Eija-Riitta Korhola

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, joka keskittyy suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden ennakointiin ja kestävään talouteen, on kiinnittänyt huomioni viime vuosina ilmastopoliittisilla kannanotoillaan. Eduskunnan valvomaksi rahastoksi se edustaa yllättävän yksituumaista, etten sanoisi poliittisesti vihreää agendaa. Kun tiedetään, että ilmastonmuutos on luultua paljon monimutkaisempi kysymys, johon liittyy suuri määrä tieteellistä epävarmuutta ja avoimia kysymyksiä, kuten pitkään jatkunut hiatus eli lämpenemisen hidastuminen vuodesta 1998 päästöjen voimakkaasta kasvusta huolimatta, tuntuu hämmentävältä, että Sitran sivuilla lämpenemisen sanotaan olevan IPCC:n mukaan ”yksiselitteistä” tai että ongelma on perusluonteeltaan ”yksinkertainen”.

Jos jokin on yksinkertaista, niin se on se tosiasia, että ilmastoa ei edelleenkään tunneta kovin hyvin. Ongelma on, ettemme vieläkään tiedä siitä tarpeeksi, tietääksemme poliittisten toimenpiteiden kiireellisyysjärjestyksen.

Ja vaikka päättäisimmekin, ettei lämpenemisen kausaliteettiin liity epäselvyyttä, pahinta on, että toimet päästöjen vähentämiseksi ovat toistaiseksi osoittautuneet sekasortoisiksi. Liian monta kertaa EU-lainsäädännössä on nähty, että hätiköity strategia kääntyy tavoitteita vastaan. Hyvänä esimerkkinä se, että EU:ssa päästöt ovat voimakkaiden päästövähennystoimien aikana itse asiassa kasvaneet, jos kulutus otetaan huomioon. Strategiamme on ollut globaalilta kannalta tehoton.

Intohimoiseen asenteeseen kuuluu usein, että vapautamme itsemme epävarmuustekijöistä, jotta voimme siirtyä julistukseen ja paatokseen. Tätä olen hämmästellyt niin Ilmatieteen laitoksen kuin Sitrankin viime vuosien kannanotoissa.

Sitran vahva eetos ja kaipuu puski esiin myös Osakesäästäjien Keskusliiton Viisas raha-lehden haastattelussa, jossa Sitran Mari Pantsar-Kallio esitti tiukkaa aikataulua hiilineutraalille Suomelle.

”Suomen tavoite on olla lähes hiilineutraali 2050, mutta Sitran näkemyksen mukaan tämän pitäisi tapahtua huomattavasti nopeammin, jo 2030. Käytännössä se tarkoittaisi, että Suomi ei päästäisi hiilidioksidia ilmaan enempää kuin se pystyy metsien avulla sitomaan. Ensimmäinen askel olisi se, että 2025 mennessä kivihiilen käytöstä luovutaan kokonaan energiantuotannossa ja fossiilisista polttoaineista liikenteessä.” Ideana oli kehottaa luopumaan sijoituksista fossiilisiin polttoaineisiin.

Se panee mietteliääksi. Kokonaan kivihiilen käytöstä luopuminen kaikessa energiantuotannossa tarkoittaisi luopumista noin 12,5 %:sta nykyistä energiankulutusta 10 – 15 vuoden kuluessa. V. 2013 kivihiiltä käytettiin yksinomaan sähköntuotantoon 9,90 TWh, mikä on 2,9 % kaikesta energiankulutuksesta. Lisäksi yhteistuotannot teollisuuden ja kaukolämmön kanssa olivat 2013 yhteensä 31,99 TWh eli 9,5 % kaikesta energiankulutuksesta.

Ensimmäistä kertaa kuulen jonkun vakavissaan (?) esittävän, että fossiilisten polttoaineiden käytöstä liikenteessä pitäisi luopua 10 vuoden kuluessa. V. 2013 öljyn osuus Suomen energiankulutuksesta oli 87,9 TWh ja v. 2014 85,8 TWh eli runsaat 26 % energian kokonaiskulutuksesta. Yhteensä nämä artikkelissa esitetyt tavoitteet merkitsisivät siis luopumista yli 38 %:sta nykyisestä energiankulutuksesta 10 – 15 vuodessa ilman, että on olemassa konkreettiset tuotantojärjestelmät, jotka kykenevät tuon vajeen korvaamaan. Uusien järjestelmien on tietysti kyettävä tuottamaan energiaa markkinaehtoisesti ja vähintään yhtä halvalla kuin fossiilisia polttoaineita käyttävät menetelmät.

Lainsäädännössä opin sen, että ideasta on pitkä matka ympäristöä oikeasti hyödyttävään todellisuuteen. Siksi summittaiset haaveet voivat tulla kalliiksi. Sitra voisi tehdä palveluksen ja keskittyä juuri siihen käytännön puoleen: mitä se korvaava energia oikeasti on?

Pantsar-Kallio kiittelee Saksan Energiewendeä siitä, että se sysäsi aurinkopaneelien hintoja alaspäin ja tulee johtamaan hintojen puolittumiseen joka vuosikymmenellä. Näin toivottavasti käy mutta vaikka aurinkoenergiasta tulisi jossakin vaiheessa oikeasti kilpailukykyistä, meille jää edelleen ratkaistavaksi kysymys säätövoimasta sekä aurinkoenergian toistaiseksi heikosta tehosta eli EROI-luvusta. Tässä havainnollistuu se, mitä kirjoitin blogissa Humanisti ja insinööri: Tuulen ja auringon epäsäännöllisyyden ja alhaisen energiatehokkuuden vuoksi ne eivät pysty edes merkittävästi osallistumaan sen jättiläismäisen urakan toteuttamiseen, joka tarvitaan fossiilisen energian korvaamiseen. Panostukset olisi pikaisesti suunnattava sellaiseen tutkimukseen ja kehitystyöhön, joka tähtää todellisen kestävän energiaratkaisun aikaansaamiseen. Paniikkiin ei ole syytä, mutta aikaa ei enää ole hukattavissa väärillä poluilla harhailemiseen.

Linkitin juttuni suomalaisprofessorien artikkeliin, jossa he tuovat esiin tuuli- ja aurinkoenergiaan liittyvät väistämättömät keskeytymiskustannukset. Jos ne otetaan huomioon, päästöjen vähentyminen on ollut toistaiseksi mitätöntä. Saksan esimerkki puhuu kurjaa kieltään: sen CO2-päästöt ovat vuodesta 2009 lähtien hitaasta talouskasvusta huolimatta kasvaneet. Huonon kilpailukyvyn avuksi on otettu syöttötariffit. Tukipolitiikan seuraukset sähkön loppukäyttäjille ovat olleet suuret. Saksassa kotitalouksien maksaman sähkön kilowattitunnin hinta on noussut vuoden 2000 tasolta 0,14 €/kWh vuoden 2013 lopun tasolle 0,28 €/kWh. Espanjassa tukijärjestelmä on nostanut sähkön kuluttajahintoja vuodesta 2004 (0,09 €/kWh) vuoden 2013 tasolle 0,29 €/kWh. Myöskään pien- ja keskisuuri teollisuus ei ole välttynyt suurilta sähkön hinnankorotuksilta, mikä on heikentänyt sen kansainvälistä hintakilpailukykyä merkittävästi. Raportin mukaan ei myöskään positiivisia työllisyysvaikutuksia havaittu.

En halua olla sammuttamassa energiapoliittisia intohimoja, päinvastoin. Mutta avuksi tarvitaan faktoja, faktoja, faktoja. Sitra oli mukana rahoittamassa tuota ansiokasta artikkelia. Toivottavasti sen työntekijät myös lukevat sen.

Hyväksytkö, että Suomi saa itselleen uuden vuotuisen miljardin lisälaskun kaiken päälle? Jos et, sinun on korkea aika kiinnostua politiikasta. Tämä ei ole vitsi.

Heti vaalien jälkeen yksi politiikan isoimmista ajankohtaiskysymyksistä laukeaa päälle: miten Suomi valmistautuu ilmastosopimusta käsittelevään Pariisin kokoukseen ja sieltä joulukuussa odotettuun Pariisin sopimukseen. Pahimmillaan sieltä voi tulla Suomelle yli miljardin vuotuinen lisälasku.

EU-asioista näissä vaaleissa on keskusteltu harvinaisen vähän; ja etenkin tämän kysymyksen laiminlyönti on valitettavaa. Tämä on asia, joka kansalaisten täytyy tietää, kun he valitsevat itselleen hallitusta ja esimerkiksi uutta ympäristöministeriä.

Sopimusluonnos on keskeneräinen, mutta jotakin jo tiedetään: Aloitetaan niistä faktoista, jotka on jo selvillä.

Pariisin sopimukseen kuuluu päästöjen leikkaamisvelvoite ja sen lisäksi kehittyneiden maiden lupaus rahoittaa kehitysmaita niiden päästövähennystoimissa ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa vuosittain sadalla miljardilla dollarilla vuodesta 2020 alkaen. EU on jo sitoutunut leikkaamaan päästöjään vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. USA tarjosi -25% verrattuna vuoden 2005 tasoon. Kiina lupasi alkaa leikata 2030. Venäjä on lupaillut leikata 70-75% verrattuna vuoteen 1990 ja edellyttänyt että metsien nielut otetaan maksimaalisesti huomioon.

Kuulostaa hienolta mutta käännetään se orwellilaiselta kieleltä selvälle suomelle suhteutettuna vuoden 1990 tasoon:

USA leikkaa n. 13% vuoteen 1990 nähden.
Kiina kasvattaa päästöjään, ja päästöt alkavat taittua väestönkasvun taittumisen myötä 2030.
Venäjä saa käytännössä kasvattaa päästöjään, sillä sen päästöt ovat nyt niin alhaalla vuoteen 1990 verrattuna, että pelivaraa päästöjen kasvattamiseen on noin 40 %.
EU leikkaa vähintään -40 % vuoteen 1990 nähden.
USA:n suhteen on oltava realistinen. Vaikka Barack Obama suostuisikin kättentaputuksin Pariisin sopimukseen, on sataprosenttisen varmaa että Kioton pöytäkirjan kohtalo toistuu senaatissa. USA ei tule hyväksymään mitään sellaista sopimusta, jossa sitoudutaan talouden alasajoon edellä mainituissa olosuhteissa.

Niinpä uhkakuvaksi jää, että EU jälleen kerran päätyy ainoaksi alueeksi, joka sitoutuu alentamaan päästöjään eli ajamaan talouttaan alas ja joka samalla lisäksi sitoutuu maksamaan kehittyville maille, mukaan lukien Kiina, nuo 100 miljardia dollaria vuodessa. Jos tämä potti jaetaan EU-maiden kesken, Suomelle tulee reilusti yli miljardin dollarin vuotuinen osuus.

Vuoteen 2015 mennessä Kiinan, Intian, Venäjän päästöt nousevat ehkä jo lähes 60 %:iin kaikista maailman päästöistä. Nämä maat hyötyvät taloudellisesti Pariisin sopimukset ja ovat niitä EU-rahojen saamaosapuolia.

Suomalaiset, hyväksyttekö te tämän? Jos ette, näyttäkää ihmeessä se vaaleissa.

Taannoin eduskunnan Tutkas-kokouksessa sekä vihreiden Osmo Soininvaara että keskustan Kimmo Tiilikainen olivat sitä mieltä, että EU:n olisi sitouduttava Pariisin sopimukseen vaikka yksin, siinäkin tapauksessa että muut eivät sitoudu leikkauksiin. Minua hirvittää ajatus, että ympäristöministeri tulisi näistä leireistä.

Mitä tämä tarkoittaisi? Juuri sitä samaa, mitä olen ilmastopolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassani kuvannut. Vaikka olemme käyttäneet EU:ssa satoja miljardeja päästöjen vähentämiseen, EU:n ukopuolelta tulevan lisääntyneen tuonnin päästöt merkitsevät sitä, että olemme kasvattaneet kokonaispäästöjä. Olemme vieneet päästöjä muualle, ja tuoneet työttömyyttä tilalle. Ilmakehä ei toisin sanoen ole hyötynyt, mutta eurooppalaiset ovat menettäneet töitä.

Tässä on kyse tulevaisuudesta ja työpaikoista. Eurooppalaisen tuotannon säilyttäminen Euroopassa on ilmastoteko, sillä meillä on puhtain teollisuus. Sen tuhoaminen henkihieveriin muka ilmastopolitiikan nimissä on väärin.

Viime keväänä kuljetin maakuntamatkoilla mukanani vesimelonia ja kivenmurikkaa. Yritin havainnollistaa ilmastopolitiikan asetelmia. Tunnollinen Eurooppa yrittää tiristää vettä kivestä siinä missä muu maailma saa roiskutella sitä vesimelonista. Nyt näyttää että uhkakuvani on todempi kuin koskaan.

Vaalit ovat viikon päästä, ja tuloksetkin alkavat olla selvillä sunnuntaina tähän aikaan. Omalla kohdallani kyseessä on kiinnostava kokeilu: onko mahdollista pärjätä, jos kampanjoi ajatuksilla, ei rahalla? Jos menen läpi, kyseessä lienee yksi vaalien alhaisimmista budjeteista.

En tietenkään voi tuomita ketään, joka haluaa ostaa poliittiselle viestilleen näkyvyyttä. Itsekin vaalirahoituksen ennakkoilmoituksessa tunnustin, että haaveilen vielä yhdestä lehti-ilmoituksesta. Mutta on olemassa jokin kohtuuden raja. Eurovaaleissa se ainakin ylitettiin roimasti. Jos kampanjabudjetit ylittävät Helsingin keskusta-asuntojen hintoja, on vaikea nähdä järjestelmän palvelevan sen enempää kansalaisia kuin demokratiaakaan. Siihen tarvitaan tietoinen vastarintaliike. Tämä on nyt sellainen.

Vastarintaehdokkaaksi lähteminen vaati kuitenkin kanttia. Jouduin aika kauan harkitsemaan kannattaako lähteä. Mietin aikani ajatusta, kuinka noloa olisi, jos häviäisi kahdet vaalit peräkkäin. Ja kesti viikkoja, ennen kuin löysin itsestäni sen ihmisen, joka ei välitä siitä. Oli välttämätöntä vain odottaa, kunnes se löytyi.

Päätin lähteä vasta kun tunsin, etten pelkää häviämistä. Kukaan ei toivo häviävänsä vaaleissa eikä kukaan halua tuottaa pettymystä niille, jotka luottavat ehdokkaaseensa ja tekevät tämän puolesta töitä. Tätä seikkaa lukuun ottamatta vaaleissa häviämisessä ei ole yhtään mitään kiusallista. Häpeä on nimittäin asia, jonka ihminen ottaa kantaakseen ihan itse. Jos itse päätän, ettei syytä häpeään demokratiatalkoissa ole, sitä ei ole.

Mihin sellaista pelottomuutta tarvitaan? Itse ajattelen, että vasta se tekee ehdokkaasta hyvän: riippumattoman, lahjomattoman ja rohkean.

Tasan kahdeksantoista vuotta sitten kirjoitin Vihreään Lankaan kolumnin, jossa tunnustin sekä halveksuvani että kunnioittavani poliitikkoja.Tuolloin olin itse toimittaja, jolla ei ollut käynyt mielessäkään olla jonain päivänä itse poliitikko. Kahta vuotta myöhemmin tilanne oli jo aivan toinen. Mutta allekirjoitan yhä joka sanan koko kolumnista, ja etenkin suosion pettämisestä: ”Kaipaamme kipeästi poliitikkoja, joiden maailma ei kaadu tähän. ”

Kun viimeinen viikko käynnistyy, haluan kiittää kaikkea talkooapua, jota olen saanut osakseni lahjana. Kiitos kaikille, jotka ovat linkittäneet juttujani. Kiitos sille taksiyrittäjälle, joka sanoi että hänen autoissaan olisi tilaa mainoksille. Kiitos sille perunarieskojen valmistajalle, joka lähetti Matkahuollon kautta Pälkäneeltä lastin herkkuja järjestämääni seminaariin. Kiitos sille yrittäjälle, joka antoi lahjaksi nimelläni varustettuja kosteuspyyhkeitä ja laastaripakkauksia, joita tohtori saa jakaa korjausliikkeen kunniaksi. Kiitos avuliaille ihmisille, jotka ovat suunnitelleet esitteitä, jakaneet niitä ja antaneet aikaansa. Kiitos legendaariselle lihamestarille, joka lupasi grilliherkut vaalipäivän aatoksi. Kiitos hyväntahtoisuudesta ja rohkaisusta, joka on ollut valtavaa. Teidän kaikkien takia haluaisin onnistua. Vaikka olen epäkaupallinen ehdokas, en todellakaan ole epäkiitollinen ehdokas.

Vaalien jälkeen lähden heti Kiinaan, sillä olen saanut kutsun vierailevaksi vanhemmaksi tutkijaksi Pekingin suurimpaan yliopistoon ja ajatushautomoon Tsinghua Brookingsiin. Ostin kuitenkin paluulipun valtiopäivien avajaisiin. Luonteeltani olen pessimisti mutta aatteeltani optimisti. Kyllä näinkin voi elää.

Törmäsin pari päivää sitten henkilöön, joka piti halveksuttavana, että kehtaan esitellä eri asioista kantojani juuri vaalien alla – hän katsoi, että yritän mielipiteitteni esittelyllä kerätä ääniä.

Jos ei ole tullut selväksi, juuri tämä on homman nimi.

Etenkin teen näin siksi, etten satsaa näissä vaaleissa kalliiseen mainontaan. Kampanjoin ajatuksilla. Vaalit ovat karanneet liian kalliiksi harvojen huviksi, eikä se edistä aitoa demokratiaa. Demokratiassa puolestaan on keskeistä, että tekee läpinäkyväksi sen, mitä ajaa ja mitä vastustaa, suorasukaisesti ja teeskentelemättä. Loppu on kiinni äänestäjistä.

Monet ovat kysyneet kantojani yrittäjyyteen. Tässä keskeisiä asioita, joita haluaisin edistää. Samalla otan kantaa edellisten hallitusten päätöksiin, ja astun muutamille varpaille. Mutta se pitää uskaltaa, jotta saamme muutoksia aikaan. Nyt ei ole varaa vaieta kohteliaisuussyistä.

Jyrki Kataisen hallitus ei saanut tuloksia aikaan, koska se oli liian laajapohjainen ja koska sitä pidettiin yllä väkisin. Liika optimismi koitui vahingoksi, kun talouden tunnusmerkkeihin ei herätty. Ensimmäinen asia, joka tulevan hallituksen on kiireesti korjattava, koskee työtä ja työllistäjiä. Työllistämisen esteitä on poistettava. Muuten emme nouse ikinä.

Ensinnäkin se tarkoittaa palkkauksen yksinkertaistamista yhteen luukkuun. Nyt työnantaja joutuu maksamaan palkan sivukuluja (työttömyysvakuutusmaksu, tapaturmavakuutusmaksu, eläkevakuutusmaksu, ryhmähenkivakuutusmaksu, ennakonpidätys, sotu-maksu, lomakorvaus, työajanlyhennys) liian monelle taholle, ja lain noudattaminen on tehty kohtuuttoman hankalaksi. Yrittäjä joutuu tekemään hallinnollisia tehtäviä, jotka eivät oikeastaan kuulu hänelle. Työnantajan pitää voida hoitaa homma maksamalla yhteen paikkaan, josta viranomaisen tulee ohjata raha eri tahoille. Digiaikana tämän ei pitäisi olla mikään ongelma.

YT- menettelyn rajaa tulee nostaa kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen, kuten EU-direktiivi ohjeistaa. En tiedä, miksi Suomessa byrokratian pitäisi laueta päälle aikaisemmin kuin muuallakaan. Muutos antaisi yrittäjälle rohkeutta kasvattaa yritystä, kun nyt byrokratian pelossa moni yritys pidetään väkisin alle 20 työntekijän kokoisena. Kun pääluottamusmiestä ja ylimääräistä byrokratiaa ei haluta taloon, yritykselle ei haeta kasvua.

Nollasopimukset tulee sallia, ja niillä pelottelu kannattaa lopettaa yhteisen edun vuoksi. Kyse on joustosta, joka ei ole pois työntekijän oikeuksista. Puhun mieluummin osa-aikatyösopimuksesta, joka on tärkeä mahdollisuus tasata ruuhkahuippuja ja suoda töitä niille, jotka eivät sitä kokoaikaisesti edes tarvitse, kuten opiskelijat ja eläkeläiset. Lainsäädännöllä ei pidä hankaloittaa yritystoimintaa. (Lisäys 7.4.15: tässä asiassa lukijoiden palaute on ollut minulle hyödyllinen. Olen käyttänyt nollasopimustermiä liian ylimalkaisesti, ja luultavasti monet muutkin kokoomuslaiset. En kannata sellaista nollasopimusjärjestelmää, joka tarkoittaa ekstraajan kohdalla sitä, ettei hän nollatunnelle jäädessään ole oikeutettu työttömyyskorvauksiin, koska ei ole muun työnantajan käytettävissä tai jos nollatuntisopimuksesta irtisanoutuminen merkitsisi karenssia työttömyyskorvausten suhteen, vaikkei tehtyjä tunteja olisi lainkaan. Kiitos hyvästä täsmentävästä palautteesta.)

Samasta syystä ns. tuntipankkijärjestelmä kannattaa hyödyntää. Nythän se on jo olemassa, ja on tärkeää, että se säilytetään. Muussa tapauksessa työnantaja ei uskalla palkata riittävästi työvoimaa sesonkitöissä.

Poistaisin pienyrittäjien osingosta menevän 7,5 prosentin ennakkoveron, joka nyt peritään ollenkaan riippumatta onko summa suuri vai pieni. Tämä Jutta Urpilaisen ajama nappikauppa työllistää kymmeniä tuhansia suomalaisia taloushallinnon ammattilaisia, aiheuttaa turhia kustannuksia ja katkeroittaa pienyrittäjän mielen, mutta ei kasvata kansantuotetta. Voitosta on jo maksettu arvonlisävero ja tulovero, joten olisi syytä miettiä, kannattaako tällainen lamauttaminen yhteiskuntaa.

Yhtiön kehittämiseen jätetyistä voitoista ei tule periä veroa. Näin syntyy kannuste investointeihin, etenkin start up -yrityksissä.

Pienyrityksissä työllistämisen mahdollisuus olisi suuri, mutta valtiovallan tulee tulla vastaan. Se tapahtuisi esimerkiksi ottamalla huomioon maksetut palkat pienyrityksen nettovarallisuuden laskennassa. Työllistävän pienyrittäjän palkkiona olisi suurempi pääomatulo-osinko, mikäli hän palkkaa lisää työntekijöitä. Toinen vaihtoehto olisi, että palkkasivukulun saisi vähentää arvonlisäverosta, kun kyseessä on palveluyritys. Jätän kannustimen koon määrittelyn VM:n virkamiehille, mutta tämän tulisi olla poliittinen tahtotila.

Arvonlisäveron rajaa on nostettava palveluissa ylemmäs, ja niiltä jotka tekevät työtään omin käsin, kuten kampaajilta, alv-prosenttia tulee pienentää. Nykyinen taso vääristää hintaa niin paljon, että palvelut haetaan naapurimaista, ja näin veropotti vähenee.

Näistähän yrittäjät unelmoivat, ja en ymmärrä, miksi yrittäjäkokemusta vailla olevien poliitikkojen pitäisi pilata hyvät unet.

Ps. Politiikka voi olla enemmän kuin yksinpuhelua. Listani toimenpiteistä ei ole valmis, ja sinulla voi olla parempia ideoita. Olen kiitollinen, jos kerrot ne minulle.

Ps. Jos kannatat tällaista poliitikkoa, ehkä haluat lukea väitöskirjani suomenkielisen version ja tukea sillä tavoin kampanjaani? Lue lisää http://www.korhola.com/lang/fi/2015/03/tilaa-eija-riitta-korholan-vaitoskirja-ja-tue-kampanjaa/ Olen myös kiitollinen, jos jaat tekstiäni eteenpäin. En kampanjoi rahalla vaan ajatuksilla.

Helsingillä on erikoinen ongelma. Sillä on tuote, joka on alallaan maailman paras, palkittu monilla kansainvälisillä palkinnoilla, pitää sisällään uusinta cleantechiä, suoriutuu silmin nähden hyvin, säästää rahaa ja itse asiassa vielä toimii kaupungille rahasampona. Mutta ongelma on, että se mitä insinöörit ovat saaneet aikaan, ei kelpaa poliitikoille. Tämä saattaa pakottaa miljardiluokan investointiin.

Helsingin pitää uudistaa energiajärjestelmänsä. Ei siksi, etteikö se toimi tai ole korkeatasoinen. Se on vain poliittisesti sopimaton. Olin keskustelemassa lauantaina aiheesta Hesarin Earth Hour –illassa Helsingin energiaratkaisuista, ja oikeastaan omatkin silmäni avautuivat vasta tämän keskustelun myötä. Hanasaaressa oleva musta hiilikasa on johtanut minunkin mielikuviani harhapoluille.

Helsingin poliitikot ovat päättäneet, että 20 prosenttia Helsingin tuottamasta energiasta on oltava uusiutuvaa viiden vuoden päästä. Tämä on täysin kaupungin oma keksintö eikä ole olemassa mitään kansallista tai EU-velvoitetta uusiutuvien tai päästövähennysten osalta, jonka vuoksi erityisesti Helsingin pitäisi jotain tehdä.

Eihän kukaan hiilestä tykkää, mutta silti pistää mietteliääksi, jos joku kallis muutos tehdään symbolisista syistä näinä taloudellisesti todella vaikeina aikoina.

Helenin, entisen Helsingin energian, päästöt ovat päästökaupan piirissä, joten Helsingin energiavalinnat eivät vaikuta Suomen päästökiintiöön (päästökaupan ulkopuolisiin päästöihin) mitenkään, eikä EU:n päästökaupan kiintiö näillä toimilla myöskään muutu: joku toinen voi päästää enemmän, jos kaupunki tekee kustannustehottomia ratkaisuja itse.

Tilanne on sikäli merkillinen, että mitään tarvetta uudelle voimalaitokselle ei ole. Yleensä kaupungit rakentavat uuden yhteistuotantolaitoksen, kun kaukolämmöntarve on kasvanut niin, että vanha laitos ei enää riitä ja öljyn käyttö erillisissä lämpökattiloissa alkaa kasvaa ja tulla kalliiksi. Tai jos laitos vanhenee niin, että se tarvitsisi ison investoinnin. Nyt ei ole kyse siitä.

Tarve on poliittinen ja symbolinen. Sen taustalla on sitkeät mielikuvat siitä, että kivihiilen polttaminen olisi häpeäksi Helsingille. Kuulemma bisnesvieraita ei voi kutsua, kun täällä on hiilikasa.

Mielikuvien ja todellisuuden ero on kuitenkin joskus melkoinen. On ihan reilua todeta, että Helsingin energiajärjestelmä ei ole häpeäpilkku, vaan loistoratkaisu edelleen. Itse asiassa kaikkialta maailmasta pitäisi lennättää väkeä katsomaan, miten Helsinki on lämmityksensä ratkaissut, miten hiiltä poltetaan niin, että ilma on puhdas ja hyötysuhde 90 prosenttia. Mutta tämä loistosuoritus ei kelpaa poliitikoille, joita helsinkiläiset ovat päättäjikseen valinneet. Taannoin kirjoitin blogin humanisteista ja insinööreistä, ja tässä saattaa olla kyse samasta.

Melkein puolet maailman sähköstä tehdään kivihiilellä, ja meillä Suomessa vain kymmenkunta prosenttia. Satamakaupunki Helsinki sattuu olemaan maailman tehokkain hiilen käyttäjä energiantuotannossa. Järjestelmä on palkittu monilla kansainvälisillä palkinnoilla. Lisäksi Helenillä on fantastisia uusia energiaideoita, kuten aurinkolämmön talteenotto rakennuksista ja siitä kaukokylmän tuottaminen kesäaikaan tai lämpimän käyttöveden tuottaminen rakennusten hukkalämmöllä. Ne ovat todellista cleantechiä.

Ratkaisuvaihtoehdot ovat joko kokonaan uusi laitos tai bioenergian käytön merkittävä lisääminen nykyisissä laitoksissa. Molemmissa vaihtoehdoissa investoidaan paljon, jotta voidaan alkaa käyttää nykyistä kalliimpia polttoaineita eli tuottaa kalliimpaa energiaa, jota ei tarvita. On myös selvä, että käytettävä bioenergiamäärä on niin suuri, että iso osa siitä tulee ulkomailta. Pellettejä tuodaan valtameren takaa niitäkin. Näin ollen kauppatase ei välttämättä paranisi yhtään, jos asiaa ajattelee Suomen kannalta.

Uusi laitos on kalliimpi, sen arvioidaan nousevan jopa miljardiin, mutta sikäli fiksumpi, että se olisi ratkaisu pidemmäksi aikaa. Se vapauttaisi Hanasaaren tontin, ja iso rantatontti keskustassa olisikin hienoa saada muuhun käyttöön.

Toinen vaihtoehto eli nykyisten laitosten polttoainemuutokset olisivat joko pellettejä, puusta tehtyä biokaasua, joka syötettäisiin kaupunkiin maakaasuverkkoa pitkin tai biohiiltä. Pellettejä saa markkinoilta ja niitä on koepoltettu kohtuullisin tuloksin. Muut vaihtoehdot ovat pilottivaiheessa tai tutkimusvaiheessa. Toimivuus ja hinta ovat vielä epäselviä.

Nyt kaupunki päätti selvityttää vielä kolmannen vaihtoehdon. Se on hajautettu malli, eli Helsinki alkaisi tuottaa hajautetusti kaukolämpöä maalämmöllä yms. ratkaisuilla ja sähköä aurinkopaneeleilla ja panostaisi energiatehokkuuteen. Eli ei enää isoa voimalaa, vaan niistä luovuttaisiin. Se herättää paljon kysymyksiä vastaisten verkkoinvestointien kohtalosta. Kuka ne silloin maksaa? Voidaanko hajautetulla koskaan päästä siihen tehokkuuteen, jossa nyt ollaan? Vai käykö meille niin kuin Saksassa?

Yksi kuvio on vielä ydinkaukolämpö Loviisasta, jota Fortum on yrittänyt tarjota. Se tekisi Loviisan uudesta laitoksesta kiinnostavamman. Alhaisilla sähkönhinnoilla Loviisaan ei ehkä investoida, mutta jos lämpöä voitaisiin hyödyntää, se voisi olla mielekästä. Helen ei ole tätä halunnut kunnolla edes tutkia, sillä taustalla on poliitikkojen vaatimus uusiutuvasta.

Oma mielipiteeni on, että kaikki meneillään olevat selvitykset olisi rauhassa saatettava loppuun, eikä ole oikein, että poliitikko valitsee ratkaisun ennen kuin faktat ovat pöydällä.

Luonnollisesti jossain vaiheessa hiilestä tulee luopua, mutta nyt en näe mitään erityistä syytä kiirehtiä. Nykyisiin laitoksiin pitää tehdä investointeja jossain vaiheessa joka tapauksessa mm. teollisuuspäästödirektiivin vuoksi. Niiden käyttöikäkin joskus päättyy. Uusinvestoinnit olisi hyvä ajoittaa tähän investointirytmiin. Silloin Vuosaari on se osoite, jonne katsoisin. Se olisi erinomainen paikka bioenergiaan pohjaavalle monipolttolaitokselle.

Mutta juuri nyt Helsinki ei tarvitse lisäenergiaa. Se ei voi vaikuttaa ratkaisuillaan kasvihuonekaasupäästömääriin. Uusiutuvien tavoite ole muu kuin poliittinen oma tavoite. Tämä lähtökohta pitää olla tiedossa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa emme puhu ilmastonmuutoksesta emmekä päästöjen vähentämisestä.

Peruskysymys on, kumpaan haluamme ensisijaisesti satsata, todellisuuteen vai mielikuviin.

Uusiutuva energia on poliitikolle helppo ja mieluinen sana, mutta siitä on vielä pitkä matka ympäristön kannalta hyvään suoritukseen. Vaikka Saksa on poliitikkojen johdolla sijoittanut €500 miljardia uusiutuviin, ei hiilen käyttö sähkön tuotantoon ole vähentynyt lainkaan. I[url= Itse asiassa vuonna 2014 asennetun hiilivoiman kapasiteetti saavutti ennätyksen 77,5 GW.]tse asiassa vuonna 2014 asennetun hiilivoiman kapasiteetti saavutti ennätyksen 77,5 GW.[/url] Koko asennettu sähköntuotannon kapasiteetti oli 177,14 GW, mutta kulutus oli keskimäärin vain noin 80 GW. Luonnollisesti näin on, koska säätövoimaa tarvitaan lähes kulutuksen verran. Tämä on kerrottu jo vuosia sitten, mutta se ei ole mennyt perille ilmapiirissä, jossa uusiutuvien ongelmille ollaan sokeita. Se tarkoittaa, että on jouduttu ylläpitämään kahta järjestelmää, eikä tilanteeseen ole näköpiirissä muutosta. Fossiiliset pystyisivät käymään koko ajan ja tyydyttämään lähes koko kulutuskysynnän, mutta joutuvat tyytymään alhaisempaan käyttöasteeseen, koska uusiutuvat puskevat satunnaisesti verkkoon. Jos edelleen lisätään uusiutuvia, fossiilisten käyttösuhde huononee lisää, jolloin niitäkin pitää tukea, koska niitä on kuitenkin ylläpidettävä säätövoimana.

Tämä oppi kannattaa ottaa huomioon myös Helsingissä ja muualla Suomessa. Suomen ei pidä tehdä Saksan ja Tanskan virhettä. Tuulen ja auringon kohdalla kysymykseksi jää, mistä säätövoima? Millä hiilineutraali sähkö ja kaukolämpö toteutetaan silloin, kun ei paista tai ei tuule? On erittäin tärkeää, että siirrymme Suomessa kohti omavaraisuutta lisäävää bioenergiataloutta. Yhtä tärkeää on sen kestävä toteutus, niin että se on sitä, eikä vain näytä siltä.

Mikä tahansa ratkaisu tehdään, on helsinkiläisille kerrottava läpinäkyvästi, mitä se maksaa ja mitä sillä saa. Nyt vaarana on, että helsinkiläisillä maksatetaan muiden mielikuvaharhoja.

Ikävä olla ilonpilaaja, mutta on pakko korjata eräs markkinoilla liikkuva huuli. Joku saattaa muuten ottaa vitsin todesta.

Energiakolmion uutinen tuulivoiman sähkön hintaa alentavasta vaikutuksesta ylitti kynnyksen, kun siihen tarttui eduskuntavaaliehdokas Satu Hassi. Uutisen mukaan tuulivoima maksaa veronmaksajilta saamansa tuet takaisin alentamalla sähkön hintaa. Energiakolmio tarkasteli alkuvuoden sähkömarkkinoita ja tulkitsee tietoja niin, että tuulisina päivinä tuulivoima alentaa sähkön markkinahintaa suomalaisilta kuluttajilta enemmän kuin sille maksetaan tukea.

Oli ihan kohtuullista, että uutisessa sentään mainittiin Energiakolmion “tulkitsevan” tietoja. Aika paljon tulkintaa tarvitaankin. Kyseessä on hieman orwellilainen silmänkääntötemppu ja se on syytä kääntää ihan rehelliselle kielelle.

Ensiksi: Näitä ”hyvätuulisia päiviä” on vuodessa vain ehkä 5 % ajasta.

Toisekseen: Tässä kuvaillaan tilannetta, jolloin “markkinahäirikkö” tuulivoima tunkee markkinoille, ja tuolloin syntyy ylitarjontaa, mikä alentaa sähkön senhetkistä markkinahintaa pörssissä.

On selvä, että jos lasketaan jotain hetkittäistä sähkönhintaa, voidaan päätyä esitettyyn tulokseen. Näitä laskelmia tuulivoimateollisuus teetti erilaisilla tutkimuslaitoksilla Euroopassa jo 10 vuotta sitten. Kun markkinoille lisätään tukien avulla uutta tuotantoa, se lisää tarjontaa, jolloin sähkön kysyntä- ja tarjontakäyrä kohtaavat alemmalla hintatasolla.

Tällä logiikalla valtion kannattaisi tukea kaikkea tuotantoa: ydinvoimaa, vesivoimaa, tuulivoimaa, biovoimaa jne. Tuettaisiin ja luotaisiin hillitön ylitarjonta markkinoille, jolloin sähkön tukkuhinta laskisi. Jokaista erikseen laskien päädytään täsmälleen samaan lopputulokseen.

Joka näin uskoo, on sitä mieltä, että suunnitelmatalous (valtio valitsee, kuinka paljon mitäkin tuotantomuotoa pitää järjestelmässä olla ja rakentaa siihen sopivat tuet ja hinnoittelut) on tehokkaampi kuin markkinatalous. Missään ei ole tästä kuitenkaan todistusaineistoa.

Todellisuudessa koko sähköjärjestelmä rakentuu kuitenkin koko sähkönkäyttöä varten. Jos jotain tuetaan, jotain muuta jää syntymättä tai joku muu poistuu markkinoilta. Tällaista järjestelmämuutosta ei voi Energiakolmion hetkittäiseen dataan perustuvalla menetelmällä laskea.

Tuulivoima on kokonaiskustannuksiltaan kalliimpaa kuin se tuotanto, jota sillä korvataan. Muuten ei kai tarvittaisi mitään tukia? Jos sähköjärjestelmä on yhteensä kalliimpi, ei lopputuloksena voi olla halvempi sähkö.

Otetaan esimerkki Saksasta. Tuulisena päivänä hiilivoimalaitokset jatkavat tuotantoaan ja myyvät naapurimaihin tappiolla ylituotannon, koska nämä tappiot ovat pienemmät kuin voimalaitoksen uudelleen käynnistämisen kustannukset sen jälkeen, kun markkinahäirikkö on poistunut ja hiilivoimalaitosten olisi jälleen huolehdittava kulutuskysyntää vastaavasta tuotannosta. Nämä syntyvät tappiot luonnollisesti nostavat hiilivoimalaitosten kustannuksia. Ne puolestaan peritään kuluttajilta.

Samalla nopeasti käynnistyvät mutta kallimpaa ja puhtaampaa energiaa tuottavat kaasuvoimalat ovat käyneet kannattamattomiksi, koska niitä ei tarvita enää lainkaan.

Mitään myönteistä vaikutusta tällä tapahtumalla ei ole kuluttajan sähkölaskuihin, jotka esim. Saksassa nousevat tukien vuoksi lähes kaksinkertaiseksi siihen verrattuna, ettei näitä tukia olisi.

Saksassa on tänä vuonna ollut jo 11 sellaista päivää, jolloin sekä tuuli- että aurinkovoiman tuotanto on ollut käytännössä nolla. Englannissa, joka ei käytännössä voi myydä ylituotantoa muualle, maksetaan tuulivoiman tuottajille siitä, että ne estävät myllyjen käynnin, jos tuulivoimaa olisi tarjolla enemmän kuin verkko vetää.

Ilmaisia lounaita ei nyt vain ole olemassa.

Tee ajatusleikki. Jos saisit mennä politiikassa taaksepäin ja perua jonkin päätöksen, minkä valitsisit?

Epäilemättä tulee mieleen monta kurjaa esimerkkiä valtion omaisuuden epäonnisesta haaskaamisesta. Mutta jos pysyttäydyn lainsäädännössä, yksi vahva kandidaatti olisi Vanhasen hallituksen päätös taata syöttötariffien avulla tuulivoimalle korotettu tavoitehinta (105,3 €/MWh). Se käynnisti meille melkoiset turhuuden markkinat.

Vuonna 2007 olin hallitusneuvottelija energia- ja ilmastopaketissa. Silloin Kokoomus vielä onnistui torppaamaan haaveen, jota erityisesti Mauri Pekkarinen vaati. Hän alkoi täristä raivosta, kun saapui paikalle kesken kokouksen, jossa esitimme vaatimattoman vastaehdotuksemme, joka rajasi syöttötariffit koskemaan pieniä biokaasuvoimalaitoksia. Rajauksen tarkoituksena oli torjua energiamarkkinoiden vääristymiä sekä sellupuun ja muun metsäteollisuuden raaka-ainepuun ohjautumista liiaksi polttoon. Muotoilumme kaatoi Pekkarisen haaveilemat tuulituet mutta ymmärsi silti bioenergian ja biokaasutuksen kehittämistarpeet. Argumentoimme, että Maurin malli sotkee energiamarkkinat ja itse asiassa hidastaa uusiutuvan kehittymistä tehokkaaksi. Ei tarvitse hakea kannatusta markkinoilta kun sen saa helpommin yhteiskunnan rintaruokintana.

Me voitimme tuolloin, mutta ikävä kyllä Pekkarinen keplotteli pakkosyöttötariffit myöhemmin läpi ja itse asiassa toimi hallitusohjelmassa sovittuja linjauksia vastaan. Oma arvioni on, että tuolloin Kokoomuksella ei enää ollut hallituksessa osaajia, jotka olisivat ymmärtäneet kyseenalaistaa päätöksen, kun keskeiset salkut olivat Keskustapuolueen hallussa – silloin saatiinkin koko joukko katastrofaalista jälkeä jätevesiasetuksesta (Lehtomäki) IMO:n rikkipäätökseen (Vehviläinen - joskin rehellisyyden nimessä on todettava, etten pidä Vehviläistä vastuullisena kuin muodollisesti. Asiaa ajoi voimakkaasti hallituksen ulkopuolelta europarlamentaarikko Hassi).

Syöttötariffit otettiin käyttöön 2011. Siitä alkoi Euroopan tuottavin bisnes, jonka hyödyn käyvät käärimässä ikävä kyllä hyvin usein muut kuin suomalaiset. Toivoisin, että me osaisimme panna hintalapun sille, mitä on vaa’an toisella puolella. Totisesti toivon, että me ottaisimme tuulivoiman kanssa aikalisän ennen kuin on liian myöhäistä.

Meillä on tunturiluonto, jonka hiljaisuutta ja koskemattomuutta tullaan kaukaa ihmettelemään. Meillä on maailman kaunein saaristo. On vaikea ymmärtää, miksi me sallimme niiden pilaamisen ja vielä maksamme siitä. Veronmaksaja maksaa tuulisähköstä yli kaksi kertaa sähkön markkinahinnan verran.

Minulla ei ole tuulisähköä vastaan mitään, jos siitä ei ole harmia ja jos se maksaa itsensä. Kaatopaikoilla ja teollisuusalueilla se on enemmän kuin tervetullutta toimintaa. Mutta asutusten tuntumaan ja arvokkaisiin luontokohteisiin ne eivät kuulu. Nyt valitettavasti ympäri Suomea tulee ahdistunutta palautetta meluhaitoista ja tuhotuista maisemista. Tuulivoimalapaikkakunnilta kantautuu huolestuttavia uutisia siitä, että ihmiset kärsivät rakennusten läpi tunkeutuvan matalataajuisen melun aiheuttamista unihäiriöistä. Juuri nyt tuulivoimafirmojen lobbausta kuunnellut Ympäristöministeriö on löyhentämässä tuulimelun rajaa entisestään kestämättömälle tasolle. Tähän asti noudatettu 35 dB yöraja vapaa-ajan asunnoille on nostettu 40 desibeliin.

Suomeen nyt rakennettavat tuulivoimalat ovat teollisuusluokan voimaloita, korkeudeltaan yli 200 m ja teholtaan jopa 4,5 – 5 MW. Luku on viisinkertainen verrattuna Tanskan keskiarvoon 0,75 MW:iin.

Monen palaute on, että tuulivoimassa kansaa jaetaan voimakkaasti kahtia. Maanomistajat toki saavat hyödyn vuokraamastaan maasta, mutta moni puolestaan katkeroituu menetetystä rauhasta ja kotinsa ja mökkinsä arvonalennuksesta. Päätökset on tehty luokattoman huonosti kansalaisia kuulematta. Tätä menoa siitä on tulossa Suomen vihatuin energamuoto.

Tuulivoiman tehokkuus on sitten toinen ongelma. Nykyisten tuulivoima- ja aurinkojärjestelmien ns. EROI-luvut (Energy Returned on Investment eli laitoksen elinaikanaan tuottaman energian suhde sen rakentamiseen ja ylläpitämiseen kulutettuun energiaan) ovat huomattavasti alle 7, mitä pidetään minimitasona nykyisen elintason ylläpitämiseksi tarvittavien energialaitosten minimiarvona. Erään laskelman mukaan (Weissbach et al. ) ydinlaitoksen EROI-luku on 75, vesivoimalaitoksen 35 – 49, hiilivoimalaitoksen 30, kaasuvoimalaitoksen 28. Tuulivoiman EROI-luku on [puskuroituna] 3,9, biomassan 3,5 ja aurinkoenergian 1,5 [puskuroituna], joten ne eivät ole riittävän kannattavia energiamuotoja. EROI on siitä kätevä menetelmä, että siinä verrataan ”hankkimiseen” tarvittavan energian määrää tuotetun energian määrään koko elinkaaren aikana. Vertailutasona on kuvassa pidetty arvoa 7. Jos EROI-arvo on 1, niin ”hankintaan” kuluu yhtä paljon kuin energiaa kuin, mitä siitä saadaan, jolloin homma ei tietenkään kannata. Puskuriarvoissa on otettu auringon ja tuulen tapauksissa huomioon pakollinen säätövoiman EROI-arvoa pudottava vaikutus. Ainakaan maalla tuulivoima ei ole koskaan energiataloudellisesti kannattavaa sähkön suurtuotantoon, jos lähtökohtana pidetään eurooppalaista elintasoa.

Ja jos jotkut haluavat elintasoamme energiapolitiikan avulla olennaisesti laskea, olisi kiva jos kertoisitte sen suoraan – ja mieluummin ennen vaaleja.

Ps. Jos kannatat tällaista poliitikkoa, ehkä haluat lukea väitöskirjani suomenkielisen version ja tukea sillä tavoin kampanjaani? Lue lisää http://www.korhola.com/lang/fi/2015/03/tilaa-eija-riitta-korholan-vaitoskirja-ja-tue-kampanjaa/ Olen myös kiitollinen, jos jaat tekstiäni eteenpäin. En kampanjoi rahalla vaan ajatuksilla.

Tämä on minun toivomuslistani Helsingistä. Se lista elää ja hengittää ja ottaa vastaan palautetta. Ota kantaa!

Malmin lentokenttä on säilytettävä. Olen Malmin lentokentän ystävä monesta eri syystä. Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että meillä on kaksi toimintakykyistä lentokenttää pääkaupunkiseudulla. Jos Helsinki haluaa olla kansainvälinen konferenssien ja summitien isäntäkaupunki, se tarvitsee kaupunkikentän aikatauluttamattomalle liikenteelle ja yleisilmailulle. Ilman Malmin kenttää se ei yksinkertaisesti ole kansainvälinen metropoli. Lentokenttä on myös tärkeä viheralue, joka tulee säilyttää luontoarvojensa ja erityisesti linnustonsa vuoksi. Entisenä laskuvarjohyppääjänä nautin yhä siitä, että kaupunkikuvaamme kuuluvat myös pienkoneet ja laskuvarjot taivaalla. Sen läheisyyteen voisi rakentaa pari hotellia mutta isompaan asuntotuotantoon ei ole syytä.

Asuntoja kuitenkin tarvitaan, etenkin kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, mutta paikkoja löytyy muualtakin kuin Malmilta. Sörnäisten Hanasaaren kivihiilikasan tilalle saisi upean asuinalueen. Samoin paikka paikoin hyvinkin autiolle Itäväylän varrelle mahtuu hyvin lisää taloja, kun siellä on toimiva metroliikennekin – ja joillakin kohdin Itäväylän voisi kattaa ja rakentaa päälle puistoja ja pyöräilyteitä.

Ne Hanasaaren hiilet pitäisi saatella Vuosaareen – niin kauan kuin niitä tarvitaan. Vuosaari tarvitsee satama-alueelle monipolttolaitoksensa. Ja metrolinja pitäisi ulottaa satama-alueelle asti; se tukisi merkittävästi alueen pienteollisuutta ja loisi sitä lisää. Miksi teolliset työpaikat pitäisi antaa siirtää keskustasta Vantaalle tai Tuusulaan kun niille voisi tarjota paikkaa Helsingin sisältä Vuosaaresta?

Kruunuvuoren siltahanke tulisi mielestäni laittaa jäihin liian kalliina ja kustannustehottomana. Sen sijaan tarvitaan pikaraitioreitti metron syöttöliikenteelle Santahaminan sillalta Herttoniemeen.

Helsinki on ihana merellinen kaupunki ja kauneimmillaan mereltä käsin. Sen tiedän veneilijänä ja kajakkimelojana. Haluaisin meille sulan veden aikana myös ns. vaporetton, säännöllisen HKL-reittivesibussin elävöittämään liikennettä keskustan ja Helsingin edustan ns. aarresaarten ym. (Vallisaari, Pihlajasaari, Harakka, Kuninkaansaari, Korkeasaari, Mustikkamaa, Lonna, Villinki, Vartiosaari) välillä. Se edistäisi turismia ja rikastuttaisi saarten ravintolaelämää.

Helsinki on ihana viherkaupunki ja ulkoilijan unelma. Sen luontoarvot tulee varjella. Asuntotuotantoa tulee sijoittaa sinne, missä on valmis infra jo rakennettuna.

Polkupyöräilyä on edistettävä. Metrolinjoja myötäilevä katettu pyöräkaista mahdollistaisi pyöräilyn säällä kuin säällä.

Ja lopuksi: kyllä HIFKin on saatava oma hallinsa kisahallin ja stadionin tuntumaan. Liikkumiseen tulee aina kannustaa.

PS. Vetäisen tandemhypyn 11.4. Malmilla yleisötapahtumassa Malmin kentän kunniaksi ja vanhoja hyppymuistoja verestääkseni. Tule mukaan kannattamaan kenttää!

Kokoomuksen odotettu energiapamfletti julkaistiin tänään. En tee tätä ulostuloa mielelläni, mutta en voi olla hiljaa – monien hyvien kokoomuslaisten tähden, joilta on nyt pudonnut leuka alas. Kysyn: eikö meillä vieläkään mene tarpeeksi huonosti, kun veronmaksajien rahoja voi edelleen vetää vessanpöntöstä alas – tai heittää tuuleen?

Kokoomuksen raportissa on paljon hyvää ja se ansaitsee reilun käsittelyn. Palaan siihen myöhemmin. Mutta mennään suomalaiskansallisesti epäkohtien kautta sillä tämä on graavi sellainen. Raportti esittää tuulivoiman osuutta nostettavaksi 10 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä. Kun vertailulukuna on vuoden 2013 tilastotieto, se tarkoittaa tuulivoiman kohdalla 1233,3 prosentin lisäystä 17 vuodessa. Tiedän kyllä, että luku on nykyhallituksen energia- ja ilmastostrategiassa. Sen saattoi arvatakin, koska vihreät ovat olleet siihen vaikuttamassa. Mutta että Kokoomus esittää saman omassa ohjelmassaan, on aivan eri lailla raskauttava seikka.

Tässä on hassutettu humanistipoliitikkoja taas pahemman kerran, jotta Euroopan tuottoisin bisnes voisi jatkua veronmaksajien kustantamana. Kymmenen terawattituntia ei näet mahdu millään niihin laskelmiin, joissa on sitouduttu rakentamaan n. 2,5 gigawatin nimellisteho tuetusti. Nyt suunnitteilla on luulivoimaa.

Raportin laatija Harri Jaskari sanoo, että luku ei ole hänen ohjelmaluonnoksestaan eikä hän sitä allekirjoittanut. En toisin sanoen tiedä kuka sen takana on, mutta minun on pakko sanoa, että nimenomaan kokoomuslaisuuttani olen tällaista tuhlaamista ja ympäristöhaaskausta vastaan.

En vastusta tuulivoimaa silloin, kun se on järkevässä käytössä ja maksaa itsensä – eihän mitään energiamuotoa ole syytä vastustaa, jos se on kannattavaa, tehokasta ja turvallista. Valitettavasti tuulivoima ei meillä aina täytä näitä edellytyksiä. Koko kuvio perustuu siihen, että tuulivoimasta tehdään kannattavaa ylisuurilla syöttötariffeilla. Kaupan päälle saamme vielä melu- ja maisemahaitan, migreenit ja asuntojen arvon alenemisen, eivätkä päästötkään vähene.

Ylipäätään ei ole järkevä asettaa teknologiakohtaisia tavoitteita etenkään sitovasti. Minun mielestäni on varsin rohkeaa esittää joku tuulivoimaluku tavoitteeksi ellei ole valmis kertomaan, että se tarvitsee yhteiskunnan rahaa. Ja on aika rohkeaa tässä taloustilanteessa ajatella, että 300 miljoonaa vuodessa nousevaan tukitasoon vielä lisätään jotain päälle. Silloin esittäjä ilmaisee myös valmiutensa antaa sille tukea.

Kun katsotaan, kuinka paljon tuulivoiman tuotantoa on nyt sitouduttu tukemaan, voi nopeana laskuharjoituksena päätellä, että jokainen ennen vuotta 2021 käynnistyvä tuulimylly saa jokaiselle tuottamalleen megawattitunnille takuuhinnan 83,5 € seuraavaksi 12 vuodeksi. Kun markkinahinta pyörii nyt 30 €/MWh:n tasolla, tuki on siis noin 50 €/MWh. Jos sähkön hinta pysyy nykyisellä matalalla tasolla, Suomen valtio eli veronmaksajat tukevat tuulivoiman tuotantoa (10 TWh) vuonna 2030 vuosittain 10 TWh * 50 €/MWh = 500 milj. eurolla.

Ja suoraan sanoen, tuo 10 terawattitunnin laskelma kääntyy tavoitettaan vastaan. Poliittisestihan on sitouduttu tukemaan tuulivoimaa 2,5 GW nimellistehon määrään saakka. Keskimäärin sellaisesta nimellisestä kapasiteetista saadaan irti noin 20-25 % eli noin 0,5 – 0,6 GW. Koska tuulivoiman säätövoimaksi tarvitsemaa vesivoimaa on Suomessa vain noin 3 GW, tuulivoimaa ei siten ole käytännössä mahdollista lisätä yli 2,5 GW turvautumatta tuontisähköön, mikä lisäisi sen jo nyt huomattavaa osuutta. Jos taas säätövoimana ei käytetä vesivoimaa, mitä me sanomme päästöttömyydestä? Näin ollen maksimiarvo, mitä me tuulivoimasta voisimme saada, on noin 4, korkeintaan 6 terawattituntia. 10 terawattitunnin tavoite tarkoittaisi rakennettua tuulivoimaa noin 5 GW edestä. Miettikää mitä se tarkoittaa tuulimyllyinä.

Kokoomuksen energiapamfletissa on myös paljon hyvää ja se ansaitsee huomion, joten palaan siihen. Tämä oli nopea reaktio asiaan, sillä toivon, ettei tämä ajattelematon linjaus leimaa Kokoomusta enemmän kuin on kohtuus.

Ps. Jos kannatat tällaista poliitikkoa, ehkä haluat lukea väitöskirjani suomenkielisen version ja tukea sillä tavoin kampanjaani? Lue lisää http://www.korhola.com/lang/fi/2015/03/tilaa-eija-riitta-korholan-vaitoskirja-ja-tue-kampanjaa/ Olen myös kiitollinen, jos jaat tekstiäni eteenpäin. En kampanjoi rahalla vaan ajatuksilla.