Katkeruus

Huomasin eilen itsessäni ikävän piirteen, josta haluan päästä nopeasti eroon, sillä en pidä siitä ollenkaan. En vaan oikeen tiedä miten.

Mielestäni en koskaan ole ollut kateellinen tai katkera ihminen. Otan elämän vastaan sellaisenaan kuin se tulee ja olen mielestäni aika positiivinen ihminen. Etsin asioista aina sen hyvän puolen, enkä vello itsesäälissä ja surkuttele omaa elämääni. Toki välillä vituttaa, ja elämä potkii päähän, mutta ne ovat melko nopeasti ohi meneviä kausia. En jaksa käyttää aikaani mököttämiseen.

Jos jollain on jotain enemmän kuin minulla, ei se ole minulta pois vaan päinvastoin. Yleensä iloitsen toisten ihmisten onnesta ja hyvästä mielestä, siitä tulee hyvä mieli minullekin. Eilen kuitenkin huomasin olevani katkera. En kuitenkaan kenellekään ihmiselle, vaan elämälle yleensä. Kai tämä on kytenyt jo pidempäänkin minussa, mutta nyt se vaan pulpahti pinnalle eräässä keskustelussa. Samantien kun sain sanani sanottua, alkoi hävettää... "Minäkö tuon sanoin, enhän MINÄ koskaan ole katkera... ?"

Olen siis katkera vanha ämmä. :/ Tällä hetkellä tuntuu vaan jotenkin niin käsittämättömän väärältä, että toiset ihmiset löytävät sen "paremman puoliskon" ihan tosta noin vaan. Ystävät tapaavat ihmisen, ihastuvat ja rakastuvat. Mitä teen minä? Tapaan ihmisen ja kaikki jotenkin vaan kuihtuu kasaa, ennemmin tai myöhemmin. Missä on se ihastumisen tunteen palo, yhdessä valvotut yöt, pitkät keskustelut, perhoset mahassa, toisen ihmisen kosketus, katse joka vangitsee, tuoksu joka huumaa? Missä on se kainalo, jossa minun paikkani on ja jonne minä kuulun? Se ihminen, joka yhtäkkiä tuntuu siltä kuin olisi aina ollut siinä? Miksi se on muilla muttei minulla?

Jostain syytä kohtaan vääriä ihmisiä. Enkä nyt tarkoita että näissä ihmisissä olisi mitään vikaa, he vain ovat vääriä minulle. Tosin en enää taida itsekään tietää millainen ihminen sitten olisi se oikea. Tai tiedän minä, mutta jos nyt kirjoitan listan tähän ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä, mitä etsin, olen todennäköisesti pinnallinen jne. ja tavoittelen kuuta taivaalta. En vaan voi sille mitään, että en halua tyytyä mihinkään puolittaiseen. Ei kai kukaan halua?

Kaikesta huolimatta haluan uskoa, että jokaiselle on se oikea jossain. Onhan?

Kirjoitettaessa soi POTF: Desire