Vanheneminen kahteen luokkaan

Tämä on nyt sitten miehen näkökulmasta joten turha kitistä "kyllähän miehetkin" kun se lienee itsestään selvää muutenkin.

Silloin pentuna, lue parikymppisenä, olin havaitsevinani tietynlaista elämäntyylillistä kahtia jakautumista ikätoverieni kesken. Oli niitä, jotka "dokasivat" aina kun mahdollista ja niitä jotka eivät oikeastaan käytännössä remunneet jurrissa pitkin kyliä. Nyt vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen, ettei mikään ole muuttunut reippaassa 10 vuodessa. Edelleen on käytännössä sitä porukkaa joka istuu himassa ja sitä joka juoksee jokaisen kännäämisen tekosyyn perässä. Ok, voi olla että ryhmät ovat "jalostuneet", mutta jako tai toiminnan ydinteesi ei ole muuttunut miksikään.

Sitten on niitä väliinputoajia jotka haluavat tehdä kaikkea jonkin sortin balanssi mielessä, tietoisesti tai ilman. Meitä on todella harvassa. En sano, että olemme parempia kuin muut, mutta todella pieni vähemmistö olemme.

Kun esipuheet on käyty, siirrytään asiaan josta koko riipustus kumpusi. Miettikää millaista on olla tällaisessa asiassa mies, väliinputoaja ja haluta pariutua. Tunnen enemmän tai vähemmän hyvin pitkälle toista sataa ihmistä ja tasan 2 näistä muodostavat pariskunnan jotka osaavat elää muuallakin kuin 4 seinän sisällä tai kännissä. 2/~150 ihmisestä...ei juuri anna toivoa. :D

Tokihan moni sanoo, että vastakohdat täydentävät toisiaan ja että kun oikeasti rakastuu tuollaisella ei ole väliä. Vitut. Viimeksi tänään minulle sanottiin etten sitten välitä onko naisella lapsia jo valmiiksi vai ei kun rakastun. Joo, voi olla, mutta fakta on se, etten näe mitään syytä lähteä antamaan rakastumisen kehittymiselle mahdollisuuksia tilanteessa johon en halua osallistua. Käytännössä väite siis oli epätosi. Sama pätee tähän elämäntyyliasiaan. Minulta paukkuu pää jos jumin kotona kaikki päivät enkä jaksa katsella joka viikonloppuista sekoiluakaan. Kummassakaan tilanteessa en koe vaivan arvoiseksi antaa suhteen kehittymiselle mahdollisuuksia koska alkuhuuman jälkeen se kaatuu joko siihen, että toiselta paukkuu pää kun teen omia juttujani sen sijaan että katsoisin salkkareita tai suunnittelisin millä vedän pääni sekaisin seuraavan mahdollisuuden tullessa kohdalle, TAI, minulta paukkuu pää yhteisen tekemisen ollessa rajoittunutta sellaisella tasolla että se muodostuu ongelmaksi.

Joku voisi luulla, että tämä on ongelma. Ei se ole. Elämä ei ole koskaan ollut näin hienoa aiemmin. Voin mennä kotiin ja esimerkiksi maata päivän äxänä matolla jos huvittaa eikä kukaan edes kyseenalaista sitä. Parhautta!

Sinkkuus. <3