Blogi

Voi helvatan helvatta!!! Tempasin äsken yhet housut kaapista ja yritin laittaa ne jalkaan. Mitä v*ttua! Sain oikeesti tehdä töitä että sain ne edes jalkaan, kiinni laittaminen oli sitten vielä ihan oma juttunsa. Just näin. :/

No tästä ei ole taas kun yksi tie ylöspäin. Onneksi lomakin loppui jo, niin ei ole enää mitään tekosyytä olla palamatta takaisin normaaliin arkirytmiin. Salille mars ja jääkaapin sisältö tarkan valvonnan alle. Vituttaa vaan ihan julmetusti että löydän taas itseni tällaisesta tilasta.

Ja taatustu kävelen tänään töihin!

Ihan järjetön ahdistus! Huomenna pitää mennä taas töihin ja just nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Reilun viiden viikon lomailun jälkeen paluu arkeen tuntuu olevan yllättävän vaikeaa. :(

Äitini soitti juuri ja kertoi että erään minulle lapsuudessa hyvin tärkeän ihmisen läheinen on nukkunut pois. Vaikka kyseinen ihminen ei minulle ollut erityisen läheinen, tiedän että häntä jäi kaipaamaan joku joka on ollut merkittävässä osaassa lapsuudessani. Ihminen jota lapsena lähes jumaloin, joka oli lähes yhtä tärkeä kuin oma äitini ja jota edellen jollain kummallisella tavalla pidän omana idolinani on nyt yksin. Tulin hirveän surulliseksi. Ja taidan itkeä pienen hiljaisen hetken ihan vain itsekseni. Voimia ja paljon rutistuksia sinne meren taakse, vaikket tätä luekaan.

Kävin tänään kummipoikani syntymäpäivillä. Kakkua, jäätelöä ja mansikoita. Lahjoja. Kynttilä kakun päällä. Iloinen lapsi puhaltamassa kynttilää ja onnelliset vanhemmat kahvipöydän ääressä. Jos perheen tilannetta ei tietäisi ja katselisi ulkopuolisena kaikkea ikkunan läpi, voisi kuvitella kyseessä olevan täydellinen, onnellinen perhe. Jos tietosanakirjasta etsittäisiin kuva "täydellisestä perheestä", sieltä voisi kurkistella ystäväni perhepotretissa onnellinen hymy kasvoilla.

Oikeasti tilanne on kuitenkin toinen. Tällä hetkellä tietosanakirjasta selataan kohtaa "asunnon myynti" ja "avioero". Ja silti samalla voi katsoa kuvaa "täydellisestä perheestä". Ristiriitaista? Kyllä, varmasti monelle muulle ainakin mutta ei minulle. Tiedän että tällainen tilanne hämmentää monia ja saa ajattelemaan miksi? Vastausta ei edes välttämättä ole. Ei ainakaan minulla, enkä tiedä onko kenelläkään muullakaan mutta minulle sillä ei ole merkitystä. Tärkeintä on että nämä minulle rakkaat ihmiset ovat onnellisia. Tuleepa se onni sitten mistä tahansa. Erosta, uudesta ihmissuhteesta, uudesta omasta kodista, uudesta omasta vapaudesta...Niin kauan kuin näen miten hyvin nämä ihmiset tulevat toimeen keskenään kaikesta huolimatta, miten hyvin he pitävät huolta lapsestaan ja miten loistavaa huumorintajua siinä perheessä kylvetään, niin kauan minulle on ihan sama millaisessa kokoonpanossa tämä perhe elää. Sillä erosta huolimatta he ovat omalla tavallaan edelleen perhe. Kokoonpano vain muuttuu hiukan.

Minullekin he ovat eräänlainen perhe, ovat olleet niin kauan kuin olemme tunteneet. Heille olen soittanut yön pimeimpinä tuntein kun minulta oltiin muutamassa sekunnissa viety kaikki: ihmisarvo, ylpeys, itseluottamus, rakkaus... Heiltä olen saanut aina tukea ja apua kun sitä olen tarvinnut. Olen kiitollinen ystävistäni, sillä heitä parempaa perhettä minulla ei voisi olla.

En tietenkään iloitse kenenkään avioerosta mutta ymmärrän heidän eronsa oikeen hyvin ja kannatan sitä. Jokainen ansaitsee palan onnea, rakkautta ja kunnioitusta tässä elämässä, ja se jos mikä on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Saada kunnioitusta ja tuntea olevansa hyväksytty juuri sellaisenaan kuin on.

Minulla on paha tapa etsiä ihmisistä virheitä: typeriä pieniä asioita, joihin lopulta takerrun ja tyrmään ihmisen. Mietin myös monesti mitä joku minussa oikeen näkee. En ole mallia prinsessa enkä mitenkään erityisen huomoitaherättävän näköinen. Mielestäni olen ihan tavallinen, sellainen joita on ihan vähän liikaa tusinassa. Mietin usein myös ihmisten vilpittömyyttä ja motiiveja. Etsin merkkejä mustasukkaisuudesta ja takertumisesta. Tiedän mitä en halua. Mutta se mitä halua, sitä ei taida tietää kukaan.

Piehtaroin ihmissuhteiden viidakossa ja surkuttelen kun en taatusti koskaan löydä ketään. Ystävälläni on tapana kysyä, "mikä siinä nyt sitten oli vikana" ja useimmiten mutisen jotain epämääräistä vastaukseksi koska en oikeen itsekään osaa selittää sitä vikaa. Olen kai aika vaativa ihmisten suhteen, joita päästän lähelleni. Ystäviä minulla on vähän, tuttuja ei ollenkaan. Olen aina vakaasti uskonut siihen että laatu korvaa määrän.

Kävin tänään syömässä ja elokuvissa. Pitkästä aikaa puhuin ja nauroin. Siis jonkun muun kuin ystäväni kanssa. Ei niin että olisin koskaan vieraassa(kaan) seurassa kovin hiljainen mutta tänään puhuin tavallistakin enemmän. Hassua. Leffan jälkeen istuin sporassa kotimatkalla ja katselin ikkunasta heijastuvaa kuvajaistani. Huomasin hymyileväni. Siinä minä istuin typerä virnistys kasvoillani. Joskus tekee hyvää olla odottamatta pahinta ja jättää virheet etsimättä. Kyllä ne sieltä tulevat jos ovat tullakseen.

Hyvää yötä, mussukat!

Tuntuu kummalliselta. Sadas merkintä blogiini, jonka mielestäni aloitin "ihan vasta äsken". En edes tiedä miksi alunperin aloin kirjoittaa, tuntui vain siltä että ajatuksia oli päästeltävä päästä ulos. Nyt tästä on tullut jo tapa. Reilun puolen vuoden aikana olen saanut tuotettua sata enenmmän tai vähemmän järjellistä merkintää. Joskus joku on jopa lukenut niitä, ainakin oletan näin kommenteista päätellen. :) Varmuudella tiedän ainakin muutaman läheisen ihmisen lukevan blogiani, joten pusuja ja haleja teille rakkaat!

Olen vihdoin kotiutunut viikon reissaamisen jälkeen. Tosin sain eilisen päivän seurauksena siskoni mukaan Helsinkiin, joten nyt tilavaa (???) asuntoani täytää 13-vuotias tavaroillaan. Eipä siinä mitään. Mielelään minä siskoa täällä pari päivää majotan koska me nähdään muuten niin harvoin.

Käytiin tänään Tropicariossa pällistelemässä käärmeitä ja muita niljakkeita. Oli mukavaa katsella rauhassa ötököitä kun paikalla ei ollut kuin muutama ihminen meidän lisäksemme. Tosin eipä se nyt mikään kovin ihmeellinen paikka ollut mutta ystävällinen hoitajasetä kertoili meille muutamasta käärmeestä lisätietoja, joten erittäin hyvä palvelu korvasi kyllä jotenkin valjun tunnelman.

Huomenna olisi tarkoitus mennä joko Korkeasaareen tai leffaan, riippuen vähän säästä. Meillä on sellainen kummallinen tapa, että aina kun sisko tai veli on mun luona niin meidän pitää mennä Korkeasaareen. Ollaan rampattu siellä vuodesta toiseen ja todennäköisesti vielä vanhoinakin köntytään sitä pirun mäkeä ylös. :) Noh, hupinsa kullakin.

On ollut jännää huomata itsestään, että mä taidan alkaa vihdoinkin jotenkin... seestyä. Ei niin että olisin alkanut pohtia mitään kovin syvällisiä, tai että mun levon sieluni olisi jotenkin rauhoittunut; päinvastoin olen riekkunut milloin missäkin ja baarissakin on viimeisien kuukausien aikana tullut käytyä ehkä vähän liikaakin. Mutta jotenkin olen alkanut vaan seestyä. En osaa selittää sitä sen tarkemmin mutta tiedän että mun päässä on tapahtuntu tän kesän aikana jotain.

Tai sitten se on vain ollut tämä loma; kauniit lämpimät kesäillat, savun tuoksu saunaa lämmittäessä, mustikoiden värjäämät sormet, punaviini lasissa, linnunlaulu aamuyöllä... ehkä se kaikki vaan on tehnyt mulle hyvää. Ei sillä niin väliä. Pääasia että mun on hyvä olla.

Jep, olen kuulemma itse paholainen. Hienoo! Kiitos ja anteeksi.

Voi ei, loma lähestyy loppuaan. Viikko enää ja sitten töihin. En halua!!! Jotenkin just nyt tuntuu siltä, että voisin jatkaa tätä joutilasta olotilaa vielä vähän pidempään.

Tulin tänään pois maalta ja nyt lusmuilen mutsin nurkissa. Tosin todennäiköisesti vaan viikonlopun yli ja sitten palaan takaisin stadiin, en ainakaan näillä näkymin usko että viihtyisin täällä sen kauempaa.

Toissa päivänä kävi hassu juttu. Tai no, en ole vielä ihan varma onko se musta enemmän huvittavaa vai surullista... mutta kuitenkin omalla tavallaan aika koomillista. Olen siis viettänyt tänä kesänä aika monta päivää ystäväni ja kummipoikani kanssa ystäväni kesämökillä, kaksistaan... tai siis kolmistaan.

No naapurissa asuu oikeen ystävällinen setä, joka on neuvonut meitä mm. moottorisahan käytössa jne. Nyt sitten toissa päivänä ystäväni oli lainaamassa työkaluja naapurista, jotta saisimme puutarhakaluston kasaan, niin setä oli kysynyt että olenko mä lesbo. Just. :/ Olin kai ollut niin innoissani ruuvinvääntimestä, halon hakkuusta ja saunanlämmityksestä, että setä oli ajatellut että ehkä mä olen jotenkin tosi "äijä" ja että me ollan siellä tyttöporukassa sitä varten että ollaan vihdoinkin löydetty toisemme. XD

Voi ziisus! Repes aika hyvät naurut kun ystäväni tuli takaisin ja kertoi kyseisen asian. Ei siinä sinäänsä mitään mutta kun meidän puheenaiheet on viime aikoina kaikki liittynyt joillain tavalla aisaan ja miehiin niin... Joo, pitää siis jostain saada hankittua joku todellinen UROS syyskuussa pidettäviin rapujuhliin. Voin sitten mennä esittelemään sen naapuriin. ;) Vapaaehtoisia? Anyone?!? Saa ilmoittautua.

Huomenna suuntaan taas maaseudun rauhaan ja jätän kaupungin pölyt taakse. Tuntuu että tarvitsen nyt tuota maaseutua enemmän kuin mitään muuta. Jos joku olisi sanonut mulle muutama vuosi sitten, että parin vuoden päästä hingun päästä hakkaaman halkoja ja haluan pois kaupungin humusta niin olisin varmaan nauranut paskaset naurut ja todennut vaan että "in your dreams". Vähänpä minäkään itseäni tunsin silloin... ;)

Nyt mä haluan istua saunan rappusilla kädet noessa punaviinilasi kädessä, nuuhkia savun tuoksua ja kuunnella palavien puiden rätinää. Haluan hakata kirveellä halkoja (vaikken kovin hyvin osaakaan) ja kantaa niitä liiteriin vinoihin pinoihin. Haluan istua aamiaisella parhaan ystäväni ja kummipoikani kanssa ja katsella huvittuneena 3-vuotiaan uhmaa. Haluan maata auringossa ja kuunnella pörriäisten surinaa ja lintujen laulua. Haluan syödä liian mustiksi grillattuja makkaroita ja istua myöhään ulkona hyttysten syötävänä, vaikka vihaankin niitä pirulaisia yli kaiken. Haluan öisellä vessaretkellä nähdä kiiltomadon ja aamulla kehua (taas kerran) ystävälleni että "mä näin sen taas". Haluan istua illalla takkatulen ääressä ja puhua syvällisiä tai vaihtoehtoisesti ihan päättömän typeriä tyttöjen juttuja. Haluan haaveilla jostain paremmasta ja kauniimmasta, jostain mitä minulla ei vielä ole mutta jonka toivon joskus elämääni tulevan. Ehkä joskus...

Taisi keikka loppua justiinsa kun kuului "tänk juu" just äsken. Tuulen suunta oli tänään suotuisa... kuuntelin meinaan kyseistä keikkaa tässä ikkuna auki, enkä edes asu ihan stadionin nurkilla. ;)