Elämäni ravintolat

Sain ystävältäni takin. Rotsi oli siisti, räätälillä teetetty, mutta oli jäänyt ystävälleni liian suureksi laihtumisen myötä. Käytin takkia ensimmäistä kertaa Venäjän-reissullani. Juuri ennen turvatarkastusta mieleeni pälkähti käydä takin taskut lävitse. Ihan varmuuden vuoksi. Rotsin liinataskusta löytyi muutaman vuoden ikäinen kuitti Chez Dominiquesta. Kahden hengen rattoisa ilta. Loppusumma 520 euroa.

Lentomatkalla Moskovaan silmäilin paremman tekemisen puutteessa laskua tarkemmin ja yritin sieluni silmin käydä lävitse ystäväni sekä (oletettavasti) hänen tyttöystävänsä hauskaa ravintolailtaa. Mietin, miltä tuntuu kilistää alkusamppanjalaseja illan gastronomista ilotulitusta odottaen. Yritin eläytyä siihen hetkeen, kun amuse-gueulet saapuvat ”yllätyksenä” pöytään. Pohdin pääruokana tarjotun kyyhkyn ankanmaksan kera nostattamia puheenaiheita. Lyhyt lento Moskovaan sujui rattoisasti toisen ihmisen ravintolaillasta nauttien.

Moskovalaisessa hotellihuoneessa ajatusleikkini jatkui. Aloin muistella elämäni parhaimpia ravintolakokemuksia. Vaikka olen melko tehokkaasti kuluttanut eri raflojen penkkejä, nousee muutama keikka selvästi ylitse muiden. Jaan tässä ne teidän kanssanne; lukekoot ketä kiinnostaa.

Ensimmäinen kosketukseni todelliseen kovan luokan keittämiseen tapahtui Sveitsissä teininä asuessani. Faijani oli juuri ottanut lopputilin ja päätti viedä meidät juhlimaan. Pöytävaraus kahden misukan paikkaan hieman Geneven ulkopuolelta Ranskan puolelta ja perhe autoon. Muistan elävästi hetken, jolloin pitelin ensimmäistä kertaa käsissäni ruokalistaa, jossa ei lukenut ruokalajien hintoja. Nerokas käytäntö muuten, jonka toivoisin yleistyvän Suomessakin (siis ainoastaan illan isännän listassa on hinnat. Ei kai ole mitään syytä miksi muiden pitäisi niitä tietää?).

Hotelli Palacessa operoi aikoinaan kohtuuhintainen italialainen, La Vista, joka oli ns. Palacen kakkosravintola. Koska lukioikäisenä taloudellinen tilanteeni nyt oli mitä oli, deittien vieminen ulos syömään oli pohdittava tarkkaan. Tämä paikka oli takuuvarma voittaja, eikä vähiten siksi, etteivät he kyselleet henkkareiden perään viinipulloa tilatessa. Nykyhintoihin verratessa rafla oli vielä oikeasti järkevän hintainen. Pääruoka irtosi muistaakseni n. 50 markalla.

Ensimmäinen vierailuni Chez Dominiquessa tapahtui 2001 otettuani lopputilin silloisesta työpaikastani. Vein hyvän ystäväni Dommaan syömään. Se oli vielä sitä aikaa kun ravintoloissa sai polttaa, ja Dominique sijaitsi toisella puolella katua (nyk. Carman tilalla). Jos joku keikka on mennyt joskus nappiin, niin se ilta. Jossain vaiheessa iltaa hovimestari tuli ilmoittamaan, että keittiömestari oli niin ihastunut seuralaiseni mekkoon/silmiin/hiuksiin/johonkin, että siitä inspiroituneena hän oli luonut kokonaan uuden ruokalajin, jota nyt tarjottaisiin ensimmäistä kertaa. Vakiokikka, mutta toimi kuin väärä raha. Silloinen seuralaiseni puhuu vielä tänäkin päivänä siitä illasta…

Täyttäessäni 30 muutama vuosi sitten, broidini ja tyttöystäväni huiputtivat minua täydellisesti. Olin heinäkuisena aamuna viideltä matkalla Hämeenlinnaan auttamaan kaveriani joidenkin telineiden purkamisessa, ja löysinkin itseni San Sebastianin ulkopuolelta Mugaritzista, joka ränkätään yleisesti maailman viiden parhaan ravintolan joukkoon. Viidentoista ruokalajin yllätysillallinen rakkaimpien ihmisten seurassa oli sellainen, ettei siitä hevillä toivu. Mainittakoon, että amuse-gueulet tarjoiltiin alkudrinkkien kanssa puutarhassa. Kuumien kivien päällä tarjoillut leivonnaiset muistuttivat niin erehdyttävästi kiviä, että haukkasin ekalla suupalalla kiveä. Oli vähällä, ettei synttäri-illallinen päättynyt espanjalaisella hammaslääkärillä.

Jos joku on näin pitkälle jaksanut, olisi hauskaa kuulla teidän parhaista ravintolailloista, sekä eritoten siitä, mikä teki illasta niin spessun.