Ravintolat

Olen toisinaan saanut kuulla arvostelua siitä, että keskityn ravintola-arvosteluissani vain punavuorelaispaikkoihin. Syyksi on epäilty milloin laiskuutta, milloin nurkkapatriotismia. En ole hirveästi vaivannut itseäni näillä tuulesta temmatuiksi otaksumillani syytteillä.

Kun joku oli oikein nähnyt vaivaa lähettääkseen toimitukseen aiheesta mailia, päätin tsekata pitääkö väite paikkaansa. Otin viimeisimmät 26 ravintolaa (siis melko tarkkaan viimeisen kalenterivuoden ajalta) ja laitoin ne kartalle. Sen jälkeen laskin näiden pisteiden keskiarvon.

Yllätyin tuloksesta hieman itsekin. Keskipiste sijaitsi täsmälleen Stockmannin tavaratalon Aleksanterinkadun puoleisten ovien edestä kulkevien raitiovaunukiskojen puolessa välissä, muutaman sentin verran Tallbergin talon suuntaan.

Jäin miettimään, missä sijaitsee Helsingin keskusta. Jonkun väittämän mukaan maantieteelliset etäisyydet muihin kaupunkeihin lasketaan Kaivopihan kompassin keskikohdasta. Omasta mielestäni Helsingin keskusta on aina sijainnut Stockan kellon alla.

Kenellekään rakkaassa pääkaupungissamme (vaikka edes kerran Linnanmäellä) vierailleelle ei varmaankaan tule suurena yllätyksenä, että suuri osa Helsingin ravintoloista sijaitsee ydinkeskustassa.

Laskutoimitukseeni tyytyväisenä avasin pullon Miss Harrya ja jäin pohtimaan sitä, mikä ravintola minun pitäisi arvostella seuraavaksi siirtääkseni arvostelujeni maantieteellistä keskikohtaa kuusi metriä kaakkoon.

Punavuorta kohden.

Helsingin etnisiä ravintoloita on perinteisesti leimannut se, että maut on vesitetty pohjoiseen suuhun sopiviksi. Esimerkkinä toimii vaikkapa eurokinkki. Ei sillä riisin kanssa tarjoiltavalla seitsemän euron kanalimalla ole paljoakaan tekemistä sichuanilaisen keittiön kanssa, vaikka nimeksi laitettaisiinkin kung pao. Samoin on käynyt inkkarille ja nepelle ja varsinkin meksikolaiselle ruualle. Parhaiten lienee säilyttänyt alkuperäisyytensä japanilainen keittiö.

Aina välillä kaupunkiin putkahtaa kuitenkin pieniä ravintoloita, jotka eivät ole antaneet periksi, vaan tarjoavat aitoja ja autenttisia makuja. Innostuneena suuntaan näihin yleensä heti niistä kuultuani. Useimmiten – ei kuitenkaan aina – tuloksena on jonkinasteinen pettymys. Valitettavan usein ruoka on nimittäin pahaa.

On kenties raakaa mutta totuudenmukaista kirjoittaa, ettei kaikkien maiden ruokakulttuuri valitettavasti ole yhtä korkeatasoista kuin vaikkapa ranskalainen, italialainen, turkkilainen tai korealainen. Esimerkiksi kuubalainen ruoka muuttuu yleensä syömäkelpoiseksi vasta kun siitä tehdään ns. nakit ja muusi –versio. Jos minun pitää valita autenttisuuden ja maun väliltä, valitsen maun.

Syy, miksi nämä ravintolat eivät pitkään menesty, on usein se, että niiden perustajilla/omistajilla/kokeilla on jokin hellä suhde kyseiseen ruokakulttuuriin. Se, että on syntynyt Serbiassa tai viettänyt 20 kesää siellä, ei tee serbialaisesta ruuasta hyvää (mitä se ei muuten todellakaan ole). Rakkaus irlantilaiseen mieheen – oli se kuinka palavaa tahansa – ei tarkoita sitä, että irlantilaista ruokaa kannattaisi myydä ravintolassa Suomessa.

Vaikka pidänkin Suomesta maana melko paljon, ei se tarkoita sitä, että koskisin pitkällä tikullakaan kalakukkoon tai kotimaisiin marjaviineihin. Vaikka suomalaisessa ruokakulttuurissa on paljon hyvää, ei se tarkoita sitä, että puhtaasti suomalaista ruokaa tarjoilevaa ravintolaa kannattaisi avata Lontooseen. Sen sijaan parhaimpia suomalaisia raaka-aineita ja valmistustapoja hyödyntävä ravintola voisi menestyä. Kunhan siellä ei tarjoiltaisi kuopiolaisella reseptillä valmistettua kalakukkoa.

PS) Helsingin parhaan thaimaalaisen ravintolan metsästys alkaa lähetä loppuaan. Onko minulta jäänyt vielä joku helmi kokeilematta?

Herään Hotelli Kämpin huoneesta. Sängyssä makaa lisäkseni vaimoni, turkulainen dekkarikirjailija sekä hänen vaimonsa. Baarikaapissa ei ole jäljellä kuin pähkinät ja valo. Olo on melko hutera. Tilattuamme huonepalvelusta aamiaista ja kolme pulloa samppanjaa, päätämme lähteä Turkuun, onhan kyse vuoden 2011 kulttuuripääkaupungista.

Junassa päähäni pälkähtää, että söisimme illallista Mamissa; Turun tämän hetken kuumimmassa paikassa. Pöytävarausta ei tipu, vaikka alennun käyttämään jokaista kyseenalaisesta tempustani. Hetken pohtimisen jälkeen päätämme, että Rocca saa kelvata.

Majoittuminen Turkuun tuttavapariskunnan kotiin, muutama tunti unta palloon ja uudestaan radalle. Aloitamme Roccasta, joka osoittautuu loistavaksi vedoksi. Palvelu on varmasti heikosta kunnostamme huolimatta erinomaista, ruoka on kerrassaan loistavaa ja hintataso vielä kohtuullinen.

Siirtyminen Uuteen apteekkiin. Vaikka olen lukenut dekkarikirjailijan teoksista kyseisestä baarista lukuisia kertoja, en ole paikassa aikaisemmin käynyt. Baarin (tarkoituksella?) tyly palvelu hämmentää hieman, mutta muuten olen aivan myyty.

Tästä eteenpäin paikkojen nimet alkavat hämärtyä. Hajanaisten muistikuvieni mukaan baarit ovat erinomaisen hauskoja ja tyylikkäitä, ainakin Stadin melko ankeaan tarjontaan tottuneelle. Dekkarikirjailija lähtee kotiin nukkumaan jossain vaiheessa, mutta hänen ihastuttava vaimonsa jatkaa oppaanamme.

Yllätyksekseni totean aamulla herätessäni, että olen onnistunut viettämään todella hauskan illan Turussa, enkä ole edes saanut turpaani. Kaupunki, tai varsinkaan sen yöelämä, ei vastannut ollenkaan mielikuviani.

Suosittelen jokaiselle, jonka kuva Turusta pohjautuu vanhoihin mielikuviin tai huhupuheisiin, päivittämään Turku-tietouttaan.