Kesän pimeys

Aina sama maalaus, aina samalla seinällä,
aina ihan se sama, sillä samalla seinällä,
tai jos värit haalistuukin ja kangas kupristuu,
niin sen verran hitaanlaisesti
ettei sitä voisi mitenkään huomata.
Ja ne samat kehykset.
Televisiossakin aina samat sarjat, samoilta kanavilta,
tismalleen samoina aikoina, ei muutoksia,
ja aina samat elokuvat, tai ehkä joskus eri,
mutta samat juonet, lähes tyystin samat dialogit,
pienoisin näyttelijävariaatioin.
Tapetit samat, verhot samat, ikkunat samat,
huoneet samat katto sama lattia sama,
ovet ja ovenkarmit samanlaisia ja samoja, samoja.
Kappale se sama soimassa joka kerta, aina
samasta radiosta, samalla volyymillä,
samalla lailla seinistä kaikuen hievahduksen,
se yksi ja sama levytys, enintään joskus uusi viiru levyn pinnalla,
tai sitten muuten vaan satunnainen rapsahdus.
Samoja nuotteja samoihin korviin jotka kokisi ne samoin,
nyt kuin silloin.
Aina samat säät, ehkä eri määrät pisaroita tai paistetta välillä,
mutta samoihin kohtiin, samalta kuulostaen kuin muulloinkin.
Aina samat ruoat, hiukan eri järjestyksessä,
lämpöisyydessä minimaalisia vaihteluita,
lautaset samat, lautanen sama.
Se sama vuodenaika, sama planeetta,
sama kohta sitä planeettaa,
sama suunta,
ja sama tai vain huonompi vauhti kulloinkin.
Tai jos ei aivan noin niin
se että siltä
ainakin tuntuisi.

--

Tuo on vähän niinkuin minun versio eräästä lempisitaatistani:

rakkaus kovettuu ennen pitkää
joukoksi tyhjiä sanoja
rakkaus haalenee iltapäivään
tulee täyteen pieniä reikiä
rakkaus kävelee kaupan takaa
täydet muovipussit kourissaan
rakkaus raahaa imuria
yli kuluneitten kynnysten
- CMX: Ei koskaan

Kerrostaloidylli

Pikkulapsen kirkunaa
iltakahdeksalta.
Kuvittelen unenpöpperössä
sen tulevan puskista,
kun se tajuaa kuolevansa.
Rentoudun lisää,
luomieni sisällä
alkaa Hitler pelata
pasianssia huvilan kuistilla.
Kohta unelmointini tantereen läpi vyöryy
erilaisia moottorisahamalleja pilvin pimein.
Alan hiljaa hyväillä itseäni hyväilemistäni.

--

Kusta itseään silmiin ja todeta että sataapa kovaa

Minulla se on.
Totaalinen kyky ruikeksia kuseskella itseään silmään.
Se jos mikä on liiallisen romantikismiikan peruspilareita.
Sitä olen minä tullut harjoittaneeksi
tässä kevään mitassa
mitä mielettömimmässä määräsuhteissa.
Täytäntöönpantavaksi minut on laitettava häpeäpaaluporstuaan
oman sieluni pelitantereilla.
Mitä vittua oikein menin ajattelemaan
kun tulin ajatelleeksi kauniita asioita
si.. ei, enää en mainitse si, ei,
en.

Tein sen jotta minusta tuntuisi pahalta.
Tein sen alitajuisesti.
Tein sen jotta minulla olisi niin paha olo.
tein sen koska rakastan tätä.
Minä tein sen jotta ahdistaisi.
Tein sen sinulle.
Tein sen että minulla olisi niin vaikea huono olo.
Tein jotta pääsisin rämpimään, rypemään,
halusin silmäni litiseviksi, kehon hataraksi.
Halusin vavahdella siinä.
Halusin sen vavistelevan minua.
Tahdoin niin tuntea voimattomuutta,
kaipasin riutumusta,
oli sellainen ikävä hauraisiin kyyneliin,
minulla oli nälkä kokonaista itkua,
kaipasin vajota pyhään paikkaani,
enkä taaskaan tiedostanut mitään.
Vasta kun pykälä pykälältä
kulma kerrallaan levitoin valoon.
Kaiken tein tahallaan itse,
kaikkea en tajunnut mitä tein, toimin,
olin tekijä, sain.
Olen hulluna tähän,
näihin.

Olen yksinäinen ihminen.
Niin juhlavalta kuulostaa se.
Kuin kultakehykset pääkallon ympärillä kuin kauneus.
Miten tässä näin kävi.
Tunnen niin suurta onnea
että maailmassa ei ole vielä menty kieltämään minua,
ja tuskinpa koskaan.
Vierittelen kieleni päällä noita sanoja
jotka voisivat olla
mottoni, oodini, kansallislauluni, nimeni.
Kuin maa vesi ja ilma.
Mitä muuta voisi olla.
Jääkaappi huruaa kun
suutelen turpaan kainalossani köllivää
julmettua vaaleanpunaista yksisarvista pörrölelua.
Pyörin ja kierin sängyssäni ja olen minä.

Ensiksi: aseta minut kotisivuksesi.
Älä tyydy yhteen sattumaan, hetkeen.
Ja jos sinulla on tulostin niin anna laulaa.
Älä jätä minua tänne.
Lue minua ajatuksella,
onko se paljon pyydetty.
Ota minut mukaasi sänkyyn
tai auton takapenkille tai puistoon.
Älä tyydy yhteen asentoon.
Haluan kaikkialle elämääsi.
Enkö ole sen arvoinen.
Älä vain pidä minua samana kuin sitä muuta
hiiren näykkäiltävää
jonka unohdat lähes heti ykskaks
siltä nököttämältä.
Haluan elämääsi.
Älä missään nimessä jätä minua vain tänne.
Etkö halua koskea minua?
Ota minut tästä.
Vie minut muualle.
Pidä kuulakärkikynää lähelläsi.
Jos tykkäät jostain näissä merkitse.
Tai jos on omia huomioita.
Lisäile. Piirtele. Alleviivaa.
Anna ideoiden vyöryä.
Takapihoilla, sohvilla, aurinkotuoleilla, laitureilla.
Linja-autossa.
Heitä roskiin paperit jotka eivät suo mitään.
Tai syydä metsän pimentoon.
Kokonaisina, tai repaleisina, tai suikaleina,
saksittuna, rutistettuna, unohdettuna, hyljättynä.
Keräile parasta minua salaisiin mappeihisi,
tai hei, ei sillä ole minulle väliä,
mieluiten päinvastoin, jääkaapin oviin,
kehystettynä eteiseen, yöpöydällesi makaamaan,
kenen tahansa huomata.
Lähetä tilinumerosi paperi- ja mustekuluihin
niin laitan sinulle 5 euroa.
Luuletko sen olevan minulle mikään raha.
Et tiedä vielä kenen kanssa olet tekemisissä.

Jos jäät kiinni että
teet mitenkään muuten
tungen fileerausveitsen
aataminomenasi
halki.

Sinä sait minut siivoamaan asuntoni.
..Asunto a ni.
Sinusta oli tullut se
jolle saatoin antaa
sen surullisen tuntemattoman
vaaleanpunaisen villapaidan.
Se olit sinä joka halusit tiskata
kaikki minun syntymäpäivästä saakka
kasaantuneet ja läjääntyneet
ja läkähtyneet ja paisuneet ja ruuhkautuneet astiat.
Ja sinun kanssa minä
ja minun kanssa sinä
söimme hernekeiton puhtaan pöydän ääressä hiljaa
niin keskellä yötä kuin pystyy.

Pasilan aseman tuulikaapissa kohtasimme,
tunnistin heti ruskean toppatakkisi,
tuoksuit suklaalta ja hellyydeltä.
Pian olimme kuljeksimassa käsi kädessä
banaanien ja appelsiinien seassa,
kämmeneni lanteillesi kiertyen lanttujen luona, maitojen,
paahtoleipäläjien ja makaronipinojen katveessa,
talutin takataskujasi kukkamultien ja limppareiden läpi,
sormemme toisiinsa limittyen
mehuhyllyjen, lööppien ja purukumien kupeessa.
Siinä liukuhihnan rullatessa tiesin että
viikonloppu sinun vierellä tulisi sisältämään
niin paljon kaikenlaista
hyvänlaista, kaunista, koskettavaa,
muistettavaa, sydämeen sisällytettävää.
Ja sellaista siitä tykönäsi tuli,
sellaisena se tapahtui tapahtumistaan.
Se kun astelemme laiturilla jäälauttojen lomassa
kameran ja koiran kanssa.
Se kun halailemme teinien ja hampurilaisten keskellä.
Minä ja sinä kiitämässä hevoskärryillä liejuista tietä
keväisten oksien halki, repaleisten pilvien alitse,
katselemme katseisiimme, talojen pihoille, peltojen yli metsänrajaan.
Notkuimme toisiimme kietoutuen
kalapuikkojen ja mokkapalojen parissa.
Keittelimme kahvia,
köllimme sylikkäin sohvallasi,
lähekkäin tietokoneesi edessä,
poskiamme ja vatsojamme ja korvanlehtiämme kosketellen
peittojesi ja tyynyjesi ja kaiuttimiesi ääressä.
Sitten kun jarrutat liikenneympyrässä vaikka voisi mennä,
ja takanamme autoja, suoritamme suillamme jotain spontaania,
sen hetken maailma kaihtaa kierimästä,
ja tuntuu kuin haluan sinut kokonaan.

ps: eräästä cityläisestä tämä
pps: päätin kuitenkin jatkossa olla "ihastumatta" keneenkään vain koska sillä on pomon auto lainassa ja pomon vaimo käyttää sikana hajuvettä mistä syystä myös treffinaisen takki imenyt sikana sitä hajuvettä sisäänsä, itsehän laskin päässäni 0,2 sekunnissa niin että se haisee siltä vain koska tietää minun pitävän kahvista ja olin "myytyä", jatkossa unelmoin rakastuvani tunkkaiselle masennukselle ja hikiselle paskalle haisevaan naiseen. Ja ehkä vivahde ranteista viilleltyä verta. Ja varon auton tai ajokortin omaavia naisia. Hyi.
ppps: huomasitko seuraavat sanat: tuulikaapissa, käsi kädessä, seassa, kiertyen, luona, katveessa, läpi, limittyen, kupeessa, liukuhihnan rullatessa, vierellä, lomassa, keskellä, halki, alitse, yli, kietoutuen, parissa, sylikkäin, lähekkäin, ääressä, liikenneympyrässä, takanamme - paikan määritteitä; mitä se oli olla "tykönäsi", missä kaikkialla "sinun tykö" tulikaan oltua. Kuvailen sanavalintojen avulla sitä uusien kokemusten tulvaa joka saa mielen kieppumaan huumaantuneena, eli miltä tuntuu "ihastua" = tutustua ihmiseen jota olettaa haluavan tavata uudestaankin. Suurin kulminaatio tapahtuu pysähtyneessä autossa liikenneympyrässä. No, mieti itse loput.

Mietitäänpä tätä hetki.
Sinun suurin idolisi on Gandhi.
Minun keittiön seinällä on
Charles Mansonin juliste.
Hän ei istu lootusasennossa.
Eikö tämä saa silmiäsi avautumaan.
Mitä vittua oikein luulit että
tästä tulisi?

Luen lehteä joka on valmistettu paperille,
paperissa aukeamilla otsikoita jotka koostuvat kirjaimista,
kirjaimet muodostettuja musteella paperin pintaan,
alla lauseryppäitä jotka sisältävät sanoja sanojen perään,
sanat pitäen sisällään joitakin merkityksiä,
tai joskus ei juuri mitään.
Siellä täällä kuvia,
so. jotakin muuta kuin sanoja,
sellaista mihin sanat ei pysty, yllä, kykene, taitu,
jotain mikä on katsottu tarpeelliseksi ilmaista epäsanallisesti.
Kuvissa usein ihmisiä, lähes aina jossain muodossa.
Ihmisillä päitä ja raajoja,
päissä ilmeitä, liian usein hymyjä,
raajoissa esineitä, mikrofoneja, kukkia, muovipusseja, keihäs,
joskus myös toinen ihminen olkapäillä retkottaen.
Lehti ei kahise mutta se pitää pienen äänen kun käännän sivun,
ja samalla kääntyy kaksi,
saavun uusille alueille, uuden tiedon ääreen, uusien ihmisten luo, numeroiden, nimien.
Mietin ja ajattelen kaikenlaista,
kymmeniä tuhansia samanlaisia lehtiä ympäri maata,
mutta eri yksilöt, ei ne ihan samat kappaleet kuin tämä,
ei samojen puiden materaalista valmistettua, välttämättä, ei kaikki,
mutta pakosta jotkut ja hyvin monet,
joidenkin tukit ehkä vierekkäin samoissa junissa, tai peräkkäin,
ehkä juuri ylläni mataen silloin kun minä astelin alikulun läpi.
Miten monissa asennoissa nämä lehdet kansakunnan ympäri tällä hetkellä.
Eri asennoissa, samoissa asennoissa,
samoissa asennoissa eri tavalla,
samoissa asennoissa samalla tavalla eri lailla.
Minun sylissä, korvapuustin varjossa,
jonkun toisen tyynyn alla, tai uuninpankolla, auton hattuhyllyllä, tuskin pesukoneessa kellään, tänään.
Niin monin eri tavoin hävitetään.
Roskiin, paperinkeräykseen, ullakolle, takkaan, joka on valmistettu tiilistä.
Luen lehteä, luen tätä lehteä,
luen lehteä jota luen, olen lukemassa lehteä joka on minulla,
luen lukemistani lehteä jonka otin käteeni, jonka sain, jonka löysin,
joka on, joka oli samassa huoneessa kuin minä,
joka sai minut tarttumaan, avaamaan, etenemään. Jopa ajattelemaan.
Minä, tässä, lukien sitä kyseenomaista kappaletta sitä tiettyä lehteä.
Mutta en lue sitä, heitän sen räsymatolle,
se ei oikeastaan kiinnosta minua.
Otan ison haukkauksen haaleasta kahvikupista.
Vereni joka on minun vertani,
se haluaa sinua joka on sinua,
nimeäsi en tiedä mikä se on,
mutta alan miettiä mikä voisi se olla.

Minä en tiedä onko missään ohjeita yksinäisille.
Minä laitan sen googleen, mutta tulee vain yksi osuma
ja sekin puhuu vain yksinäisistä erikokoisista lankakeristä.
Minä en tiedä mitä tehdä
kun ei ole ketään kenen seurassa olla,
kenen seurasta nauttia,
keneen tuntea yhteyttä.
Ellei jopa yhteys.
Toisaalta tiedän. On runoilijoita ja elokuvia,
esimerkiksi Kohtaaminen Roomassa, on 1800-luvun
säveltäjiä, ja muita lukuja ja henkilöitä.
Mutta mitä sitä pitäisi tehdä?
Istua koko viikko sängyllä,
syödä ruisleipää, itse leikattua,
antaa Kohtalo-sinfonian täyttää huone,
välillä vilkuilla Hämärän tansseihin.
Auttaisiko se.
Mihin se auttaisi, mitä se toisi.
Se olisi hetkellistä.
Ja silti sänky vain täyttyisi kyynelistä.
Siitä ettei kukaan samalla olisi kävelemässä pihan lävitse,
samoin tunteva, ettei olisi ketään märin poskin liikkujaa,
joka hätkähtäisi, katsoisi olkansa yli, erottaisi
vaaleanpunaisten verhojeni hienovaraisen lepatuksen, ottaisi
askelia vähitellen ikkunani alle. Jäisi siihen. Ja kohta, pakosta
olisimme valmiita toisillemme.
Sitä ei tapahdu tässä maailmassa.
Onko koskaan tapahtunut.
Ei minulle
mitään lähellekään.
Maa järisee maailmassa ja valtiot
lähettävät maailmassa luotaimia Marsiin,
maailman olympialaiset lähestyvät,
maailman tv-yhtiöt ja maailman kolmiloikkaajat
valmistautuvat niihin, maailman kesä
on tuoreena pullahtamaisillaan ulos,
tämän maailman ihmiset
sovittelevat pukuja peilien edessä,
monet suunnittelevat vaikka mitä
keskinäistä tähän maailmaan tässä maailmassa.
Minä olen se joka istuu töissä, täällä maailmassa,
uudella epämukavalla tuolilla
ja yrittää googletella apua yksinäisyyteen,
miten siitä pääsisi edes täksi päiväksi,
edes täksi tunniksi.
Minä en tiedä,
en edes sitä tiedä,
itken.