Käpykaarteista

Historiallinen romaani on hankala käsite. Romaaneja kirjoittavat sanovat kerkeästi kirjoittavansa fiktiota. Toisaalta kun faktaa ei viitsitä lukea, kuva menneisyydestä syntyy suuressa määrin fiktion kautta. Suurin osa historianopettajista lienee jollain tavalla ammentanut Waltaria ja MPKK:ssa on otsa rypyssä pohdittu Vilho Koskelan sopivuutta upseeriksi. Ehkä olisi tosiaan hyvä muistaa, että on siis tutkittu romaanihenkilön soveltuvuutta johtajaksi.
Ystäväni Hikkaj http://www.city.fi/blogit/hikkaj/kapykaartissa/126045 kiinnitti huomiotani entisen koulukaverini Tapio Koivukarin romaaniin "Käpykaartilaiset", 2013. Ko. kirja sijoittuu Laitilan suunnalle, minkä pitäisi olla minulle hyvinkin tuttua seutua, mutta olen sen verran etenkin Raumasta erkaantunut, että vinkki todellakin tuli Rääkkylästä asti.
Koska itse olen tietokirjailija, luonnollinen ratkaisu oli kaivaa esille Jukka Kulomaan väitöskirja "Käpykaartiin", jota olin joskus ennenkin silmäillyt. Kovin yhteneväisesti molemmat miehet kirjoittavat.
Hiukan hämmentyneenä jouduin toteamaan, miten vähän aiheesta paikallisesti tiesin ja miten ilmeisen päättäväisesti aiheesta oli vaiettu. Nopeasti vilkaisten en Laitilan paikallishistoriastakaan löytänyt mitään aiheesta. Koko alueen KuIomaa määrittelee kartan ohella seuraavasti: ”Huomattavin yhtenäinen pakoilualue sijoittui Turun ja Porin läänin eteläosaan, suunnilleen linjan Turku-Uki- Rauma-Harjavalta-Loimaa sisäpuolelle.”
Palvelukseen saapumatta jääneet, joita Koivukari lähinnä käsittelee, olivat Kulomaan mukaan pääasiassa ikämiehiä. 1901 - 1912 syntyneet muodostivat 67 % joukosta. Tilanne oli erikoinen, sillä ikämiehet olisi suurella todennäköisyydellä sijoitettu linjojen taakse ja kotiutettu asemasodan alkaessa, joten metsissä pakoilusta lienee monelle tullut sotapalvelusta kovempi vaihtoehto. Selvästi yli puolella oli kokemusta talvisodasta, vieläpä etulinjasta, mikä ei ole itsestään selvää, sillä jatkosotaan otettiin runsaasti armeijaa aiemmin käymättömiä.

Mikä sitten selittää ilmiön juuri tuolla alueella? En väitä, ettei Koivukari ja Kulomaa molemmat taustoihin viittaisi, mutta sanon tämän kuitenkin omin sanoin. 1918 ja uudestaan 1930-luvulla äärivasemmistolta oli lyöty Suomessa suu tukkoon, vaikka ilmeisen paljon oli hampaankoloonkin jäänyt lähinnä 1918 jäljiltä. Talvisodan jälkeen vuonna 1940 Suomen oli paljolti alistuttava Suomen – NL:n rauhan- ja ystävyydenseuran toimintaan, jota voi pitää jonkinlaisena suomettumisen alkukokeena. Toisaalta saksalaisten tulo Suomeen oli yleisessä tiedossa, ja tapahtuman tausta oli kaikkien kansalaisten helppo hahmottaa: Suomen linja oli muuttunut. Mainitulla alueella oli teollisuutta, esim. Turussa, Raumalla ja Eurassa, minkä lisäksi rannikon kolme satamakaupunkiakin loivat yhteyksiä Ruotsiin eli puolueettomaan maahan, jota ainakin Turussa käytettiin hyväksi.
Vähemmälle huomiolle taitaa molemmille kirjailijoille jäänyt maasto. Mainitulla alueella oli vähän järviä, koska järvet oli kuivattu pelloiksi. Yhtenäisen metsäalueen valvonta oli vaikeaa, jota olen itse nähnyt asiakirjoissa valiteltavan. Siten maanalainen toiminta Turussa oli vilkkaampaa kuin Tampereella (ja toki myös vakavampaa kuin esim. Laitilan suunnalla).

Tekstissä mainitut kirjat http://books.google.fi/books/about/K%C3%A4pykaartiin.html?id=-FuUOQAACAAJ&redir_esc=y
http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510399453