Runosuolesta

"Mä en vielä tunne sua, tai ole tavannut...mutta kovasti haluaisin lempiä sun kanssa, etenkin kun kerroit omaavasi käyrän peniksen".

...jaksanut kirjoitella blogiin. Muuten kaikki hyvin, mitä nyt nälkäinen emätin päästelee valitusvirsiä. Nunnaluostariin se pitäis viedä, niin oppisi olemaan hiljaa.

Ellen mä sitten alkaisi lesboilemaan niiden Jeesuksen morsianten kanssa. Sekin olisi mahdollista.

tänään kuuluu?

Ja alan katselemaan televisiota...poika tulee nukkumaan mun viereen.

Olen tavallaan läsnä, tavallaan en. Outo olo, eksistentialistinen tyhjyys. Kaipuu. Hiukkanen hiukkasten joukossa. Yksin äärettömyydessä. Silti rakastettu...jotain puuttuu kuitenkin.

Sellainen jolle mä voisin sanoa että se on oikeassa...nyt kaipaisi jonkinlaista peiliä, vahvaa ihmistä joka ei ihailisi mua, yrittäisi miellyttää, vaan kaikki jotenkin olisi sellaista luonnollista olemista. Sanoa paukauttaisi kaiken suoraan, silti kunnioittaisi. Mutta ei niitä koiran silmiä, ei kuplat kestä.

Mutta kun mulla on nämä muurini...olis hyvä kun joku jolle mä vähän näyttäisin vihreää valoa, veisi mua kuin pässiä narussa ja olisin ihan tyytyväinen. Olisi kivaa jos ei ajattelisi välillä ollenkaan.

Mulle kuuluu ihan hyvää.

Sain kilarit tänään töissä...pomolle. Upsis...olin jättänyt lattianhoitokoneeseen vetoalustan alle ja hän siellä kiukkusi...heti tunnustin että minä olin se joka oli sen jättänyt ja siinä vaiheessa kun hän sanoi että on soittanut muutkin katsomaan ja tekee tästä esimerkin ja tämä on saanut hänet raivon valtaan, mä hermostuin että hienoa, nyt mä tiedän sen mutta onhan se tosi järkevää soittaa kaikki paikalle katsomaan...nostin käteni ylös tyyliin "voi luoja mitä vitun draamaa saatana" ja häivyin vihaisesti pois.

Kolleegat olivat sitten katselemassa ja olivat mulle sen jälkeen hyvin ystävällisiä...oikeastaan myötätuntoisia. Alkoi jo vähän itseänikin naurattamaan...pomo on hyvä tyyppi ja henkilökohtaisissa asioissa auttanut mua ihan mielettömän paljon, mutta tuo oli mun ensimmäinen sähköinen kohtaaminen. No, täytyy käydä pyytämässä huomenna anteeksi että olin minäkin aika herkillä...

Ja mun lapset saivat tänään pikkusiskon, sievän pienen tytön. Sain tekstiviestin samalla kun juttelin tämän henkilön kanssa jonka rimakauhuisesti jätin baarissa ihan ympärihumalassa...hieno keskustelu. En oikein muista mitään mitä olin sanonut, mutta todella törpösti...hyvä että voimme olla ystäviä...koska enemmän mä koen että mun oma tämänhetkinen hypomania estää ihmissuhteitten muodostamisen. Tai ei se oikeastaan estä, mutta kaikki tunteet tulevat päälle niin samaan aikaan ettei sitä voi kukaan kestää...tai niin mä luulen, enhän mä mitään mistään tiedäkkään.

Harmi että piti olla tämä hypisvaihe päällä...muuten mulla saattaisi olla vierellä mukava poikakaveri. Mutta surra en nyt osaa...liian levoton olo siihen. No, eiköhän se jossain vaiheessa tule...sitten harmittaa. Ja kunnolla.

Onneksi on nykyisin tuota syojaverkkoa...

Mun lasten ympärillä on jonkin verran hippihenkisiä maailmanparantajia...mutta nyt pääsiäisen olivat Mikkelissä isänisän ja hänen vaimon luona. Lapset vaan eivät ole tottuneet sellaisiin toisten tylyttäjiin, etenkin mun poika oli hyvin ahdistunut koska tällä vaimolla on sellainen tyyli että pitää sättiä muita koko ajan. Lapsista hän tykkää ja hemmottelee lahjoilla, mutta muuten sitten saattaa vähän kiroillakin.

Mutta mä taas koen terveellisenä tämän ympäristön vaihdoksen, ihan sen vuoksi että saavat realiteetteja...ei sellaisilta tytyttäjiltä voi välttyä esim. työelämässä, niitä riittää. En mä kokisi sitä hyvänä että eristäisin muksuni kaikilta niiltä jotka sattuvat olemaan kriittisiä muita kohtaan. Lapsia tämä papan vaimo kuitenkin kohtelee hyvin ja sen he myönsivätkin.

Mutta oli se silti aika huolestuttavaa miten vahvasti mun poika reagoi...kun ei vaan voi valita ympärilleen pelkkiä ihania ihmisiä. Mutta täytyy katsoa jatkossa...he kuitenkin haluaisivat kuitenkin aina mielellään ottaa lapsia kylään ja pidän kovasti tästä lasten papasta joka on hyvin mukava ja leppoisa ihminen. Mutta jos tosiaan etenkin poika on noin ahdistunut, pitää tarkkailla tilannetta ja nostaa kissa pöydälle.

Tosin lapset ovat pyytäneet etten vielä juttelisi asiasta koska pelkäävät tämän naisen pahastuvan. Mutta jos seuraava käynti aiheuttaa yhtä voimakkaita tunteita, asia on pakko selvittää muutenkin kuin juttelemalla vain lasten kanssa.

Olin eilen todella tyylikkäästi humalassa ja tunsin ärtyyntymistä erääseen. Tapani mukaan paukautin sen sitten heti.

Että joo. Oli mukava kaveri, mutta taidan tykätä olla enemmän yksin. Ja olen aika pitkälle sen tyyppinen ihminen joita eniten arvostelen.

Totuus on subjekti. Missä mä olen?

...näen paljon jengiä.

Mä olen sun luona ekaa kertaa...joo, tiedän, et varmaan lue mun blogia enkä aio mainostaakaan. Teet omat valintasi...mutta nyt mun on pakko kirjoittaa fiiliksistä.

Olen keskeneräinen...pelottaa. En halua mitään Heti, haluan Kaiken hitaasti...sen varmaan tiedätkin. Haluan oppia tuntemaan Sinut, mitä sä olet sisältä, mitä olet kokenut...olen itse nähnyt aika paljon. Olen monessa asiassa aika typerä...jos tunnet niitä muureja, se johtuu siitä että koen ne tarpeelliseksi tällä hetkellä. Odottele ajan kanssa niin meille syntyy sitä kautta se taivas...ei sen vuoksi että haluttaisiin se kokea Heti. Mikään Hyvä ei tule Heti. Olen pettynyt aika monta kertaa...älä elä siinä luulossa että se mitä toinen ei tiedä, ei voi vahingoittaa...mua vahingoittaa juuri se mitä en tiedä. Mä arvostan sitä että päästelet niitä "sammakoita"...ne saavat mut rentoutuneeksi. Äläkä sorru siihen että sanoisit sitä mitä oletat mun haluavan kuulla...sano mieluummin niin kuin tunnet. Kinesteetikot rulaa...mua kiinnostaa tuntea Sinut.

Että näin. Kohta mä tulen sun viereesi täällä Järvenpäässä.

<3