...

Koska paskan määrä elämässä on vakio, olen alkanut kauhulla ajatella sitä hetkeä kun tämän viime aikaisen onnentulvan aikana kasaantunut paska alkaa vyöryä niskaani. Salaa toivon että sitä ei tulisi, mutta se pieni realisti minussa pakottaa minut välillä laskeutumaan alas pilvilinnoista ja katsomaan elämän kääntöpuoltakin. Tuntuu vaan siltä, että elämässä on nyt kaikki asiat niin hyvin että eihän tällaista voi jatkua loputtomiin. Vai voiko? Onko minun paha karma vihdoinkin päättynyt?

En enää millään jaksaisi kaivautua mistään kakkakasasta ylös, joten pidän peukut pystyssä. Olen salaa toiveikas, mutta en kuvittele liikoja. Ehkä elämä ei aina olekaan pelkkää kamppailua paremmasta huomisesta, itkua, hammasten kiristelyä ja ihmissuhdeviidakossa tarpomista. Ehkä nyt sitten oikeasti onkin aika nauttia tästä elämästä. Merkillistä...