Huh...

Ensimmäinen työpäivä kahteen ja puoleen viikkoon takana. Ja olen ihan raato. En ole oikeen täydellisessä kunnossa vieläkään mutta en kestä istua enää kotonakaan. Ja sitä paitsi oli jo kauhea ikävä töihin.

Oli ihana huomata miten lämpimästi lapset ottivat minut vastaan. Halauksia, sylissä istumista, rakkauden tunnustuksia, keikistelyä ja tirskuntaa nurkan takaa. Kaipuuta ja ikävää oli kuulemma ollut ilmassa poissaoloni aikana. Lämmitti kovasti mieltäni. Pienten ihmisten rakkaus ja kaipuu on aina niin täysin vilpitöntä ja aitoa että hämmästyn siitä aina yhä uudelleen. Meillä aikusilla olisi paljon opittavaa lapsilta.

Kirjoitettaessa soi Nancy Sinatra: Bang, Bang