Taksi

Seisoin yöllä taksijonossa yli tunnin. Aamuyön tunteina se tuntui olevan äärimmäisen pitkä aika. Väsymys, päänsärky, laskuhumala ja pieni vilu eivät millään tavalla helpottaneet tai tehneet jonossa seisomista mukavammaksi... päinvastoin. Kaikenlisäksi takanani seisoin jotain känniääliöpukumiehiä, joista toinen oli ihan taivaallisessa humalassa. Vähän väliä äijä tökki minua kyynerpäällään selittäessään ystävälleen asioita. Vitutti ihan uskomattoman paljon.

Vitutus vaan yltyi kun pääsin vihdoinkin taksiin. Olin yli tunnin seuraillut kuinka ihmiset iloisina halailivat toisiaan ja hyppäsivät tyytyväisinä takseihinsa... kaksistaan. Ja minä kömmin omaani yksin... kunnes taivaallisen humalan saavuttanut pukumies jäi taksini oveen roikkumaan ja kysyi "Haluatko miehen?". Tuijotin tyyppiä hetken ja sanoin että "Haluan, mutta täällä niitä ei näytä olevan yhtään tarjolla." Ja tempaisin oven kiinni.

Vitutti että tollaset ääliöt luulevat olevansa maailman napoja ja luomakunnan lahjoja naisille. Vitutti kyyhöttää taas kerran yksin siellä takapenkillä. Vitutti mennä tyhjään kotiin. Yleisesti ottaen vitutti olla yksin. Toki olisin voinut raahata jonkun mukanani baarista kotiin, mutta eipä siitä olisi mitään iloa näin jälkeenpäin ollut. En jaksa sitä.

Tänään heräsin sitten onnellisena yksikseni. Ei darraa eikä ketään vierasta sängyssäni. Söin hyvän aamiasen, luin Hesarin ja kyyhötin hetken sohvalla viltin alla. Mietin syntyjä syviä ja tajusin taas kerran kuinka paljo kaipaan ihmistä elämääni. On kurjaa olla yksin jatkuvasti. Miten mukava olisikaan ollut tulla kotiin, jossa joku odottaa. Kaivautua toisen kainaloon ja herätä siitä. En vaan halua että se "joku" on kuka tahansa. Siinäpä se ongelma kai sitten onkin...

Kirjoitettaessa soi REM: Nightswimming