Kesän pimeys

Löysin sattumalta tällaisen pääkirjoituksen:

http://www.kiiltomato.net/?cat=editorial&id=64

Top 3 -lempirunojani tuo Oodi esineille josta palasia (noin 40%) on tuonne lainattu. Jännästi tuossa pääkirjoituksessa mainitaan wc-harja, kuten Oodissani oksennukselle. Oodeja olen koittanut tehdä kaikenlaisista asioista jotka ansaitsevat tulla tehdyiksi runoksi. En kuitenkaan ole missään nähnyt runoa oksentamisesta, tai jääkaappimagneetista, tai ruusunmarjasodasta, ja monesta muusta, ja mikäs muu innoittaa niin paljon kuin tiedostaa että olen eka joka astuu tälle ja tälle maaperälle. Vaikka varmasti kymmenet tai sadat jossain onkin tehneet runoja tollasista aiheista, mutta ei niin että niitä suomeksi tai englanniksikaan mistään löytäisi. Tai ehkä hirmu säkällä. Jos miettii montako sanaa on sanakirjassa niin.. Kukaan ei ole lukenut runoa edes 1% mahdollisista aiheista. Raamattu on melko perusesine. Kuka on kuitenkaan lukenut runoa jossa edes mainitaan Raamattu, puhumattakaan että se olisi Oodi Raamatulle? Ja kuka on nähnyt Oodin rahalle? Se on ehkä maailman keskeisin aihe, mutta... Yleensä ihmiset, sekä amatöörit ja ammattilaiset, tekee mieluummin runoja rakkaudesta jne. Raha on jotenkin etäinen ja kylmä aihe runoon sovitettavaksi. Vaikka toisaalta se on lähes synonyymi elämälle - rahalla saa elämän perusasioita, ruokaa jne. Raha on oikeasti yksi parhaista ja kauneimmista aiheista runolle. Yhtä kaunis ja paras kuin karkit, tai kahvi, tai nurmikko, tai kissat, tai lehmät, tai pilvet, tai varjot, tai televisio.

Haluaisin tehdä runon ensikerrasta kun luin Oodin esineille.

Se oli eräs perjantai 3 vuotta sitten, melko tarkalleen. Olin sopinut työkaverin kanssa että lähdetään juomaan päivän päätteeksi. Kävin ostamassa Tiimarista pelikortit. Sitten yksi kaveri tuli mukaan.

Rannassa pelailtiin. Siihen tuli jotain tyttöjä, tai kaveri huus ja kutsu ne siihen. Kysäsin niiden irc-galleria-nikit.

Kohta alkoi sitten sataa tosi kovaa ja ihan vitun kylmää sadetta. Se oli huippua. Kellään ei ollut päällä kuin t-paita.

Saavuttiin meille jossa kaverille annoin vaihtosukat.

Odotettiin siinä sateen seuraavaa liikettä niin istuin nojatuoliin (juuri ostamaani) lukemaan Nerudan Andien maininkeja (juuri ostamiani) ja tuo runo sattui eteen.

Puolen tunnin päästä olin yhessä baarissa ja yhen naisen sormusta sovittamassa ja juuttuihan se siihen. 4 päivän päästä sain irti. Ja se nainen tuli mun luokse hakemaan sen. Varasti samalla Madonnan Erotica-kasetin.

Ja 100 asiaa jätin tuossa mainitsematta.

Naisen vastakohdan
vastakohdan synonyymin
vastakohdan synonyymin
vastakohta
ei ole yhtä kuin nainen vaan
pohjaton epävarmuus omasta itsestä,
yksinkertaisuus,
ja sokea pyrkimys yrittää miellyttää.

Isot puhelinlaskut.
Kalliit puhelimet.
Isot terapialaskut.
Korkeat vuokrat.
Isot mielialalääkelaskut.
Hurjat bensakulut.
Isot, mittavat, mielettömät viinamenot.
Tv-lupa maksettu tai ei maksettu.
Rahaa sinne ja tänne.
Ei rahaa tuolta tai tuolta.
Sen ja sen verran se ja se meno tai tulo.
Eurot. Eurot. Eurot.
Jatkuvaa euroilua joka puolella.
Ihmiselle läheisempiä pankkikortit ja luottokortit
ja Salattujen elämien roolihahmot kuin sukulaiset,
naapurit, kaverit.
Kellä enää on sellaista kuin ystävä.
Kuka meistä kasvoista kasvoihin, selvinpäin, ilmaiseksi, mielellään,
kohtaa toisen ihmisen,
yli vartiksi?
Jopa vaikkei kyse olisikaan mistään panemisesta tai vastaavasta?
Minä vastaisin että jotkut yläastelaistytöt jotka menee shoppailemaan
ja ovat makutuomarin ja kimppakikatteluseuran tarpeessa.
Jos sinä vastaisit että sinä,
niin milloin nähdään?

Huomaan saaneeni deittivastauksen.
Kaikki vaikuttaa hyvältä loppuriville saakka:
hänellä on miehen nimi; hän on mies - hän on homo.
Toisella sivustolla olen saanut vieraskirjaviestin.
Se onkin spämmiä.
Toisella vastaavalla sivustolla olen saanut
rohkean kuvakommentin. Linkin virukseen.
Muutama nigerialaismaili myös.
Ja parit fishing -yritykset päälle.
Vähän vaikka mihin sähköpostiini on tullut jotain,
mutta kaikki vain turhanpäiväistä paskaa, roskapostin ja roskan välimaastosta.
Kruununa nainen joka kaksi vuotta aiemmin möi koiranpennun veljelleni.
Googlettanut sukunimellä ja haluaa tietää mitä koiralle nyt kuuluu. Vittu.
Tekstareihini ei ole vastattu moneen viikkoon tai kuukauteen.
Ainut kuka on soittanut pitkään aikaan on täti joka kysyi apulantaostoksista.
Ei tosin pidä unohtaa lukuisia puhelinmyyjiä. Kuinka ne voi unohtaa.
Yhdellä deittisivustolla eräs ilmoittanut sunnuntaiaamuna voivansa olla kaverini. Profiili on poistunut.
Heti perään tullut viesti tosi kiinnostavalta naiselta, ilmoittaa että
voidaan nähdä heti kun tulen Turkuun. Taas minua tervehtii vain valkea ruutu.
Tuntuu etten jaksa enää istua töissä.
Koneita päivitetään, uusia ohjelmistoja asennettu,
kurkkuni on kipeä, minun ihan sama mennä.
Ulkona ei tietoakaan keväästä.
Ei valoa, ei värejä, ei lintuja,
vain rakennuksia, moottoreita.
Kaikki ihmiset tuntuvat olevan kotonaan hirttämässä itseään.
Ne joita näkyy tuntuvat olevan kopperoissaan matkalla ostamaan köyttä.
Pitäisi helpottaa, mutta tiedostan kuitenkin että se on vain minä.
Onko joku muka tässä maailmassa saanut joskus rakkautta joltakin toiselta?
Vai minäkö se vain on.
Kotiin tipahtanut mainoskirjeitä.
En tiedä mitä tehdä.
Heitän vaatteet ja menen sängylle.
Polvi vuotaa verta kuin Jeesus.
Katto jokin jonka toiselle puolelle ei pääsisi, järkähtämätön.
Puolisen tuntia ajattelen asioitani luomet ummessa.
Sen mitä niissä on ajateltavaa, ja sen mitä ei.
Sitten haen kahvipannun, puolitäysi kylmästä kahvista,
vien mukanani vessaan, kumarran pääni lavuaariin,
kippaan kahvin niskaani
ja aloitan itkemisen.

Makaan apaattisena tummanpunaisen tyynyn yllä,
jonka kulma on puolittain huulteni raossa.
Television kyljessä hievahtamatta sälekaihdinten helmiä.
Tuijotan patterin rantuja.
Edestä menee kaiuttimen ohut johto.
Ympärilläni on paljon erilaista
kangasta, puuta, metallia,
ja varmaan samanlaista betonia, kiveä.
Paperia, papereita. Useita muoveja.
Hyvin monia materiaaleja.
Ajattelen mikä puuttuu.
Iho joka ei ole minun.
Kenen se voisi olla.
Kukaan ei tiedä mitä päässäni liikkuu.
Tuhannet naiset jossain olisivat mielellään sitä ihoa,
ja sen alla olevaa.
Tässä vain minä ja ne naiset jossain.
Missä joku niistä olisi.
Hän voisi olla niin monessa paikkaa.
Mitä hän voisi olla.
Kuka hän voisi olla.
Miten hän voisi olla tässä.
Miten hän voisi olla se joka tähän.
Roska-auto murisee matalasti.
Katson lakanaa edessäni ja
kuvittelen siihen yksityiskohta yksityiskohdalta käden.
Ihailen miltä se saattaisi tuntua.
Mietin mitkä kuviot sormissa.
Keksin omistajansa nimen.
Haluaisin että se olisi siinä. Käsi, sormet, kaikki muu.
Erotan lakanan juonteet, limittäin menevät langat.
Pölyä, hiuksia. Pölyjen muotoja.
Yksittäiset pölypalaset.
Ihosolukkoni repaleita.
Niin monesta kädestä olen päästänyt irti päästämättä irti.
Tiedän mitä haluan mutta en tiedä mitä haluta.
Huomaan millimetrin kokoisen pisaraläntin.
Ehkä kahvia tai spermaa.
Mutta nousen laittamaan kahvia.

Ylikeskiverrossa ruokapaikassa syön yli-isoa pitakebabia kitaani.
Tämä tapahtuu Puijonkadulla vähän ennen pilailupuoteja,
äitienpäivän aattona hiukan viiden jälkeen.
Hinta 5 euroa ja toimitus ihan tavallisen kestoinen.
Musiikki tilanteeseen sopivaa,
muut asiakkaat myös.
Että voi olla eteeristä vain istuksitella.
Punasamettisessa menussa kamalasti kirjoitus-, ajatus-, asettelu-,
muuten vaan virheitä.
Espressoa saisi 3,5 eurolla 1,5 litraa. Näinhkö-
nän. Paikan nimikin on hölmö.
Mutta suu ja huulet pitää ruoasta ja hampaat ja kieli nauttii,
ja aivot ajattelee: tässä on energiaa.
Seinätaulut menettelee.
Istun. Syön. Olen. Katselen.
Haukkaisen. Poimin kebabsiipaleen farkkujeni mutrusta.
Kastiketta lirahtanut kivilattiaan.
Mietin millainen perse siivoojalla ehkä olisi.
Vesi maistuu niin vedeltä kuin voi.
Kuinka mukava juoda vettä ja fantasioida naisesta joka on olemassa vain omassa päässä.
Puoliavonaisesta ovenraosta vilkuilehdin ylös katua laiskanlaisesti kiirivää sanomalehtimöhkylää.
Pyyhkii asennot pois ja ilmeet. Mistä kertoi ja kenelle.
Kuin eksynyt meduusa.
Kuin joku sellainen yllättävä asia jonka ympärille tehdä runo.
Joku minkä eksistenssistä minun on kantaa vastuu,
kun kukaan ei olisi huomaava että siinä on oikeasti jotain.

ps:
Tuli mieleen että vähän samanlainen kuin tämä:
http://plagiarist.com/poetry/5917

Tuota näköjään on mahdoton löytää netistä ilman kirjoitusvirheitä.
low down = low-down
restraunt = restaurant
kindess = kindness
symphaty = sympathy
no = know
ostiches = ostriches
the the = the
eith = with
snd = and
pivk = pick
unberably = unbearably

Huh... Tuossa on yksi parhaita lopetuksia mitä runoissa olen nähnyt.

Tuosta runosta taas tulee mieleen tämä:
http://plagiarist.com/poetry/168

Noista taas Edward Hopperin maalaukset, esim:
http://www.artknowledgenews.com/files2007/EdwardHopperNighthawks.jpg

Mietin sinut hymyilemään lauantaiaamuna peilillesi --
-- mietin sinut katsomaan säätietoja netistä
mietin sinut kuuntelemaan naapureiden puhetta ylhäältä --
-- mietin sinut seisomaan sälekaihdinten takana ajatellen mitä tehdä
mietin sinut penkomaan pinosta tuolin päältä keltaista t-paitaa --
-- mietin sinut sitomaan kenkiäsi toinen polvi lattiassa toinen leukasi tukena
mietin sinut ylittämään suojatietä kepeän helteen tapaisella --
-- mietin sinut valitsemaan suklaavanukasta kaupan kylmähyllystä
mietin sinut poimimaan kolikoita taskusi nukasta --
-- mietin sinut astelemaan kukkakaupan näyteikkunan ohi sen värihehkuun katsettasi käyttäen
mietin sinut silittämään tuntematonta mustavalkeatäpläistä kissaa pihassa --
-- mietin sinut laskemaan tenniskenkiäsi paikalleen takinhihojen alle
-- mietin sinut puristamaan shampoota kämmenkuoppasi poukamaan --
mietin sinut asettamaan kimaltelevaa tomaattisiivua ranskanleivälle --
-- mietin sinut viettämään iltaa itsesi kanssa
mietin sinua viettämässä itsesi kanssa iltaa /
/ mietin sinut sulkemaan tv:n ennen nukkumaanmenoa
____ mietin sinua yrittämään miettiä minua

-----------
Taustaa:
tähän minut viritti YleTeeman ohjelma yhdestä maalauksesta. Richard Estesin fotorealistinen kaupunkimaisema.

http://www.metmuseum.org/tickets/images/production/2069f.jpg

Tuon tyylinen. Joka hetki joku ja tosi moni ja jopa hyvällä lailla jonkunlainen on kulkemassa kadulla, sisällä kotonaan, ostamassa ruokaa, syömässä, heijastumassa näyteikkunassa, vessansa peilissä, sitomassa kenkiään, astumassa bussiin, tekemässä asioita, toimimassa, etenemässä, liikkeessä, paikallaan. Maailmassa on ihmisiä. Jopa sellaisia keitä ajatella. Jopa vaikkei ole vielä koskaan kohdannut. Sellaisia jotka voi kohdata. Jotka voivat vaikka törmätä runooni. Samaistua siihen. Tajuta olevansa se kenestä puhun. Huomaavansa miettineensä minua joskus. Ja yhteensäkin paljon enemmän kuin otsatukkaansa. Sellainen ihminen olisi ilo kohdata. Mutta jo ajatteleminen on jotain. Tajuaminen että jossain sen on pakko olla. Nebraskassa. Nineveh'ssä. Ei välttämättä Keravalla tai Kiteellä ehkäpä.

"The Earth turned to bring us closer,
it spun on itself and within us,
and finally joined us together in this dream"
- Eugenio Montejo

Sanat sinulle tähän hetkeen (7.5)

Vihdoin, nyt se on tullut.
On sinun vuoro.
On sinun vuorosi ajatella minua lämpimästi.
On sinun vuorosi välittää minusta.
Sinun vuoro osoittaa tunteita minulle.
Sinun vuoro tehdä tekoja hyväkseni.
Sinun vuoro yrittää toimia kuten tunnet minun haluavan.
Sinun vuoro pyrkiä olemaan hyvä minua kohtaan.
Sinun vuoro suoda onnea minulle.
Vuorosi olla minulle hellä,
vuorosi olla reilu minulle,
huomaavainen, ilmakehien alla.
Sinun vuoro ehdottaa asioita minulle.
Sinun vuoro suunnitella mitä meistä tulisi.
Sinun vuoro altistaa minua ja sinua rakkauden tapaisille
tai sen kaltaisille aspekteille.
Sinun vuoro panostaa elämänvirtaasi minuun.
Sinun vuoro arvostaa minua, ihailla, ihastella minua.
Sinun vuoro olla minulle jotain.
Sinun vuoro puhua kauniita minusta.
Sinun vuoro tulla lähelleni.
Sinun vuoro olla se joka ei ole jossain muualla.
Sinun vuoro.

Sade hiekkaan (12.5)

Minä ostin sinulle vaaleanpunaisen villapaidan.
Minä ostin sinulle päärynäkeksipaketin.
Minä ostin sinulle mangojääteetölkin.
Minä ostin sinulle kirpputorilta Miehen käyttöoppaan.
Minä ostin sinulle espanjalaista appelsiinimehua.
Minä ostin sinulle ja minulle pullon unkarilaista valkoviiniä Alkosta.
Minä talletin Yle Teemalta Audrey Hepburnin komedian sinua varten.

Olenko ollut tyhmä?

Minä en antanut sinulle ostamaani vaaleanpunaista villapaitaa.
Minä en antanut sinulle päärynäkeksipakettia (UUTUUS) jonka olin ostanut.
Minä en antanut sinulle ostamaani litran mangojääteetölkkiä.
Minä en ojentanut sinulle ostamaani Miehen käyttöopasta.
Minä en antanut sinulle espanjalaista oikeista appelsiineista puristettua appelsiinimehua.
Sinä et saanut lasillistakaan minun sinulle ja minulle ostamastani pullosta unkarilaista Tokaji-valkoviiniä.
Ja ehkä olin ostellut joitakin suklaita, kirjoja, ja karkkeja sinulle joita en antanutkaan tai postittanut sinulle.

Olenko ollut tyhmä.

Minä söin yli 20 euron kilohintaisen minun sinulle ostamani päärynäkeksipaketin.
Minä join minun sinulle ostamani mangojääteen, vaikken pidä jääteestä.
Minä olen vähän itse selaillut sinulle ostamaani Miehen käyttöopasta.
Minä join minun sinulle ostamani espanjalaisen appelsiinimehun yhdellä kertaa.
Minä join minun sinulle ja minulle, meille kahdelle, ostamani unkarilaisen valkoviinin likaisista laseista yksin.
Ja minun sinulle ja minulle ostamaani eroottista vaniljamanteliöljyä olen käyttänyt pornoa katsellessani melkein jo koko putelin.
Minun sinulle ostamani vaaleanpunainen villapaita makaa vaaleanpunaisissa lahjakääreissä valkeassa muovipussissa olohuoneeni lasipöydän alla jo kolmatta kuukautta.

Ehkä, olen ollut vähän tyhmä,
mutta sain silti sinua enemmän
ja kai se meille riittää.

(uusi vika kappale:
Eihän minulta muuta mennyt kuin rahaa,
mutta itsehän noista kaikista, paitsi villapaidasta,
pääsin nauttimaan.
Ei tullut koskaan tilaisuutta päästä suomaan sinulle iloa.
Etkä sinä selvästikään ollut oikea ihminen kaikelle tuolle.
Minulla ei vieläkään ole muita kuin oma itseni. Ja rahaa, unelmat.)

Ei
"mies" vaan persoona.
Ei "aikuinen"
vaan ihminen.
Ei "kypsä tai fiksu" vaan
omanlainen.
Ei "sinkku" vaan yksinäinen.
Ei sinä

vaan

minä.

Olen hävinnyt Hattrickissä
kahtena viikonloppuna putkeen
ja tipahtanut keulilta.
On aprillitiistai ja itken ja vaikerran
ja räkää nyherrän
jo yli 100 minuuttia.
Mikään ei ole mennyt putkeen niin pitkään aikaan.
Jopa tietokonekoodit ja -ohjelmat tuntuneet
punovan sotasuunnitelmiaan minun turmaksi.
Todennäköisyysgeneraattori.
Tietokonepelin tuomarin irstaan sadistinen mielikuvitus.
Niin moninaisia huonoja asioita on tapahtunut, pettymyksiä, ikävyyksiä,
tyhjyyttä on tapahtunut, mannerkaupalla.
Hyviä asioita on jäänyt sattumatta,
esim rakkauden häivähdyksiäkään.
Neutraaleja asioita on koettu ja tullut vastaan.
Neutraaleita asioita on koettu ja tullut vastaan.
Neutraaleja asioita on koettu ja tullut vastaan.
Missään ei tunnu olevan enää toivoa mihinkään.
Maailma on kuihtumassa pois koskaan kukkimatta.
Kadut ja kulmat on pelkkää laimeaa ja harmaata.
Neutraalia, kiinnostamatonta, mitäänsanomatonta kamalaa tulee vastaan.
Missään ei olisi mitään muuta odottamassa.
Nousua tai ulospääsyä ei voi olla olemassa.
Tusina kyyneltä vierinyt nenän yli.
Makaan vaimeana sohvan uumenessa.
Olen masentunut ja unohtunut kuin pilkottu uppotukki yössä.
Kaikki tuntuu käyvän taistelua minua vastaan,
ja on kai aina käynyt.
Olen tipahtamassa jonnekin tosi pohjalle vääjäämättömään virtaukseen.
Ei olisi ketään ketä kiinnostaisi pelastaa.
Kukaan ei saisi koskaan tietää minua olleenkaan.
Sohva ja itku ja minä.
Väräjää kyynelten pisarat posken yllä.
Minä, itku, masennus, sohva, minä.