Joskus kesän alussa selailin Anttilan dvd-alelaareja että mitä ottaisin 3 eurolla. Otinkin useasti monia. Yksi mikä jäi ottamatta vaikka sitä monesti harkitsin oli Kevin Costnerin Open Range. Kansikuva ei ole kovin kiinnostava. Ja vaikka se on länkkäri, ja vaikka yksi lempilänkkäreistäni on Costnerin Tanssii susien kanssa, niin mietitytti onko tuo Open Range kovin hyvä. Costnerin edelliset ovat kuitenkin saaneet melko paljon sadetta niskaan. Water World, Postman. Vaikken ole kumpaakaan edes itse katsonut, mutta yleinen mieliala on saanut minutkin varautuneeksi.
Jonkun muun dvd:n trailer-näytteissä sain kuitenkin esimakua Open Rangesta. Erityisesti yksi kohtaus jäi mieleen ja sai vakuuttumaan että pitää se hommata. Costner sanoo jollekin naiselle kuistilla että "I want you to know that if I don't ever see you again that I meant everything I said to you and I appreciate everything you said to me."
Löysin Anttilasta vielä yhden kipaleen Open Rangea. Katsoin sen muutama viikko siitä. Huomasin jo heti alusta että se on tosi hyvin tehty. Jokainen kohtaus kauniisti kuvattu ja sommiteltu, upeita pilviä taustalla, paljon vihertävää ruohoa. Ampumiskohtaus on Heatin luokkaa eli kestää noin 10 minuuttia ja äijää lentää kymmeniä metrejä kun tulee osumia. Eli melko testosteronipitoista.
Mutta paras kohtaus oli se kuistikohtaus. Charley (Costner) ja Boss (Robert Duvall) ovat vieneet pahisten pahoinpitelemän kuolemankielissä notkuvan kaverinsa hoitoon kylän tohtorille. Charley kiinnittää silmänsä sairaanhoitaja Sueen (Annette Bening) ja näyttää että Suekin katselee Charleytä. Mutta Charley ja Boss olettavat että Sue on naimisissa kylän tohtorin kanssa, koska he asuvat samassa talossa ja heillä on sama sukunimi.
Myöhemmin saluunassa heille selviää että tohtori ja sairaanhoitaja ovatkin veli ja sen sisko.
Charley ja Boss aikovat lähteä tappamaan kylän pahikset. 2 vastaan 23. Tätä ennen he käyvät ostamassa mm kallista sveitsiläistä suklaata ja sikareita. Ja nautiskelevat oikein kunnolla.
He käyvät vielä Suen luona ja ovat sitten kävelemässä pois. Charley on ennen ollut samanlainen palkkatappaja kuin jengi jota vastaan he ovat käymässä viimeiseen taistoon, siksi hän on epävarma olisiko mitään syytä sanoa Suelle mitään, ehkä koskaan.
B: Are you just gonna go off like that without saying nothing?
C: Ain't nothing to say.
B: I seen how you look at that gal and the way she looks at you. It ain't right to walk away without a word.
C: What do you want me to tell her, Boss? We probably ain't gonna make it? Be a big fat comfort.
B: I don't know what you should tell her, Charley. I wish I'd have said more to my wife before she passed. This may be the last time she sees you in this world, Charley. Or you her. So tell her whatever you can. 'Cause she's entitled to more than just your backside walking away.
http://www.youtube.com/watch?v=yWICxK-qi40
Ja tästä kohtauksesta lempikohtani tämä:
Sue: You know, I always hoped somebody gentle and caring might come along. Years pass. A small town and all. And your hopes begin to fade a little every day until you hardly remember what they were. I've seen who you are, Charley. The way you looked after that boy and the respect you give Boss. It might be little bits. But they're enough for a woman who looks.
Katsoin muutama päivä ennen Open Rangea saksalaisen Junalinnut. Siinä mies matkaa Ivaloon juna-aikataulujenmuistamiskisaan. Kohtaa junassa suomalaisen naisen (Outi Mäenpää). Yhdessä he kohtaavat junassa Kari Väänäsen ja Kati Outisen esittämän pariskunnan. Kari Väänänen sanoo jotenkin näin: samaa paskaa se on kaikkialla, pitää vain löytää rakastava ja huolehtiva vaimo.
Useimmilla naisilla on ihan tai tosi jees kasvot, ja vartalo, ja vaatteet, ja liikkeet. Itse yritän katsoa naisia siten että huomaisin jossakin ekstra-tason. Jotakin mitä ei näe muissa naisissa. Sellaisia pieniä asioita. Joista voisi nähdä jonkun olevan hyväsydäminen. Monethan on siten "hyväsydämisiä" että eivät käytä nahkatuotteita tai syö lihaa. Mutta niistä näkee enemmän vain sen että he ovat eläinrakkaita. Mutta niin se vain on että ihmisillä on ajatuksia ja tunteita paljon enemmän. Eläimillä on siliteltävä turkki ja söpöjä ilmeitä ja äänteitä.
Eiköhän kukin toivo että joku näkisi hänen "sisimpään". Se voi kyllä olla tosi vaikeaa. Itse baareissa nostelen olutpulloja lattialta ettei kukaan kompastuisi, en siis tarkoituksella että joku kiinnittäisi siihen huomiota, vaan koska en vain voi olla tekemättäkään niin. Tai kasaan tuoppeja valmiiksi pinoiksi etteivät lentelisi lattialle ja ne olisi helpompi keräillä. Myös jos saan tuopin tyhjäksi kannan sen useimmiten baaritiskille ja tilaan uuden. Sellaisia minimaalisia asioita joihin tuskin kukaan osaisi edes kiinnittää huomiota tai joilla juuri kellekään ei olisi mitään väliä. Kaduilla katson ihmisiä silmiin, kaupankassaa myös ja sanon kiitos jne. Pyrin laittamaan purukumitkin roskikseen. Cityyn yritän laittaa viestejä jotka auttaisivat ihmisiä rakkauden kohtaamisessa, ja antaisivat uusia näkemyksiä näihin asioihin, jee.
Tänään kävin viemässä postilaatikkoon yhden kuoren ja päätin samalla ostaa vierestä jätskitötterön. Samasta kojusta kuin juhannuspäivänä. Kun en muistanut minkä näköinen nainen siinä oikein oli. Ei se kovin tutulta tuntunut mutta kyllä se varmaan sama oli. Otin nytkin kermalikööripallon. Menin sitten syömään siihen lähelle. Ambulanssimiehet korjailivat jotain maahan kaatunutta humalaista, poliisikin oli vierellä. Kun istuin ja katselin sitä, ja kun mustamaija liukui pois, ihmettelin miksei ne toruneet mitään niille putkaan lähteneen äijän kavereille jotka vaan availivat oluttölkkejä siinä. No unohdin sen kuitenkin pian kun lipottelin jätskiäni ja mietin että pitää kyllä tehdä blogimerkintä Open Rangesta.
Mietin sitä että Sue kun kertoo että kyllä nainen joka katsoo huomaa pienet asiat, oliko se vähän kuin Raamatun kaivo-kohtaus.
1. Moos 24:12-22:
Palvelija rukoili: "Herra, minun isäntäni Abrahamin Jumala! Osoita hyvyytesi isännälleni Abrahamille ja anna tapahtua näin: Kun minä seison kaivon luona ja kaupunkilaisten tyttäret tulevat hakemaan vettä, niin minä sanon yhdelle tytöistä: 'Kallistaisitko ruukkua, että saan juoda.' Jos hän silloin sanoo: 'Juo! Minä juotan kamelisikin', niin hän on juuri se, jonka olet tarkoittanut palvelijallesi Iisakille. Siitä minä tiedän, että olet osoittanut hyvyytesi isännälleni." Tuskin hän oli ehtinyt tämän lausua, kun kaivolle tuli Rebekka, Betuelin tytär, ruukku olkapäällään. Betuel oli Abrahamin veljen Nahorin ja tämän vaimon Milkan poika. Tyttö oli hyvin kaunis, neitsyt, johon mies ei ollut koskenut. Hän laskeutui portaita lähteelle, täytti ruukkunsa ja nousi sieltä ylös. Silloin palvelija riensi häntä vastaan ja sanoi: "Anna minun juoda hiukan vettä ruukustasi." Tyttö sanoi: "Juo, herrani", laski ruukun heti kätensä varaan ja antoi hänen juoda. Kun palvelija oli juonut kyllikseen, tyttö sanoi: "Minä haen myös sinun kameleillesi vettä niin paljon kuin ne juovat." Hän tyhjensi nopeasti ruukkunsa juottoaltaaseen, juoksi sitten uudelleen vettä hakemaan ja kantoi sitä miehen kaikille kameleille. Mies tarkkaili häntä mitään puhumatta nähdäkseen, oliko Herra antanut hänen matkansa onnistua. Kun kamelit olivat saaneet juodakseen, mies otti esiin puoli sekeliä painavan kultaisen nenärenkaan, antoi sen tytölle ja pujotti hänen käsiinsä kaksi kultaista rannerengasta, jotka painoivat kymmenen sekeliä.
Mietin samalla etten muista koskaan huomanneeni missään mitään tuollaista kenenkään naisen toimesta. Se nyt ei tarkoita etten ole huomannut, en vaan muistanut. Ja mitkä asiat nykymaailmassa oikein olisivatkaan sellaisia että niistä näkisi että joku on hyväsydäminen tai muuta vastaavaa. Vaikeahko keksiä. Ainahan nyt perseitä ja meikattuja silmiä näkee, mutta milloin ja miten jotain muuta..? Mietin siinä jäätelön viimeisiä tippoja lipotellessani että naiskuvani on about sellainen että voisin kuvitella useimpien naisten vastaavan, jos maailmassa olisi kaivoja ja olisin siellä janoisena, että "painupa kuule vittuun". Tai ehkä joku melko vastahankaisesti antaisi minullekin vähän juomista. Mutta jos minulla olisi kamelit mukana, niin en vaan osaa kuvitella monen niillekin tarjoavan. Mietin tätä, samalla kun kuulin: Eikö Tomi hae ilmaista juomista.
WTF?! Ja edessäni seisoi nainen jonka treffasin kuukausi sitten. Sanoin että siis mitä juomista. Sitten se lähtikin siitä ja kävi yhden naisen luona ja seisoi kohta takaisin edessäni. Käsissään kaksi Nikolai-olut-tölkkiä. Eli alkoholitonta. Kysyin oliko se kauan ollut siinä lähistöllä mutta sanoi ettei ollut. Kysyin miksi sitä olutta jaetaan ja se sanoi että joku mainoskampanja. En ollut huomannut mitään sellaista. Ja ne oli viimeiset tölkit. Jotain siinä juteltiin kunnes se sanoi että lähtee kotiinsa laittelemaan ruokaa.
Olin melko pöllämystynyt ja lähdin vastapäiseen Anttilaan. Laittaessani oluttölkkiä säilytykseen tajusin että se mitä oli tapahtunut oli juuri sitä mitä sillä hetkellä olin ajatellut. Joku nainen tulee tarjoamaan minulle juomista. Olen ollut baareissa noin 100 kertaa eli 500 tuntia eikä kyllä ole kukaan nainen hiiskahtanutkaan mitään mistään että voisi minulle jotain juomaa tuoda.
Dvd:iden selailusta ei tullut mitään kyllä kun ajatukset pyöri siinä naisessa ja että mitä ihmettä se alkoholiton olut tarkoitti.
Mistä sitä koskaan tietää mikä on viimeinen kerta kun jonkun ihmisen näkee? Mutta tiedän ainakin nyt että haluan nähdä sen tölkin tuoneen ihmisen vielä monesti. Vaikka siinä onkin promilleja vain 0,0%.
"Meihin kiintyneen ihmisen tunnistaa seuraavista merkeistä: Hänellä on hymyilevät kasvot ja levollinen katse, hän on kiinnostunut puheestamme, hänellä on lempeä ääni, hän osoittaa suurta myötätuntoa ja haluaa hartaasti tavata meidät."
- Hitopadesha