Perskules!

Koko kroppa on ihan kumman olonen. En tiedä johtuuko tästä jokseenkin painostavasta ilmasta, eilisestä järjettömän rankasta jumpasta vai olenko tulossa kipeäksi, mutta joka paikkaa kolottaa ja on vähän sellanen pöhnänen olo. Flunssa varmaan tulossa, kiitos kaikkien niiden vanhempien jotka tuo lapsensa hoitoon puolikuntoisina. "Kun ei sillä enää edes ole kuumetta..." Joopa joo... ihan kun se kertosikin kaiken lapsen olotitilasta ja jaksamisesta. Eiköhän tärkeämpää olisi huomioida lapsen yleistila kuin vaan tuijottaa kuumemittariin. Väsynyt, yskivä ja räkä nenestä valuva lapsi kun ei todellakaan ole välttämättä vielä kunnossa, vaikka se pirun mittari sanoisi mitä.

Mietin taas tänään töissä miksi ihmeessä mulle tulee välillä sellainen olo, etten osaa mitään eikä muhun luoteta tippaakaan. Vaikka tiedän ettei asia todellisuudessa ole niin. Etten osaa edes puhua ihmisten kanssa vaan siihenkin tarvitsee tulla viereen säestämään je kertomaan samaa juttua kilpaa mun kanssa. Äärimmäisen ärsyttävää ja typerää. En vaan pysty ymmärtämään aina ihmisten tekojen motiiveja enkä toimintamalleja, mutta olkoon. Jos jollain toisella on joku ihmellinen tarve päteä ja päsmäröidä niin olkoon.

Mieli ei onneksi ole lannistunut vielä, enkä usko että ihan heti lannistuukaan. On nyt niin paljan kaikkea muuta mietittävää, etten jaksa kauheesti tuhlata ajatuksia millekään typerille jutuille. :)

Kirjoitettaessa soi Ville pusa: Hjärta Mot Hjärta