Blogi

Tänään olisi pitänyt saada suu auki ja jotain järkeviä sanoja ulos sieltä mutta toisin kävi. Minä joka yleensä puhua pälätän enkä jännitä uusiakaan tilanteita mitenkään erityisesti, menin jotenkin ihan lukkoon. Olin jumissa. En saanut yhtään järjellistä lausetta muodostettua, sönkötin vain jotain epämääräistä ja toistelin samoja asioita. Kyllä vituttu jälkeenpäin. Ja hävetti. Nyt täytyy malttaa odottaa pari viikkoa ja katsoa sitten jatkanko itseni soimaamista ja juoksenko suohon vai sainko ehkä kuitenkin jotain sellaista suustani ulos, mikä johtaa johonkin. Jään jännityksellä odottamaan seurauksi.

Muuten elämä onkin aika hyvällä mallilla. Flunssa alkaa helpottamaan, ja tässä tylsässä arjessa on vähän muutakin ajateltavaa kuin työ ja jumppa. Siitä olen edelleen niin kovin, kovin iloinen. ;)

Huomenna on kaverin häät ja aamulla pitäisi startata kohti Keski-Suomea. Aika pitkä päivä tiedossa kun autolla joutuu yksin ajelemaan mutta kiva on silti lähteä. Eipä olekaan vähään aikaan tullut oltua häissä.

Ainiin yksi ongelma mulla tosin on. Toisen ihmisen vieressä nukkuminen vaatii vielä opettelua. ;)

Aikamoista flunssaa tuntuu pukkaavan päälle. Toivottavasti ei tule mitään sen kummallisempaa. Nuhan ja kipeän kurkun kanssa pystyy vielä elämään, mutta jos iskee kuumetta ja/tai jotain muuta niin sitten olen lirissä. Lauantaina olisi meinaan erään hyvän ystäväni häät, jonne olen innolla menossa. Juttelin pari viikko sitten kyseisen ystäväni kanssa ja heitin ihan vitsinä että tulen vaikka pää kainalossa... toivottavasti ei sentäs niin pahaksi tauti ylly. :)

Onnistuin äsken taas räjäyttämään koko vaatekaapin sisällön lattialle ja nyt pitäisi laittaa kaikki paikalleen. Musta tuntuu että olen vähän väliä siivoamassa tota kaappia. En vaan ymmärrä kuka käy säännöllisin väliajoin sotkemassa mun kaapin?!? :( Tunnustakoon heti!

On se kummallista miten voikin elämä muuttua paljon ihan pienessä ajassa, vaikka oikeastaan mikään ei edes ole muuttunut. Sain loppuviikosta vastauksen erääseen tärkeään kirjeeseen. Ensi viikolla selviää taas lisää. Odotan innolla tulevaa, vaikkei mikään vielä edes ole varmaa.

Tunnen olevani enemmän elossa kuin aikoihin. Enkä nyt tarkoita etteikö elämäni olisi ollut aikaisemmin ihan hyvällä mallillaan, mutta nyt vain tuntuu erilaiselta. On mukavaa että on joku jota ajatella, joku jonka ajatteleminen saa hymyn kasvoilleni, ihan huomaamatta. Siitä on kauan kuin olen viimeksi tuntenut yhtä paljon.

Toisaalta olen kauhusta kankeana ja pelkään että tämä kaikki viedään minulta pois yhtä nopeasti kuin se tulikin elämääni. Toisaalta olen äärimmäisen onnellinen että olen saanut elämääni jotain sellaista, mitä en edes muistanut olevan. Nyt pitää vain uskaltaa elää.

Heräsin viime yönä siihen, kun käsi kietoutui ympärileni ja puristi hellästi lähemmäksi. Hymyilin, ja nukahdin. Onnellisena.

En muista milloin olisin ollut yhtä hyvällä tuulella kuin koko tämän viikon. Olen iloinen ja pää on täynnä positiivisia ajatuksia mutta ennen kaikkea olen onnellinen. Todella onnellinen. Eilen kävelellessäni töihin mietin omaa olotilaani, muistelin menneitä ja haaveilin tulevasta. Yhtäkkiä minua alkoi ahdistaa ihan järkyttävästi. Mitä jos..."-ajatukset täyttivät pääni ja hyvä että sain henkeä. Minua alkoi pelottaa. Mitä jos tämäkään onni ei ole pysyvää. Mitä jos taas satutan itseni... Jos hyppään, niin ottaako joku minut kiinni vai hypäänkö taas kerran kivikkoon.

Hetken mietittyäni tajusin, että tällä kertaa minun ei tarvitsekaan hypätä, ei ainakaan yksin. :) Onni palasi ja hymy levisi kasvoilleni. Elämä on... tässä ja nyt. Ja haluan nauttia juuri tästä hetkestä.

"Is this a dream?
If it is
Please don't wake me from this high
I've become comfortably numb
Until you opened up my eyes
To what it's like
When everything's right
I can't believe

You found me
When no one else was lookin'
How did you know just where I would be?
Yeah, you broke through
All of my confusion
The ups and the downs
And you still didn't leave
I guess that you saw what nobody could see
You found me
You found me

So, here we are
That's pretty far
When you think of where we've been
No going back
I'm fading out
All that has faded me within
You're by my side
Now everything's fine
I can't believe

You found me
When no one else was lookin'
How did you know just where I would be?
Yeah, you broke through
All of my confusion
The ups and the downs
And you still didn't leave
I guess that you saw what nobody could see
You found me
You found me

And I was hiding
'Til you came along
And showed me where I belong
You found me
When no one else was lookin'
How did you know?
How did you know?

You found me
When no one else was lookin'
How did you know just where I would be?
Yeah, you broke through
All of my confusion
The ups and the downs
And you still didn't leave
I guess that you saw what nobody could see
You found me

(You found me)
(When no one else was lookin')
You found me
(How did you know just where I would be?)
You broke through
All of my confusion
The ups and the downs
And you still didn't leave
I guess that you saw what nobody could see
The good and the bad
And the things in between
You found me
You found me"

Koko kroppa on ihan kumman olonen. En tiedä johtuuko tästä jokseenkin painostavasta ilmasta, eilisestä järjettömän rankasta jumpasta vai olenko tulossa kipeäksi, mutta joka paikkaa kolottaa ja on vähän sellanen pöhnänen olo. Flunssa varmaan tulossa, kiitos kaikkien niiden vanhempien jotka tuo lapsensa hoitoon puolikuntoisina. "Kun ei sillä enää edes ole kuumetta..." Joopa joo... ihan kun se kertosikin kaiken lapsen olotitilasta ja jaksamisesta. Eiköhän tärkeämpää olisi huomioida lapsen yleistila kuin vaan tuijottaa kuumemittariin. Väsynyt, yskivä ja räkä nenestä valuva lapsi kun ei todellakaan ole välttämättä vielä kunnossa, vaikka se pirun mittari sanoisi mitä.

Mietin taas tänään töissä miksi ihmeessä mulle tulee välillä sellainen olo, etten osaa mitään eikä muhun luoteta tippaakaan. Vaikka tiedän ettei asia todellisuudessa ole niin. Etten osaa edes puhua ihmisten kanssa vaan siihenkin tarvitsee tulla viereen säestämään je kertomaan samaa juttua kilpaa mun kanssa. Äärimmäisen ärsyttävää ja typerää. En vaan pysty ymmärtämään aina ihmisten tekojen motiiveja enkä toimintamalleja, mutta olkoon. Jos jollain toisella on joku ihmellinen tarve päteä ja päsmäröidä niin olkoon.

Mieli ei onneksi ole lannistunut vielä, enkä usko että ihan heti lannistuukaan. On nyt niin paljan kaikkea muuta mietittävää, etten jaksa kauheesti tuhlata ajatuksia millekään typerille jutuille. :)

"Hei varovasti nyt, tää hetki on hauras
yksikin tuulenpuuska ja menetät sen.
Varovasti nyt, tää hetki on hauras
varovasti nyt tai sä menetät sen."

-Egotrippi-

Olen käyttäytynyt tänään varsin kummallisesti. Hymyillyt kun hangon keksi ja levittänyt hyvää mieltä kaikille vastaantulijoille. Ei ole luonnollista... Onhan sentäs maanantai.

Kaikki alkoi jo aamulla. Nukuin viime yönä (taas vaihteeksi) ihan liian vähän mutta heräsin aamulla töihin ihmeen pirteänä ja hyväntuulisena (Mitä tapahtuu yleensä tosi harvoin.) Olin oikeen itsekin yllättynyt yhtäkkisestä hyväntuulen puuskasta. Tarkoitus oli mennä kävellen töihin mutta jumppakamat oli hukassa, joten tuli kiire ja jouduinkin tyytymään sporaan. Ulkona huomasin että sporalippukin oli hukassa ja jouduin palaamaan kotiin etsimään sitä. Astuttuani taas ulos ovesta spora pörhälsi nenäni edestä, mikä yleensä harmittaa minua valtavasti, mutta ei tänään. Minä vaan hymyilin ja ajattelin että tuleehan noita... (Tässä vaiheessa aloin miettiä että mitä hittoa...)

No töissä sain sitten aikaiseksi vaikka mitä, ja vaikka jouduin taas tekemään sellaisia juttuja mitkä ei todellakaan olisi edes kuuluneet minulle, niin en nyt jaksanut sen kummemin mussuttaa niistä vaan tein hommat kiltisti. Ja hyvällä tuulella. (Tää alkoi jo epäilyttää mua...)

Jumpassa jaksoin paremmin kuin viimeviikolla ja olin niin hyväntuulinen että kävelin jopa vielä kotiin sen jälkeen ja hymyilin vahingossa vastaantuleville ihmisille. Pitivät todennäköisesti minua jonain avohoito potilaana...

Ja nyt sitten olen siivonnut kotona, silittänyt pyykkiä, viikannut vaatteita kaappiin jne. Ja edelleen hyväntuulisena. Alkaa pikkuhiljaa hirvittämään... Mitä hemmettiä mulle oikeen on tapahtumassa?!?

Edit. Postitin myös tänään erään hyvin tärkeän kirjeen. Hymyssä suin... :)

Sain juuri äsken viestin, jossa kerrottiin eräällä mökillä olleen "kunnon sikailuyö". Alkoi naurattamaan, koska yleensä ystäväni ei käytä tuollaisia ilmauksia, joten nyt kyseessä on täytynyt olla todellista sikailua. :) Ihan vähän ehkä harmitti kun en ollut mukana sikailemassa, mutta ihan sekunnin verran vaan. Mä sain sentäs tänään niin hyvät kyydit, että se korvasi kyllä minkä tahansa porsastelun menne tullen. Olen vieläkin tukka ihan sekaisin. XD

Istuskelin äsken sporassa matkalla töistä kotiin. Hetken istuttuani pysäkiltä nousee sporaan melko vanha rouva, ja tapani mukaan tarjoan rouvalle istumapaikka.(Eritysmainintana täytyy sanoa että niin suuria silmälaseja mitkä rouvalla oli päässään en ihan heti muista nähneeni ;) ) "Ei, istukaa vaan", sanoo rouva minulle mutta olen jo noussut ja sanon että olkaa hyvä vaan. No rouva sitten istuutuu paikalleni ja minä seisoskelen vähän matkan päässä.

Muutaman pysäkin jälkeen joku koputta hienostuneesti selkääni ja kun käännyn katsomaan kohtaan kärpäslasipäisen rouvan ystävällisen katseen. "Istukaa nyt takaisin, minä jään seuraavalla pyskillä pois", sanoo rouva ja pitää minulle paikkaa. Kiitän ja istuudun paikelleni takaisin. Kun rouva poistuu sporasta hän luo vielä lasien takaa ystävällisen katseen minuun. Minäkin hymyilen. Kärpäslasit ovat todellakin jättisuuret. ;D