Kesän pimeys

Kunhan sillä noin ihmisen kokoinen liikkuu menoisasti.
Parhaimmillaan se voisi olla vaaleanpunainen, tuntuu siltä.
Ja siinä voisi olla jotain hyviä tarroja, ei mitään "Isäntä"
siis. En osta keneltäkään joka käyttää niitä punaisia paitoja
joissa on valkoisia palloja. Niitä kamalia muotoiluakatemia-
laisia. (Jotka on nettikuvissa lootusasennossa nurmella jotain
ei-juuri-mitään käsissään ja hajanaisen jengin varjoja
ympärillään ja hartiat lyyhyssä niin kuin rooibos-teen-juojilla
yleensä on ja armeijavärinen [tai musta] olkalaukku menee
kupeesta silleen kuin voisivat olla lähdössä juuri laahustamaan
mukamas jonnekin jossa on kiinnostavampaa. En sellaisilta
osta.)

Yleensä rahalla maksan, on sitä minulla paljolti.
Tai voit tulla luokseni ja katsella mitä otat vaihdossa.
Tai, jos oletkin oikein kaunis ihminen, astelet minua päin
ja sanot että voidaan tehdä yhteinen siitä pyörästä joka
sinulla on.

Ei silloin niin väliä onko se juuri Jopo (mutta toivottavasti
ei mikään pahakaan), tai onko sinulla
____oikeasti pyörää ollenkaan.

Koristellusta lasista äiti huomaisi että joku on ollut täällä kanssani.
Äiti tietää, tai hänen tulisi tietää, että juon Duralex-lasista jos vain mahdollista.
Minun pitää pestä koristeltu lasi.
Huuhtaista ainakin, ei äiti huomaisi eroa.
Toisaalta, voisin lavastaa kaikki Duralex-lasit likaisiksi.
Mutta se olisi epäuskottavaa.
Äiti varmaan tietää että käytän hyvin parikin päivää samaa juomalasia,
enkä halua riskeerata.
Vaikka äidillä astianpesukone onkin.
En halua että äiti luulee että minulla on joku tai että olen onnellinen.
Ja miten sen kertoisi, kyllä, täällä oli nainen mutta se oli ihan vaan joku?
Kahdesta lautasesta äiti päättelisi,
hänen pitäisi voida päätellä,
etten syönyt pizzaa yksin.
Äitin luulisi tietävän että syön useimmiten pizzan ihan vain kädestä.
Jos lautaselta, niin käyttäisin sitä kyllä seuraavanakin päivänä.
Entä uunipelti ja leivinpaperi.
Ne paljastaisivat minut, äitin olettaisi tietävän että lämmitän pizzat suoraan ritilällä.
Minun on tuhottava leivinpaperi.
Ja peltiä en jätä näkyville.
Jos olisin laittanut pullia, ja ne olisi lautasella keskellä keittiön pöytää
ja pelti piilossa, silloinkin äiti tietäisi.
Ja tässä suvussa keitetään aina täydet pannut.
Pakko viedä vajaa suodatinpussi roskiin ettei äiti tajua että joku keitti minulle kahvit
samalla kun surffailin netissä.
Tungen märät porot muiden roskien alle, en usko että äidin tulee tongittua niitä.
Mihinkähän kaukosäädin pitää pistää etten jää kiinni.
Luulisin että minä useimmiten laittaisin sen tähän, tai sitten tuohon.
Kaiken tulee olla niin että äiti vaan ajattelee että olen käynyt täällä niin kuin puhuttiinkin.
Eikä täällä ollut ketään muita, sitä se ei saa tajuta.
Joku jossain voisi kysyä:
mikä siinä olisi niin kauheaa.
Se että äiti tekisi vääriä johtopäätöksiä.
Se että äiti tekisi väärät johtopäätökset.
Ja se vaikuttaisi vaikka mihin.
En halua hänen iltaisin nukkumaan mennessä ajattelevan turhaan että kunpa minulla ja "tytölläni" menisi kaikki hyvin.
Ja ehkä rukoilevankin jotain sellaista mitä ei ole olemassa.
Luulen kyllä hänen joskus rukoilevankin.
Tai, mistä sitä tietää.

Eikö olekin pervoa, tässä yhdistän kaksi intohimoani.

Tänä vuonna olen tehnyt haikuja täten:

Tammikuu - 33
Helmikuu - 31
Maaliskuu - 23
Huhtikuu - 32
Toukokuu - 48
Kesäkuu - 80
Heinäkuu - 35 (+noin 12 vielä samalla tahdilla)

Eli tosta vois päätellä että kesä on tuplannut haikutukset. 20.5-31.5 25 kpl eli yli 2 per päivä, kun 1.5-19.5 23 kpl eli vain vähän yli 1 per päivä.

Mutta jos laittasin vielä tanka-tilaston, niin huomais varmaan että tavuja/säkeitä about samaa tahtia, mutta haikujen osuus vain kasvanut.

Joku lintu kuin
tekstari joka saapuu.
Ei kun harava.

Älä yritä
jos et aio yrittää,
edes yrittää.

Keitän kahvit vain
itselleni, kuin sydän
porojen muoto.

[282]

Tarvitsee ottaa
kuva joten asetan
runot kainaloon.

Puhelinmyyjä
soittaa kun olen runon
kanssa treffeillä.

[279]

Sampopankin x-työntekijä on Uutistoimisto Olakrezin mukaan pieraissut viikonloppuna erään suuren supermarketin hissitiloissa. Ambulanssimiehien mukaan alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Sampopankilla on viime aikoina ollut lukuisia ongelmia tietoliikenneyhteyksiensä kanssa. Nyt soppaan heitettiin siis hissiongelmat.

Uutistoimista Olakrez jää kiivaana odottamaan jatkoa Sampopankin ongelmiin, jotta pääsisi kääntelemään veistä haavassa ja haavaa veitsessä ja sirottelemaan siihen vihreää Tabascoa ja lyömään lyötyä Olan takaa.

Hedelmäliha
lasin pohjalla mieleen
sinut palauttaa.

Suurta luksusta,
ajatukset kehräävät
aivon pankolla.

Lusikan tungit
kahviini yllättäen.
Mietin eroja.

Olet semmoinen
joka saa sanomaan ah.
Tuntuu paljolta.

Leijani onkin
liian monimutkainen.
Päästä naruista.

Voiko välittää
itsestään? Tätä tuumin
matkan luoksesi.

Heittelen noppaa
muurahaisten keskellä.
En tiedä miksi.

Yksi jumalan
huippupiirre: rahalla
ostamattomuus.

Kondomikääreen
repale saattaa näyttää
eteen ja taakse.

Kumarrun hiukan
linja-auton istuimen
nojan alitse,
erotan naisen niskan
ihoa murun verran .

Bussipysäkin
siimeksessä graffiti
kuin haikun alku.

Että olisi
ihminen näyttää kaikki
mihin kyetä.

Varmaan yleistä
kostaa toiselle jotain
mistä ei tiedä.

Rakastan olla
sateisen aamun ainut
vain t-paidassa.

Lokit liukuvat
kuin unohdus kostean
terassin pintaa.

Nyt riittäisi jo
maailma sellaisenaan.
Jotenkin vaan päin.

Torin keskellä
huomioni kiinnittää
vain Geisha-kääre.

Mietin runoutta,
kierrän lammen kuvetta.
Vyö katsoo vettä.

Pieni laituri.
Ei koskaan yhtä pieni
järvi sen alla.

Monesti otan
menestyäkseni, en
voi sille mitään.

Taskulamppujen
keilat heilahtelevat
kun runo päättyy.

Elokuvissa
terapeutiltakin voi
löytyä sydän.

Kuravetesi
ennen, jälkeen; samppanjaa
- saatanan kusta.

Mietin erästä elokuvaa. Jos odottaa 4 tähden elokuvaa, ja se onkin 3 tähden, se tuntuu 2 tähden elokuvalta. Sama on suhteissa, kun kaikki on ohi. Ensin toista on hehkuttanut sydämessään vaikka miten, sitten kun tajuaa millainen se onkin, niin kompensaationa, tiedostamattaan, alkaa esim inhota sitä. Näin homma tasoittuu.

Suihkussa mietin tuota, kuten edellistäkin haikua. Siinä mietin myös elokuvaa. Tavallisia ihmisiä. Mietin myös Good Will Huntingia. Näissä on harvinaisen hyvät terapeutit.

Taskulamppu-haiku kertoo siitä kun mietin bussissa, kun näin 2 tyttöä (tuskin paljoa yli 16 ainakaan) ajelemassa skootterilla. En päässyt 5 tavua pitemmälle. Monesti haiku tulee itsestään 17 tavuun, joskus 2 ekaa riviä itsestään, sitten pitää keksiä vielä 5 tavua jostain. Sitten sovittelet eri sanoja runon loppuun. Ja ne antavat valokeilansa runon alulle, ja runon alku niille sanoille. Pitää katsoa molempiin suuntiin, katsoa käykö se. Valitut sanat vaikuttavat taakse päin. Edellä olevat sanat vaikuttavat jäljessä tuleviin. Mietin myös että runon lukeminen on kuin olisi kellarissa taskulampun kanssa, etsii ulospääsyä, tai etsii mitä siellä kellarissa edes on. Ja samoin runon tekijä etsii runon lukijaa. Toisaalta ajattelin myös että tuo haiku kertoo ihmisen (etenkin runoilijan) kuolemasta. Jälkeen päin hänen elämäänsä tutkitaan ja ronkitaan. Tai nostetaan hetkeksi valokeilaan. Jne jne. Paljon muutakin ajattelin.

Monesti otan -haiku tuli siitä kun sanomalehdessä oli joku jännä lauserakenne tyyliin "Koiranruokaputiikki ei ole ottanut menestyäkseen". Jos sanotaan että "ei menesty" niin ei tiedä tarkoitetaanko nykyhetkeä, nykyhetkeä+tulevaa, nykyhetkeä+edellistä 2 vuotta, vai mitä. Mutta "ei ole ottanut menestyäkseen" eikös tarkoitakin kaikkea alkuhetkestä nykyhetkeen. Istuin bussipysäkillä vartin miettien miten saisin lisämerkityksen tuohon sanontaan. Nythän tuon voi lukea myös niin että "otan alkoholia jotta menestyisin naisten parissa paremmin, en mahda sille mitään että näin vaan pitää tehdä" tms.

Pieni laituri kertoo siitä että haiku on pieni, kuten laituritkin, mutta järvi on iso. Ensin meinasin tehdä jotenkin että "Pieni laituri/ voi olla lähtöpiste/ Antarktikselle". Kuka sitten haluaa lähteä uimaan ja sukeltelemaan ja syventymään ja uppoamaan siihen mitä siinä järvessä on.

Mietin runoutta.. Siinä vesi tarkoittaako sadetta, lammen pintaa, kyyneliä. Siitä haikusta voisin jauhaa vaikka tunnin putkeen mutta en nyt kehtaa.

Geisha-kääre-haiku.. Laskin pyöriä Anttilan seinällä, koska halusin selvittää miten iso osa pyöristä on Jopoja. 89:äs oli. Vaaleanpunainen. Otin kuvan. Sen takapyörän alla oli lottokuponki (siis se mikä täytetään, ei se kuitti). Eikös ne ruudukot ole vaaleanpunaisia..? No torin keskellä satuin sitten huomaamaan Geisha-kääreen. Sekin siis vaaleanpunainen. Paljon siis mukavia sattumia. Toisaalta ei haikussa ole mitään polkupyöristä tai tilastoista tai lotoista. Mutta se oli mukava hetki. Pyörästä on kuva ja suklaakääreestä haiku.

No, tossa jotain tulkintoja ja taustatietoja.

[277]
{123}

Tajusin pari viikkoa sitten että aika moneen Seiskan ja iltalehtien lempinaiseen minulla on joku yhteys.

1. Janina Frostell - treffasin aviomiehensä serkun kerran Cityn kautta.
2. Martina Aitolehti - olin kerran jatkoilla serkkunsa luona.
3. Janita Janatuinen - kaverin serkun vaimo.
4. Johanna Tukiainen - tapasin kerran erästä tanssiryhmänsä entistä jäsentä muutaman kerran valokuvauksen merkeissä.

Jännää se että Janita Janatuinen oli joskus (2002-2003) yhtä kuuma nimi kuin Johanna Tukiainen nyt. Mutta kun Hymyssä ja muualla on ollut kuvia ja juttuja että nyt on hankittu Suomen isoimmat silikonit, ja sitten kun tulee vuoden tauko juttuihin, niin... Ei nykyään ainakaan juuri kukaan nainen tiedä että kuka ihmeen Janita Janatuinen.

Ja mitä kuuluu Sanna Suutarille tai Satu Lapille?

Marika Fingeroosiin minulla ei ole mitään yhteyttä.

Kysymys tämän merkinnän lukijoille: muistatko Johanna Viben?

Aina sama maalaus, aina samalla seinällä,
aina ihan se sama, sillä samalla seinällä,
tai jos värit haalistuukin ja kangas kupristuu,
niin sen verran hitaanlaisesti
ettei sitä voisi mitenkään huomata.
Ja ne samat kehykset.
Televisiossakin aina samat sarjat, samoilta kanavilta,
tismalleen samoina aikoina, ei muutoksia,
ja aina samat elokuvat, tai ehkä joskus eri,
mutta samat juonet, lähes tyystin samat dialogit,
pienoisin näyttelijävariaatioin.
Tapetit samat, verhot samat, ikkunat samat,
huoneet samat katto sama lattia sama,
ovet ja ovenkarmit samanlaisia ja samoja, samoja.
Kappale se sama soimassa joka kerta, aina
samasta radiosta, samalla volyymillä,
samalla lailla seinistä kaikuen hievahduksen,
se yksi ja sama levytys, enintään joskus uusi viiru levyn pinnalla,
tai sitten muuten vaan satunnainen rapsahdus.
Samoja nuotteja samoihin korviin jotka kokisi ne samoin,
nyt kuin silloin.
Aina samat säät, ehkä eri määrät pisaroita tai paistetta välillä,
mutta samoihin kohtiin, samalta kuulostaen kuin muulloinkin.
Aina samat ruoat, hiukan eri järjestyksessä,
lämpöisyydessä minimaalisia vaihteluita,
lautaset samat, lautanen sama.
Se sama vuodenaika, sama planeetta,
sama kohta sitä planeettaa,
sama suunta,
ja sama tai vain huonompi vauhti kulloinkin.
Tai jos ei aivan noin niin
se että siltä
ainakin tuntuisi.

--

Tuo on vähän niinkuin minun versio eräästä lempisitaatistani:

rakkaus kovettuu ennen pitkää
joukoksi tyhjiä sanoja
rakkaus haalenee iltapäivään
tulee täyteen pieniä reikiä
rakkaus kävelee kaupan takaa
täydet muovipussit kourissaan
rakkaus raahaa imuria
yli kuluneitten kynnysten
- CMX: Ei koskaan

Kerrostaloidylli

Pikkulapsen kirkunaa
iltakahdeksalta.
Kuvittelen unenpöpperössä
sen tulevan puskista,
kun se tajuaa kuolevansa.
Rentoudun lisää,
luomieni sisällä
alkaa Hitler pelata
pasianssia huvilan kuistilla.
Kohta unelmointini tantereen läpi vyöryy
erilaisia moottorisahamalleja pilvin pimein.
Alan hiljaa hyväillä itseäni hyväilemistäni.

--

Kusta itseään silmiin ja todeta että sataapa kovaa

Minulla se on.
Totaalinen kyky ruikeksia kuseskella itseään silmään.
Se jos mikä on liiallisen romantikismiikan peruspilareita.
Sitä olen minä tullut harjoittaneeksi
tässä kevään mitassa
mitä mielettömimmässä määräsuhteissa.
Täytäntöönpantavaksi minut on laitettava häpeäpaaluporstuaan
oman sieluni pelitantereilla.
Mitä vittua oikein menin ajattelemaan
kun tulin ajatelleeksi kauniita asioita
si.. ei, enää en mainitse si, ei,
en.