Ravintolat

Nyt on ihan pakko kysyä neuvoa, sillä ilmeisesti tätä blogia joku lukeekin. Pasta on perinteisesti ollut sellainen ruoka, jonka olen surutta passannut ravintolassa. Tämä siksi, että se on lähes aina pahaa. Tai jos ei suorastaan pahaa, niin ainakin huonompaa kuin mitä kotona saan. Aina silloin tällöin osun ravintolaan, jonka pastoja on hehkutettu, jolloin teen virheen ja tilaan kokeilumielessä pastaa. Ja petyn.

Krunan Pompeissa oli aikoinaan melko hyvät pastat, mutta en ole siellä käynyt muutamaan vuoteen. Osaako joku vinkata mistä tästä kaupungista saisi oikeasti hyvän pasta-annoksen? Keskustan perusmestat on kaikki nuohottu läpi, eikä suuhun jäänyt kuin pastan maku. Ja sitä Annankadun uutta mestaa ei mielestäni kannata paljoa hehkuttaa. Sen verran vaisu oli esitys.

Taas on se aika vuodesta kun tähtisirkus saapuu kaupunkiin. Sen aloittaa ranskalainen rengasfirma Michelin, jonka jokavuotisessa Michelin Main Cities Europe –kirjassa jumalat jakavat tai ovat jakamatta niitä kaikista kirkkaimpia ja himotuimpia – Michelin-tähtiä. Tähtien saajilla on spekuloitu luonnollisesti jo koko alkuvuosi, ja uudet tähdet palkitaan välittömästi paukkuvilla varauskirjoilla.

Tämän vuoden voittajaksi paljastui – melko yllättäen, pakko myöntää – kruununhakalainen Luomo. Yllättävintä oli ehkä prenikan paukkuminen alle vuoden ikäiselle paikalle, kun monet paikat ovat roikkuneet aivan tähtikannassa kiinni jo vuosia. Kaartinkaupungissa sijaitseva Pekka Terävän Olo on yksi sellainen. Keittiö pelittää, sali rulettaa ja asiakkaat huutavat hoosiannaa, mutta tähteä ei vain Terävälle tipu.

Michelin-insituutio on salamyhkäinen ja arvoituksellinen. Lisäksi se rakastaa valtaansa, jota se käyttelee Parisiista jumalan lailla. Se ottaa ja antaa, eikä koskaan selittele tekojaan.

Heti Michelin-tähtien jälkeen julkistettiin Suomen 50 parasta ravintolaa. Ravintolat on pannut järjestykseen suomalaista ravintola-alan ammattilaisista koostuva raati. Aivan yllätyksetön sekään ei ollut.

Ykköspaikalla komeilee – ties monettako vuotta – Välimäen Chez Dominique, mikä ei liene kenellekään yllätys. Tämän jälkeen lista muuttuukin mielenkiintoiseksi. Lista ei nimittäin suoraan korreloi Michelin-tähtien kanssa, vaan Demon ja Carman edelle ovat päässeet kiilaamaan Savoy ja Olo; kaksi ravintolaa, joista kumpikaan ei ole koskaan päässyt Michelin-jengiin. Myös melkoisesti mielipiteitä jakanut Farang sijoittuu suomalaisten mielestä ranskalaisten lellikin Luomon edelle, ja Vuoden ravintolaksi valittu Juuri nousi misukkamesta Postresin edelle.

50 parhaan listan selaaminen muuttuu tästä vielä omituisemmaksi. Ateljée Finnen nousu kymmenen parhaan joukkoon kohottaa jo hieman kulmakarvoja, ottaen huomioon että Kuurna on vasta sijalla 24. Finnen ongelma on nimenomaan ollut epätasalaatuisuus, mistä en ole kuullut kenenkään Kuurnassa valittavan. Tämä on kuitenkin pikku juttu siihen verrattuna, että yksi kaupungin viime aikojen parhaimmista yllättäjistä on pudonnut listalta kokonaan pois. Ja nyt tarkoitan tietenkin Bistro Helsinki 15:a. Bistron puuttuminen tuntuu sitäkin omituisemmalta, kun selaa listan loppupäätä, jonne on eksynyt melko hataralla pohjalla olevia paikkoja.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/03/31589&ext=rss

http://www.viisitahtea.fi/parhaat-ravintolat/2010/5060-suomen-50-parasta-ravintolaa-2010-julkistettiin

Pyörähdin Tukholmassa tutustumassa paikalliseen ravintolatarjontaan ja yöelämään monen vuoden tauon jälkeen. Lahden länsipuolelle minut ajoi lähinnä halvan kruunun tuoma ostovoima sekä mukava matkaseura. Pyysin kaupunkia hyvin tuntevaa ystävääni suosittelemaan paikallisesta tarjonnasta parhaat täkyt, jotka sitten rastimme kahden illan aikana tunnollisesti.

Suurin pettymys oli luonnollisesti Östermalm. En tiedä minkä näköisestä koneesta siellä kammetaan ulos niitä tukka takana –klooneja ja Madde-kopioita, mutta moikkailin koko illan eri ihmisiä kuvitellessani törmänneeni niihin aikaisemmin. Ratkeamispisteeseen täyteen ängetyissä ”luksusbaareissa” sai pulittaa 170 kruunua keskinkertaisesta drinkistä, Bon Jovi soi ja kaikki oli niin cool. Muutamissa viivyimme vain yhden drinkin verran, niin svedukosmista meno oli. Ainoa pakopaikka svenssonien klooniarmeijalta löytyi yllättäen Hotel Stureplanin Bollinger-baarista, jossa saimme istua lauantai-iltanakin rauhassa.

Pettymys oli myös ateria Sturehofissa. Olin kuullut etukäteen paljon hyvää paikasta, ja aluksi ympäristö näytti hyvältä. Kaikkien kolmen sapuskat olivat kuitenkin melko näädät, varsinkin sinisimpukkalautaseni oli niin epäilyttävä, että puolet jäi syömättä. Viinilistan hintataso herätti myös avoimia naurunpyrskäyksiä.

Södermalm oli sitten aivan eri maailmasta, ja vanhana punavuorelaisena olin heti kuin kotonani. Reissun paras löytö oli Ravintola Pelikan, 1660-luvun jäänne, jota on kauniisti varjeltu. Ruoka oli übersvedua, rasvaista ja maittavaa, sillit taivaallisia, akvaviitti virtasi ja homma toimi muutenkin kuin sata naalia. Hintatasokin oli Söderin yleistasoa, eli Helsingin hintoihin tottuneelle oikein sopiva. Suosittelen lämpimästi, joskin aitoruotsalainen ruoka, kuten fläsklägg med rotmos, saattaa olla melko raju setti kevyempään appeeseen tottuneelle. Vegejen kannattaa passata suosiolla.

Suomessa valitaan vuosittain 50 parasta ravintolaa. Lisäksi Suomen Gastronominen seura valitsee Vuoden ravintolan. Myös useat lehdet (City muiden muassa) valitsevat tai äänestyttävät lukijoillansa suosikkinsa. Yleensä listat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ravintola-alan asiantuntijoiden suosiessa fine dining –paikkoja, äänestävät asiakkaat yleensä Santa Fe – Papa Giovanni –linjalla.

Omasta lempipaikasta voi tietenkin olla montaa mieltä. Ulkomailla asuva ystäväni pirautti minulle eilen, kertoi olevansa Suomessa ja kutsui illalliselle. Hän oli jo varannut pöydän Juuresta kahdelle. Juuri on siis pikkuravintola Korkeavuorenkadulla, jota hehkuttelin edellisessä bloggauksessani yhdeksi lempipaikoistani. Muutin illan suunnitelmia ja painelin Korkkarille.

Ilta oli loistava. Alkupalana tarjotut sapakset, hevosen sisäfile pääruokana ja juustoplatteri toimivat juuri niin kuin pitikin. Palvelu oli alusta loppuun saakka moitteetonta, ja tarjoilijatar veti keikkansa loistavasti. Ystäväni, jolla ei ollut kummempia odotuksia paikan suhteen, totesi Stadin ravintolatarjonnan parantuneen dramaattisesti niiden kymmenen vuoden aikana, jotka hän on ulkomailla asunut.

Istahdin toimistolla koneelle pienessä darrassa ja selailin uutisia kahvikuppi kädessäni. Juuri on valittu muutama päivä sitten Vuoden ravintolaksi. Nyt minulle selvisi, kuinka ystäväni oli osannut valita illallispaikkamme. Netistä lukemalla tietenkin.

En tunne Juuren omistajia tai henkilökuntaa, mutta harvoin olen ollut mistään palkinnosta yhtä samaa mieltä. Juuri onnistuu siinä, mitä niin moni yrittää. Se on aidosti omaperäinen, laadukas ja järkevän hintainen. 25 euroa hevosen sisäfileestä ei oikeasti näinä päivinä ole mikään paha rasti, ja viinilistalta löytyy Hewitsonin harvinaisempia herkkuja.