Runosuolesta

Mun poika kohta 11v pohdiskeli Jumalan olemusta kylpyammeessa, kun hän käänsi katseensa minuun päin ja sanoi;"Jumala on ongelmien luoja, se luo ongelmia."

Meni vähän jauhot suuhun.

Maa keinuttaa
mutta toivon että se kantaa
on mun oma valinta
jos menen meren pohjaan
ja silloinkin sieltä tuon
helmen jonka annan
niille joita rakastan
vaikka palan rinnasta
ei teitä mistään hinnasta
luovuttaisi pois
eikä käteni ote
irtoaisi koskaan
olen yksi niistä
joiden silmät
vasta pimeys
avaa

Merenpohjassa helmi
maan päällä timantteja

-tehty maasta

Maa merestä
ja minä
yksi niistä
miljardeista tähdistä
hiukkanen
hiukkasten
joukossa

Kyllä se kantaa

"Jännä juttu", nainen ajatteli. "Ensin sitä kimpoilee superpallona läpinäkyvän lasikuution sisällä, ja sitten sitä pysähtyy kun huomaa että se ei hajoakaan...aivan kuin se havainto tekisi kimpoilun oikeastaan aika turhaksi".

Nainen otti käteensä klementiinin, kuori sen, erotti lohkot ja yksitellen laittoi ne suuhunsa. "Voisi oikeastaan tehdä hyvää jos lohkoisin vain klementiinejä, enkä analysoisi jokaista tunne-elämäni lohkoa erikseen...opettelisin hahmottamaan mitä on kokonaisuus. Muuten kumipalloilen elämäni loppuun asti".

Nainen hymyili ja levollisena istuutui vähintäänkin samettiselle divaanille vaniljalta tuoksuen ja pitkät hyväkuntoiset kiiltävät hiukset hulmuten.

Tissitkin olivat terhakat kuin ketun nenät.

"Näytä minulle nainen joka ei koskaan ailahtele", hän sanoi ja lisäsi: "Näytä minulle ihminen joka ei koskaan ole epävarma mistään. Kun ihminen hyväksyy oman epävarmuutensa, hän hyväksyy myös muiden...eikä ymmärrystä tule ilman kommunikaatiota."

Sillä hän perusteli sen miksi ilmaisi omaa epävarmuuttaan ja ailahtelevaisuuttaan. Kuoren ja muurien takana ei kukaan muutu varmemmaksi ja tasaisemmaksi, ainoastaan vain salaa muilta sen että on epävarma ja ailahtelevainen.

Allekirjoittanut on sitä joissakin asioissa, mutta ei sitä voi vahvemmaksi tulla jos ei uskalla näyttää sille josta tykkää, että tuntee monea asioita liian kärkkäästi myös sen vuoksi että tykkää. Ei ole mikään ihan sama.

Ostin mun tytölle Witch-lehden jossa oli vuoden 2008 kalenteri. Sieltä lukaisimme myön Witch-horoskoopit. Meikä kun on syntynyt ravun merkeissä, luin senkin: "Rapujen mielialat vaihtuvat Kuun liikkeiden mukaan. Yhtenä päivänä ravut ovat ihania, ymmärtäväisiä, herkkävaistoisia, kunnianhimoisia ja ahkeria, toisena piikikkäitä, sulkeutuneita ja laiskoja oikkupusseja- mutta tylsiä ja kuivakoita he eivät ole koskaan.

Poikani kohta 11v huudahti että ihan niinkuin sinä, sä olet just tollane, paitsi että joskus sä olet aika tylsäkin, etenkin silloin kun räpätät.

Nauroin...tottahan se on. Sitten sain ison halin mun pojalta. Paljon olen tehnyt virheitäkin, mutta yksi mitä olen koittanut opettaa lapsilleni, että meidän perheessä hyväksytään se ettei toinen ei ole täydellinen, koska tuskin on itsekään.

Oli hieno päivä kolmistaan lasten kanssa. Mietinkin sitten sitä että meidän perhe voi tuntua ulkopuolisen silmin aika haastavalta paikalta, kun parhaiten tulee ymmärretyksi puhumalla suoraan kaunistelematta. Monet ovat taas oppineet sanomaan sitä mitä olettavat toisen haluavan kuulla, ja sitten siinä tehdään se virhe jota mua ei ainakaan kiinnosta enää tehdä. Kun on oma ittensä, antaa tilaa muille oma oma ittesä myös. Muuten sitä on taas joko käytetyn tai kayttäjän asemassa.

Parhaiten se tavallaan toimisi jos esimerkiksi parisuhteessa olisi sellainen toisena osapuolena, joka ei kaunistele, niin ei toisenkaan tarvitse sellaiseen sortua kuin paikatakseen jotain mitä puuttuu, kuten rehellinen vuorovaikutus, joka kuitenkin on kestävän suhteen perusedellytys.

Sellainen rempseä ja totuudenmukainen kommunikatiivinen ote olisi kiva. Ah.

Vaihdoin huoneeni järjestystä...olkoon tämä symboli tälle ajalle. Niskasta kiinni ja hihat heilumaan...nyt mulla on sitten taiteellinen hippimakkari, helmiverhoja, pimppikarvanainen-taulu ja kiiltävän violetti epätasaisesti spreijattu kirjahylly. Löytyy täältä delfiinejäkin ja huomenna asettelen nätisti cd-kokoelmani...kun diggaan siitä musiikista katsos.

Pitäisi vaan ostaa atk-pöytä jotta saisi tämän tietokoneen helvettiin täältä makkarista...tai ei nyt ihan helvettiin, mutta vähän kuumempaan paikkaan eli keittiöön.

Vaikka on mun makkarikin kuuma paikka aina joskus kun eräs tulee laittamaan tulta takkaan.

Ehkä mun ei tätä pitäisi täällä kertoa kun muutenkin olen ollut vähemmän avoimempi oman elämäni suhteen kuin aikaisemmin...

Olen ollut aikaisemmissa ihmissuhteissa ylioptimistinen, hehkuttanut liian varhain sellaista mihin toinen ei olekaan yhtä vahvasti sitoutunut kuin on antanut ymmärtää, ja sormien läpi on tultu katsottua myös enemmän kuin tarpeeksi. Mun luonteessa on ollut tietynlaista impulsiivista heittäytymistä ja tykkään tykätä...sellainen hurjapäinen heittäytyjä joka välillä on ymmärtänyt liikaakin oman minuuden kustannuksella. Sitten kun olen tajunnut asioita liian myöhään ja tavallaan laskeudun sieltä ah niin rakastavasta maailmastani, tajuan olleeni totaalisen naivi sokea tyttö.

Se että olen tipahdellut pilvilinnoistani aika usein, ei välttämättä ole aina sen merkki että edeltävät kumppanit ovat olleet paskoja...kyllä nyt näen ihan omassa toiminnassakin jotain sellaista mitä ennen en ole ehkä nähnyt. Olen tykännyt tykätä ja ollut joissain asioissa liian vaatimaton...mikä toisaalta kuulostaa aika absurdilta koska voimakas taidan muuten persoonaltani olla.

Kyllä mä ymmärrän miksi mun ylitseni on kävelty...koska olen antanut sen tapahtua. Kyllähän mä lapsena rakastin mun vanhempianikin vaikka ei ehkä olisi ollut aihetta. Jos mun äiti hakkasi mua, en osannut ajatella että hän ei saisi tehdä niin, vaan että se oli oma vikani ja minulle oikein.

Kun mun lapsuus oli aika vaikeaa, opin mielikuvituksella paikkaamaan sen mitä multa puuttui...tavallaan kaunista mutta nyt vasta yli kolmekymppisenä alan oivaltamaan että se keino mikä auttoi mua selviytymään niistä ajoista, ei toimi tänään. Mä en voinut valita niitä ihmisiä joiden parissa olin lapsena, mutta nyt mun elämä muodostuu mun omista valinnoistani joista on opittava ottamaan vastuu...realismi. Oman itsensä kunnioittaminen ja rajojensa tiedostaminen sekä niiden esilletuonti.

Mä sain aika rankan opetuksen elokuussa ja olen kantanut kaunaa sisimmässäni vaikka suu tahtoisi kieltää. Olen ollut katkera...mutta nyt tajuan...taisin saada sellaisen opetuksen joka tulee kantamaan mua pitkälle. Mun täytyy oppia erottamaan se mun sisäinen maailma ulkoisesta, en saisi lähteä paikkaamaan epäkohtia mielikuvituksella sen sijaan että rohkeasti selvittäisin toiselle omat rajani ja todelliset tunteeni. Yhteys tulee aidosta vuorovaikutuksesta ja vaikka olen aina haaveillut siitä, en itsekään ole ollut siihen valmis vaan pitänyt kiinni niistä selviytymiskeinoista jotka opin lapsena. Mutta kun mä en ole lapsi enää.

Olen tuntenut viime aikoina jonkinlaista pelkoa siitä kun olen viettänyt aikaani erään mukavan ihmisen kanssa...mutta jotenkin on helpottanut se kun on ollut tavallaan lupa olla sellainen kuin on, ilman että tulisi mitenkään tyrmätyksi tai vältellyksi...sen sijaan kuin olisin hehkuttanut ja liidellyt korkeuksissa kuten ennen, olenkin sanonut mitä tunnen...ennen olen jotenkin ollut sokea omille tuntemuksilleni, aivan kuin en hahmottaisi niitä...enkä olekaan. Olen ollut vain niin huumassa kunnes tulee krapula.

Nyt kun tajuan entisiä kaavojani ja ymmärtämisen vammaani, on yhtäkkiä levollisempi olo...päästän irti niistä keinoista joita tarvitsin skidinä ja elämysten sekä ravistavien kokemusten ja tunteiden sijaan opettelen olemaan intuitiolle uskollisempi.

Ja tähän lopuksi japanilainen sananlasku...

"Odota iltaan ennen kuin ylistät säätä"

Nukahdin joskus puolen yön maissa ja heräsin kolmen jälkeen, enkä saanut enää unta.

Voi kun olisi kevät...kaipaan aurinkoa. Kaipaan myös sitä että kun joku nukkuu mun vierellä, seurassa olen levollisempi.

Onneksi ensiyönä on hyvää seuraa. Semiahdistukseen auttaa halaus kaikista parhaiten, eivät analyysit....jotenkin sitä yksinään yrittää enemmän selittää asioita ja sitten ihmettelee pullataikinaa ja härkäsiä.

Sitä vaan nukkuu toisen vieressä paremmin.

En tahdo en
olla elämästä raskas
raahaten menneisyyttä perässäni
kuin metallista laahusta
joka tasoittaa niityltä kukkivat kukat

En tahdo en
olla saippuapala
josta ei saa otetta
käsistä karkaa toisen käsiin
ja liukenee vedessä pois

Sopivasti kevyt
ja tässä
luottaen siihen että elämä kantaa
defensseistä riisutun minuuden

Olen kesän lapsi, talvella saamaton. Mutta en sentään melankolinen...oikeastaan kaikki stabiilit mielentilat ovat kuin liukas saippua.

Mutta muuten ihan ookoo. Onneksi ensvkolla pääsee ostelemaan läheisille joululahjoja.