Stadin paras kana

Vaimoni osti ensiasuntonsa Hietalahdesta seitsemän vuotta sitten. Rempatessaan satavuotiasta kotiaan asuinkuntoon hänellä ei ollut aikaa kokkaamiselle. Onneksi naapurista löytyi edullinen ja hyvä kiinalainen ravintola, Ming Inn. Muutin kyseiseen kämppään vuonna 2004. Ming Inn – tai tuttavallisemmin Minkkari – tuli ikäänkuin kylkiäisenä.

Viimeiset kuusi vuotta olen luottanut siihen, että kun tilanne vaatii ruokaa, eikä aikaa tai energiaa kokkaamiseen ole, käyn noutamassa kulman takaa Minkkarista joko aromaattista chilihärkää tai Kantonin kanaa. Darrapäivinä optio on ollut myös talsia Albertinkadulle, Rivolettoon. Minkkarin vahvuudet ovat olleet nopeus, hinta ja nämä kaksi ruokalajija.

Tulin syyskuussa takaisin pitkältä matkalta ja talsin eräänä ginidarraisena aamupäivänä Minkkariin hakemaan apetta. Kuinka kuvailla sitä kauhun määrää, kun näin ikkunassa ruskeat pahvit ilman uutta osoitetta. Kinkkibrunssi jäi väliin kun laukkasin kotiin kertomaan uutiset; Minkkari oli kadonnut. Korkkasimme välittömästi lähimmän pullon ja aprikoimme tilannetta. Oliko omistajapariskunta muuttanut takaisin kaukaiseen kotimaahansa? Vaatiko verottaja heidän päänsä tilille? Pitäisikö kerätä lunnasrahat?

Olin eilen hyvän ystäväni luona kuuntelemassa esimakua hänen uudesta levystään. Tarjolla oli pastaa pekonien ja sienien kera. Juomana sardinialaista punaviiniä ja Jallua. Heräsin melko huterana hänen sohvaltaan alkuiltapäivästä. Vaapuin Viiskulmassa sijaitsevalle toimistollemme ja tajusin samalla olevani nääntymässä nälkään. Sen ne hiilarit tekevät. Päätin vääntäytyä Sepänkadun ja Tehtaankadun yhtymässä olevaan kinkkiin ruualle. Chilikastike ja kylmä tuoppi houkuttelivat.

Olin saanut pipon pois päästä ja löytänyt pöydän, kun yhtäkkiä edessäni seisoi vanhan kunnon Minkkarin (arviolta meikäläisen ikäinen) omistajamimmi. Jälleennäkeminen oli kuin elokuvasta. Aasialaisia käyttäytymissääntöjä muistellen pidättäydyin halaamasta, mutta virneeni oli mailin levyinen istuessani pöytään. Hetken kuluttua daami tuli kertomaan, että (oletettavasti hänen aviomiehensä) kokki halusi lähettää minulle aromaattista chilihärkää lounasmenun ulkopuolelta.

Tässä vaiheessa on pakko muistuttaa, että yleensä en ota koskaan mitään yhdestäkään ravintolasta ilmaiseksi vastaan ellei kyseessä ole toimittajille järjestetty tilaisuus tai avajaiset. Loppuisi meikäläisen kirjoittelut tasan siihen, jos alkaisin dokaamaan tai syömään ravintoloiden piikkiin. Pari sanaa keskustapolitiikkojen lautakasoista...

Tällä kertaa en voinut kieltäytyä, kun rouva halusi tarjota minulle lounaani. Kaljat maksoin sentään itse. Selvisi, että Eerikinkadun kiinteistöön olisi vaadittu 130 000 euron ilmastointiremppa, että siinä olisi saanut jatkaa. On melko helppo arvata, että iisimpää oli muuttaa, ja vielä isompiin ja parempiin tiloihin.

Näin onnellinen oli jälleennäkemisemme. Ja tämä tulee suoraan sydämestä; Sepänkatu 19:ssa sijatsevassa Seaside Gardenissa on kaksi ruokaa, jotka suosittelen kokeilemaan: Kantonin kana (11€, oli ennen 7€) ja aromaattinen chilihärkä (12€, oli ennen 7€). Muusta listasta en osaa sanoa, eikä paikasta tule virallista arvostelua sillä olen vitun jäävi muuta kuin kehumaan. Menkää ja kokeilkaa. Kertokaa jos ette tykänneet. Mielestäni kaupungin paras kana. Hintojen nousua vielä sulattelen, vaikka ymmärrän osoitteenmuutoksen tuomat lisäkulut.