Asuin lapsuuteni Punavuoressa. Faija oli yksinhuoltaja ja väänsi yli sadan tunnin työviikkoja. Arkiateriat hoisimme broidini kanssa kaksistaan. Käytännössä tämä tarkoitti helvetin paksua pinkkaa lounasseteleitä, joilla aseistautuneina kiersimme Helsingin ravintoloita. Olin kymmenvuotiaana kiertänyt suurimman osan kantakaupungin järkevänhintaisista paikoista kaksi vuotta vanhemman broidini kanssa lävitse.
Viikonloppuisin faija repi jostain muutaman tunnin aikaa pojilleen. Silloin suuntasimme Hietalahden halliin ruokaostoksille. Mietimme illan aterian, hankimme ainekset ja kokkasimme yhdessä. Hietalahden halli edusti minulle viikon kohokohtaa.
Vuosituhannen vaihteessa Hietalahden hallista yritettiin tehdä luomuhalli. Hietsu oli ikävä kyllä aikaansa edellä. Helsinki ei yksinkertaisesti ollut vielä sille valmis.
Hallista muokattiin väsähtänyt designsisäkirppis, jossa kukaan ei käynyt.
Luomu- ja lähiruoka iskivät Helsinkiin toden teolla vasta viime vuosikymmenen loppupuolella. Ajatus Hietsun hallin palauttamisesta ruokakäyttöön virisi. Halli vaatii kuitenkin merkittäviä korjaustöitä, jotta siellä voisi myydä elintarvikkeita.
Riemumielin luin uutisen, jossa kerrottiin Hietsun hallin palauttamisesta luomu- ja lähiruokamyyntiin ensi vuonna. Hyvä ruoka tekee comebackin Hietsuun. Naapurissa asuvana hieron karvaisia käsiäni. Uskon ja toivon, että hallin myötä myös muuten hieman väsähtänyt Hietalahti saa uutta elämää.
Kenties ajatukseni urbaanin viljelyn kirppispisteestä vielä toteutuu?
