Kesän pimeys

Hiljaa kolisee
musta pallo ränniä
kohti tyhjyyttä.

[302]

Poimin ne tähän niin ei tarvitse niitä selailla sieltä prosenttikaavafetissieni seasta.

Aah ooh uuh & aah iih.
Aah; ooh: iih - sinä - huh, ooh.
Mmm. Nnn. Ngh. Ooo. Ahh!

Koukkuselkämies
ryösti kampaamon, ostaa
banaanitertun.

Pyörii ympyrää
ruosteinen hinausauto
yksin pihalla.

Hiihtohissi vie
filmin sankarin pakoon
lopputekstejä.

Kyllä, katselin
pääsiäisenä filmin
nimeltä Stroszek.

Oi miksi pitää
sinun sellainen olla -
vain ajatus ja
lentää kymmenin voltein
Oltermanni lattiaan.

Kun taivaankannen
vieritin ylleni se
hyvää lupasi.

Nainen kuin haiku.
Lumihiutaleen puhdas.
Kuun täydellinen.

Latkin kahvia.
Katson hänen kuvaansa.
Latkin kahvia.
Katson hänen kuvaansa.
Katson hänen kuvaansa.

tyhjän panttina
telakalla aurinko
sydän sielussa

se mitä olet
kaikki joka sinulla
mikä on sinä
se mitä on sinussa
ja mikä sinulla on

Olohuoneilla
on laavalamppunsa, ja
akvaarionsa,
kylähullut ja juopot
kaupunkien kaduilla.

Orava rynnii
sankarihautausmaalla
täynnä syksyä.

Maksamakkara
yllättävän kauas vieri
leipäni päältä.
Poimin, mietin onkohan
kantapääsi kokoinen.

sarastaa aamu
sinua ajatellen
yskäisen kovaa
pyrähtävät yöpöydän
hopeiset suklaakääreet

Purskahdin itkuun
pakastebroilerien
juurella kerran
keskellä marraskuuta
koko maailman vuoksi.

Pakit huoralta.
Korva irti ja kuoreen.
Absinttipullo
naamaan, haulikko mahaan
ja perunapellolle.

Nainen kuin Twin Peaks.
Musiikkisi, metsäsi,
tahdon astua
sisälle ja haukata
kirsikkapiirakkaasi.

Ovikello soi,
hattu kädessään rakkaus
jää odottamaan.

Punainen hattu
kädessään odottaen
avaajaa, rakkaus.

Hattu. Hän. Ovi.
Hiljaisuutta. Käytävä.
Odotus. Portaat. Hän.

Hän oli pieni
avohoitopotilas;
SUURI uutinen.

Empatiani
on hyvin valikoivaa.
Kuin pehmolelut.

jokainen halaus
ainakin kolmentoista
haikun arvoinen

En tiedä kuinka,
vain jokin sisälläni
ymmärtää, ääni
katseessasi enemmän
syvä kuin kaikki ruusut.

Huoneen nurkassa
ylösalaisin kello.
Patterit loppu.

Sydän iltaisin
unelmoi, katsoo läpi
sälekaihdinten
hiljaista pihaa jota
kevät tekee omakseen.

Haluan tehdä
sinulle mitä minä
tekee sinulle.

Nälkä brutaalin
lempeisiin silmäripsiin
joilta turpaan sain.

mietin sängyssä
parisuhteen basehyppy
mahassa tuntuu

haikun metsässä
sydämesi perhonen
lävitse lennä

Vanhassa Alkon
kiinteistössä remontti.
Tyhjää hämärää.
Irtokarkkilaatikko
ruuveineen ikkunassa.

kevät tykittää
auringolla ohimoon
kukat puhkeaa

talvelle turpaan
katukiveystä vasten
kevään maiharit

pyriskelyt vain
sulaa toivottomuutta
talvi lahdataan

kevään judoka
talven painaa tatamiin
kosteaan siltaan

usein kylmyys niin
inhimillistä joskus
jäytää sisintä

pyöritit minut
kuin Rubikin kuution
kaaoksesta pois

veneperunat
haarukan airoilla uin
suuni putoukseen

saunan taakse vei
kevät rakkaan talvensa
alkoi imeä

Sadetta ei saa
kurkkupurkki kumollaan
rinteen juuressa.
Ruosteella koristeltu.
Kuka sen siihen potki.

pollaa levittää
harva asia kovemmin
kuin yksinäisyys

suoraan sanoen
maailma ansaitsisi
että rakastun

Rahat unohtui
lähtiessäni kauppaan.
Jatkoin matkaani.
Eräällä suojatiellä
kymppi, toisella toinen.

Otsaan lauluaa
okran lintubaletti,
kevään maanantai.

samosi halki
yksinäisyyden navan
nyt matkaopas

joka hetkessä
kohtalon perhosparven
potentiaali

kevään toimesta
mouruavat sydämet
kuin pajunkissat

hiljaisuudessa
universumi laulaa
meitä riimeiksi

katson, kuuntelen
kevään itsevarmuutta
hiljaa vapisen

rakkaus tiputtaa
polvilleen olkapäähän
laskee kätensä

haikun tötterön
ajatuksilla täytän
katseella nuolen

Kentän laidalla
parvessa kiertelevät,
kikattelevat
rennon aurinkoisille
petankkivippauksilleen.

Kello kumahtaa.
Jotkut pääsee naimisiin,
tai joku hiekkaan.
Sählymaila sylissä
katson pensaan rapinaa.

Billie Holiday
laulaa minulle sänkyyn,
selailen Alkon
hinnastoa kantapäät
tapeteilla roikkuen.

Vatsalla meri.
Aurinko olkapäillä.
Ohimoissa kuu.
Sateenkaari poskilla.
Ruohon pauhu varpaissa.

Eikö se riitä
että itkee tuulessa,
hymyilee uneen?
Nuolee betoniseinää,
telepatiaa puskee.

Vaatteet vähenee.
Kuohuviinit suihkuaa.
Terassit täyttyy.
Ruumiit kihoaa pintaan.
Kevät meille hymyilee.

[301]

Saikin nipin naukin jo yli kolmensadan täällä olevien haikujeni määrän. Empä muistanukaan että tein tankoja noinkin paljon tuolloin, riveissä mitattuna 90% haikujen määrästä. Sittemmin jääneet johonkin.

Noissa on eräitä jotka olisi herkullista selostaa. Vähän tähän tyyliin (30.3 keskusteluihin pantunani).

In A Station Of The Metro

The apparition of these faces in the crowd;
Petals on a wet, black bough.
- Ezra Pound

apparition = an act of appearing or becoming visible unexpectedly / something existing in perception only / a ghostlike figure
petal = terälehti
bough = oksa

Miksi ihmiset ovat siellä? Mennäkseen paikasta a paikkaan b. Terälehtiä on ripoteltu oksaan, yksikään ei juuri eroa toisistaan, ja ne ovat kiinni vain oksassa, eivät toisissa, ja kun oksa vähitellen ja väistämättä kuivuu, terälehdet leviävät kukin ties minne tuulen mukana, ja eivät ehkä enää koskaan ole noin lähellä toisiaan. Kuka tietää ovatko ne joskus olleet jonkun saman kukan terälehtiä, jolloin ne on saaneet vettä ja ravinteita samoista juurista. Todennäköisesti. Mutta nyt ne on kiinni jossain pimeässä, kovassa, vaikka itse ovat hentoja, värikkäitä. Metro joka sykkii näitä ohimeneviä kasvoja, on enemmän elossa kuin kasvot ikkunoissa ja tuoleilla ja käytävillä, jotka typistyvät vain metron puna- ja valkosoluiksi. Keksintö jonka ihminen teki helpottaakseen elämäänsä, vain eristää ihmisiä toisistaan, ja tekee heidän elämänsä tyhjemmäksi, vaikkakin yksinkertaisemmaksi ja nopeammaksi, tehokkaammaksi (rahassa mitattuna, ei ns onnessa), ja juurikin siksi niin autioksi, kuin olisi vain robottimarsu suuressa kaoottisessa oravanpyörässä. Jos nämä ihmiset olisivat kulkemassa peltojen välissä heinänkorsi suussaan paikasta a paikkaan b, todennäköisesti he välillä pysähtyisivät juttelemaan säästä, tai kukista, tai ihastelemaan yhdessä perhosia. Metro kaiken kaikkiaan oli kuitenkin koiranpalvelus, haudattu ihminen koiran vaatteissa, joka vei ihmisen pois valosta, syvälle maan alle, keskelle mustaa kohtua joka muuttaa sikiöksi joka ei osaa yhtään sanaa, joka melkein kuristaa napanuorallaan ja imaisee nesteet itseensä. Ei joskus tuhat tai kaksi tuhatta vuotta sitten ihmiset vältelleet toistensa kasvoja, tai jättäneet sanomatta vaikka mitä jos sattuivat jonkun ihmisen kanssa samalle bussipysäkille...

22.4 katselin Collateralin Neloselta (opettelenpa tässä samalla kuvia liittelemään tänne):

Max: First time in L.A.?
Vincent: No. Tell you the truth, whenever I'm here I can't wait to leave. It's too sprawled out, disconnected. You know? That's me. You like it?
Max: It's my home.
Vincent: 17 million people. This is got to be the fifth biggest economy in the world and nobody knows each other. I read about this guy who gets on the MTA here, dies.
Max: Oh.
Vincent: Six hours he's riding the subway before anybody notices his corpse doing laps around L.A., people on and off sitting next to him. Nobody notices.

Sattumalta kun katselin tuota, kun olivat loppukohtauksessa jossa hyvis kyttää poistuisiko metrosta vai ei, kun pahis ajaa takaa, niin olivat siis siinä oven kohdalla, ja yllä metrokartta, ja huomasin samalla saaneeni deittivastauksen naiselta, joka kuvassaan on metrokartan kohdalla. [keksi tähän aasinsilta]

Tätä raapustaessani monitoriin juustoraastimella, Voicella oli jotenkin hatarasti tähän liittyvä musavideo. Linkitän enkä siteeraa koska löytyi sosiaalipornoa kansalle:
http://www.songmeanings.net/lyric.php?lid=3996

EDIT: no huomasin ton "Lisää kuvia tähän merkintään" kohdan, josta huomasin että voikin liittää vain galleriassaan olevia kuvia.

160 x 200 cm sänky jossain Suomessa (18.7)

Eka kertaa nukkua tämä sänky
keskellä helmikuuta
kylmän betonin juurella
epävarman peiton alla,
silloin tiesin miltä tuntuu
3,2 neliömetriä ilman sinua,
kaikenkattava pimeys.

Ja haikuja parit:

tämä ikävä
pilaantuneet kasvikset
jääkaapissani

silmäripsesi
nipisti minun niskaa
kuin ruusunpiikit

[263]

Unessa kahmoin
hedelmäosastolla
rintamustasi.

Minä likimain
synonyyminpuolikas
sanalle "me" jo.

Tekstaan hänelle
unet ja ryhdyn sitten
pornon katseluun.

Eilinen päivä
viimeinen jonka vietin
ennen sinua.

Kaatosateessa
ensimmäiset mansikat.
Sitten halaukset.

kuin nämä päivät
mansikat lätäkössä
aurinko paistaa

Vertailen kynttä,
mansikanpunaa, sinun
silmien sineen.

Pisara kesää,
männyn säännöstelemää,
taas ranteeseeni.

Ruohonleikkurin
äänet - tai ääni - meidän
huulet sen tahtiin.

Kaikki huo'ahtaa
portaiden yllä, harvat
meitä tajuaa.

Pilvien käsi
hyvä tausta sinulle.
Mutta en nouse.

Tilanteiden ja
aistien myriadit
kokonaisuudet.

Tehneet asfaltin
pihaan kun palaan sinuun
tutustumasta.

Kun mietin sanaa
päästäni muurahainen
haikuun tipahtaa.

Turhaan, toivotta,
muurahainen kipittää
kaukosäädintä.

Muurahaismönjä
yöpöydällä. Jätänkö
talveksi saakka.

Leppäkertun näin
hiuksillasi ja kuulin
suussasi kesän.

Aamu sarastaa.
Klikkailen kuviasi,
rakkauslaulu soi.

Käyn ensi kertaa
lähikaupassa, mietin
sinut viereeni.

Selvästi lähin.
Mutta syrjässä. Siksi
muualla käynyt.

Lähtee mummolaan
viikonlopuksi, minä
ravaan baareja.

Roikumme täällä
kuin kengännauhat, vähän
toisiin hipaisten.

Aamukuudelta
roska-auton jyhkeä
majesteettisuus.

Helmien putous.
Neitseelliset kämmenet.
Kaakelimeri.

Talloi sydämen
hiljaisuuden Godzilla
kuin hennon Bambin.

unen portaisto
leijailee ristiin rastiin
hattarainen pää

herään krapulaan
hiekkalaatikko täynnä
leikkiääniä

[261]

Naiset heittävät
kiekkoa, mietin onko
minulla nälkä.

Kolea puisto.
Minne jäit. Seurana vain
puhelinmyyjä.

Tipahtaa mattoon
omenatortun rippeet.
Tällainen päivä.

Valheissakaan ei
kehumista - niin kuinkas
totuuden laita.

Teurastaisipa
joku nyt kiusallisen
hiljaisuutemme.

[234]

Syön Panttereita
turkoosilla penkillä.
Poliisit katsoo.

Luonto minussa
heristelee mahtiaan,
kiitos sinulle.

Tykkään sinusta
raa'asti, kuin kesän yö
pihakiikusta.

Sylkäisen purkan
ties minkä kukan sekaan,
opas selostaa.

harmauden rajuus
valtaa jokaisen varpaan
upottaa mielen

Äidin setelit
muutin vartissa kassiin
viinaa&filmiä.

[229]

Naapurin mummot
käytävässä juttelee.
Käännän kylkeä.

Mielesi pelto
täynnä muodostelmia.
Niihin paneudun.

http://www.ufomystic.com/wp-content/uploads/crop_circles1.jpg

Pupilleissasi
sata sävyä aitoutta,
sen uskon jo nyt.

Peilin murunen
kiiluu maton nukassa
- mistä ihmeestä?

Puolen kyynelen
mittainen peilin siru,
näkyy vain mustaa.

Vain varpaistasi
ensimmäiset mansikat
minulle kelpaa.

[223]

Koko päivän ollut ihan paska tunnelma. En ole jaksanut paljon mitään tehdä. Riisiä keitin mutta sekin maistui kauhealta ja juuttui vähän pohjaan. Chilikastike ei tuntunut enää olevan voimissaan mutta söin kun kerta olin lautaselle pistänyt.

Syynä tietenkin vittuuntuneisuus itseen kun on niin ääliön hölmö. Illalla sänkyyn mentyäni tuli mieleen haiku, mutta ajattelin että kun mietin sen kolme kertaa läpi niin tietenkin se aamulla palautuu mieleen. Ekan rivin viimeisen sanan vielä ajattelin muutaman kerran läpi, ollen varma että sitten kun sen aamulla muistan (automaattisesti, tietenkin, kuin vettä vaan) niin muistan loputkin kyllä.

Ei sitä helpolla opi. Ei ollut hajua paljon mistään herätestä. Varpaista kyllä, mutta ei siitä tärkeimmästä.

Niin, mikäpä sitä pahemmalta tuntuisikaan kuin että itse on syynä pahaan oloonsa. Siksiköhän tunnehömppäfiaskotkin tuntuu niin pahalta kun itsehän se on sotkeutunut keneen ja mihin sitten onkaan sotkeutunut, itse tehnyt valinnat ja päättänyt luottaa jne.

Vain seuraavat asiat pystyin muistamaan: ekalla rivillä sana jossa r (eniten mietin että se olisi rutto/rotta, tai joku muu isoja negatiivisia tunteita herättävä, tai sitten sana jossa on sekä r ja k, ja iirikset pyöri mielessä, mutta olen kyllä tehnyt niistä sen verran monenlaisia että pidin epätodennäköisenä), tokalla ekassa sanassa -pa/-pä, vähän ympätyn oloisesti koska muuten olisi vain 6 tavua ja tuo luontevin tapa saada seitsemän. Lisäksi jotenkin sellainen katkeran oloisen sävyisen tapaisen kaltaisen tyylisen lainen haiku, etenkin loppua kohti, jossa vähän kuin punch line. Ja että sopisi moneen tilanteeseen, esim Cityn keskustelupalstan "allekirjoitukseksi".

Viisi tuntia sitten kun tulin koneelle valui mieleen siru. En tiedä mistä. Ehkä siitä että olen miettinyt runon tekemistä peilistä. Ja miettinyt mitä synonyymejä on sirpale-sanalle. Säpäle, säle, pirstale. Ja koska yhdellä on Mesessä lukenut vajaan viikon että "sirukortti kadoksissa".

Äsken huomasin matolla peilin sirun, kyyneltä pienemmän. Ei mitään hajua siitä miten se siihen on päätynyt. Ja milloin. Ja mistä. Ehkä osa jotain maalaustani. Tai oikeastan ekaani, joka on zoomaus Van Goghin silmään. Peilin sirpaleita sitten liimasin "pilkkeeksi" pupillin tienoolle.

Tajusin kyllä että miksi huomasin tuon sirun juuri nyt, vasta, koska se on pakosta ollut siinä noin 4 kuukautta. Syynä tietenkin se että minulla on vain tv auki, ei siis valoja päällä, koska eilen illalla pamahti loppuun. Niin sen takia nyt erottui matosta tuo peilin sirpaleliini, maton hämäryyteen masentuneena tuijottaessani, kaiken kurjuutta. Sattumoisin juuri minuutti aiemmin mietin että mitä eniten toivoisin, olisi että saisin vaan sen haikun perkele takaisin päähän. Että se olisi tällä hetkellä avain kaikkeen. Vitut muusta, ja silleen.

Tuo siru sai miettimään että sillä yöllisellä haikulla jonka kadotin oli ehkä jotain tekemistä sen kanssa että kahden ihmisen välillä heijastuu jotain josta sitten ei saa irti mitään. Ja sitten välähtikin mieleen että kolari oli se ekan rivin r-sana. Ja sitten tulvikin se koko haiku mieleen ja paperiin, ei kyllä mitenkään paniikissa että nyt kyllä pakko äkkiä suoltaa tämä ettei karkaa.

Kolaristamme
eipä mitään tullutkaan,
olitkin neppis.

Tuon olin keksinyt siitä kun ajattelin 3 sekuntia tätä runoa (alimmaisena):
http://www.city.fi/yhteisot/blogi/olakrez/35046

Ja ehkä rutto pyöri mielessä koska kolari <-> kolera...

Nyt voikin keittää kahvit ja säätää noita peilin siruleesta tehtyjä haikuja, ja tehdä niitä lisää, ja myös vaikka kahvista, televisiosta, hämärästä huoneesta, kesäyöstä, tunteistakin, sekä ajatuksista, ynnä vaikka mistä kaikenlaisesta sun muusta.

Olen taas nähnyt
rakkauden usvan joka
aamun balsamoi.

Minä likimain
synonyyminpuolikas
sanalle me jo.

Jokainen varvas
avantgarden alttari
minun angstille.

Sinun vihannat
katseesi iiriksineen
tajuntaan käyvät.

Jotta olisin,
eli siis ollakseni,
että olisin.

Pakota minut
paperiin, rusenna kuin
tiskirättiä.

Aurinkoryijy
helottaa niin orpona
sinua vailla.

Anna vain eväät
niin välitän sinusta
kuin minä vain voin.

Lamppu räjähtää;
balladi kertoo siitä
kun rakkaus kuoli.

Kohti sinua
huuleni rynnivät kuin
hullut sillalta.

[ja tietenkin heti samalla sekunnilla kun ton just olin saanut pisteytettyä ilmestyi telkkariin James Bluntin You're Beautiful -video, jossa se siis riisuu vaatteensa ja hyppää jäälautalta hyiseen mereen, uuh aah]

[217]

Alakerrassa
eksyneet kahvinporot
hissin edessä.

On juhannus ja
terälehti leijahtaa
olutkorkille.

Arvostan häntä,
vesisukset, delfiini
pohkeen kupeessa.

Hehkeä nainen,
pinkit pelastusliivit,
odottaa lasta.

Katselen kukkiin.
Metalli jylyilehtii.
Odotan lihaa.

Kyynärpäältäni
yllätän hämähäkin,
puhallan vittuun.

Haarukan terät
katkeilevat kilpaa kuin
kevään jääpuikot.

Aivastan kukkiin.
Onko se silloin sitä
että varisee.

Itikka törmää
kahvinkeittimen kylkeen.
Ei hievahdakaan.

Samanlainen kuin
katua hakkaava sää,
ei mene läpi.

Maataan patjoilla,
naisista uniskellaan.
Ei nousta vielä.

Puuro putputtaa.
Kahvi porisee, tuoksuu.
On uusi päivä.

Koivuinen suhu.
Helkkävä tuulikello.
Mikro humisee.

Luomissa leijuu,
laama, puukot, karmiini,
ultramariini.

Tupsujen varjot
räsymaton raidoilla
varpaisiin hiplaa.

Möreät äänet,
yllä aurinko joka
kaiken lämmittää.

[207 haikua]