Ravintolat

Olin eilen ensimmäistä kertaa Herra ties kuinka pitkään aikaan Suomenlinnassa piknikillä. Eväsretkiseurana rouva ja takaisin Suomeen palautunut H sekä koiramme Weissmüller. Mäiskeet skorasimme Ekberegiltä, juomaksi pinkkiä kuplivaa pitkäripaisesta.

Aurinko paistoi, ruoka ja seura olivat loistavia. Pistäydyinpä uimassakin. Tästä ei paljoa kesäpäivä kaupungissa enää parane.

Illan viiletessä alkoi leivonnaisten lisäksi tehdä mieli hieman suolaista. Palautessamme kotikulmillemme päätimme kokeilla Lönnrotinkadulle entisen Fortune Housen tilalle auennutta Emmyä – nimestään huolimatta kiinalainen tämäkin. Täytyypä sanoa, että olipas erinomaisen virkistävä kokemus. Emmy kuuluu nimittän Dong Bei Hun kanssa siihen erittäin pieneen ryhmään kiinalaisia ravintoloita, jotka eivät myy ns. eurokinkkiä. Kuten aina sichuanilaisissa ravintoloissa, tulisuusmerkinnät kannattaa ottaa tosissaan. Kokemattomalle palaa muuten seuraavana päivänä helposti uusi pers’reikä.

Palvelu oli harvinaisen ystävällistä, joskin omistajat olivat täysin kujalla. Englannin ja käsimerkkien avulla homma kuitenkin hoitui. Hintataso muutaman euron arkikinkin yläpuolella, mutta mielellään hyvästä maksaa. Myös sisustus eroaa totutusta muovikrääsälinjasta valoisuudellaan ja selkeydellään. Jos haluaa olla ilkeä, voisi sanoa että Ikeassa on viihdytty ehkä hiukan liikaa. Erilainen kinukki siis kuitenkin.

Safkat maittoivat Filmtownista napattuja leffoja katsellessa. Weissmüllerin kippoon päätyi muutaman yön takaisen kännireissun seurauksena jääkaappiin unohtunut Big Mac. Ei senkään turpa tuohesta ole.

PS) Kävelin Postresin ohitse matkalla Suokin lautalle. Bongasin listalta ruokalajin, jonka nimi oli Variaatio suomalaisista tomaateista, tai jotain sinne päin. Onko kukaan maistanut sitä? Tekisi mieli käydä testaamassa, niin tykästynyt olen tämän kesän tomaatteihin.

Elokuu on lempiaikani vuodesta. Kiitos Itämereen lannoitteitaan dumppaavien kepulaisten, ilmastonmuutos on tehnyt elokuusta säiden puolesta parhaan kuukauden. Porvoossa, jossa olen ensisijaisesti aikaani viettänyt, lämpötilat ovat olleet öisinkin lähes trooppisia. Sinänsä hyvä, sillä 1700-luvun lopulta olevassa kalastajatorpassamme ei juuri lämmitystä sitten ole.

Heinäkuun pidin kokonaan bloggaustaukoa ja keskityin Porvoon ja Loviisan alueen alkutuottajien metskaamiseen. Kiertelimme pakettiautolla Pellingin, Ruotsinpyhtään ja Vessön luomu- ja pientuottajia, keräsimme ainekset illallista varten ja nautiskelimme. Hyväksyimme vain samana aamuna lähialueelta kalastetut fisut, vaikka monessa paikassa meille tuputettiin norjalaista tai kanadalaista. Itä-Uudellamaalla on myös useita itsepalveluperiaatteella toimiva vihannespuoteja, joiden veget vetävät hanuriin kauppatorin ylihintaista tarjontaa. Poskettomin tarjous oli Ruotsinpyhtäältä löytämämme ”2€ lohileipä ja kahvi”.

Lähes kolmen viikon ajan ruokavaliomme onkin koostunut lähinnä tuoreesta kalasta ja vihanneksista. Se yhdistettynä reippaaseen fyysiseen työhön ja ulkoilmaan, on saanut meikäläisen elopainon putoamaan kaksinumeroisiin lukuihin, mikä lienee melko tervettä.

Saimme faijaltani viime vuonna lahjaksi uuden grillin, jota en kuitenkaan ehtinyt silloin testata. Nyt grilli on laulanut lähes päivittäin, ja toimii myös savustuspöntön alusena. Landella kokkaamisen huonoin puoli on kuitenkin ollut melko ahdas keittiö, jossa tulee ruuhkaa, jos sinne änkeytyy enemmän kuin yksi kokki. Päätimme rouvan kanssa väsätä toissakesänä raivaamallemme pihalle kunnollisen kesäkeittiön.

Jossain vaiheessa, suunnitelmien piirtämisen ja K-Raudan välillä, mopo lähti sitten hieman käpälästä. No, grilli on nyt puolivalmis (eilen valoimme välilaatat), mutta sen pitäisi olla täydessä tikissä elokuun lopussa, kun vietämme rouvan synttäreitä. Rouvan toimiessa mesuna, olen viime päivät roudannut sementtiä, soraa ja muurauslaastia, sekoittanut kuraa ja takonut metrisiä rautapaaluja maahan. Eilen minut ylenneettiin konttikiinalaisesta kalkkiryssäksi. Liksakin on shanghailaisen Tessin mukainen...

Nyt siis takaisin arjessa. Alla hieman kuvia tältä kesältä.