Blogi

Miksen sitten tehnyt jo aiemmin sitä mikä oli kuitenkin lopulta tehtävä... sitähän voin nyt vain kummastella. Koko alkuvuoden yritin TURHAAN saada sellaista aikaa omalääkärilleni, että olisin voinut TAJUISSANI sinne vastaanotolle myös päästä paikalle. Eihän se onnistunut, ja kerta toisensa jälkeen jouduin paniikin & uupumuksen nujertamana perumaan ja perääntymään. Sitten älysin soittaa yksityiselle lääkäriasemalle, ja selostaa ensin luurissa tilanteeni kokeneelle tohtorille. Sain sitten käyntiajan parin päivän päähän, ja menin vanhat lausunnot kainalossa paikalle. Kertoilin aiemmista kommunikaation ongelmista lääkärin kanssa, umpikujatilanteesta (hoito olisi, mutta se on selkeästi evätty) ja elämäntilanteen tuomista rajoituksista. Rauhallisenoloinen lääkäri lupasi väsätä lausunnon seuraavana päivänä, jotta saisin tarvittavat paperit matkaan.

Maksamallahan tuo kaikki noin näppärästi hoitui, mutta ainakin lausunto vaikutti kattavalta ja tarkoitusta ajatellen sopivan lohduttomalta, kuten loppulausuma kertoo "Ei ole MINKÄÄNLAISIN lääkinnällisin tai ammattillisin toimenpitein kuntoutettavissa takaisin työelämään." Jos arvio olisi jotenkin lievempi, voisi tulla palautuspompotus työkkärin kirjoihin ei-toivotuksi romukoppa- raihnais-asiakkaaksi. SEHÄN ei kenenkään etu olisi missään tapauksessa. En uskalla tosin yhtään veikkailla millainen päätös tällä kertaa on odotettavissa. Joudun jo kestämään sen piinan, että mystiset 'persoonallisuushäiriöt' hyppivät lausunnosta silmilleni, vaikken kysyttäessä osaisi kertoa MILLAINEN pers.häiriö tarkkaan ottaen minua riivaa, ja MITEN sitä mahdollisesti voisi hoitaa. Kaiketi ei mitenkään, joten kirjaaminenkin on kohtalaisen turhaa - mutta nähtävästi näiden lääkäreiden mielenrauhan kannalta jotenkin välttämätöntä.

Olen helpottunut. Yhtä apaattinen ja uupunut kuin aiemminkin, mutta selkeästi helpottunut silti. Nyt kun tilanteeni on kirjattu olosuhteiden mukaisesti, saan olla jaksamaton ja voimaton ja uupunut ja toivoton. Ei tarvitse vältellä lääkäriä sen takia, että jokaikinen kerta vastaanotolla joudun kokemaan syyllisyyttä siitä ETTEN ole virkeämpi ja toiveikkaampi ja määrätietoisempi ja "terveempi". Nehän on kohtuuttomia vaatimuksia/tavoitteita mun lähtökohdista, mutta tk-lääkärin käytettävissä oleva aika ja vallitseva asennekaava ei oikein anna hänelle mahdollisuutta muunlaiseen suhtautumiseen. Kun menen sinne, mun pitää tietää selkeästi mitä olen sieltä hakemassa. Mitään 'hoitoa' tai tilannetta korjaavaa toimenpidettä on turha odotella.

Minun ja Mr Namelessin vuorokausirytmitys on samansuuntainen: valvoskelua aamupuoleen asti, sitten unta senverran kuin mieli & kroppa vaatii, ja vasta sitten verkkaisesti jaloilleen ja jotain askaretta alulleen. Tästä lähtökohdasta tapaamisten ajankohdat venähtelevät pakostakin aina likimain puolenyön tuntumaan. Nyt on palattu taas alkuaikojen ohjelmistojärjestykseen eli ensin kaffetta ja keskusteluja, sitten vasta käsiksi lähikontaktiin. Yhteneväinen näkemys vallitsee siitä, että ihmisiä yhdentävä intiimi läheisyys ainakin hetkellisesti tuottaa jotenkin "kirkastuneen" olotilan. Raukeanakin olo on virkeän terävä, vaikka aamunkoitto on käsillä. Harmit haihtuvat taustalle, ja muut elämän värisävyt korostuvat. MUTTA sitten tulee tolkuton väsymys; aivan muumiomainen olotila.

Elpyminen lähtee käyntiin pikkuhiljaa, ja fiilis muuttuu aktiivisemmaksi, mutta usvaisuusvaihe on tuskaisa. Mulla on niin paljon tätä kipu-usvaa muutenkin, että tietysti tuskastun siihen. Silloin kun yleensä JAKSAN pohdiskella, tajuan olevani umpikujamaisessa tilanteessa, josta ei vaan ole mitään ulospääsyä. Lääkärikäynti ei siihen tule korjausta tuomaan, ja kysehän onkin vain perustulosta, jota jostakin päin pitäisi saada. Mitään taisteluita en jaksa käydä, enkä rampata anelemassa siellä sun täällä. Varaudun olemaan tulottomana ja jäädyttämään tarvittaessa päätösten odottelun ajaksi mm. vuokranmaksut, koska muutakaan en mahda. Vastaukseni siihen miksen ole hoitanut sitä tai tätä tai tuota asiaa ajoissa (tai lainkaan) on tyhjentävä ja kaikenkattava "Ei ole voimia."

Otsikointini ei VALITETTAVASTI viittaa yksityiskohtaiseen tilitykseen siitä millaista kiihkeätä puoliprimitiivistä himokasta lähikontaktitoimintaa askeettisessa bunkkerissa satunnaisesti/säännöllisesti harrastellaan... JOSKIN tämä mesta kenties kelpaisi esiteltäväksi huikeassa reality-ohjelmassa "Maailman ankeimmat rakastelupaikat"... Tai emmä tiädä. Vaikkei ole mahdollisuuksia testata "millainen olen/olet sängyssä", kun ko. huonekalu (käyttökelvollinen sellainen) puuttuu, niin onhan kuitenkin lämmitetty tuulelta ja sateelta suojaava sisätila. Ehkä joidenkin mielestä porttikonki- tai puistomeiningissä on oma viehätyksensä, mutta en lähtisi niille linjoille. Hehehe.
***
Jotain rankasti koukuttavaa ja innoittavaa tossa RASKAASSA polkemisessa on. Karmivan kankeasti se aina käynnistyy, ja tuntuu siltä kuin olisin just kohtsillään tikahtumaisillani. Ei auta keskittyä muuhun kuin siihen miten saan kulkupeli liikahtelemaan eteenpäin nitkutellen ja ronksotellen. Pikkuhiljaa jo kuitenkin pystyn hieman havainnoimaan myös ympäristöäni; taloja, maisemia, luonnon värisävyjä. Ja pian on jo käsillä aika, jolloin saan myöhäisillan paluumatkanikin taittaa vielä valoisaan aikaan. Kevään heräämistä.
***
Joojuu, ennakkopaniikkiinhan sitten kaatui aikomus lääkäriinpääsystä pyhien jälkeen. Kävin edellisenä iltana tk-päivystyksen luukulla perumassa aikani, ja onni oli myötäinen sikäli, että ystävällinen ja avulias päivystys-nurse näpytteli koneelta mulle myös uuden ajan ensi viikolle. Sitten ei enää ole varaa perääntyä, vaan koettelemus on kestettävä.

Ja heti otsikossa ihan hemmetin mämmiksi mennyt vertaus... Mämmihän on suht KIINTEÄÄ ja kasassapysyvää; ei lainkaan vetelää tai valuvasti räkämäistä. Jokin sellainen kuvaisi kuntoani parhaiten. Tällä kuntotasolla olen vajaan viikon ajan kankein koivin polkea jupittanut iltaisin tukikohtaani, ja iltaöisin takaisin. Yhteensä about nelisen kilsaa, mikä mun mittakaavassa vastaa samanmoista kuntoilu-urakkaa kuin kymmenien kilsojen juoksulenkki jollekulle wannabe-maratoonarille. Hmmm... koska Hynys-Jounikin julkisesti paljastautuu ensi kesän Musamaratonille aikojaksi, onkin vakavasti syytä epäillä hänen julkisuuteen promoamansa ryypiskelevän retkun imagon todenperäisyyttä. Piilosporttaaja!

Tai no, tietenkään runsaan tajunnan sammuttavan viinankäytön EI tarvitse olla mitenkään ristiriidassa rivakan kuntoilun kanssa. Yhtä aikaahan niitä ei oikein pysty harrastelemaan, tai sitten on jo mytologisten mittojen hemmo kertakaikkiaan, ja infarktia on vahvasti tilauksessa, jos ja kun maagiset neljäkybääkin on mittarissa. "Rokkariksi" (riittäiskö ihan kattamaan sitä mitä mies on) tituleeratusta Jounista viel sellainen sananen, että näen (jälleen) hänen suustaan ulostautunutta kommenttia siteerattavan, ja tällä kertaa MeNaiset -lehden kansimainoksessa: "Kauankohan vaimoni kestää tätä touhua." Jaa-a. Pohdintapointtikin SAATTAA toki olla ihan aito & oikea, tai sitten se on tuon yllämainitun renttukuvion määrätietoista ylläpitämstä. Tai silkkaa käyttöjournalismia sillai, että emäntäkin voisi saada siinä leipärahoista osansa. Onneksi ko. puolisolla on alan pätevyys eli psykiatrisen sairaanhoidon puolen ammattitausta, mistä ei liene haittaakaan.
***
Jahas. Taas sorruin lätisemään ihmisistä, joita en lainkaan tunne, enkä voi heidän asiohinsa puuttua tai sekaantua. Omiani en pysty saamaan "kuntoon" mitenkään. Mistä vitusta sellaisenkin fyysisen ja henkisen kunnon tähän repäisisin? Ei siinä muutaman kilsan polkeminen paljon auta, kun muun ajan nukun tai syön. Illat ja yöt valvon ja syön, päivät makaan koomaisena, oli sitten miten hehkeä kevätpäivä hyvänsä. Tänäänkin kun havahduin noin klo 12.30, vapisin kuvotuksesta ja kauhusta ajatellessani, että heti pyhien mentyä tiistaina minun pitäisi olla klo 11.15 lääkäriäni tapaamassa. Tuo mahdollisuus minulle annettiin, kun muutoin olisi vastaanottoaika löytynyt vasta 9.5. Tässä on kyse elintärkeästä asiasta eli perustuloa varten tarvittavasta B-todistuksesta, jonka kanssa olen nyt jo myöhässä...

Olen alkuvuodesta siirtänyt jo n. 10 kertaa lääkäriaikaani, koska en kykene olemaan tajuissani aamupäivän puolella missään. Fiilis on kuin yrittäisi haudan pohjalta kavuta ylös, ja vajoaisi aina takaisin. Elimistö ei kertakaikkiaan suostu! Rasittava ajatus sekin miten selitän etten ole VUODEN kuluessa jaksanut käydä labrassa otattamassa perussettiä kokeita, joista pohjattoman uupumuksen syihin voisi löytyä lisävalaistusta. Tai oikeastaan seonneen/siirtyneen vuorokausirytmiikan, kipujen ja järeiden mömmöjen kombinaatiosta löytyy varmaan siitäkin syitä riittävästi. Lisäksi voin arvaillla sydänvikaa, syöpää, maksavikaa, kilpirauhashäikkää jne. jne. Näitähän piisaa, kun pohtimaan rupeaa. Onneksi en jaksa sitäkään.

Häähää/hyöhää innostuut vallan tästä mitättömästäkin sanomansa julkistamisen mahdollisuudesta, ja tuuppaavat lisää tulemaan. Jätän pois sen surkean yritelmän, jossa kehotettiin menemään sossuun, koska "rahat menee kossuun". Sen kirjoittaja voi lukea tästä päivitettynä infona, ettei miun vähät rahat mee kossuun, koska en käytä viinaksia. Sitä voi olla vaikeata uskoa, mutta asian julkinen julistaminen ei kuulu (enää 13 vuoden raittiuskokemuksilla) repertuaariin. Ennemmin istuskelen alan miesten ja naisten seurassa torin spurgupenkillä tsufea kittaamassa sitten kun sääolot sen jälleen sallivat.
***
Mutta tässäpä siis päivän kootut sivallukset:

"hullui on moneks
Mut olet sieltäpahimmasta päästä"

Comment: Ei vieläkään toimi toi sanojen erilleen kirjoittaminen. Mikäli arvioijalta puuttuu psykiatrin pätevyys, rohkenen rajusti epäillä pääseekö pelkillä sekamuotoisilla tarkemmin määrittelemättömillä pers.häiriöillä pahimpien hullujen rankingissa kovinkaan korkeille sijoille...??

"kun miehet etsii naista
Eivät he etsi lihapullaa.Vaan tasokasta naista"

Comment: Jaaha, että ihanko sillä lailla. Minkähän verran kirjoittajalla on kokemusta siitä MITÄ (mitkäkin) miehet etsivät. Jotkut etsivät jopa sirpakkaa kireäperseistä kikattajaa - mutta saavat ajan mittaan siitäkin tarpeekseen, vaikka naamari on NIIN nätti, ja meikitkin viimesen päälle kohdallaan. Jos tasokas tarkoittaa jollekkin hoikkaa, niin siitä vaan. Rehevien ja viisaiden naisten kyseessä ollen tulee sitä tasoa sitten vielä samalla kertaa runsain mitoin. Tämmönen "mitä miehet etsii" -selittäjä olisi kiva tavata ihan livedebatin merkeissä. Voisin esitellä mappikaupalla tosi tasokkaiden kundien vastauksia kuvien ja meriittilistojen kera. NO JOO, nehän on tietysti kaikki sillai perverssejä, että diggaavat runsaita huumorintajuisia naisia eivätkä kireiksi trimmattuja timmejä naamari norsuvitulla sipsuttavia supersuoriutujia. Vapaa maa, vapaat maut.

"on täysin selvää ettet
Miestä saa.Olet sosiaalipummi, työtävieroksuva, krooninen alkoholisti+ saatanan lihava" (aina.valmis@hotmail.com)

Comments: No mikäs mies se täällä sitten iltojaan ja aamuöitään kuluttelee, perkules. Oikein monen naisen kuolauksen kohde varmaan: miehinen, raamikas, eroottinen, rokkaava, kapinallinen, huolehtivainen, herkkä, tunteellinen, primitiivinen, älyllinen, runollinen, etäinen ja empaattinen. En väitä saaneeni sitä enkä ottaneeni sitä, enkä etenkään ETTINEENI sitä. Se vain ilmestyi jostakin. Mitenkähän tuon sosiaalisen pummaamisen ja työn vieroksumisen laita nyt oikein on. En ole kyennyt kipu-uupumukseltani edes toimeentulotuen haun kaltaiseen valtaisaan ponnistukseen. Byrokratia-allergia ja vanha trauma siltä saralta on pahana. Töitä en voi vieroksua, koska en ole työntekijä tai -hakija.

Mistähän toi määritelmä "krooninen alkoholisti" on napattu? Kirjoittaja tekeytyy nyt myös päihdepuolen ekspertiksi, vaikka ainoa selkeä vahvuusalue on ilkeilyviestintä VÄÄRIN kirjoitettuna. Ok, voin olla vaikka hyperkrooninen, muttei mua viina kiinnosta tänään, eikä ehkä huomennakaan. Ruvettaan kurluttaan sitten jos NIIN paljon kiehtoo, vaikkei mitään uutta elämystä tai helpotusta nestemäinen pakeneminen pystyisi tarjoamaan. "Saatanan lihavan" sijasta olis voinut laittaa numeroidun diagnoosinimikkeen tietenkin. Vaikuttais uskottavammalta. Pitänee tarkistaa se lausuntopinkastani, jossa on arvottuna lukuisa määrä erilaisia diagnooseja, ja eri lääkärit ovat vielä kivasti sijoitelleet niitä eri järjestyksiin, ja osittain kumonneet toistensa arvauksia. Ja SE jos mikä vahvistaakin diagnoosi-sanan alkuperäisen varsinaisen merkityksen "KAKSI EI TIEDÄ". (Ja kolmaskin arvaa!?)

"tyhmä vanha lehmä
Mee pummi töihin.Opit normaali elämää.Sulon suuri rääväsuu"

Comment: Menkääpääs te terhakammat sinne töihin, kun tunnutte niin kovasti suosittelevan sitä ihmiselle elämäntavaksi/ajanvietteeksi. Kyllä mie saan aikani kulumaan kivun kanssa tapellessa, nukkuessa ja kahden monisairaan yli kasikymppisen epävirallisena omaishoitajana. Sopii tehdä vaikka samat perässä, ja kahden tseban (= kyynärsauvan) kanssa. Alkuharjoitteena voi lainata jostain tsebat, ja tempaista niiden kanssa 3-5 kilon tavaralasti selkärepussa ripeästi rundia parin korttelin verran. Laitetaan jalkoihin järeät puukapulat demonstroimaan sitä että polvet eivät taivu, ja kipustimulaattori säädellään iskemään joka askeleella hiukan tuikeampaa voimistuvaa kipua. Kyllä se siitä kirkastuu :)) Eiköhän siinä jo ala EPÄNORMAALIA elämää pienin askelin oppimaan. Suutakaan ei voi aukoa, jos/kun kipu pakottaa ihan vaan hengittämään syvään joka askeleella.
****
Eiköhän nämä olleet tässä. Tulis nyt vaihteeksi jo jotain asiaa, että päästäis niinkuin todelliseen hedelmälliseen keskusteluun. Nää sivallukset perustuu jotenkin siihen, että mulla olisi salattavaa sen suhteen kuka olen ja mitä olen ollut ja mitän olen tehnyt. Hou. Kirjoitin kaiken sen näkyviin jo vuosia sitten jonnekkin nettiin, ja siellä "jossain" bittiavaruudessa nekin kirjoitelmat nyt ovat, koska tukiaseman sivusto kaatui vuosia sitten, ja sinne humahtivat kaikki ansiokkaat syväluotaavat nettipäiväkirjailutkin samantien. Saatananmoinen harmi!

"ois kärsimysnäytelmä tai

Tai maanpäällinen helvetti,joka joutuu naimaans sua Suomen kaikkienaikojen suurinta nettipellettä" (osoitteesta seksipupu@hotmail.com) Kekseliäs uusi osoite vaihteluna sirpasaariselle ja anjapietilälle ja hanna.halukkaalle.
***
HALUAISIN uskoa, että vainoajani (yhden tai kollektiivisen) riesana on ollut PAINOvirhe, mutta pelkään pahoin, ettei oikeasti ole ollut varmuutta siitä miten pitäisi kirjoittaa, joten on ryhdytty arvuuttelemaan. Kuinkahan monen nuorehkon/nuoremman suomalaisen jatkuvana kroonisena lievän pelon aiheena onkaan se miten pitäisi kirjoittaa, kun ei ole tullut missään vaiheessa harjoiteltua. Eikä myöskään luettua juuri mitään AkuAnkan ohella, vaikka aivan verratonta luettavaahan sekin on..

Yritystähän (lievän vittuilun) tossa on, mutta onneton kirjoitusasu pilaa kaiken. Kärsimysnäytelmä on osattu kirjoittaa yhteen, mutta epävarmuus on iskenyt kaikkien aikojen kohdalla, ja huipentunut yritykseen taivutella pelle-sanaa. Vinkkinä: pellettä ei taivuteta samaan tapaan kuin persettä. (hersyvää naurua) Ei TÄTÄ meikäläisen persetä tosin kovin notkeasti sitäkään taivuteta muutoin kuin tietyissä notkistavissa ja kipua (muutamaksi orgastiseksi hetkeksi) poistavissa yhteyksissä.

Silloin ei olla seksin HARMAALLA alueella, josta tuossa juuri eräästä artikkelista lueskelin. Siis tilanteista, joissa ei kyse ole varsinaisesti pakottamisesta, mutta jonkinasteisesta vastentahtoisuudesta tai "emmä kehtaa enää suoraan kieltääkkään tai keskeyttää tätä tilannetta" -ilmiöstä. Nehän taitavat olla yllättävänkin yleisiä; siis sekä tutumpien että etenkin toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten kesken. Onhan väärien tulkintojen ja oletusten riski melkoinen, jos ja kun kaksi täysin vierasta ihmistä vaikkapa jostain hetken mielijohteesta päätyvät seksuaalisiin painisessioihin. Mielikin saattaa muuttua (esim. humahtelevan humalatilan haihtuessa), tai sitten sitä vaan tajuaa ns. liian myöhään että ei OIKEASTI kuitenkaan halua sitä mitä on tapahtumassa. Oma lukunsa ovat "Kroppa haluaisi, mutta mieli ei" -tilanteet, tai joskus kaiketi toisinkinpäin.
***
Keskustelimme aihetta sivuavasta teemasta taannoin Nimettömän Misterin kanssakin. Siis siitä miten vakituisissa ja vakiintuneissa parisuhteissa haluamisten osuessa eri hehtaareille toistuvasti saatettaisiin tarvita tätä ns. kotirauhaseksiä ( = toinen suostuu, vaikkei niin hirveästi haluaisikaan) - tai sitten kiinnostuksen puutteen kroonistuessa toinen osapuoli joutuu miettimään itselleen parhaiten soveltuvaa tai vähiten huonoa ratkaisua tilanteeseen, kun ei halua elellä täysin seksitöntä elämää.
***
Itselläni on tietysti järjetön/järkyttävä määrä enemmänkin kuin HARMAITA kokemuksia elämäni tietyistä vaiheista sekä myös vuosikausia seksivapaita vaiheita tai erotiikkapaussiaikoja, tai miten niitä sitten haluaakin kutsua. Sensijaan loistelee poissaolollaan melko tarkkaan toi osasto "Ollaan nyt tässä parisuhteessa, joten pitäisköhän kompromissina tekeytyä halukkaammaksi kuin olenkaan tai pyrkiä kaikin tavoin miellyttämään ettei seksistä tulisi kiistakysymystä..."

Nykyisellään en jaksaisi sellaisesta kiistellä, koska epävarmassa ja vaivalloisessa elämäntilanteessani kosketuksen voima (se alkuperäisin kommunikaatio) edustaa jotain selkeätä ja kirkastavaa ja tervehdyttävää.

Miksi edes orastavasti ärsyyntyisin näistä/heistä. Jokin siinä raapaisee. Siis kun istun vakipallillani kaffetta ryystämässä, ja sisään kopikopi-saapastelee kaksi ihanaista teinikikatusiän ylittänyttä neitokaista. Oisko se se perjantaisidukka vai mikä saa painottamaan kikattaen JOKAIKISTÄ lauseen sanaa, jolloin kuulijalle syntyy vaikutelma, että oli aivan AINUTKERTAISTA se miten silloin aikanaan uimahallista ostettiin jotain tietynmerkkistä karkkia...KIHIKIHIKIHI. Mutta vasta kimakalla volyymillä esitetty kommentti "Siellä häiden suunnittelupalaverissa pitää sitten JUODA. Ei voi olla selvinpäin kun on tottunut tähän JUOMIZZEEEN..." sai minut vilkaisemaan millaisia juojattaria siinä myyjätuttunsa puheilla oikein olikaan. Jaajaa, miusta nähen oisivat voineet olla sirpakoita 15-kesäisiäkin.

Onkohan heillä ongelmia? Pitäisikö edes olla? Miksi haluaisin, että jokin karu karvainen realiteetti kouraisisi heitäkin niin että hihitysinto hetkeksi laantuisi? Varmaan siksi, että itse nauran liian vähän tätä nykyä. Naurun aiheita on kotikentällä helvetin vähän, koska 82-vuotias kipsikätensä kanssa vaikertava rollaattoria kuljettava monisairas marttyyri harrastaa enemmän itkua ja vaikerrusta sekä marmatusta ja marinaa. Koska hän (= rakas äitini) ei ikipäivänä kritisoisi ketään, jolle MAKSAA tietyistä hoito- tms. palveluista, kaikki estoton soimaus ja räväkkä negatiivinen palaute tulee sensuroimattomana mulle. Tein niin tai näin, niin SE tulee joka tapauksessa. Olen aina ikäänkuin lähtökohtaisesti jo syylliseksi julistettu. Ja tietysti syyllinen olenkin, nimittäin siihen että olen syntynyt.
***
Ihminen, jota eniten tapailen, ei ole kaikkein hersyvin nauraja hänkään, enemmänkin (skeptikoiden tyyliin) puolisarkastinen piilohumoristi. Tosikoksikin sellaista voisi erehtyä luulemaan, kunnes saa sitä humouria raapaistua jostain kohtaa esiin. "Sorkkaraudalla", kuten hän itse tähän kohtaan sanoisi/sanookin. En jaksa olla kroonisesti kenenkään viihdyttäjä tai huvittaja tai piristäjä, mutta ainakin yritän keksiä keskusteluun sellaisia näkökulmia, joista mahdollisesti molemmat voisivat saada jotain ilovirikettäkin. Rapuihmisen ajoittain esiin tunkeva synkeänsävyinen melankolisuus tai huolekas raskasmielisyys voisi muutoin vaarantaa mielenterveyttäni, joka on ennestään huterana.

Tapaammekohan liiankin usein (useamman kerran vkossa jopa toisinaan), koska jotainhan voi silloin ruveta toisen ominaislaadusta ja ajatustavasta tarttumaan omaankin nahkaan... Noh. Ei kai liene niin hyper-vaarallista sekään; kunhan en pyri muovaamaan itseäni joksikin toiseksi tai mielistelemään/myötäilemään liikaa vain sen takia, että se ainainen viheliäinen hylätyksi tulemisen pelko on jossain taustalla vaanimassa. Hus pois! "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin".. Tuo ikiaikainen runoilijan näkyviin kirjaama tosiasia ei ole muuttunut aikojen saatossakaan miksikään. Ai että se AHISTAA. Ja sellainenkin epäilys kalvaa, ettei se ahista kaikkia ihan yhtä paljon kuin minua :((

Jälleen vaihteen vuoksi vaihdetusta (hyper-kekseliäästä) osoitteesta sirpa.saarinen@hotmail.com minua lähestytään täten julistaen:

"ollet ymmärrä miten tyhmä oot

Niin koko Suomi nauraa paskasta naurua"
***
Olisiko KOKO Suomi sittenkään jossain suht jonninjoutavalla nettikontaktisivustolla etsiskelemässä nauramisen aiheita? Silloinhan tämä maa on huomattavasti HUONOMMASSA jamassa kuin olen edes uskaltautunut pelkäämäänkään :(( Toinen YLIhuolestuttava seikka onkin sitten se, jos nämä toistuvaisviestit on kirjoittanut ns. AIKUINEN ihminen. Teinien tekemäksi layoutin, oikeinkirjoituksen, ilmaisun ja sisällön taso kaiketi normaali, osalla jopa vielä lähempänä täysikäisyyttä kuin mopokortti-ikää. Kaikkihan eivät ehdi tai tahdo panostaa siihen, että oppisivat elämänsä aikana jonkun järjellisen lauseen tuottamaan päistään.

Ja ylläolevasta pääsenkin sujuvasti huomattavasti riemastuttavampaan (tosi)asiaan, joka sekin on eteeni avautunut nimenomaan näiden kiehtovien/kauhistuttavien nettikenttien kautta. On olemassa ihmisiä, joiden ikä alkaa kakkosella, ja jotka OSAAVAT sekä ajatella että ilmaista ajatuksiaan mm. kirjoittamalla pitkähkön suomenkielisen tekstin. Olen ko. asian edessä yhä uudestaan ollut suht mykistyneenä, suorastaan ällistyneenä. Tiedänhän, että dynaamiset juipit (jotka näyttävät mopopojilta) suhaavat sujuvasti englanninkielisissä ympäristöissä, ja väsäävät uusimmilla teknisillä vempaimillaan kaikenlaisia mielikuvituksellisia sisältöjä sinne sun tänne. Pitkälle & kauaksi on tultu niistä ajoista, jolloin lysyharteiset kalvakkanaamaiset tietokoneheput EIVÄT olleet arvostusasteikolla ainakaan oman ikäluokkansa mimmien keskuudessa niitä himotuimpia seuralaisia...

Nykyiseen lähes kadonneeseen tai piakkoin katoavaan vähemmistöön kuuluvat avoimesti kammioistaan ulos uskaltautuvat kirjoitustaitoiset "runopojat" ja muunlaisen teksti-ilmaisun väsääjät. JOS sattuvat olemaan lähikontaktissa soittimiin, niin heidät tietysti voidaan kelpuuttaa luokitukseen "rokahtava" tai "tuleva muusikko". Jos eivät ole, niin wannabe-runoilijalla ei kovin kovaa suosiota taida olla. Mimmit kun ovat nykyisin niin KOVIA; tai ainakin haluavat kaikin keinoin antaa sellaisen vaikutelman. Herkkyys, arkuus ja epävarmuus tuntuvat olevan LÄHES läskien kaltainen häpeä. Niitä pitää siis kaikin keinoin yrittää peitellä. Tietysti ne ovat alati läsnä iässä, jossa persoona on muutenkin vielä varsin muutosalttiissa vaiheessa.

Valmistuneeko persoona muuten ikinä? Saatuani erinäisiä arvioita ja luokituksia olen ollut ns. kurkkuani (ja korviani!) myöten täynnä PERSOONAA käsitteleviä vatkauksia, mutta nyt aiheeseen on löytynyt muutama läpivalaiseva näkökulma. En nimittäin olisi välttämättä osannut selkeästi listata asioita, joista persoonamme koostuu tai kertoa mitä siihen sisältyy. Onneksi käsiini osui eilen julkaisu, joka kertoi selkeästi NELJÄ persoonaan kuuluuvaa asiaa: luonne, temperamentti, minäkuva ja arvot. Hyvä! Tossa on nyt jonkinmoinen lähtökohta ryhtyä pohtimaan omaa ja muiden persoonaa. Noi kaksi ekaa tulevat aika pitkälti jo synnytyspaikalta messiin (koska vauvoilla jo näkyy oma luonne ja temperamentti) - mutta kaks jälkimmäistä muovautuvat myös ympäristön ja muiden ihmisten vaikutuksesta. Sitten noista neljästä isosta laatikosta avautuu tietysti kymmeniä pienempiä, jotka sisältävät mm. käyttäytymistä, oppimiskykyä, sosiaalisuutta, empatiaa, ujoutta jne. jne.

En sekaannu nyt niihin osastoihin sen enempää. Totean vaan, että ihmisen OLETUS omasta minäkuvastaan voi olla jotain aivan muuta kuin hänen 'todellinen' luonteensa. Sitähän ihminen saattaa jopa yrittää visusti piilotella, koska uskottelee itselleen, että hänen luonteenpiirteensä tai -ominaisuutensa ovat jotenkin "vääränlaisia" tai ei-suotavia. Varmaankin käy vuosien mittaan aivan hemmetin rasittavaksi yrittää esim. pakottautua ei-ujostelevaan reippaaseen "Minä tulen toimeen ihmisten kanssa kaikkialla" -muottiin, jos se EI ole itselle lainkaan luontaista, vaan suorastaan vastenmielistä!!

Tällä erää jälleen uudesta kekseliäästä osoitteesta anjapietila@hotmail.com lähestyvä vakiovihailijani ilmaisee mielipiteensä erittäin suorapuheisesti, joskin välimerkkien ja -viivojen käyttely on omaperäistä:

"OLET SUOMIN TYHMIN ÄMMÄ
Ja laiska reppava juoppo+pummi.Haista paskatja ihmiset nauraa. ei-ihme et oot vanhapiika"
***
NAURAAKOHAN ne "kaikki" ihmiset todella? Jos vaan voisin olla siitä VARMA, niin vilpittömästi soisin moiset nauramiset heille keille nauru maittaa. Olen jotenkin tullut siihen käsitykseen, että naurun aihetta on monellakin keskuudessamme kulkevalla työn ja/tai parisuhteen raskauttamalla ihmisparalla aivan liian vähän. Voisin sallia sellaisissa tapauksissa myös ilkeyttä ja kyynisyyttä likeltä liippaavan vahingoniloisen (vanhallepiialle) nauramisenkin.

Vanhapiika sitäpaitsi SATTUU minusta olemaan hauskankuuloinen (sopivan ironinen ja pikkuisen piikikäs) elämäntilanne-nimike. Keinotekoinen 'sinkku' ei ollenkaan samalla tavalla puraise tai pureudu asian ytimeen. Nykyään on jo uusilmiönä tämmöinen "olen n. 80-vuotias sinkku", joka kuulostaa (tahattoman) koomiselta sekin. Tahattomasti tietenkin. Kasikymppiset dynaamiset sinkut kiitävät baanalla ja baareissa ja kuumilla lemmenlomillaan tietenkin paljon vilhakammin kuin mie keppeineni kiidän missään... Mullahan tosin ei ole rahaakaan, eikä kiirettä - joten sikäli en pyristele samoille leveleille heidän kanssaan ollenkaan. Miksi pyrkiä sinne minne ei millään yrityksellä PÄÄSISI??

Aikanani jo huolellisesti ajattelin että valikoin itselleni sopivamman ja toimivamman suhtautumistavan. Oottelen vaan KAIKESSA RAUHASSA minkä kulman takaa sitä kuumaa erotiikkaa(kin) rupeaa ilmaantumaan. Ja sieltähän se tulikin takavasemmalta että tömähti. Ei tarvittu kuin vajaa parinsadan metrin matka R-kiskalle, ja siellähän odottikin yllärinä tuntemattoman nimettömän ihmisen jättämä pakettitervehdys. No SEHÄN nyt vielä sinänsä ei olisi välttämättä tarkoittanut yhtään mitään, mutta mutta... Anyway, ei tarvittu minulta mitään TERHAKOITA toimenpiteitä tai valtavia sotasuunnitelmia tai itseni trimmaamista mahdollisimman 'kelpoisaksi' seuralaiseksi tai kiinnostujille himoittavaksi kohteeksi.

Ihan kokonaan TOINEN juttu on tuo syvääkin syvempi syy-yhteyksien kaivanta teemasta "miksi olen vanhapiika". Siihen nyt tarttis pätevää psykiatria tai kahta tai kolmatta, jotka kaivelisivat liksansa eteen esille kaikenlaiset taustatraumat ja neuroosit ja fiksoivat esteet, joilla on ko. asiaintilaan vaikutuksensa - ja NUO kautta aikain, tietenkin. Tähän ikään elettynä sitä kokemusmatskua on jo ehtinyt kertyä, jos kohta traumojakin isompi kassillinen kuin kenties jollain kolmekybäsellä. Mene & tiedä. Suosikkilauseeni: En tiedä.

Että pitikin mennä tekemään typeryyttä. Eikö elämäni jo MUUTOINKIN ollut riittävän raskasta ja haasteellista ja jaksamisrajoitteista... Yritin ryhtyä selvittämään Kelasta tiettyjä asioita, ja samalla pyysin itselleni vihdoin viimekeväiset B-lausunnot, joita tarvittiin pakolliseen työkyvyttömyyseläkkeen koehakuun vuoden sairauspäivärahakauden jälkeen. Olin (tietämättömyyttäni!) kehuskellut kuuppatohtoria, jonka juttusilla kävin - ja arvelin hänen laatineen Kelaan selkeän, painokkaan ja asiallisen arvion kivun vaikutuksista toimintakykyyn ja koko elämäntilanteeseen. JA PAH! Pöyristyttävää oli lukea lausunnosta JÄLLEEN KERRAN arviointia/arvuuttelua/arpomista persoonallisuushäiriön ja mielialahäiriön tiimoilta.

Näyttäisin kuuppa-ukolle impulssikontrollin häiriötä ja nakkaisin turpaan, jos vastaan tulisi. Säästän lukijat törkeimmiltä yksityiskohdilta. Riittäköön kauhunäytteeksi ukon kirjaama merkintä: "Puhelias, kovaääninen, teatraalinen ja erittäin itsekeskeinen..." SIIS MINÄKÖ MUKA? Haesta ukko paska! Tuon siitä sitten saa, kun yrittää vajaassa tunnissa riittävän kattavasti ahistuneena selostaa elämäntilanteitaan. Kun sen tekee vuolaasti puhuen ja kuuluvalla äänellä, niin jo SE on näiden psykomaakareiden mielestä nähtävästi oire vakavasta henkisestä häiriötilasta. Sitten lätkäistään lappuihin jokin vitun höttö-diagnoosi tyyliin "SEKAmuotoinen pitkäaikainen persoonallisuushäiriö". So what? Sehän on tässä kohtaa aivan sekundääristä. Missä ja kenellä mahtais olla se "häiriötön" persoonallisuus tai mieliala?? Ja MITÄHÄN hoitoa tuohon pers.häiriöön on tarjolla? No ei yhtikäs mitään. Tai korkeintaan sama kuin kipuvaivaankin: ota mömmöä ja koita pärjätä, tai ole pärjäämättä.

Ensin olin tosi vimmastunut, närkästynyt ja jotenkin synkeän pettynyt. Kuvittelin saavani jotenkin toisenlaista tilannetajuisempaa arviointia. Enpä jatkossa hingu tai vingu ko. klinikalta mitään arviointeja. Jos arviossa todettiin että olen LIEVÄSTI masentunut, niin sen tekstin lukemisen jälkeen masennuskin on vähintään keskivaikeata tasoa. Jos vielä joskus joudun/päädyn jonkun kuuppatohtorin tarkkailuun, muistan olla ilmeetön, puhua hiljaisella äänellä hitaasti, ja esittää vain kyynisiä kommentteja tyyliin "Ei mitään vitun väliä" tai "Älä selitä mulle elämästä mitään, koska mulla ei ole omaa elämää" tai "Älä JAKSA, kun en mäkään jaksa mitään". Mahtaiskohan sitten kipu-uupumuksen taso paljastua, ja pers.häiriöiden joutava vatkaaminen jäädä vähemmälle...