Blogi

Alati muuttuvassa maailmassa (wau, kliseiden klisee kilisee!) ihmiset hamuavat, haluavat ja kaipaavat kiihkeästi jotakin KIINNEKOHTAA tai turvasatamaa. Jotain ajan ja onnen ja olosuhteiden vaihteluista riippumatonta, johon tukeutua. Siitäpä koituukin melkoinen dilemma ihmisparalle. Jos hän ankkuroituu OMAAN VOIMAANSA (itseluottamus, pärjääminen, määrätietoisuus, tavoitteet, suunnitelmat, saavutukset), paalutus saattaa olla jonkin aikaa pitävä, mutta sortua ensimmäisen ison tai keskikokoisen kriisin rytinöissä kuitenkin.

Jos tukeutuu liiaksi TOISEEN/toisiin, on oikeastaan vielä huterammalla pohjalla. Vakainkaan parisuhde ei välttämättä osoittaudu ikuiseksi tai vastoinkäymisten myrskyn kestäväksi. Luotettava kumppani onkin kenties unohtanut kertoa, ettei HÄN alunperinkään pitänyt yksiavioisuutta ihmiselle luonnollisimpana olomuotona. Ei se estänyt häntä silti hankkiutumasta suhteeseen tai avioliittoon. Asia tuli esille vasta, kun hänen itsetoteutuksena muualta haalimansa suhteet jotenkin nousivat päivänvaloon ja keskustelun valokeilaan. Ns. toiset (tai kolmannet) naiset (tai miehet) saavat mielestäni kohtuutonta syytöspommitusta osakseen. Yhtä iso tai isompikin "syyllinen" tiettyihin tapahtumakulkuihin lienee aivan arkisen väistämätön tympääntyminen ja tunteiden nuhruuntuminen. Ja hei! UNOHTAKAA se "parisuhteen eteen pitää tehdä TYÖTÄ" -mantra. Se on vain yksi kuormitustekijä lisää ihmisparkojen muutenkin kuormitettuihin päihin & elämiin. Lopettakaa se vimmattu yrittäminen välillä, ja katsokaa mitä tapahtuu omia aikojaan.
***
Aha. Luiskahdin taas tohon. Haluamme siis hakea jotakin korkeampaa voimaa. Siinäkin vaihtoehtoja ja tarjontaa piisaa. Kokohengellistä ja puolihengellistä ja mukahengellistä jne. Mistä pirusta sitä tietää mihin ajatussuuntaan kannattaisi kallistua? Jonkinlainen pitävä perusta pitäisi kuitenkin löytää. Unohtakaa myös se TYÖ. Ette ehkä ehdi ekaakaan eläkepäiväänne ikinä näkemään, jos siihen tukeudutte liikaa hullun lailla, pakosta tai pakottamatta. Tässä täytyy ihan jäädä pohtimaan vakavia.

Huomenissa tällä kanavalla kuulette (= voitte lukea) mitä filosofi Eero Ojanen sanoo viisaudesta. Jos haluatte lukea viisaan miehen ajatuksia elämästä, onnesta, kohtuudesta yms. niin ottakaa vaikka ton Ojasen kirja "Järjen valossa". Tai ostakaa, jos varallisuutenne sallii. Uskoisin, ettei siinä raha haaskuun mene. Taitaapa kestää useammankin lukemiskerran.

Joo..aika vaikea tosin jaella näitä VÄÄRÄLLÄ päällä ajateltuja, koska niissä ei ole kauheesti ns. filosofista substanssia, mutta kuvastaahan nekin varmaan jotain aspektia nettitouhusta, joten JAKAKOOT NYT SITTEN

Tämä kirjoittaja sirpa.saarinen@hotmail.com on ilmeisimmin kekseliäästi ottanut naismaiselta kuulostavan mail-osoitteen. Voimme viestinnällisestä sisällöstä kuitenkin päätellä hänen kenties olevan mies:

"ISO HÄPEÄ
kävellä kanssasi kaupungilla? Kyl ihmiset nauraisi. Komea pitkä mies kuten minä ja Sinä lehmä"
tai
"MENNÄÄN LAVATANSSEIHIN
Niin ihmiset saa nauraa. Minä komea, kaunis, hoikka mies ja ISO IITA"

Hoikka mies S. oli erehtynyt laittamaan etunimensäkin tuohon, mikä ohjailee jo oikeille jäljille. Ahaa, siis sittenkin jo joskus muinoin alkumetreille hyytynyt kirjoittelun yrittäjä, joka ei onnistunut olemaan riittävän kiinnostava niin että minkään sortin tapaaminen olisi ikinä toteutunut. TUOKO on nyt sitten oivallinen tapa saada jonkinlaista sisäistä kompensaatiota? Sitäpaitsi komea, kaunis, hoikka mies keksisi varmaan muutakin tekemistä kuin kroonistuneen nettivittuilun, jos hän olisi VIISAS. No, kaikkea ei voine vaatia samalle hemmolle, kun on jo annettu komeus, kauneus ja hoikkuus.

Oli miten oli, niin vanhassa iskelmässä kerrotaan "...ISOHAN se Iita on...", ja kun viimeksi kuulin tuon ko. rallin radiosta, niin hämmästyksekseni siinä mainitaan Iitan painokin eli sen arvellaan olevan 113 kiloa. Siis reilusti rehevien naisten sarjassa oli Iso Iitakin aikoinaan :))
***
Mutta pahasti HARHAAN osuu tämä ilkelyn yrittelijä:

"IKIROIKKUJA NETISSÄ
Miehet ei Sinusta piittaa vitun vertaa"

VITUN vertaahan ne nimenomaan piittaisivatkin, mutta MINUN kohdallani se ei itseäni inspiroi. Pilluscoutit njet. Kyllä ne saa skodattua pimpslooraa (ainakin illan/yön hämyisimpinä hetkinä humalatilojen yltyessä) vaikka baareista tai muista mestoista. Miksi vaivaannuttaa itseään seurassa, jossa KUMMALLAKAAN ei ole niin minkäänmoista mielenkiintoa olla.. Turhuutta, sanon ma!

Näiden kielteismielisten kirjoittajien toiveskenaario ilmeisesti olisi se, että tukevampi ihminen tulkittaisiin automaattisesti niin vastenmieliseksi ja typeräksi, ettei kukaan kiinnostuisi. Ei ole MINUN missioni sinänsä valotella asioiden todellista laitaa, mutta kyllä se taitaa olla niin - ja onkin - että vuosien varrella aikapulan tms. syiden takia jo ihan kiinnostaviakin netissä kohdalle tulleita vastaajia on satoja jäänyt tapaamatta, satoja tullut tavattua - ja sitten jopa TUHANSIA epäkiinnostavan tai karkean tai suoraviivaisesti naintihakuisen avauksen heittäneitä on pitänyt jättää kokonaan noteeraamatta. Eikä se ole MINUN ansioni tai vikani. Se vain on niin.

Jotenkin oudoksuttaa, että painotus on niin kovin tukevasti tossa PAINOSSA. Harva vastaaja on yksinomaan SEN takia minua lähestynyt tai toisaalta jättänyt lähestymättä. Kokonaisuus ja persoona ja ajatusmaailma on tuntunut olevan tärkeintä, minkä olen ilolla pannut merkille. Ei ole oikeastaan mitään tarvetta kehua että "sekin niin ja niin komea nuorehko heppu ehdottelee tapaamisia", vaikka ehdotteleekin. Eihän sekään ajattele, että "en mä tätä voi tehdä kun olen näin vitun komeakin". Hehehe.

Nousipa esiin taas toi monitahoinen ja mutkikaskin pohdinta-aihe ihan muutamien tekstarinvaihtojen pohjalta. Mainitsin eräälle lievästi besserwisserismiin taipuvaiselle tuttavalle ystävästäni, joka lähes päivittäin avoimesti kertoo raskasmielisistä ja synkeistä tuntemuksistaan; siitä miten elämä tuntuu tarkoituksettomalta, ja sen päättäminen on aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto kuin jatkaminenkin.

Tuttavani kommenti oli mulle tavallaan yllätys, vaikkei ollutkaan: "Ai jaa, en tiennytkään, että sekin kaverisi on NÄITÄ mielenterveystapauksia." ANTEEKSI KUINKA?! Kukahan noin totesi, ja missä. Toi olettamushan kumpusi jälleen kerran tiedon vastaanottajan OMASTA päästä & ajatusmaailmasta. Siinä maailmassa jokainen, joka kertoo avoimesti tuollaisen sinänsä loogisenkin tosiasian (= jos ei jaksa elää, saattaa haluta kuolla, ja valita itse lähtönsä ajankohdan), on ilman muuta jotenkin henkisesti sairastunut. KOVAA TORJUNTAA. Armoton yritys määrätä, että elämässä on asioille oltava omat siistit selkeät lokeronsa. Jotkut ovat terveitä, toiset häiriintyneitä. Heitä pitää hoitaa, ja jos hoito ei auta, niin sitten pitää kai teljetä hyödyttöminä jonnekkin suljettuun mestaan. Lisähuomio: ILMANKOS ko. tuttavani on tietyistä MUN ominaisuuksista ja piirteistä käyttänyt ilmausta "persoonan kehityshäiriö." Great.

Tossa tullaan kuitenkin asian kiehtovaan (ja alati ratkaisemattomaan) ytimeen. Mikä on HÄIRIÖTÖN mieli tai mieliala? Kuka määrittelee sen, ja miten se todetaan? Milloin henkisen häiriötilan katsotaan parantuneen? Simppeleiltä tuntuvia, mutta yllättävän hankalia peruspulmia. Itsemurhaa enteilevän tilanteen pitäminen hoitoa vaativana kriisitilana voi yhtä hyvin olla kulttuurisidonnainen asia kuin johonkin/mihinkään psykiatriseen diagnostiikkaan perustuva. Vielä ryskyvämmin ollaan ryteikössä ja hetteikössä, jos ruvetaan jahtaamaan jotain "normaalin" ihmisen peruskehystä. Mullahan on jossain (kun vaan muistais missä) jemmassa muutamiakin osuvia briljantteja artikkeleita, joissa näitä kysymyksiä on valotettu mieltäni tyydyttävällä tavalla. Sain hetkeksi jonkinlaisen mielenrauhan, kun minua viisaammat esittivät hyvin perusteltuja näkemyksiään. KUNNES tuli jostain vastaan täysin vastakkainen ja/tai nuo näkemykset kyseenalaistava kannanotto tai ajatussuuntaus.
***
Hitto, tarvittaisiin halvalla päivystäviä puhelinpsykiatreja. Jossainhan on jo filosofienkin vastaanottoja, jonne voi poiketa kyselemään perusjuttuja. Tässäkin kohtaa pätevä kuuppaheppu tai -mimmi antais muutaman tyhjentävän vastauksen heti hetkessä. Mutta jos se rupeais luurissa liikaa SPEKULOIMAAN, niin alkaisin itsekkin heti epäillä että tuleeko sittenkään mitään valaistusta tai pelastusta siltä suunnalta. Ei perhana, aina uudestaan näihin vaan on palailtava.

Loppuhuononnuksena vielä yksi KARMEIMPIA kuulemiani määritelmiä sille kuka on mieleltään katsottava normaaliksi tai ns. terveeksi: "Se on sellainen henkilö, joka kykenee käymään TÖISSÄ." Ei jumalauta! Toihan olisi koomista, jos ei joku olisi sitä todennut ihan taivahan tosissaan...

Joo, vatkulia on joskus muinoin (mm. kouluruokailuissa) vedelty naamaan, mutta ei se sentään AIVOJA sisältänyt, toivottavasti. Nimike on vaan niin hauska ja kuvaava, että saa nyt kelvata. Kun kosteusprosentti on mun makuun liiallinen ja hiki tirisee noroina hiuksista silmiin ja niskasta pitkin selkää persvakoon, seurauksena on usein myös otsikossa kuvattu ilmiö.

Tänään aivovatkuli-ilmiö tuotti pirullisen unohdusmokan. Kun pääsin raskaan poljennan jälkeen hiessä kylpien perille tukikohtaani ja ryhdyin purkamaan varustekassia, jäin tuijottamaan sisältöä epäuskoisena: EI PUHELINTA. No niin, sinnehän se varmaan kassinvaihdon jälkeen sängylle jäi toiseen osoitteeseen. Tuntemus oli jotenkin sekoitus pettymystä, kiukkua ja outoa alastomuuden tunnetta. En ole kaikkein pahimmin kapulaan kahliutuneita ihmisolentoja, mutta ylläritilanteiden varalle (rengasrikot yms.) se olisi täällä käydessä välttämätön mm. taksin soittamiseen. Onneksi NOIN ei käynyt kertaakaan talvella, kun olin iltaisin niiden taksikyytien armoilla.
***
Kun energiat menevät hien pyyhkimiseen ja hengittelyyn, ei jää hirveästi käytettäväksi angstiseen pohdiskeluun. Siksi lötköys voi ajoittain olla jopa lähellä seesteisyyttä. KUNNES iskee koko- tai osa-aikainen epätoivoisuus sen suhteen miten lamaavia jaksamisrajoitteet ovat. Niistä ei tarvitse edes itseään muistuttaa; ovat kyllä muutenkin selkeinä mielessä. Öisin kirkkain mielin valvoessani ne eivät tunnu niin kovin merkittäviltä, mutta päivän häiriköivässä valossa kylläkin.

Yhdentekevämpää osastoa ovat MUIDEN ihmisten mietteet ja mielipiteet. Turhaanhan heille (siis suurimmalle osalle tallaajista) edes mitään selostelisin, koska heidän normistossaan on mun olosuhteideni kaltaisille tilanteille varattuna vain yksi kommentti: "EIHÄN NOIN VOI KUKAAN ELÄÄ." Toi toteamus on ehdottomasti (anti)suosikkejani, koska se on niin tyrmäävän tyhjentävä. Ja samalla itsensä täysin tyhjäksi tekevä. Olen juuri yrittänyt kertoa millaista elämää (tällä hetkellä) elän, ja siihen sitten paukahtaa teräksinen teilaus muutamalla sanalla. Loistava esimerkki ihmismielen hämäystaktiikoista. Kun sanoja tarkoittaa "MINÄ en voisi elää noin" (eikä hänellä senkaltaisesta elämäntilanteesta mitään kokemusta olekkaan!), sanoma kääntyykin muotoon "KUKAAN ei voi". Oikeasti se tarkoittaisi vielä jyrkemmin "kukaan ei SAA" - mutta sitä ei uskalleta sanoa, koska tekeydytään empaattisiksi niiden kahden sekunnin ajaksi mikä tuon lyhyen sanan valintaan kuluu.

Joo, ja jos tilanteen kommentoija on jollain tavalla/tasolla tuttavaksi itsensä lukeva henkilö, hän sojahtaa notkeasti seuraavaan vaiheeseen: "Sun PITÄÄ muuttaa tota..." Perustelut tosin puuttuvat, mutta sanojan oma vakaa näkemys riittänee - siis se mitä hän ei ääneen sano "toi on väärin, ja siksi sun pitää siirtyä yleisemmin hyväksyttyyn eli oikeampaan tapaan.." Joskus vaivaudun hyvin lyhykäiseen vastauskommentointiin. En puolustaudu, koska en ole oikeudessa. Olen vankeudessa, mutta se on toinen juttu se, ja kaivelee minua enemmän kuin ketään muuta. Ääneen totean vain, että olen jo super-reppana ja hyper-syrjäytyjä, joten mitä väliä sillä on mihin aikaan vuorokaudesta olen hereillä?? On turha pitkittää kommentteja, koska pian upottaisiin loputtomaan suomaastoon, jonne johtaa polku sanoista "Etkö sä HALUA muuttaa tota..." Onhan se toisaalta ihailtavaa, että joidenkin ihmisten selkeässä maailmankuvassa hankalat/vaikeat/piinaavat/lamaavat tilanteet johtuvat vain siitä, että ihminen ei halua ulos niistä.

Elämän isot/keskikokoiset/vielä isommat vastoinkäymiset osuvat usein jotenkin peräkkäin tai sattuvat suorastaan samaan aikaan esim. vuorokauden sisällä. Niin nytkin. Ensin sunnuntaina mellastanut ukkosryske pimensi mystisesti kaikki tv-kanavat, vaikka digiboksissa ei näyttänyt vikaa olevan. Jäätiin olettelemaan, että kyseessä on verkkotöistä johtuva yhteysvika ja odottelemaan, että kuva palaisi ruutuun. Eipä palannut. Seuraavana aamuna jäi lehti tulematta. Saisihan sen käydä hakemassa konttorista, mutta kun ei jaksa. Ja sitten kun liikkeelle piti lähtemäni, olikin retrofillasistani takarengas jymähtänyt littanaksi. Sitä se pitkään jatkunut takapyörän jytkiminen ja vemputus sitten tiesi... Minulle tuo viimeksi mainittu takaisku oli tietysti kaikkein kirpaisevin. Tv:n pimennys toi tietysti rutkasti kränä-energiaa ilmoille, koska äitimuorille tuo oli lähes kestämätön tragedia. Jollain perusteella SEKIN lisättiin MINUN päivittäiseen syytöslistaani, mutta sinnehän kaikki muukin "roina" tuupataan, joten antaa mennä vaan...
***
Kaivoin esin nuoruusaikaisen vanhan ajokkini, jossa ketjut polkiessa kahisevat ja rahisevat, mutta pääasia että jotenkin eteenpäin pääsen kihnuttamaan. Isompi pulma on se, ettei ole ketään, kuka KÄDEN käänteessä kätevästi fiksailisi näitä vanhoja pyöriä toimiviksi vaihtamalla tarpeen tullen vaikka koko takapyörän tms. Isäukolta sellaiset hommelit eivät enää luonnistu, eikä satojen kilsojen takaa tulevalla satunnaisella vierailijalla riitä aika tai energiat noihin rassauksiin. Joo, tämmöistä on köyhällä, jolla ei ole yhtäkään kaveria lähietäisyydellä. Eikä tietenkään liioin rahaa, jolla ostella uutta/käytettyä kulkupeliä mistään myyntipisteestä. Aika synkeäksi vetää tuollaisten tosiseikkojen eteen joutuminen. Tulee jotenkin ankea fiilis, kun katselee ihmisiä, jotka kiitävät uutuuttaan kiiltelevillä pyörillään sen näköisinä, että jos yksi pyörä pöllitäänkin, niin voi marssia kauppaan milloin vaan ja hommat entistä paremman tilalle :(( Ja sitten osalla niistä on vielä autotkin, ja TOIMIVAT JALAT. Ja silti ne valittavat! Sanon siihen: GROUUUUUUS. Härskiä kertakaikkiaan...

Jos ei tukala helle kiristelyttäisi hermoa ja hammasta, niin kyllä sitä aihetta aina järkkääntyy isäukon kanssa. Niinkin yksinkertaisen tuntuinen asia kuin kusinäytteen ottaminen labraa varten aiheutti hänelle jo etukäteen tavattoman hämmennyksen. Purkista tavattiin ohjeita moneen kertaan, mutta ei ne tuntuneet uppoavan tajuntaan. Sitten alkoi öinen tassutus ja ramppaaminen: kaksi kertaa tunnissa vessaan ja takaisin, ja taas kusipurkkiohjeita tutkimaan. Tätä pitkin aamuyötä. Satuin olemaan vielä valveilla, joten tein pahan erheen eli yritin neuvoa miten kannattaisi toimia. Siitäkös helvetti repesi. Ukko aloitti irvistelyn, nyrkin heristelyn ja pomppimisen paasaten: "Perkele kun en saa kodissanikaan rauhassa olla. Häivy sinä helvettiin, kun sulla on kämppä muualla. Sairashan sinä olet jumalauta, ei tätä hermo kestä. PAINU NYT SINNE KÄMPPÄÄSI. PANE OVI KIINNI JA PIDÄ TURPASI KIINNI." Sitten ukko lämäytti oveni kiinni, ja jäi ulkopuolelle pitelemään kahvaa koko voimallaan eräänlaisen primitiivisen raivon vallassa kuin määräysvaltaansa osoittava kurittaja, joka taltuttaa pahankurista kakaraa.

Olen niin sata ja yksi kertaa todennut vastaavissa tilanteissa, että nyt mulle riitti kertakaikkiaan. En vaan ole sitä turpaani oppinut kiinni pitämään silloin, kun tuo öinen ramppaus rupeaa käymään hermoon. Kokonaiskuviossahan on surullista se että isäukon selviytyminen on vain ja ainoastaan äitini jaksamisen varassa. Minulla ei ole mitään edellytyksiä avustaa tai hoitaa häntä, koska voimakkaimmat vihamielisyyden puuskat kohdistuvat poikkeuksetta minuun, eikä minulla ole sellaista fyysistä eikä etenkään henkistä kuntoa mitä niiden jatkuva maltillinen sietäminen vaatisi.

Tosin istuksin tässä sateisessa kesäillassa vähäsen äimistyneenä.. En siis tiedä on varsinaisesti aihetta KIITTÄÄ sitä tohtorisetää, jonka kattavan B-lausunnon toimittaminen vastoin odotuksia ja yllätyksekseni tuotti tulokseksi "toistaiseksi pysyvän" niukista niukimaan nihkeän perustulon saannin. Olen nyt sitten virallistetusti ja kroonisesti köyhäksi työkykyisyydestä syrjäytetyksi julistettu. Outo fiilis jotenkin. Oletin, että vuosia menisi taisteluissa ja todistusten veivailuissa. TOISAALTA on kenen tahansa järkeen käypää, että eläkevakuutusyhtiölle on aivan yksi ja sama myöntävätkö pysyvästi vai epäpysyvästi raihnaiselle ihmisparalle kuukausisumman, joka jää alle 150 euron. Kela vastaa sitten siitä loppuosasta, joten nää köyhien riemuksi kehitelly takuueläke-mahkut pitänee nekin selvityttää. Tää on nyt tätä, jonka saa kohdallaan tuta pian jokainen, joka ehtii alustavasti riemastua siitä SATKUSTA, jonka uusi hallitus (muka) köyhimpien perusturvaan lisäystä satsaa. Ehei, ehei. Sehän napataan jostain toisaalta heti poies ( = toimeentulotuen puolelta), joten reaalista riemuittavaa jäänee kovin vähän.

Kukaan fiksuinkaan vastaaja ei ole kyennyt perustelemaan mikseivät muidenkin köyhien etuudet (siis työmarkkinatuki ja sairauspäiväraha) voi olla verottomia, kun meitä kuitenkin on köyhiä, joiden verokortin prosenttina on NOLLA. Kaiketi semmoisia/tämmöisiä ei voi olla liikaa, koska verokertymä uhkaisi silloin kutistua. Mutta just toi 20 prossan veron niistäminen Kela-etuuksista pakottaa useimmat pomppimaan sitten niillä muilla luukuilla kuitti- ja liitenivaskojensa kanssa. Sossun touhu on niin persiistä, etten itse jaksa/viitsi edes soittaa sinne. Eikä sieltä kukaan ehtis vastaamaankaan. Virka-ajathan sitten taas on semmoiset, että tämmöisellä päivärytmihäiriöisellä voi vuosikin vierähtää ennenkuin asiointi onnistuisi mitenkään, edes byroon ulko-ovella olevan lootan luona käyden, kun virastotalon ovet suljetaan klo 16. Huom! Kelan vastaava loota on rakennuksen ULKOSEINÄSSÄ, joten siinä voi papruineen piipahtaa vaikka yöllä. Homma on kyllä tehty kivasti vaivalloiseksi. Jos haluaisin sossusta hakea helpotusta lääkekuluihini, pitäisi saada mukaan kopiot resepteistä, koska alkuperäisiä en voi sinne piiiitkän käsittelyn ajaksi heittää. Siellä missä minä pääsen liikkumaan, ei kopiointimestoja juuri ole, ja pelkät apteekkikuitit eivät riitä, tietenkään. Siihen nähden miten Kela jo palvelee sekä livenä että verkossa (ja puhelimessakin aivan loistavasti, jos vaan läpi pääsee), toi kunnallinen sosiaalipuoli tulee valovuosia perässä. Joten MIKSEI näitä köyhän kansanosan toimeentulotukiasioita saada sinne Kelaan?? Kysyn vaan, kun se aikanaan kokeiluluontoisestikin luonnistui tässäkin kylässä varsin mainiosti, ja asiakkaat olivat järjestelyyn tyytyväisiä.
***
No nyt tässä on aikaa näitä kysellä ja ihmetellä, kun mystiset errorit jumittivat sähköpostailunkin heti alkuunsa. Tilisaldo tuli todettua uhkaavasti kutistuneeksi, ja pinkassa on laskuja kasapäin odottamassa. Mutta nythän siis I know where I stand - eli jatkossa ei ole vaikeuksia ynnätä käytössä olevien reaalitulojeni määrää. Käsittääkseni ne pysyvät kyllä NIIN pieninä, että ulosottoviranomaisella ei ole aihetta riemuun tässä kohtaa. Jos olisin saanut jonkinlaisen normaalinsuuruisen pysyvän eläke- merkkisen tulonlähteen, niin ilman muutahan ulosottajalle olisi kuulunut siitä osansa. En tiedä nyt vielä näistä kaikista. Selviävät aikanaan. Ihan eri asia on miten minä selviän; ja nyt kun toimeentulopuoli on selvänä, niin mistä ja miten ja milloin sitä HOITOA rupeaisi herumaan... Eipä taida olla paljon toiveita :((

Hellekausi oli kerännyt sisuksiini kiehuvaa kihisevää äkäilyruutia, joka nyt onneksi kastui polkiessani sateessa. Ihana tunne, kun oikein vilutus meinasi hiipiä paidan alle. Mutta kokomärkyyttä ei ole tullut vielä paljon treenattua, joten odotan tuleviakin kastumisia. Tiedän että mahdollinen energioiden lisääntyminen löytyy vain & ainoastaan siltä reitiltä ( + viileistä tuulista), ei lamaavasta tukalasta kuumuudesta.
***
Mutta otsikon hahmottelemaan listaan käsiksi. En jaksa kirjoittaa napakasti. Siksi kirjoitankin löysästi, vähän niinkuin puolihuolimaton naiminen puoliveltolla mulkulla (no JOHAN nyt taas kielikuvan lykkäsi, zori!!), tai jotain sensuuntaista. Montakohan kohtaa laittaisin. Taidan tyytyä vain viiteen. Laitan lainausmerkkeihin sentyyppistä sisäistä puhetta, jota kyseiseen kohtaan väistämättä liittyy.

1. Kroonistunut suunnitteleminen
"Nyt täytyy suunnitella kellontarkasti miten juhannus vietetään, ja kesäloma ja sitten siitä eteenpäin loppuvuosikin. Jos suunnitelmasta lipsuminen uhkaa, elämä on pilalla, koska sen hallittavuus kyseenalaistuu. Kun kaikki sujuu MINUN mieleni mukaan (säätilaa myöten), olen melkein tyytyväinen. En ikinä ihan tyytyväinen,koska se olisi epäilyttävää."

2. Kroonistunut oikeanlaisuuden tarkkaileminen
"Nyt mun täytyy olla tosi tarkkana koko ajan että mä syön oikeita asioita, ja teen oikeita asioita, ja ostan oikeita asioita, ja tapailen oikeita ihmisiä, ja liikun oikealla tavalla, ja olen seksikäs oikealla tavalla, ja etsin oikealla tavalla sitä oikeinta. Jos teen jotain väärin, putoan trendikärrystä, enkä voi olla uskottava omasta enkä toisten mielestä. Saatan lihoa, sairastua, köyhtyä tai jäädä luuseri-sinkuksi. Onnellisuuden TÄYTYY tulla palkintona siitä, että olen tehnyt kaiken oikein, ja käyttänyt herkeämättä voimavarani siihen."

3. Kroonistunut häpeäminen
"Nyt mun täytyy HÄVETÄ, koska mä olen epäonnistunut muutamassa jutussa tosi pahasti. En olisi ikinä uskonut että niin pääsisi käymään. Harkinta vaan jotenkin petti, ja tulin tehneeksi sellaista mitä en olisi itsestäni ikinä uskonut. Eihän niitä edes kehtaa kenellekään kertoa. Pahiten hävettävät omat tunnereaktiot, jotka haluaisin poistaa. Se miten kipeätä teki kun tulin hylätyksi ilman selityksiä ja miten vihlaisi mieltä, kun pidin ystävän ihmistä, joka olikin puhunut minusta toisille pahaa selän takana useita kertoja. En tietenkään ääneen sanonut mitään, koska tavallaanhan se oli minun vikani. Ehkä hän oli oikeassa niissä negatiivisissa jutuissaan."

4. Kroonistunut pelkääminen
"Nyt kyllä täytyy pitää mielessä miten huonosti voi käydä kaikessa mitä yrittää. Mikään ei onnistu, ja takapakkia tulee kaikessa. Parasta olisi pysytellä samoissa tutuissa kuvioissa, koska siten voi välttyä ikäviltä yllätyksiltä. Jos olen oikein tarkkana, ja varmistelen jo etukäteen mikä kaikki voikaan mennä pieleen (matkalla, parisuhteessa, työssä, viikonlopun vietossa jne. jne.), niin selviän ehkä hengissä. Kuolemaa pelkään niin paljon, etten kunnolla uskalla edes elää tai hengittää. Voisin paljastua kuolevaiseksi."

5. Kroonistunut katuminen
"Nyt mä kyllä tajuan miten pahoja virheitä olen tehnyt elämäni varrella. Todella rankkoja virhearviointeja. Ei niitä enää voi korjata. Parasta etten ainakaan kerro niistä kenellekkään. Eihän muilla ole tälläisiä älyttömiä epäonnistumisia, koska ne ovat viisaampia. Mulle on jäänyt niin pahoja traumoja, ettei ne kyllä korjaannu ikinä. Ei siinä puhumiset mitään auta. Olen tosi pettynyt itseeni, kun muistelen miten katkeria vaiheita elämän varrella on ehtinyt olla."
***
Joooh. Olihan sitä tossakin alkajaisiksi. Melkein hengästyin.

Hellehän OLISI sietämätöntä, ellen viettäisi päivän kuuminta aikaa tiiviisti sisätiloissa,koska olen unessa. Siinäkin kyllä kunnollinen ilmastointi (tahi edes pöytätuuletin!) parantaisi tilannettani, koska kyseinen nukkumiskammio sijaitsee auringossa kylpevän eteläisen seinän puolella. Ihan riittävän kärventävää on porotus siinäkin vaiheessa, kun käynnistelen kulkupeliäni ja kurvaan ensimmäiseen kohteeseeni kioskille.
***
En tiedä onko olotila nyt sitten tyytyväisen seesteinen, kun en häiritsevän paljon halua/havittele keneltäkään mitään. En huomiota, en alituista viestintää, en eroottista virikettä, en edes tapaamista - koska sellaisen aika tulee sitten kun on tullakseen. Ei se edes VOI tulla niinkauan kun en pysty ratkaisemaan dilemmaa: mitä tehdä, jos saan kyydin laitakaupungilta takaisin keskustaan, ja joudun jättämään fillarin talliin. Taksibudjetti on nollatasoinen, enkä jaksa kuumalla könkätä metriäkään kepeillä. Aikanaan tapahtuva viileneminen ratkaiskoon asian. Jos sanoisin "piristyminen ratkaiskoon", voisin joutua odottelemaan vuosikausia... turhaan.
***
Viikko sitten koin episodin, joka sai ennestään korkean verenpaineeni nousemaan, ja tunteet kiehahtamaan ja kuohahtamaan. Aamuyöllä valvoessani olin kuulevinani seinän takaa talon saunatiloista kolinaa ja pölinää neljän jälkeen. Menin kurkkaamaan kuulenko harhoja. Mutta kas, siellähän yksi tuntematon mimmi ja kundi makoilivat lauteilla. Kysäisin KENEN SAUNAVUORO mahtaa olla menossa. "Painu huora vittuun" ei antanut siitä informaatiota, mutta poistuessaan persiit vilkkuen saunojat mumisivat jotain "kaverilla käymässä". Altaan toisessa päässä saunassa toinen pariskunta pukeutumispuuhissa, onneksi ei sentään kuumassa naintikarkelossa. Ajastinkiuas raapaistu päälle, koska taulussa oli 80 astetta. Paikalle pölähti sitten ilmeinen isäntäväen edustaja = nuori mies tuhdissa humalassa,hokien "Mä etin mun tyttöystävää. Painu sinä huora vittuun!"

Jotenkin siinä yleisen hämmingin vallitessa siirryimme kerrostalon pihamaalle jatkamaan keskinäistä kehumista, joka yltyikin heidän taholtaan yhä voimistuvaksi "PAINU NYT VITUN LÄSKI VITTUUN, PAINU LÄSKIHUORA VITUN NOPEASTI VITTUUN. MITÄ SE SULLE KUULUU MISSÄ MÄ ASUN" jne. jne. Että näin. Ei selvinnyt sillä erää kuka on tämä rohkea reipas huorittelija, joka lisäksi valisti minua "Jos omistaa asunnon, niin saa vittu tehdä mitä huvittaa eikä kukaan piittaa siitä vittuakaan." Riittävä päihtymystila näyttää käytöstapojen ja ilmaisutaidon ohella torpedoivan myös elementaarisen juridisen tietämyksenkin... Ja jos onkin niin, että kaveri ei asuntoa ihan omista, niin asumisurakin voisi olla katkolla luvattomien saunasessioiden myötä.
***
Tapaus nyt oli vain yksi episodi, ei edes mitenkään kovin ainutlaatuinen. Jotenkin syvästi se kuitenkin satutti ja kirpaisi, koska ihmisten perimmäiset asenteet tulivat niin armottoman karkean selkeästi esiin. Päivänvalossa selvinpäin voi tuollaisen jälkeen yrittää esiintyä miten fiksuna hyvänsä, mutta ei se enää hyödytä. "Olin niin vitun kännissä" tyyppinen puolustelu ehkä saa suurimmalta osalta suomalaisia osakseen hyväksyvää (samaistuvaa) hyminää, mutta ei minulta. Olen ollut tuhansia kertoja niin vitun kännissä, ja joutunut myöhemmin käsittelemään itseni kanssa millaista käytöstä se aiheuttaa. Olen ennenkin arvellut, ettei humalaisten kanssa kannattaisi ryhtyä MINKÄÄNLAISEN asian tiimoilta sanasotasille tai kirpeään neuvotteluun. Nyt se ainakin tuli varmasti todistetuksi. Varmaan tämäkin seurue pitää itseään keskimääräistä fiksumpana porukkana, ja ehkä jälkeenpäin vain naureskelee sille miten tulikin sille saatanan läskiämmälle huudettua urakalla ja porukalla. Mitäs sattui tulemaan paikalle pilaamaan toisten yöllistä hauskanpitoa.

Sää lämpeni taas sellaiseksi, että voi hurautella nuttu levällään, tai kohta vaikkapa lyhythihaisemmassa paidassa, ja t-paita siellä alla. Jotta saisin herätettyä kauhunsekaista kummastelua ja paheksuntaa siellä missä liikun, laittaisin mieluusti ylleni SOPIVAN (siis sekä tarkoitukseen sopivan että olomuodolleni eli muodoilleni sopivan) paidan. Ei mitään Helloweenia eikä ylikypsää JudasPriestiä. Slayer saattaisi kelvata, mutta sekin on liian monen keski-ikäisen kotirouvan rinnuksissa havaittu siellä sun täällä. Bodom sopisi, koska Relentlessly Reckless Forever kuvaisi minun tapauksessani erinomaisesti luonnettani ja pers.häiriöitänikin. Sentenced- paita olisi mainio, koska lusin omaa päättymätöntä tuomiotani (kivun muodossa). SIITÄ kertova t-paitatekstitys mulla kyllä olisi jo printattuna paitaan, joka tuolla kaapissani on: PAIN REMAINS. Harmi vaan, että sekin paita on kittana, ja turhan tukalan tiivistä materiaalia. Ei hengitä kesähelteillä.

Ja nyt muistelen tovin miten se yksi Sentenced klassikkobiisi menikään: "... The Axe, the Bottle and the Rope... the feeling there really is no more hope... The thought of the great unknown and facing it alone..." Melankolista tuskaaaaa ja kosmista ahistustaaaaa.