Caelestis

*kerraaaasshh-rämälämä-dingdong-kolinakalina-pam-jyräys*

Ensin kuului ääniä kuin esterin takapuolesta (eli satoi vettä aikas lot), sitten tuli tuollainen "vieno" jyräys. Ukkonenhan se siinä, pitkästä aikaa!

Salamoiden valossa oli helppo tallustaa vessaan ja takaisin. En edes astunut kissanpennun päälle. Tosin kyllä nappasin tietokoneet ja netin irti seinästä, sekä siirsin omaa lattialla olevaa patjaani hieman kauemmaksi pistorasiasta...

Olisi ollut komeaa katsella, elleivät matalalla roikkuneet pilvet olisi peittäneet itse salamoita näkymästä. Vain valonleimaukset näkyivät.

Ei Tampesterissa muistaakseni koskaan ole tällä tavalla jyrissyt. Tämä oli ihan kivaa, kuitenkin! Muistelin lapsuuttakin. Salo on siitä "hauska" kattilalaakso, että kun sinne ukkospilvet eksyvät, ne eivät aivan heti siitä pois pääsekään.

Kissanpentu (josta yritän produseerata sitä valokuvaa) seurasi perässä, kun kävin vessassa (etten vain katoaisi, kait). Ennen ukkosta kissa oli teurastanut varpaitani, kyynärpäitäni, sormiani ja ties mitä kehoni osia hampaittensa terottamiseen. Puraisipa kerran jopa partaisesta leuastanikin (mikä taisi olla vahinko, sillä kasvoihin kissa ei ole ikinä koskenut hampailla tai kynsillä). Hauska veitikka kuitenkin.

————————————————————————

Tänään olemme olleet talonvahteina mutsin kanssa, muksut ovat kotosalla, sillä perhepäivähoitaja on vatsataudissa. Nuorempi muksukin on liki parantunut vesirokostaan.

Nyt alamme nakuttamaan shakkia tuon 5-vuotiaan kanssa. Harvinaisen pitkämielinen pelaaja, muuten! Ei vielä toki muista sääntöjä, mutta on kuitenkin hämmästyttävän kärsivällinen, kun selitän uudestaan ja uudestaan, miten mitäkin nappulaa siirretään. Tästä Deep Bluen päihittäjä?-)

————————————————————————

Rauhoittavaa tämä tällainen. Ei stressiä, kiirettä, murhetta. Tai no, onhan sitä ressiä edelleenkin kaikista hoidettavista asioista, sekä myös ihmistä ikävä. Vaan ei auta itku markkinoilla, ei poru Perussa (har har, mikä sanansäilän viäntelijä).

-c-

Muksut! Äiti! Mummi! Läjä sukulaisia! Salon keskusta! Iltatori! Muurinpohjalettuja! Puusauna! Huutomerkkejä!

Siinä tiivistetysti päivän ohjelmaa. Aina, kun ajatukset eivät pörrää päässä, on oikeastaan aika kivaa.

Jotenkin sekava olo. Taisi todellakin olla pitkästä aikaa yksi parhaimpia päätöksiä tulla tänne kotiseudulle. Todellakin. :-)

Hyvät yöt kaikille, katoan vällyjen väliin kissanpennun teurastettavaksi...

-c-

Raporttia täältä etelän lämmöstä. Tänään olen:

- ollut kissanpennun syötti, silittäjä, komentelija, kanniskelija, leikkikaveri, jne.
- ollut kahden vilkkaan lapsen perässä puolet päivästä
- roikkunut katolla saaden sähköiskuja antennijohdosta
- putsaillut sammalta kasvavia rännejä
- maalaillut aitaa
- syönyt ison läjän tortilloja
- kitkenyt hiekkapihalta pari kottikärryllistä laittomia siirtolaisia
- ylipäänsä nauttinut tekemisen meiningistä
- ...ja nukkunut kaikkea tätä ennen liki puoleen päivään...

Erilaista arkea, jonka kulkuun lapsilla on dramaattinen vaikutus. Olenhan minä täällä monesti ennenkin ollut, mutta nyt pitkästä aikaa ilman aikataulua ja kauheaa suhaamista autolla edestakaisin. Muksaa =)

Niin ja onko kissanpennuillakin maitohampaita? Taisin syödä viimeisen tortillani mukana yhden sellaisen...

-c-

Nyt tällä hetkellä asiat ovat omalta osaltani kohtuullisessa kunnossa. Kirjoittelen pikkusiskon luota Salosta. Kainalossani on pieni kissanpentu, joka hyrisee kuin mikäkin hyrysysymenolainen. Siskoni perhe on hommannut moisen otuksen pari viikkoa sitten. Eri veikeä tapaus, Matti Katikainen :D

Vanhemman siskonmuksuistani näinkin jo aiemmin illalla, oli poika täynnä energiaa, tarmoa ja tohinaa. Nuorempaa muksua näen ehkä huomenna, tyttöraukka on vesirokossa (peri isoveljeltään). Kaikesta huolimatta tunnen aina itseni tervetulleeksi siskoni hoiviin. Perhe on upea asia!

Asuntoasiat eivät ole selvinneet, vaikka tavarat ovatkin tallessa. Kiitos siitäkin kaikille auttajille!!! Yksin ei olisi tuokaan homma hoitunut. Muru hyppäsi junasta pääkaupungin seutuvilla kissan kanssa, minä jatkoin Saloon. Harmitti, että Clubwoman joutui jäämään yksin asioidensa kanssa, mutta asiat eivät aina mene kuin elokuvissa.

Asunto, työ, velat sun muut tuntuvat nyt melko mitättömiltä asioilta. Ne selkiytyvät kyllä, aikanaan. Se, mitä viikonloppuna tapahtui, pyörii edelleenkin mielessäni vahvasti. Miten voisikaan kellonviisareita kääntää taaksepäin??? Miksei se, mitä tapahtui, voinut tapahtua vaikka minulle?

*huokaus*

Vastuu. Se tällaisissa tilanteissa on melkeinpä ainoa, mistä voi pitää kiinni. Olisipa senkin asian opettelun hinta vain pienempi... Voimia Clubwomanille, pärjäät kyllä (luota itseesi)! Halaus murulle ja silitykset kissalle.

Lukijoille, kiitos ja hyvää yötä :)

-c-

*huoooooooooooooooooooooooohhh* voisin sanoa nyt. *miaauuu* sanoo kissa. Clubwoman ja Nasu4 keskustelevat Citystä IRL (siis, oikeesti ;-)

Oikeastaan, sanonkin *huohhhhh*

Vähänpä eien tiesin, miten paljon hommaa tänään vielä oli jäljellä! Sairaasti tavaran kantamista ja siirtelyä ja siivoilua. Nasu4 on ollut jättiapuna.

Yllättäen sitä tosi paikan edessä huomaa monta asiaa, joita ei sitten loppujen lopuksi oikesti tarvitsekaan... Roskiin meni vaikka mitä, kun vaihtoehtoja ei enää ollut. Silti tavaraa jäi vieläkin enemmän, kuin mitä olisimme kahdestaan jaksaneet kantaa.

Mutta nyt, rauhassa, toden totta. Clubwomanin luona viikonloppu (kiitoskiitoskiitos vielä kerran huutomerkki huutomerkki oikea sulku), ensi viikolla jatkamme ihmettelyä miten missä ja minne tästä eteenpäin. Kaaaatsellaan...

Kivat vaan sullekin, eli viikonloput *hjymiö*

-c-

*byäääääärghgh* kuului, kun halailin Arabiaa tänään muuttomiesten lähdettyä. "Perinteinen" stressinjälkioiremigreeni taas nosti päätään.

Mutta nyt on enin osa tavaroista päässyt varastoon, loistavaa! Sitten vain jatketaan kämpänhakua. Viikonlopuksikin on tiedossa nukkumapaikka, joten sekin on enempi kuin bueno!

Vielä on jäljellä loppusiivousta ja viimeisten rojujen uloskantoa. Mutta nyt ne tuntuvat jo liki huomaamattomilta asioilta...

Viikonloppua ja haaskaristeilyä kaikille!

-c-

Olen alitajuisesti kippaillut lisää sontaa omaan niskaani. Ei ihme, että komposti ei tuota multaa ja että mulla on itselläni entistä kurjempi olo. Tänään lienee ollut jonkin sortin pohjanoteeraus pitkiin, pitkiin, piiiiitkiiiin aikoihin.

Kiitokset kumppanille kärsivällisyydestä ja jaksamisesta, sekä ystäville huolenpidosta!!!

Kirjoitin Jebalynin blogiin, ettei musta taida olla Howard Sterniksi. Sittemmin tajusin, että hittojako se muille kuuluu, mitä itse kirjoitan omasta elämästäni. Jos joku ymmärtää jotain väärin, se on tasan ja tyystin hänen ongelmansa. Toki hän voi ottaa yhteyttä minuun (suorastaan suotavaa olisi) ja kysyä, miten jokin asia on, miten sen tarkoitin.

Siitä karvani nousevat pystyyn, kun tullaan sanomaan "sinä olet tuollainen" ja "sinä et muuta ajattele kuin tätä ja tätä" — eikä pätkääkään piitata siitä, mitä minä (asioiden alkuperäinen esittäjä) itse niistä ajattelen ja olen ne ensi sijassa edes kirjoittanut.

Jokaisella on totta kai oikeus tulkita asioita omalla tavallaan. Mutta herranjestas, tehkää nyt hyvät ihmiset selkeä pesäero omien tulkintojenne ja absoluuttisten totuutten välille. Kas ne kun harvoin ovat samoja... Tämäkin on omaa mielipidettäni, ei absoluuttista totuutta *hymiö* (Ja kyllä, tiedostan kirjoituksiini sisältyvät ristiriidat, mutta onpahan ajattelemisen aihetta!-)

Osaisinko vihdoinkin päästä eroon siitä sairaalloisesta tarpeesta miellyttää kaikkia ja kaikkialla? Osaisinko vihdoinkin ottaa asiat käsiini omalla tavallani ja olla piittaamatta turhasta loanheitosta (sekä osata erottaa loanheitto rakentavasta ja tarpeellisesta kritiikistä)?

Ja eräskin pointti vielä: oppisinko ilmaisemaan itseäni tiiviimmin? *naur*

Enough with this shit. Ruvetaanpa talikoimaan sitä sontaa taas tuonne kompostorin suuntaan, missä siitä on jotain konkreettista hyötyäkin!

-c-

Grr. Asiat eivät etene. Enkä minäkään saa tartuttua kaikkeen sellaiseen, johon pitäisi tarttua. Aivan kuin olisin jotenkin jumissa...

Pakenemista, sitä tämä taitaa olla. Ei voi hyväksyä, että kahden päivän päästä pitäisi muuttaa muuanne.

*huokaus*

Vielä kuppi kahvia, niin jaksan. On jaksettava. Onneksi aurinko paistaa :-)

-c-

Mulla on ihan liikaa tavaraa. Vaikka kuinka olen niitä nakkaillut aikaa myöten pois, niin silti on aivan liikaa. Nyt ei ole aikaa päästä kaikesta eroon noin vain, sillä rahanarvoinen ja arvoton roina on iloisessa sekamelskassa keskenään.

Huomenna taas tappelemaan asuntoasian edestä. Kaupungilla on huono tilanne: ei ole mitään, mistä tarjota. Tosin eräs city-tuttu vihjaisi seurakunnan asunnoista, joten marssimme sielläkin huomenna käymään.

Muussa tapauksessa alamme ruinaamaan kityläisiltä yöpaikkaa aina vähäksi aikaa kerrallaan... *winks wonks*

Tästä tämä, vaikka kiirettäkin pukkaa. Silti en hetkeäkään kadu perjantaista biletystä, sillä se oli niin hyvästit kämpälle kuin vähän mukavaa yhdessäoloakin isommalla lössillä.

Aurinkoisia koulupäiviä kaikille koulutien taivaltajille!

-c-

Kirjoittajansydämeni (musta, pimeä, säälimätön) ei anna periksi. Täytyy kirjoittaa, täytyy kirjoittaa!

Siispä syön sanani, blogia byöräytän braivolla.

Tein tänään kiinankaalisalaattia, pakkasin ison läjän astioita ja kityilin. Mielenkiintoista, eikö?

Tonnikalasalaatti ver XIV,3 kahdelle hengelle
-- pilko 1/4 kokonaisesta kiinankaalista (tai 1/2, jos on pienehkö)
-- pilko 1/2 kesäkurpitsaa
-- pilko 1/2 parikaa
-- pilko 1 tomaatti
-- valuta tonnikalapurkki (vaaleaa tonnikalaa vedessä)
-- silppua tonnikalapalat
-- laita tuoreita mausteita, esim. oreganoa, chilijauhetta, pippurirouhetta, suolaa ja sokeria (kahta viime mainittua ihan vähän vain)
-- lorauta n. 1 rkl viinietikkaa
-- lorauta mukavasti kylmäpuristettua neitsyt-oliiviöljyä (huomhuom, vain kylmäpuristettua öljyä!)
-- sekoita salaatti ja anna maustua jääkaapissa n. 1/2 h (itse laiskana käytän kannellista salaattipurkkia, jota sitten ravistelen tarmokkaasti)

Näin helppoa se on. Rock. Palaan muuttolaatikoiden pariin...

-c-