Luksusongelmia

Se on nytkin edessäni. Helmeilevänä, kimaltelevana, rutikuivana ja jääkylmänä. Ilman sitä elämä olisi ankeaa.

Kello kuuden skumppa on minulle kuin briteille high tea. Välttämättömyys. Elämän jäsentäjä. Kello kuuden skumppa erottaa työn ja vapaa-ajan, päivän ja illan, arjen ja juhlan – paitsi että nautin sen aivan viikonpäivästä riippumatta.

Kello kuuden skumppa vapauttaa minut kaikista velvollisuuksista, antaa ajatusten soljua suitsimatta omaa rataansa niiden noin viidentoista minuutin ajan, jotka sen juomiseen korkeintaan käytän. Kunnioitan kuohuvaa maljaani tyhjentämällä sen nopeasti, sillä mikään ole laimeampaa ja alakuloisempaa kuin lasissa väljähtynyt ja lämmennyt kuohuviini.

Kello kuuden skumpan aikana on tilaa miettiä illan puuhia ja valita mielessään ruokapaikkaa ja -seuraa. Tämän päivän koetukset on kunnialla kestetty, huomiseen on vielä niin paljon aikaa, ettei sitä kannata murehtia. Hetki leijailee kevyesti ilmassa.

Olisiko tänään vuorossa intialaista, japanilaista vai italialaista? Laittaisinko kasuaalin asun vai jotain hienompaa? Tekisinkö sittenkin kotiruokaa? Alepa vai K-Market? Vai mobiilisovelluksella pelastettu ylijäämäannos, melkein ylevä ekoteko?

Nautin jokapäiväisen juomani yleensä yksin, mutta ihan mielelläni myös seurassa, silloin kun muut tempaisevat afterwork-oluensa. Skumppalasillisen juominen vain valitettavasti kestää vähemmän aikaa kuin ison tuopin, joten seuran vuoksi saattaa tulla tilattua toinenkin. Se on ehdottomasti liikaa.

Kuohuviinin helmeilevä autuus on yhtä lyhyt hetki kuin aamun arastelevan sarastuksen vaihtuminen häikäiseväksi paisteeksi.

Skumppahetki on herkkä ja hauras. Yksi lasillinen kirvoittaa huolettoman toiveikkaita ideoita ja itsetyytyväisen nokkelan, ilahduttavan kevyen ja irrallisen olon. Toinen lasillinen alkaa muistuttaa jo vappupäivän väljähtynyttä kohmeloa.

Kello kuuden skumpan aikana olen hetken kaiken yläpuolella. Henkiseltä vuorenhuipultani voin tyynesti tarkkailla kun muurahaiset ahertavat kauppakassit kädessä ja kulkevat kiireisinä edestakaisin pitkin Punavuoren valtaväylää.

Minulle kelpaa cava tai prosecco, halpa tai kallis, kullankeltainen tai platinanvaalea, shampanjakin käy, jos on sattumoisin tarjouksessa. Juoman laadulla ei ole niin väliä, mutta paikalla, missä sen nautin, on paljonkin väliä.

Maksan mielelläni toista kymppiä lasillisesta, jos vetovoimaisella terassilla on tilaa. Kolmen euron tarjouskaan ei houkuttele paikkaan, missä synkeät mörrimöykyt murjottavat hanaoluidensa ääressä. Myöskin örinä, turhanpäiväinen täytepuhe ja liiallinen tupakansavu pilaavat atmosfäärin.

Itsekin poltan sikarin silloin tällöin, itse asiassa useinkin, mutta naapuripöydästä itsepintaisesti luikerteleva kemikaaleilla kyllästetyn kevytsavukkeen haju ei sovi juhlahetkeeni, vaan tuo siihen tuhruisen keittiön arkipäiväisen tuoksahduksen. Jostain syystä näin ei koskaan tapahdu Pariisissa eikä Milanossa.

En maksa vain juomasta, vaan myös imagoni koristelusta, johon kuuluvat aistikkaat ympäristöt ja tyylikkäät ihmiset. Kaltaisiani lienee muitakin, sillä lasillisen hinta kotikadullani vaihtelee huikeasti vain muutaman kymmenen metrin matkalla. Baarit tietävät tarkalleen sisustuksensa ja asiakaskuntansa arvon – ja asiakkaat omansa. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Huolella pönkitetty maailmanomistajan tunnelma voi silti mennä pilalle. Usein esimerkiksi siitä syystä, että muut asiakkaat käyvät röyhkeästi kysymässä, voiko pöydästäni ottaa tyhjän tuolin. Yksi kerrallaan tuolit häviävät ja kultaus kehyksissäni varisee. Voi surkeutta!

Juuri mikään ei voi olla latistavampaa ja masentavampaa kuin istua yksin pöydässä, josta kaikki tuolit on viety muihin, hilpeämpiin ja onnekkaampiin pöytiin.

En voi esittää, että ystäväni on vessassa, tai riehakas seurueeni vasta tulossa. Tuoliton pöytä julistaa kovaäänisesti, että olen yksin, yksinäinen. Yksituolista pöytää ei pysty mitenkään naamioimaan vapaaehtoiseksi omassa seurassaan viihtymiseksi.

Entä jos sanoisin kysyjälle, että ei, ikävä kyllä tuoli ei ole vapaa. Mitä sitten kun hän puolen tunnin päästä katsoo olkansa yli ja näkee minun yhä istuvan yksin?

Tulisin leimatuksi valehtelijaksi tai mikä vielä pahempaa, henkilöksi, jonka kanssa sovittuun tapaamiseen ei tarvitse tulla. Näyttäisin säälittävästi siltä, että deittini on tehnyt oharit. Arvokkuuteni olisi riistetty yhtä tehokkaasti kuin sillä, että tuoli olisi viety. Kertokaa hyvät ihmiset, jos tiedätte jonkun soveliaan tavan estää kanssaihmisiä viemästä tuoleja pöytäni ympäriltä! Käsilaukku tuolilla ei riitä. Se on toki kokeiltu.

Keräsin vuorokauden ajan ongelmat, joiden kanssa painin. Tästä näette, miten työlästä elämäni on.

Miksi Stockan näyteikkunat ovat niin rumia, että tulen pahalle päälle – Tigerin logoja ja pari ankeaa rättiä päättömän mallinuken päällä? Miksei Tiger vaali paremmin brändinsä visuaalista ilmettä? Miksi Stocka on vajonnut noin alas, kun ennen sen näyteikkunat olivat nähtävyyksiä, joita tultiin lähiöstä asti ihmettelemään?

Miksi teleoperaattoreiden palvelupisteissä ei ole kunnollisia vuoronumerotauluja? Miksi minun pitää kytätä koska joku asiakaspalvelija vapautuu? Miksi näissä tiloissa ei ole yhtään kunnollista tuolia? Miksi asiakaspalvelijat eivät osaa päättää, sinuttelevatko vai teitittelevätkö?

Miksi en koskaan saa apteekissa tutkia rauhassa intiimituotehyllyä, vaan aina joku innokas farmaseutti tulee siihen tarjoamaan apuaan?

Miksi kahvilassa aika pitää aloittaa kahvinjuonti siivoamalla edellisen asiakkaan murut ja likaiset asiat pöydältä? Miksi sitä henkilökuntaa ei riitä, vaikka kolmannes kansasta on työttöminä tai tukien varassa?

Miksi yhtiöiden voittojen pitää koko ajan kasvaa ja miksi kuluja pitää koko ajan karsia ja menoja pienentää? Eikö se riitä, että voitot ja osingot pysyivät hyvällä tasolla? Minulle riittäisi, että tuloni pysyisivät ennallaan, ei niiden tarvitse koko ajan nousta.

Miksi kaikki kahviloissa sisältää vehnää tai sokeria tai molempia? Miksi minun pitää aina kysyä, onko smoothiessa sokeria? Miksi henkilökunta ei tiedä, mitä kahvilan tuotteissa on? Miksi lapsille saa syöttää sokeria, mutta ei saa tukistaa? Miksi lapset saa pahoinpidellä hitaasti sokeri-ja hiilihydraattiaddikteiksi eikä kukaan piittaa?

Miksi iPhonen laturin johto on liian lyhyt? Miksi sukat, pohjalliset ja huivit aina katoavat?

Miksi bussi 18 pysäkit on merkitty HSL:n reittikarttaan vain toiseen suuntaan? Miksi oppaassa ei ole Runeberginkadun pysäkkiä? Miksi HSL-reittiopas ei yhdistä minua suoraan Google Mapsiin? Miksi minun pitää kävellä kaatosateessa jonnekin melkein Bulevardille, koska en löydä pysäkkiä reittikartasta? Kampin metroaseman kohdalla on pysäkki, mutta siinä lukee vain HSL. Yksikään bussi ei pysähdy siihen. Vieressä olevassa pysäkissä lukee 370. Miksi tarvitaan kaksi pysäkkitolppaa, mutta kumpikaan ei ole minun bussini pysäkki?

Miksi Uber ei taaskaan toimi?

Miksi taloyhtiö vaatii merkitsemään kellarikomeron, vaikka siinä on jo valmiiksi asuntoni numero ja sen on lukossa. Miksi minun pitää vielä käydä kirjoittamassa oveen joku lappu? Miksi ilmoitusta ei ole tullut kotiini vaan, joku olettaa minun lukevan porttikongissa olevaa ilmoitustaulua. Tiedoksi, en lue sitä koskaan. Taloyhtiöllä on puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni - miksi minulle ei tule tekstaria tai mailia asiasta?

Miksi hieroja luulee, että rentoudun parhaiten ajattelemalla lapsiani?

Miksi Amos Rexissä on koko ajan maksupääteongelmia? Miksi en pääse jonon ohi museokortillani, vaan minun pitää jonottaa kadulla tunti pankkikortilla maksavien kanssa?Miksi museokorttia ei voi vain esittää virkailijalle? Miksi ei ole erillisiä museokortin lukulaitteita?

Miksi tulostin pitää raksutusta ja kolinaa aina kun se on hereillä? Miksi tulostinmuste maksaa niin paljon? Miksi juuri sitä mustekomboa, jota minun tulostimeni käyttää, ei myydä netissä, Stockalla eikä Clas Ohlsonilla? Miksi me tulostimenomistajat suostumme tähän kyykytykseen?

Miksi koneiden pitää piipata kun ne ovat tehneet tehtävänsä? Yksi kerta riittäisi, mutta ne piipittävät, kunnes olen sammuttanut virran. En voi laittaa pyykkejä koneeseen ja mennä katsomaan leffaa, koska koneen piipitys keskeyttää leffaan katsomisen. En voi myöskään laittaa konetta päälle, kun lähden ulos, sillä taloyhtiön säännöt kieltävät koneiden käyttämisen ilman valvontaa. Pitääkö minun ostaa uusi pesukone ja kuivausrumpu, vaikka nämä toimivat muuten hyvin?

Miksi kauppakeskuksissa ei ole kunnollisia opasteita? Miksi ei ole edes huonoja opasteita, ei ole opasteita ollenkaan? Miksi minun pitää etsiä jotain Hemtexiä googlaamalla ja paikannusohjelmalla, kun voisi olla opastaulu, missä kerrotaan liikkeiden sijainti? Luuleeko joku että tällä tavoin ostan enemmän heräteostoksia? Tiedoksi, en osta sitäkään vähää, mitä piti, koska kyllästyn etsimään liikettä.

Miksi kananmunat ovat kaupoissa aina eri paikassa? Eikö nyt voitaisi päättää, mihin tuoteryhmään kananmunat kuuluvat? Miksi lähikaupassani ei ole koskaan maustamatonta kookosjugurttia, mutta noin tuhatta muuta jugurttilajia? Miksi turkkilainen luomujugurtti on usein siellä missä muutkin jugurtit, mutta yhtä usein siellä missä kermat ja maidot? Eikö se ole jugurttia siinä missä muutkin?

Miksi tomaatit ovat aina raakoja? Miksi kookosmaitoa ei koskaan tahdo löytää mistään, mutta texmex-hyllyyn aina melkein törmää? Miksi kalakastike on eri paikassa kuin soija, vaikka niillä on sama funktio ruuanlaitossa? Miksi vanilliinisokeri on leivontatarvikkeiden joukossa eikä maustehyllyssä? Miksi korianteri on usein loppu, mutta basilika ei koskaan? Miksi kaupoista saa tuoreena vain mietoa chiliä?

Miksi Albertikadun Alko lopetettiin? Miksi Alko on aina siellä, missä S-Market?

Miksi Spotifyssa ei ole hakuohjelmaa, joka korjaisi kirjoitusvirheitä ja ehdottaisi jotain? En voi muistaa kaikkien artistien nimien oikeinkirjoitusta. Miksi Netflix syytää kovaäänisiä trailereita ruudulle pyytämättä sillä aikaa kun yritän etsiä muuta katsottavaa? Miksi Netflix ei kerro elokuvien ohjaajien nimiä?

Miksi Finnarin palvelu ei tue Chrome-selainta?

Seksin merkitys kumppanin valinnassa aliarvioidaan Tuloksena on onnettomia liittoja, joissa halut eivät kohtaa.

Tämän päivän Hesarissa on taas turhankin tuttua parisuhdejuttua, missä nimettöminä esiintyvät ihmiset (naiset) valittavat haluttomuttaan. Lehti siteeraa tutkimusta, jonka mukaan yli puolessa liitoista mies haluaa seksiä useammin kuin nainen ja päinvastainen tilanne on 15 prosentissa liittoja.

Minä nyt ihan omalla nimelläni haluaisin kehottaa näitä eriparisia tekemään asialle jotain. Mitä tahansa.

Seksi on todella tärkeä asia. Onhan se aivan perustava elämää ja sen jatkumista ylläpitävä voima ja vietti. Jos seksuaalisuus tukahdutetaan tai kuolee, elämästä tulee ankeaa ja olosta tasapaksun latistunutta.

Liikuntaa, unta ja ruokavaliota tyrkytetään joka paikassa, mutta seksiä ei niinkään. Terapeutit kehottavat korjailemaan ja “työstämään” liittoja, joissa seksi ei toimi. Hyvä että edes niin, mutta aina sekään ei auta.

Näin kokemusasiantuntijana sanoisin, että toimiva seksi on ennen muuta kemiaa. Sitä on aika paha lähteä korjailemaan - jos on lääkitys muuten kohdallaan. Oikean kumppanin kanssa sujuu ilman ihmeempää yrittämistä. Elämä voi tietty tuoda yllätyksiä ja asioita, joka sotkevat kemian ja tunteet. Silti sanoisin, että iso syy siihen, että seksittömiin liittoihin ajaudutaan tai jäädään, on siinä että seksi on lähtökohtaisesti aliarvostettua.

Toisinaan kuulee ihmisten jättäneen kumppaneita, joiden kanssa “oli mahtavaa seksiä”, mutta muut hommat eivät sujuneet. Muut hommat kun ovat usein niin paljon tärkeämpiä.

Koska meidän kulttuurissamme pitää edelleen muodostaa oikeaoppinen parisuhde ja perhe, parin valinnassa nousevat muut seikat määrääviksi. Kuten koulutus, tulot, ulkonäkö, pukeutuminen, sopivuus isäksi tai äidiksi ja niin edelleen. Seksi tulee siinä sivussa sitten jossain listan häntäpäässä.

Ennen muinoin puolison valinnan tekivät vanhemmat, perhe ja suku. Nyt ihmiset itse, ihan vapaaehtoisesti solmivat näitä järkiliittoja.

Miksi ihmeessä olemme menneet taaksepäin pari sataa vuotta ja ilman taloudellista tai muuta rakenteellista pakkoa? Vaikka seksi ei tuntuisi oikealta ja tai yhtään miltään, muuten sopivaa ja esittelykelpoista kumppania ei hylätä siitä syystä.

Huono seksi ei ole muka riittävän hyvä syy vaihtaa kumppania. Tuloksena on elämän mittaisia tragedioita.

Ja sitten siinä yhteiselämässäkin työ, siivous, ruuanlaitto, harrastukset ja ystävät ovat tärkeämpiä kuin seksi. Ajatellaan myös, että seksi kuuluu nuoruuteen ja tiettyyn elämänvaiheeseen, jonka jälkeen sitten asetutaan aloilleen ja priorisoidaan toisin. Tai että suhteen elinkaareen väistämättä kuuluu seksin hiipuminen ja siihen vain nyt pitää alistua.

Parisuhdejutuissa naiset syyttävät seksiongelmista ulkonäköpaineita, jotka kieltämättä ovat nykyään kovia. Vai ovatko? Jokainen varmaan ymmärtää, etteivät kaikki ole filmitähtiä tai fitness-malleja.

Jos ulkonäkö olisi seksin este, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

Sen sijaan, että miettii, onko tukka hyvin ja miltä tämä näyttäisi videolla, voisi ehkä yrittää keskittyä nautintoon? Jos kumppanille kelpaa, sen pitäisi riittää.

Ihan toiston uhallakin: seksi on ilmaista, terveellistä ja sitä pystyy harrastamaan missä vain.Vain mielikuvitus on rajana.

Ja lisää hyviä uutisia: mitä enemmän seksiä harrastaa, sen paremmaksi se muuttuu. Ikä myös parantaa seksielämää, sillä kokemus tuo varmuutta ja auttaa suhtautumaan itseensä armollisemmin. Kirjoitan tämän tekstin 61-vuotispäiväni kunniaksi.

Minun tietääkseni meillä on vain tämä yksi elämä, seuraavista ei ole kovin vahvaa näyttöä pystytty esittämään. Nautitaan siitä täysillä.

Nyt on kuulkaas oikea luksusongelma! Minä ja Amex emme tule toimeen.

Tykkään käyttää Amexia. Palkintopisteillä voi maksaa kaikenlaista kivaa. Pidän myös sen ihanan dollarinvihreästä ulkoasusta, joka vielä 90-luvulla merkitsi kuulumista parempien ihmisten joukkoon.

Ihan jokapojalla tai -tytöllä ei tuota maagista korttia silloin ollut ja sitä myös paheksuttiin, vähän kuten painavaa Mobira Citymania, jonka kanssa tein ostoksia Stockan palvelutiskillä. Sain puhelimessa mieheltäni tietoa jääkaapin sisällöstä ja kanssaihmisiltä murhaavia tuijotuksia.

Mutta Amex siis. He eivät suostu kertomaan, mikä on käyttörajani - mutta jos ylitän sen, korttini menee hyllylle. Tiedättekö, vähän niin kuin yllätyskyykky. Isoveli valvoo ja kurittaa.

Ensimmäisen kerran näin kävi joulunalusmatkalla New Yorkissa. Yksi matkan idea oli ostaa perheen joululahjat glamoröösisti Manhattanilta. Ostokset oli siksi Helsingissä jätetty tekemättä. No, siellä hienon kirjakaupan kassalla, pitkien ja huolellisten valintojen jälkeen se iski. Yllätysjäähy. Amex ei toiminut ja sinne jäivät ostokset.

Soitin korttiyhtiön asiakaspalveluun. Sain kuulla, että olin käyttänyt korttia enemmän kuin aikaisemmin. No toki olin, ihan tarkoituksella, ja luulisi sen olevan yhtiölle hyvä uutinen.
“Mikähän mahtaa käyttörajani sitten olla?”, tiedustelin.
“Ei sitä ole.”
“ Köh… Hmm. Siis ei ole? Onko minulla rajaton luotto siellä teillä?”
“Periaatteessa kyllä. Huomasimme vain muutoksen käyttöhistoriassa.”

Mikä ihme sitten on ongelmana siinä, että olen käyttänyt korttia enemmän kuin aikaisemmin? Miksi kukaan ei ilmoittanut, että käyttövarani on ylittynyt? Miksi kukaan ei tiedustellut, olenko itse tehnyt ostokseni?

Nöyryyttävän tapahtuman seurauksena olen testaillut asiaa ja hivuttanut hiljaa, ihan huomaamatta, käyttörajaani ylemmäs. Limiitti kun siis määräytyy käytön mukaan. Kun ostat enemmän, korttisi käyttövara nousee. Näin on minulle kerrottu.

Ei kuitenkaan pidä ostaa enemmän kerralla, koska siitä alkaa joku hälytyssignaali vilkkua kohdallasi. Pitää ostaa enemmän vähitellen, ihan pikkuhiljaa. Olenkin kesyttänyt Amexiani tällä menetelmällä hiljaa ja kärsivällisesti vuosikausia.

Nyt sitten kaiken työn ja vaivan jälkeen kävi näin: Amexini on automaattiveloituksessa kakkostililläni. Sieltä puuttui eräpäivänä parisataa, joten maksu hylkääntyi. Haluisin varjella hyvin kehittynyttä suhdettani Amexiin ja soitin asiakaspalveluun. Tarjouduin maksamaan puolet laskusta heti ja loput seuraavassa kuussa.

Tämä oli virhe. Nyt valpas systeemi oitis kiinnitti huomiota kolme päivää myöhässä olevaan laskuuni ja uhkasi kortin käyttökiellolla, kunnes lasku on maksettu. “Jos maksatte sen tänään, ei käyttökieltoa tule.”

Ahaa. Jos en olisi soittanut, olisivat ynnänneet erääntyneet seuraavaan laskuun eikä olisi tullut paha mieli kenellekään. Näin on pari kertaa käynytkin. Pitkähkön neuvottelun ja inttämisen seurauksena sain viikon maksuaikaa. Näin Amex palkitsee lojaalin asiakkaan asiallisen tarjouksen.

Omituisinta on se, että en edelleenkään tiedä käyttörajaani. Koska olin itsepäinen, asiakaspalveluhenkilö suostui tutkimaan korttihistoriaani ja sen perusteella arvioi käyttövarani. Aika suurpiirteisesti kylläkin, nimittäin kolmentuhannen euron tarkkuudella. Tiedän nyt, että käyttövarani on jotain 2000 ja 5000 euron väliltä tai mahdollisesti juuri tasan tuo yläraja.

On minulle siis edelleen mysteeri, koska punainen valo algoritmissa räpsähtää päälle ja kortti singahtaa hyllylle. Jos elämästä puuttuu jännitystä, ota siis Amex.

Olen saanut isolta ja pelottavalta korttiyhtiöltä näpeilleni ja ottanut vihdoin opikseni. En koskaan ikinä enää soita Amexin asiakaspalveluun.

Välillä haaveilen, että olisin syntynyt lesboksi. Elämä voisi olla paljon helpompaa.

Miksi ihmeessä miehet ja naiset elävät parisuhteessa, kun eivät selvästikään sovi asumaan saman katon alla? Naisen kanssa elämä olisi yksinkertaisempaa. Ainakin, jos katsellaan maailmaa stereotypialasien läpi. Että pistetäänpä sellaiset nyt hetkeksi päähän.

Laittaisimme molemmat ruokaa, mutta vuoropäivinä. Ymmärtäisimme, että yhteen keittiöön ei mahdu kahta kokkia. Minun ei tarvitsisi koko ajan selittää, misssä astiat ovat ja miten koneita käytetään. Tai mikä on juusto- ja juuresveitsen ero ja miten päin tomaatti leikataan. Syötyämme korjaisimme astiat pois pöydästä. Ne laitetaan, kyllä, ihan sinne tiskikoneeseen asti.

Kaupassa käydessämme olisimme molemmat messissä eikä toinen meistä tuijottelisi pitkin seiniä sillä aikaa, kun toinen keräilee ostoksia. Ostoslistaan olisi merkitty vain isot ja tärkeät asiat kuten vessapaperi ja tiskiaine. Ruuat keräisimme sen mukaan, mikä näyttää hyvältä ja mistä voi koostaa aterian. Jos vain toinen olisi vegaani, ostaisimme molemmat omat ruokamme. Kummankaan ei tarvitsisi sopeutua toisen ruokavalioon.

Jos olisimme lesbopari, seksikin sujuisi hyvin, koska tietäisimme molemmat, miltä naisesta mikäkin kohta kehossa tuntuu, missä se g-piste oikein on ja mistä oikean orgasmin tunnistaa. Feikkaamalla ei tilanteista pelastuisi, joten seksistä olisi pakko puhua avoimesti ja tehdä siitä molempia tyydyttävää.

Shoppailisimme yhdessä ja valitsisimme toisillemme vaatteita. Elokuviin mennessä ei tarvitsi tapella, että onko se nyt se romcom vain action. Emme katsoisi kumpiakaan, koska niissä olisi ihan liikaa stereotyyppisiä sukupuolioletuksia.

Ostelisimme toisillemme kivoja pikku yllätyslahjoja ja iltaisin kävisimme syvällisiä keskusteluja
ihmisenä olemisesta viinilasillisen tai chai-teen ääressä.

Jos menisimme yhdessä autokauppaan, ei kumpikaan meistä alkaisi sooloilla ja kaveerata myyjän kanssa.

TAI, jos olisi käynyt onnekkaasti, että minä olisin se rekkisbutch niin saisin kerrankin machoilla ja säyseä femmekumppanini varmaan sitten hoitaisi ne ikävät siivous- ja kokkailuhommat kotona ihan ilokseen.

Meillä olisi aina hauskaa ja meidät kutsuttaisiin kaikkien ystävien kaikkiin juhliin. Olisimme tosi vaarattomia kaikkien mielestä, toisin kuin perheitä uhkaavat sinkkunaiset, saati tällainen lapsia syövä puuma. Lisäksi, kutsumalla meidät juhliinsa ihmiset voisivat tuunata ja koristella omaa imagoaan. Olisimme se sisustuksen viimeinen särmä tai coffee table book.

Lesboparihan tuo sellaisen kivan suvaitsevaisen tuulahduksen bileisiin, vähän kuin oltaisiin jossain Brooklynissä tai Netflix-sarjassa.Voisimme muutenkin olla yhdessä tai erikseen ystäviä miespuolisten heterojen kanssa, koska kukaan ei tulisi mustasukkaiseksi meidän takiamme.

Lehtijutuissa homopareilla on usein valtavan fancyt loft-kodit, designhuonekaluja ja nykyaidetta seinillä. Lesbopareja taas kuvataan mielellään arkipäiväisen keittiön pöydän ääressä tai nuhjaantuneilla sohvilla lastensa kera. Ankeaa.

Niinpä. Ja jos meillä olisi lapsia, luultavasti väsyisimme niiden kanssa ja riitelisimme ihan samalla lailla kuin heteroparitkin.

Hmm. Itse asiassa, tarkkaan ottaen taidankin toivoa, että olisin syntynyt homoksi. Minussa asuu selvästikin sisäinen homo, koska pidän kauniista esineistä ja vaatteista ja juon mieluiten skumppaa. Saatan katsoa glittermekko päällä euroviisujakin, ihan tietty ironisesti.

Baareissa homot ovat turhankin kiinnostuneita paitsi tyylistäni, usein myös seuralaisestani. Hyvä etteivät vie mennessään. Kerran veivätkin. Meillä on selvästikin sama maku.

Niin, ehkäpä olisi ollut parasta, että olisin syntynyt homoksi – ja mieluiten tietysti Ruotsiin!

(Disclaimer: jos meni herne pahasti nenään, lue tekstin ensimmäinen kappale uudelleen.)

Kävin sairaalassa. Oli paljon epäkohtia. En mene toiste.

Hei, saisinko matchalaten kiitos! Ja kaurapuuroon chiansiemeniä, jos on. Ja voi hitsit kun mä en syö leipää. Enkä varsinkaan ruisleipää. Tai no, jos on siemennäkkäriä? Kananmuna kävisi myös, kuuden minuutin. Syön sellaisen himassa aamuisin.

Se pitää keittää niin että kiehuessa pois hellalta ja kuudeksi minuutiksi hautumaan. Muuten siihen tulee semmoinen harmaa rengas. Tiedättekö, Sokos-hotelleissa on sellaisia.

Onko tossa jugurtissa sokeria? Mä en syö sokeria. Saanko tuoda omat safkat ja jääkaapin? Miksen? Mä voin maksaa ne sähköt. Miksei se käy? Semmonen matkajääkaappi, mulla on ylimääräinen.

Ai ei myydä röökiä? Hitsi täytyy pyytää frendiä tuomaan. Sähkörööki varmaan käy? Mulla on messissä. Siinä on ihan vaan kookosnestettä, ei paljon yhtään nikotiinia. Ai ei. No hommatkaa mulle sit jotain vieroituslääkettä! Tehän ootte sairaala. Eikö teillä ole kaapit täynnä lääkkeitä? Mitä varten te sitten ootte? KAMOON MÄ TARTTEN RÖÖKII TAI MUN VIEROITUSLÄÄKKEEN, TAJUUTTEKO.

Kop kop! Hei mä huomasin, että teidän lehtihyllyssä on vaan jotain viimevuotisia numeroita. Eikä siis yhtään Imagea? Oikeesti? Täytyy pyytää frendiä tuomaan. Mitäs teillä täällä nyt oikeen on…Yhteishyvä, Apu, Teknari. WTF. Huh, onneksi on Netflix ja läppäri.

Hei, hoitaja! Hoitajaaa!!! Kuuleeko kukaan? Mun naapuri kuorsaa, mä en voi nukkua. Mä en myöskään kestä kuunnella sen vieraiden juttuja, en pysty keskittymään mihinkään. Onko kukaan sanonut että ois hyvä kun ois selkeet vierailuajat, ettei täällä tulla ja mennä kuin hollituvassa. Onks teillä sitten vastamelukuulokkeita? Ai jaa. Täytyy pyytää frendii tuomaan. Saanko mä siksi aikaa oman huoneen?

Ja voisko ton aulan telkkarin pitää äänettömällä? Hommaisitte kuulokkeita tänne, semmosia langattomia ni ei häiritsisi muita. Mä en vaan vaan kestä. Siis oikeesti. Antakaa jotain rauhoittavaa. Diapamia tai jotain. Oon tosissani.

Siis, hei oikeesti, noi valot! Mitä ruumishuonevaloja teillä on? Mulla on oikeesti valoherkät silmät, mulla on kotona himmentimet joka huoneessa. Eikä mitään ledejä, vaan oikeita hehkulamppuja. Näissä valoissa ei siis kukaan voi näyttää hyvältä. Eikä ne ole muuten hyväksi teillekään. Kattokaa vaikka peiliin. Ja työviihtyvyys.

On tutkittu, että värit edistää paranemista. Ettekö ole kuullut? Jos toi seinä ois vaikka semmonen nutria ja toi toinen fuksianpunainen… Tyttärelläkin on muuten absoluuttinen värisilmä, se on suvussa. Saanko silmäsuojukset, kiitos.

Hei sori. Mä en voi näyttäytyä tässä pyjamassa kun mulle tulee vieraita. Eikö teillä ole muun värisiä? Mulle nyt ei toi pinkki vaan yhtään sovi. Tai sopis, jos ois kylmä pinkki. Se on pienestä kiinni. Saanko mä pyytää frendii tuomaan mun japanilaisen kimonon? Mun identiteetti menee muuten ihan palasiksi.

Mä en kestä raahata tota telinettä messissä enää päivääkään. Pystyn ihan hyvin liikkuun ilmankin. Saisko sen veke, pliis. Jos mä soitan ite mun lekurille?

Hei! Mä oon allerginen sairaalasaippualle. Mä haluan oman luomusahmpoon. Eiks teillä ole siis mitään kunnon tuotesarjaa? Eiran sairaalassa oli. Ihme meininkiä. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Tuolta alakerran kanttiinista saa varmaan viiniä? Mä oon tottunut juomaan kello kuuden skumpan. Muuten mieliala laskee, siis ihan selkeesti. Täytyykin pyytää frendiä tuomaan. Ai ei alkoholia. Mitä v…. Eihän täällä ole mitään tekemistä. Pitääkö mun ravata edestakaisin käytävää ton telineen kanssa koko viikko? Saanko mä edes kunnon lenkkarit, kun mun jalan anatomia on aika erikoinen? Täytyy pyytää frendii tuomaan mun Niket.

Mä oon ollut täällä jo yli viikon ja kattokaa tätä juurikasvua! Enhän mä voi pyytää ketään käymään. Enkä ottaa selfietä. Mun Insta kärsii. Voiks mun kampaaja tulla tänne? Se on tosi hyvä. Tony. Tiedättekö sen?

Missä teillä muuten on kuntosali? Mun täytyy vetää mun treenit kahdesti päivässä, muuten menee ihan jumiin. Ai ei. Ai jaa mut mähän voi tuoda omat käsipainot. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Saako muuten mun PT tulla tänne vetään treenit? Mä oon tottunut siihen. Ei me tarvita paljon tilaa, ei Stockankaan salilla ole koskaan tilaa. Ai miksei saa, se on mun terveyden kannalta välttämätöntä. SIIS MIKSEI?

NYT tää meni kyllä liian pitkälle. Mä soitan potilasasiamiehelle. Antakaa se numero. Se on mun oikeus. Se on laki. OIKEESTI. KUULITTEKO SE ON LAKI! SE ON….

Netissä on valtavasti ilmaista pornoa. Jos naiset katsoisivat sitä enemmän, tarjonnan laatukin saattaisi kehittyä.

Olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan 20 minuuttia päivässä pornoa katsovat naiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä seksielämäänsä. Voiko tuosta päätellä, että päivittäinen pornoannos parantaa seksielämää? Ei välttämättä, voihan syy-seuraussuhde olla epäsuora. Esimerkiksi niin, että pornoa katsovat naiset ovat seksuaalisesti aktiivisempia ja uteliaampia, mikä puolestaan parantaa seksielämää.

Oli miten vain, itse pidän pornon katsomista ihan hyvänä ja normaalina asiana. Porno ei ole vain oikean seksin korviketta tai luusereiden hommaa, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Parhaimmillaan se on taidetta siinä missä vaikkapa burleski. Porno antaa mielikuvitukselle aineksia ja sitä voi käyttää paitsi sooloseksissä, myös kumppanin kanssa. Katsoa yhdessä tai vaihdella linkkejä.

Pornoa on hyvin monenlaista ja jokaiselle fetissille löytyy aineistoa, varpaiden nuolemisesta kutitukseen ja kultaisiin suihkuihin.

Japanilainen porno esimerkiksi sisältää mitä kummallisempia asetelmia, paikkoja ja välineitä - tosin nainen on kyllä niissä yleensä alistettuna. Tylsintä on minun mielestäni amerikkalainen normiporno, jossa puuhailevat silikoni-Barbie ja bodattu Ken ja tarinan kulku on ennalta arvattava.

Naiset moittivatkin pornoa siitä, että siinä on ilmeetöntä jyystämistä, muovisen näköisiä naisia ja ylipäätään liikaa miehistä näkökulmaa. Ylen Vaakakapinan kyselyn mukaan “mällit naamalle” oli naisille pornossa turnoff numero yksi. Itse en tuota inhoa jaa, mutta enemmistö naisista voi hyvinkin olla tuota mieltä. Lasti naamalle on yleisintä pornokuvastoa ja ilmeisesti se vetoaa enemmän miehiin kuin naisiin. Samassa jutussa ällöttiin myös sitä, miten naiset pornovideoissa käyttäytyvät bimbosti, kiemurtelevat ja voihkivat teennäisesti.

Porno on mielikuvitusmaailma, jota ei voi suitsia. Jos porno olisi poliittisesti korrektia, normatiivisen tasa arvoista ja valta-asetelmista vapaata, se lakkaisi olemasta kiinnostavaa. Vai ovatko omat fantasiasi puhtaan vaniljaisia?

Nettipornon käyttöä ja hakusanoja on myös tutkittu. Kaikille kulttuureille, ikäryhmille, seksuaalisille suuntauksille ja huom. sukupuolille, oli pornon käyttäjinä yhteistä yksi asia. Pornosta etsitään eniten vallankäyttöä ja alistamista, siis pakottamista, sitomista, häpäisemistä ja niin edelleen. Kiinnostavaa.
.
Minusta asiaa voi lähestyä myös niin, että jos kerran suurin osa pornosta kuvittaa miesten fantasioita, juuri siksi sen pitäisi olla myös naiselle kiinnostavaa. Minä ainakin haluan tietää, mistä miehet uneksivat ja mikä heitä kiihottaa. Sen tietämisestä ja hyväksymisestä on naiselle pelkkää hyötyä. Sitä ei kuitenkaan voi muuksi muuttaa, vaikka haluaisikin.

Mies palvoo kaluaan, palvo siis sinäkin! Eikös seksissä ole kysymys paitsi omasta nautinnosta, myös nautinnon tuottamisesta toiselle? Vastalahjaksi saa varmaan jotain, mitä itse toivoo.

Pornon väitetään olevan nuorille vahingollista. Enemmän olisin vanhempana huolissani väkivaltaisista peleistä, jos nyt jostain pitää olla huolissaan.

Nuoret etsivät seksiä koskevaa aineistoa vimmatusti kaikkialta. Seksi kiinnostaa ja kiihottaa, eikä sen tutkiminen sinänsä voi olla pahasta, riippuvuus on eri asia. Porno voi parhaimmillaan auttaa tutustumaan siihen, mikä itseä kiehtoo ja mitä kaikkea on olemassa. Tietysti muutakin tietoa pitää olla saatavilla. Pornoon tutustumisen voisi sisällyttää koulujen opetusohjelmaan.

Jos me naiset, ihmiskunnan enemmistö siis, käyttäisimme enemmän pornoa, sen sisältö muuttuisi suuntaan, jota naiset toivovat. Se on raakaa bisneslogiikkaa. Ehkä myös pornoteollisuuteen liittyvät mahdolliset lieveilmiöt vähenisivät.

Eiköhän haasteta toisemme puoli tuntia pornoa päivässä -kampanjaan?

Tässä hiljan vietettiin Espoo-päivää. Se voitaisiin hyvin nimetä Keskiluokkaisuuden päiväksi ja sitä voitaisiin viettää koko maassa.

Espoo on kuin Suomi pienoiskoossa. Peltoa, jonne on ripoteltu kerrostaloja sinne tänne, eikä kunnon keskusta missään.

Enemmän kuin maisema, Espoo on kuitenkin sielunmaisema. Meille kaikki ja muille loput. Espoolaisuudessa tiivistyy keskiluokkaisuuden jähmein ydin, mikä ei tietenkään ole vain Espoossa asuvien ihmisten vika. Espoolaisuutta esiintyy kaikkialla maailmassa – myös Helsingissä.

Espoolaisella on kaksi citymaasturia talonsa pihassa, kaksi lasta ja labradorinnoutaja. Hän leikkaa ahkerasti nurmikkoa ja aitaa kaiken, mikä on mahdollista aidata.

Mökkimaisemastaan hän haluaa samanlaisen ja istuttaa siksi metsätontilleen pelargonioita, tulppaaneja ja muuta räikeän väristä siisteihin penkkeihin, jotta hänen reviirinsä erottuisi luonnontilasta. Espoolainen ei nimittäin arvosta metsää, koska hän on pohjimmiltaan maalainen, jolle metsä tarkoittaa lähinnä hakkuutuloja ja perintöjä.

Mökki pitää olla, koska kaikilla muillakin on. Siellä ei kuulu olla laiskana, koska laiskuus on pahe. Sitä varten juuri ovat ne nurmikot, kukkapenkit ja rapistuvat vajat, joita pitää hoitaa, huoltaa ja kunnostaa. Kahta vuotuista kalareissuaan varten espoolainen saa syyn hankkia hulppean moottoriveneen. Lapsilleen hän hommaa huvitukseksi vesiskootterin, mönkijän ja pomppulinnan.

Espoolainen tekee kaukomatkoja perheineen, mielellään nousussa oleviin kohteisiin. Thaimaa on jo ajat sitten mennyttä, kun siellä käyvät kaikki, vantaalaisetkin. Matkoilla majoitutaan ilmastoituihin rantahotelleihin, joiden palvelutasosta on kiva keskustella tuttavaperheiden kanssa. Espoolaisethan seurustelevat lähinnä toisten espoolaisten kanssa, joilla on samanlainen elämä.

Hiukan boheemimpi espoolainen saattaa järjestää ystävilleen viini-illallisen tai viskitastingin. Pukukoodi on silloin smart casual ja juomia siemaillaan rennosti avokeittiön graniittitasoon nojaillen. 

Espoolaisen keittiön rosteripinnat kiiltävät puhtauttaan ja vetolaatikot ovat täynnä mansikankannanpoistajia, silikonisia grillisuteja, pastakoneenosia, laserteräisiä raastimia, viinilämpömittareita, ananasporia ja muuta tarpeellista. Pulskea jääkaappi on täynnä eineksiä ja sisäfilettä. Eikä tuorekelmu ei ole koskaan loppu!

Espoossa on paljon yritysjohtajia ja politiikan vaikuttajia. Espoolaisvaikuttaja poseeraa mielellään rennosti venelaiturilla auringonpaisteessa, hyvinvoivana ja sporttisena urheilutrikoissaan ja juoksutossuissaan, sykemittari ranteessa ja pari maisterintutkintoa takataskussaan.

Espoolainen rakastaa elektroniikkaa, etenkin turvakameroita ja kaikenlaisia hälyttimiä. Hän on varuillaan koko ajan, vaikka naapurustossa ei ole nähty yhtään tuntematonta koko vuonna, eikä sinne sitäpaitsi oikein millään pääsisikään. Hän pelkää murtovarkaita, hyökkääjiä, tunkeutujia ja  asiattomia ohikulkijoita. Hän pelkäsi vuosikausia metron kuljettavan suoraan Piritorilta epäsosiaalista ja rikollista ainesta, joka tulisi kotiovelle kauppaamaan lapsille väkisin huumeita. Tai mikä melkein pahempaa, perheen teini pääsisi itse liikkumaan ties minne itään.

Espoolainen pitää nimittäin lapsensa yhtä tiukassa talutushihnassa kuin koiransakin.

Lapset trimmataan ja treenataan. Heitä kuljetaan autolla urheiluhallista toiseen, niin että eivät juuri päivänvaloa näekään.Heistä tulee insinöörejä ja kauppatieteilijöitä, niin kuin Suomen parhaimmistosta aina on tullut.

Lukiolaisina heidät lähetetään vaihto-oppilaiksi ja kun he aloittavat opinnot,  ostetaan kiva yksiö jostain läheltä kampusta.  Tyhjilleen jääneet huoneet jätetään teinimuseoksi, joissa mikään ei muutu ja jonne  lapset voivat turvallisesti tulla yöpymään vielä aikuisina, kun käyvät sunnuntaipäivällisillä ja tuovat samalla pyykkinsä äidille pestäviksi.

Mitäkö ajattelen helsinkiläisistä? Sen voit lukea täältä:
Linkki

Joku pilkkaa espoolaisia, mutta se en ollut minä
Linkki

Keski-ikäinen nainen, älä lähde joogakurssille tai tyttöjen golfretkelle, vaan ota itsellesi nuori rakastaja ja kukoistat taas! Niitä saa netistä.

Maailmassa on vallalla sellainen käsitys, että viisikymppinen nainen on ihan ulkona pariutumismarkkinoilta. Miehet vaihtavat nuorempaan ja naiset jäävät yksin, koska eivät enää kelpaa kenellekään. Tämä ei ole totta.

Moni nainen katkeroituu ja varmaan syystäkin, kukin omistaan. Itsekin olen kerran eronnut ja viisikymppisenä kohtasi toisessa liitossa iso aviokriisi. Tiedän tuon tunteen. Se on lohduton ja näköalaton.

Sitä kuvittelee, että elämässä on sitten enää lapset ja muutama hyvä ystävä. Että se on nyt naisten kesken kulttuuririennoissa juoksemista ja jotain harrastamista parhaimmillaankin loppuelämä.

Ei enää miehiä, ei enää ihastumisia, rakastumisista puhumattakaan.

Ajatus on ihan ymmärrettävä, jos nainen ajattelee uutta, vakavaa parisuhdetta keski-iässä. Saatavilla olevat samanikäiset miehet ovat jo elämänkoulussa kolhiutuneet, kyynistyneet tai alkoholisoituneet. Tai eivät ole alun alkaenkaan kyenneet kestäviin ihmissuhteisiin.

Naiselle ajatus siitä, että vielä pitäisi jotakuta passata ja jonkun vaatimuksiin sopeutua, tuntuu ymmärrettävästi tympeältä. Jotain lämpöä ja sisältöä kuitenkin useimmat kaipaavat. Yksi suosittu ratkaisu tässä tilanteessa on hankkia koira. Monen mielestä se täyttää kumppanin paikan ja läheisyyden tarpeen jopa paremmin kuin mies - tästähän liikkuu somessa paljonkin vitsejä.

Esitän nyt tässä toisen vaihtoehdon: älkää hankkiko lemmikkiä tai haikailko parisuhdetta olemattoman ihannemiehen kanssa. Poimikaa rusinat pullasta ja hankkikaa rakastaja.

Voisiko ajatella, että käyttää aikansa kaikkeen itseään kiinnostavaan ja harrastaa sitä kulttuuria ystävien kesken, mutta hankkii hyvän seksisuhteen, josta ei koidu muita velvoitteita?

Keski-ikäisten naisten on huomattavasti – ehkä noin sata kertaa – helpompi hankkia nuori vireä rakastaja, kuin miesten löytää nuori tyttöystävä. Naiset vain harvemmin käyttävät tätä mahdollisuutta, joka kuitenkin on oikein tarjottimella, jos sen vain suostuu huomaamaan.

Deittipalvelut ja -sovellukset ovat täynnä nuoria miehiä, jotka oikein varta vasten hakevat vanhempaa naisseuraa. Se on ihan turvallista, jos naisella on normaali järki ja itsesuojeluvaisto. Eivät he ole pervoja tai tavoittele taloudellista hyötyä - toisin kuin miehiä huijaavat nuoret naiset tai heitä esittävät valeprofiilit. En ole törmännyt yhteenkään huijausyritykseen vuosien nettideittailuni aikana.

Joillain on tämmöinen milf-fetissi, mutta onhan se myös ihan loogista, että nuorta miestä kiinnostavat vanhemmat daamit. Esimerkiksi siitä syystä, että nuoret miehet haluavat uusia kokemuksia tai ylipäätään kokemuksia. Heillä on myös paljon harrastuksia, bändejä, urheilua ja sen semmoista.

Nuorten naisten kanssa pariutumisrituaalit ovat monimutkaisia ja aikaa vieviä. Naiset vaativat kaikenlaisia asioita, joista nuori mies voi hämmentyä tai kiusaantua, kun on tottunut jätkäporukoissa hengailemaan.

Nuori nainen voi olla pelottavia tai ahdistava. Hän toivoo käsi kädessä kulkemista, erilaisissa paikoissa näyttäytymistä ja haluaa esitellä poikaystäväänsä kaikille kaiken aikaa kaikkialla.Hän lähettelee viestejä, valvoo ja kontrolloi, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta.

Pari-kolmekymppinen mies ei useinkaan ole tuollaisesta suhteesta ja totaalisesta sitoutumisesta kiinnostunut, vaan haluaa lähinnä seksiä ja huoletonta hauskanpitoa. Vanhempi nainen on monessa mielessä hyvä valinta. Ei pelkoa raskaudesta eikä perheenperustamispaineita.

Jaa, mutta mitäs nainen semmoiselta suhteelta voi odottaa?
Jos ei odota mitään muuta kuin hyvää seksiä, kaikki muu on plussaa, eikös vaan. Reilu meininki. Seksi on varmasti yhtä tärkeää hyvinvoinnille kuin suoliston kunto. Dopamiineja, oksitosiineja, endorfiineja…Tekee hyvää myös kolhiintuneelle itsetunnolle.
Kehotan harkitsemaan.

Onneksi olkoon, nelikymppinen. Olet juuri oikean ikäinen. Nauti siitä täysillä, sillä se on lyhytaikainen onni.

Pitkän ja huolellisen media-analyysini tuloksena julistan: ihanneihminen on nelikymppinen. Asia on päivänselvä.

Kuka hehkuttaa uutta suhdettaan tai ruotii uusperheongelmiaan? Kuka jakaa elämäntapamuutoksensa tuloksia ja ruokaohjeitaan? Kuka löysi itsensä reissaamalla Nepalissa tai haastoi itsensä lähiökallion jyrkänteillä?

Kuka poseeraa lehtijutussa rennossa lätsässä ja trenditossuissa, vaikka on filosofi tai kukaties ihan proffa? Kuka on herännyt keski-iän kriisiin ja vaatii oikeutta kunnollisiin rooleihin? Kuka läkähtyy ruuhkavuosiinsa? Kuka downshiftaa maalaisyhteisössä? Kuka osti kalliit liput festareille ja hengailee siellä kallis IPA-olut kourassaan?

Nelikymppinen tietenkin.

Ottakaa siis kaikki irti siitä ohikiitävästä hetkestä, jolloin olette elinkaarenne huipulla. Olette juuri oikean ikäisiä ihan kaikkeen ja teitä kuunnellaan. Kymmenen vuoden päästä saatte havaita, että teidät luokitellaan senioreiksi (whaaaat…) ja ette aavistakaan, mitä kaikkea kamalaa siitä seuraa. Teitä ei enää oteta vakavasti. Saatte pikkuhiljaa kuulla nuorison taholta vähättelevää mummottelua ja papattelua. Yritykset lähestyvät teillä vaippamainoksilla ja osteoporoosia, vaihdevuosia ja erektiöhäiriöitä torjuvilla lisäravinteillaan.

Teidät luokitellaan 50+ -ryhmään, jolta paras elämä on jo lipunut ohi ja jonka ainoa päämäärä on tehdä vanhuusvuosistaan jotenkuten siedettäviä.

Teidän oletetaan lukevan Apua tai ET-lehteä tai mitä ne mediat sitten tulevaisuudessa ovatkaan ja olevan kiinnostuneita vain ikätovereidenne tekemisistä. Kun olette siihen asti voineet toteuttaa itseännne yksilöinä, sen jälkeen olette osa ikäluokkaa, jolla oletetaan olevan samanlaiset arvot, ihanteet ja tavoitteet.

Sitten kun olette oikeasti vanhuksia, saatte parhaassa tapauksessa mediassa esittää vanhusta, joka on kuin nelikymppinen vanhuudestaan huolimatta. Vaihtoehtoisesti voitte esittää seestynyttä ja vapautunutta vanhusta, jolla on vihdoin lupa kaikkeen. Se tarkoittaa, ettei enää tarvitse esittää nelikymppistä, joka esittää kolmikymppistä.

Tosiasiassa ketkään eivät ole erilaisempia keskenään kuin viisi-kuusikymppiset.

Siinä iässä on päästy nuorempia ikäluokkia yhdistävistä asioista kuten vimmaisimmasta uraputkessa rimpuilemisesta ja lasten kasvattamisesta. On mahdollisuus toteuttaa juuri omia päämääriään.

Osan ihmisistä ovat siihen mennessä ikävä kyllä huonot ihmissuhdekokemukset, perheen huoltaminen ja työelämän myllytykset nitistäneet muutosvastarintaisiksi keski-ikäisen karikatyyreiksi, joita kiinnostaa lähinnä aamukampa eläkeelle.

Monet tylsistyvät ikääntyessään, tippuvat kelkasta tai luovuttavat. Iän karttuessa odotellaan pikkuhiljaa lapsenlapsia ja niiden viipyessä hankitaan koira tuomaan sisältöä elämään. Haaveet kutistuvat mökkipalstan kokoisiksi, parisuhde hiipuu. Myös sairaudet iskevät ja tuovat rajoituksia elämään.

Yhä useammalle käy kuitenkin ihan päinvastoin. Uusi elämänvaihe lasten lähdettyä on mahdollisuus uusiin asioihin ja ne ovat Itse kullakin erilaisia. Elämää on vielä vuosikymmeniä jäljellä vaikka mihin!

Itse koen kuuluvani noihin onnekkaisiin. Heräsin nimittäin henkiin viisikymppisenä. Nelikymppisenä olin monen asian asiantuntija, mutta en tiennyt elämästä läheskään niin paljon kuin nyt. Olin paljon rajoittuneempi ja ennakkoluuloisempi. Nyt osaan ottaa rennommin ja suhtaudun itseeni myönteisemmin.

En tietenkään tiedä mikä tauti geeneissäni tai soluissani nytkin muhii, mutta elämäni ei koskaan ole ollut parempaa kuin nyt, kuusikymppisenä. Näen myös tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia oppia ja uudistua ja keksiä lisää hauskuutta elämään.

Fyysiset rajoitukset tulevat tietenkin vastaan, mutta ne eivät häiritse läheskään yhtä paljon kuin ympäristön vähättelevä, ylimielinen tai lokeroiva suhtautuminen. Ympäristöllä tarkoitan muun muassa teitä kolmi-nelikymppisiä, joiden kanssa tykkään hengailla samoissa paikoissa. Odottakaa vain, teidänkin aikanne tulee…

Ei siis oleteta mitään iän perusteella.