Blogi

Alan kohta oikeasti muistuttaa jotain saatanan ameebaa. Miten vi**ssa olen oikeasti päästänyt itseni tällaiseksi?!? Missä on se vajaa 50 kilonen opiskelija ja miksi peilistä näkyy nykyisin vaan läski ja kulahtanut ämmä?!?

Tarvitaan näköjään vuosien saatossa hitaasti hiipineet rapiat 10 kiloa, että ihminen saa silmänsä auki. Tarvitaan myös peili, jonka ohi kulkee päivittäin. Ja viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä tarvitaan vaatehuoneellinen vaatteita, joista vähintään joka toinen puristaa tai kiristää jostain kohtaa.

Mua oikeasti kuvottaa, että olen tällanen plösö. Olen inhonnut itseäni viimeiset kolme päivää oikeen urakalla ja mitä mä sitten teen... syön saatana lisää! Suklaata, joulupipareita... Ei näköjään riitä, että olen univammanen; olen myös ruokavammanen.

Olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni. En halua laihduttaa laihduttamisen takia, vaan siksi että viihtyisin paremmin kehossani. Olisin ehkä myös pirteämpi ja nukkuisin paremmin. Kun henkisesti kaikki asiat on vuosien jälkeen vihdoinkin hyvin, toivoisi että kroppakin voisi paremmin. Taitaa olle aika pitää vuorostaan siitä huolta. Eipä sitä kukaan mun puolestakaan tee.

Nukuin lomalla kun pieni porsas ja söin kun iso sika. Nukuin monena yönä lähes kymmenen tunnin unia enkä herännyt kertaakaan. Muutenkin onnistuin olemaan varsin hyvä laiskiainen (jos jätetään huomioimatta kolmen päivän laskettelusetti). Makasin vaan vuorotellen sängyssä tai sohvalla, mussutin suklaata ja rämpytin pleikkaria. Kävin vähän sukuloimassa ja kaveroimassa, mutta enimmäkseen vaan hiippailin yöpuvussa mutsin nurkissa. Ei ollut vaikeuksia käydä nukkumaan saati sitten nukkua.

Viime yönä painin peiton kanssa sillä seurauksella, että yöpaita kietoutui ahdistavasti ympärilleni ja lakana myttääntyi alleni iljettäväksi mytyksi. Peitto ei suostunut asettumaan millään ja tyynykin oli ihan huonosti. Kostoksi heitin ne lattialle ja otin toisen varusteet. Ei ne kyllä olleet sen paremmat mutta otinpahan ne silti. Viimeisen kerran katsoin kello 2.46.

Kun heräsin 6.30, olin lievästi sanottuna väsynyt. Ja vittuuntunut. Mikä siinä oikeen on, että en enää osaa muka nukkua yksin. Ennen porskuttelin ihan kelvollisia unia yksikseni (vaikeuksia oli vaan siinä nukkumaan menossa) mutta nyt se ei enää onnistu. Musta on tullut jotenkin viallinen... univammanen. :/

Sackboy on mun uusi idoli! <3

*menee jatkamaan* 8)

Alan muistuttaa kohta jonkin asteista zombia. Silmien alla on hirveät mustat säkit ja olen jotenkin muutenkin nuupallaan koko nainen. Olen nukkunut viimeisen kahden viikon aikana todella huonosti ja sen vähän mitä olen saanut nukuttua, olen nähnyt ihan ihmeellisiä unia. Ensin olin kuolleiden isovanhempieni luona saunomassa ja seuraavana yönä sairastuin johonkin mystiseen tautiin. Varsin ahdistavia öitä molemmat...

Onneksi on enää puoli päivää töitä ja sitten alkaa loma. Huomenna harjoitan pakaralihaksia reilut 10 tuntia autossa istuen ja viikonlopun aion viettä rinteessä. Jouluna kaivaudun äidin sohvan nurkkaan vällyjen alle mussuttamaan suklaata ja ehkä pelaan vähän pleikkaria. Muuten en tee mitään. Aion nauttia levosta, hiljaisuudesta ja rauhasta.

Uusi työ on ollut ihanaa ja antoisaa mutta vaatinut myös paljon. En silti kadu hetkeäkään. Oli varsin viisasta vaihtaa työpaikkaa, sillä henkisesti voin nyt paljon paremmin kuin edellisessä paikassa. Ammatillisesti olen loikannut melkoisen lokan eteenpäin, ja toivon, että saan jatkaa sitä loikkaa taas loman jälkeen.

Ihanaa joulun odotusta mussukat. Täti lähtee nyt nukkumaan. Täti on näet vähän väsy.

Ostin juuri 11 kappaletta marsuja. Jihuu!

Toivottavasti ne saa hyvän kodin. :)