Ihminen joko on tai ei ole luotettava (yleisesti tai jossain asiassa), eikö niin? No, näin se menee ainakin minulla. Kaikilla ei mene.
Olen törmännyt dynaamisen luotettavuuden käsitteeseen. "Mitä muuten tulee luotettavuuteen, se ei ole mikään absoluuttinen tila. Siihen liittyy oma toiminta, muiden toiminta ja se on todella helppo horjuttaa pois paikaltaan." En ymmärrä tätä käsitettä.
Miten henkilön luotettavuus voi määräytyä jonkun toisen ihmisen toiminnan myötä? Ei niin mitenkään. Ei minusta tule sen epäluotettavampaa tai luotettavampaa jos joku muu töhöilee tai loistaa. Millä tavalla kenenkään muun toiminta voisi olla meriitti tai antimeriitti minulle? En keksi mitään tilannetta missä se olisi mahdollista. Minä, ihan samoin kuin kaikki muutkin ihmiset, olen luotettavuudeltani tekojeni summa. Jos hoidan sovitut asiat niin olen luotettava, jos en hoida niin en ole luotettava. Hyvin yksinkertaista, ainakin minulle ja kaikille heistä joiden kanssa olen asiasta viime päivinä keskustellut pois lukien tämän lainaamani kommentin heittäjä. Ihan kaikille se ei siis selvästikään ole yksinkertaista.
Pohdinta kumpuaa tilanteesta jossa sovin erään tuttavani kanssa polttavamme pahviroskat joita reissullamme oli kertynyt. Tehtävä oli siis kävellä grillille n. 20m, pistää pahvit tulisijaan, tuikata tuli kulmaan ja katsella pyromaanin päiväunta 5 minuuttia. Puhutaan alle 10 minuutin projektista ja käytettävissä oleva aika oli n. 2 vuorokautta. Tehtävän tekijöinä 2 aikuista, täysjärkistä ja vastuuntuntoista ukkoa. Toinen ukoista oli pykännyt puolet reissun aamiaisista, toinen puolet reissun grillattavista, molemmat sytytelleet kiukaaseen tulia ja järjestäneet hiilloksia grilliin pitkin reissua. Kaikenlaista oli siis tehty ilman virheitä ja näissä tehtävissä nautittiin muun porukan sokeaa luottamusta. Jostain syystä tämä huikea urotyö kuitenkin oli niin valtavan vaativa että luottamuspula iski. Kysyinpä siis että onko jotain sellaista tehty mikä antaisi syytä olettaa ettemme suoriutuisi tehtävästä. Kuulema oli. Kun kysyin mitä sellaista on tehty, en saanut vastausta varsinaista vastausta, vain "ei niitä perusteluja kannata antaa, kun se ei rakenna mitään hyvää. Se ei muuta mitään."
Joku muu siis oli tehnyt jotain mikä sai luottamuksen meihin, tarkemmin minuun, hiipumaan sille tasolle että oli vaikeaa luottaa että me saisimme tällaisen asian hoidettua. Vaihtoehtona kyseessä oli vain yritys loukata vastaanottajaa joka sikäli epäonnistui etten loukkaantunut vaan hämmästyin.
Minusta tämä on absurdia. Asiaa on pohdittu runsaasti emmekä silloin keksineet enkä minä myöhemmin keksinyt mitään mikä olisi antanut syytä olettaa ettei luvattu homma välttämättä onnistu. Epäluottamuksen lähde on siis muualla tai tarkoitus puhtaasti pahansuopa. Käsittämätöntä mutta totta, aikuiset ihmiset ovat nähtävästi tällaisia. :D