Unet...taas...

Heräsin kelloon silloin kun pitikin. Ihan jees. Oli vissiin ihan kiva uni. Seuraavan kerran heräsin melkein tunnin myöhemmin vähän vähemmän kivan unen loputtua.

Päivän omituinen uni alkaa jostain sekakäyttäjien juhlista, joihin poliisi tulee hakemaan allekirjoittanutta. Aluksi oli täysin epäselvää miksi, kysyin jopa että tarvitseeko ilmoittaa töihin pääsenkö seuraavaan vuoroon vai en. Sitten tuli hämärä muistikuva siitä, kuinka olin piessyt jonkun tyypin joka haastoi riitaa kuppilasta poistuessani joskus menneisyydessä. (Tämä ei siis ole oikeasti toteutunut vaikka mieli olisi kyllä tehnyt.) Mitään syytä minulle ei kuitenkaan kerrottu.
No, ei siinä, rupesin keräilemään kamojani samalla kun jauhoin kakkaa konstaapelin kanssa ja sain liikkua tilanteeseen nähden aivan liian vapaasti valvomatta pitkin kämppää lähtöä tehdessäni. Ihan niin kuin äijillä olisi ollut joku varma tieto, etten kuitenkaan yritä pakoon.

Mentiin ulos etuovesta vaikka auto oli takapihalla. Kun päästiin talon nurkalle niin toinen poliisi alkoi "akettamaan" lumipenkan viertä sinne auton suuntaan, ihan niin kuin siellä olisi jotain isompaakin ikävää käynnissä. Jostain syystä itselle heräsi vahva tunne siitä, etten halua sekaantua asiaan. Käännyin katsomaan toista poliisia, joka oli juoksemassa kirjaimellisesti vastakkaiseen suuntaan tapahtumista ja sukelsi piiloon paikallisten lasten väsäämään lumilinnaan. Säntäsin samaan suuntaan, mutta koska tilanne kokonaisuutena oli niin koominen, piti käydä varmistamassa että poliisi tosiaan oli siellä lumilinnassa. Olihan se amish-partansa kanssa siellä. Itse jatkoin vielä hetken otettuun suuntaan ja jäin erään talon nurkalle katsomaan tuleeko joku perässä.

Meni aikaa, en tiedä kuinka paljon. Jossain vaiheessa se ensimmäinen, rohkeampi konstaapeli tuli samasta suunnasta mistä itsekin olin tullut ja menin häntä vastaan. Osoitimme hymyillen toisiamme sormella kun hänkin minut näkökentässään huomasi.
Hän: Naureskellen "mä jo luulin että lähdit ja pääsitkin pakoon".
Minä: Niin, en mä sua pakoon lähtenyt. Ei vaan kiinnosta sekaantua tilanteeseen jossa joku lähtee vyöryttämään omaa partioautoaan. Se ei ole mulle merkki mistään normaalista.
Hän: Ok, lähdetäänkö takaisin?
Minä: Mennään. Pitää kuitenkin käydä vielä siellä kämpällä. Mä en löydä mun puhelinta mistään ja näiden housujen taskut on täynnä sälää mitä en tunnista omakseni.
Hän: Selvä. Tulen mukaan jottei kukaan keksi kimpoilla liikaa luullessaan että sä varastit sen byysat.
Minä: Käy.

Ja sitten mentiin. Matkalla kuittasin partapoliisille "oliko hyvä jemma" mikä näytti hävettävän häntä ja nauratti tätä toista konstua. Törmäsin "omiin" housuihini talon alimmassa kerroksessa kun joku kiharapäinen opiskelijapojannäköinen tyyppi jonkun muijan kanssa käveli vastaan. Molemmat vain tuijotimme toisiamme ja levittelimme käsiämme. Vaihdoimme housut jolloin selvisi että omani ovat nykyiset työhousuni ja puhelin firman päivystyskännykkä.

"Ja sit mä heräsin."

Sana on vapaa. Mitä helvettiä tällainen tarkoittaa? :D