Kalapuikkoja ja huonoa käytöstä

Kalapuikkoteema jatkuu. Tosin tällä kertaa viiksien muodossa. Matkamme on nimittäin saanut uuden käänteen missattuamme iloisesti Mexico Cityn jatkolentomme, joten jouduimme skoraamaan liput Managuasta, Nicaraguasta suoraan Losiin. Mexico City jää nyt siis tällä kertaa väliin, mutta pääsimmepähän tutustumaan kalapuikkoviiksien luvattuun maahan.

Hieman takaumaa vielä Costa Ricaan. Matkustimme Karibian rannikolta pääkaupunkiin San Joseen. Matkustusmuodoksi valitsimme paikallisen seikkailufirman järjestämän koskenlaskun kumiveneillä. Rafting oli hauskaa, mutta venekumppaneiksemme sattui neljä silikonichearleaderia Kaliforniasta, mikä jossain muussa yhteydessä olisi ollut pelkästään hauskaa. Ei kuitenkaan Level 4 –koskia laskettaessa. Summa summarum, rouva pääsi tutustumaan kosken kuohuihin ja kiviin kumiveneen alla botskin kaaduttua ensimmäisessä koskessa. Jo ennen reissuun lähtöä murtuneet varpaat saivat kaverikseen vääntyneen jalan...

San Josessa tapasimme ystävämme H:n, joka on ollut kohta vuoden Costa Ricassa vapaaehtoistyössä opettamassa inkkareille enkkua. Koska oli rouvan syndet, olin buukannut meille paikkakunnan (ja ilmeisesti koko maan) parhaasta ravintolasta pöydän. Tai mistä minä parhaasta tiedän, mutta näin meille väitettiin.

Kyseessä oli siis hotelli Grano de Oron samanniminen rafla, jonka piti tarjoilla ranskalaista keittiötä väliamerikkalaisella vivahteella.

www.hotelgranodeoro.com/

Puitteet ainakin olivat kunnossa, ja ruokalista vaikutti alkuun herkulliselta. H tilasi alkuun ankanmaksapateeta, minä ja rouva molemmat tonnikalatartaria. H veti pidemmän korren, sillä tonnikalasetti oli niin suolaton ja mitäänsanomaton, että rouva jätti kesken melko snadin annoksensa, jonka meikäläinen toki vanhana biojäteastiana putsasin. Pääruan suhteen daamilla kävi parempi töhö; jäniksen ribsit olivat nimittäin melko vahva esitys. Omat scallopini nyt menettelivät, eikä H:n fisukaan mitään sarjaorgasmia tuntunut laukaisevan.

Ikimuistoista illasta ei ehkä tehnyt ruoka, vaan kuitenkin ne fibat, joita tuon tasoisessa ravintolassa on mahdollista nähdä aika harvoin. Lähtiessämme ulos tupakalle pääruokien ja jälkiruokien välissä, kiiruhti edeskäypä perässämme ulko-ovelle asti ja tivasi meiltä luottokorttia pantiksi, ettemme ottaisi juoksuja. Tuijotimme hetken epäuskoisina, kunnes H heitti ukolle Mastercardinsa. Palattuamme pöytään kaveri tuli selittelemään hyvin anteeksipyytäväisenä, että heillä on ongelmia juoksijoiden kanssa. Ikään kuin se olisi millään tavalla meidän ongelmamme. Mihin me sitä paitsi olisimme edes menneet; rouvalla jalka rampana, eikä San Joseessa paljoa öisin pikkupierussa kahden blondin kanssa muutenkaan ilman taksia liikuta.

Sama show jatkui maksettaessa. Loppulasku oli karvan alle kaksi sataa dollaria, jonka maksoin käteisellä pantatakseni höökiä luottokorteissamme (joita tarvitsemme vielä hotelli-, lentolippu- ja autonvarauksiin). Kaveri laski rahat suurieleisesti edessäni ääneen! Tuijotimme silmät ymmyräisinä meininkiä, jollaista en todellakaan olisi odottanut näkeväni...

No, Costa Rica jäi taakse ja saavuimme eilen ip Granadaan. Ruuan suhteen tilanne on melkoisesti parempi, sen verran sivistyneestä kylästä on kyse. Tosin mulla alkaa olla vähäksi aikaa piña colada- sekä papu- ja riisi -kiintiöt täynnä. Huomenna lento Losiin, jossa tarkoitus ainakin syödä vaihteeksi salaattia. Katsotaan mihin päädytään. Kunhan ei Taco Belliin