat...
TV (kun en muista salasanaani ulkoa)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
20.8.2010 12:58
Muistat aina mainita ettet maksa laskua itse.. tiedetään jo kun sen muistat aina mainita! Muuta ärsyttävää ei oikeastaan olekaan ja blogisi on mukavaa luettavaa.
p.s. kielipoliiseille: Pitääkö myös englanninkielisen henkilön tilata ravintolassa kesar salad?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Caduceus
26.8.2010 09:12
Anonyymi: anteeksi tyhmyyteni, mutta en ymmärrä kysymystäsi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Tuomas Vimma
26.8.2010 20:09
Itse asiassa mainitsin asiasta ainoastaan kun minulta kysyttiin ravintolan hintoja, joita en tieda silla en koskaan nahnyt ruokalistaa. Taman reissun bungaamme sita paitsi itse. Tuo S&W oli oikeastaan ainoa poikkeus. Sen jarjesti eras ystavamme meille lahjaksi.
Mita jenkkeihin tulee, niin englantilaiset ovat jo aikoja sitten tehneet paatoksen lausua caesar 'siizar'. Englanniksi kyseisen ruuan nimi siis lausutaan 'siizarsalad'. Suomessa caesar lausutaan 'keesar'. Siksi myos ruuan nimi on 'keesarsalad'. Mitaan syyta lausua latinankielista nimea englantilaisittan ei Suomessa ole. Tama on tosin yhta yleinen virhe kuin lausua vice versa englantilaisittain 'vais verza', kun oikeammin olisi 'viike versa'...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.9.2010 13:38
Muuten olet Tuomas oikeassa ääntämyksen kanssa, mutta caesar-sanalla salaatissa ei viitata latinan sanaan caesar vaan salaatin keksineen henkilön, Caesar Cardinin nimeen. Hänen nimensä (Italialais-Meksikolainen joka asui jenkeissä) lausutaan juuri siizar.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Tuomas Vimma
21.9.2010 12:58
Tunnen tarinan salaatin kehittämisestä. Miksi italailais-meksikolainen nimi lausutaan englantilaisittain? Nimen lausumisen sääntöhän (ainakin Suomessa) on se, että nimi lausutaan niin kuin nimen kantaja sen haluaa (esim. Risto Rytin vs. Risto Rydin). Lausuiko kokki itse nimensä näin? Tämä taitaa olla loputon suo...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin