Teoriasta totuuteen

Anteeksi mutta...mitä helvettiä? Vaikken ole mikään saliadoniswannabe tai muuten vaan hc kehohrakentaja menen silti salille treenaamaan, en esiintymään ja nähdäkseni jotakuinkin kaikki muut tekevät samoin...jotakuinkin...

Aika harvoin pääsee käymään niin että omat silmät poikkeaa matolla pomppiessa telkkarin, sykemittarin ja maton näytön pyhästä kolmiyhteydestä mutta eilen niin kävi. No, jokainen voi kuvitella kuinka hyvin sellaiset vaaleanpunaiset collegebyysat, joku kultakukilla kuvioitu semibilepaita jonka alla ei selkeästikään ole minkään maailman liivejä ja juhlameikissä oleva naama erottuu paikassa missä ihmisillä on päällä normaalista ainoastaan liikunta-asuja ja nekin yleensä hyvin tummissa sävyissä eikä suurimmalla osalla naisistakaan ole minkään maailman ehostusta päällä. Eikä siis siinä mitään, jokainen hikoilkoot missä seesteisessä asussa haluaa. Näky kuitenkin oli sen verran kirkkaasti taustasta erottuva että joutui kahdesti katsomaan ettei vaan silmät olisi valehdelleet.

No, kuten jo tuli esille, treenivaatetushan ei ole visuaalisen miellyttävyyden kannalta katsottuna mitenkään olennainen treenin suhteen jos se muuten palvelee tarkoitustaan. Kuitenkin salille mennään yleensä treenaamaan. Tämä mamma ei kuitenkaan tehnyt elettäkään treenatakseen. Oman masutreenin aikana se taisi käydä makaamassa jonkun tv-shopin vatsakehikon kanssa lattialla mutta muuten tuo kävi pelkästään makoilemassa venyttelyalueella ja pyllistelemässä laitteiden lomassa.

Surullista tässä on se että olen melko varma tuollaisen tuovan tulosta. On siellä salilla näkynyt joskus joku saliadonis muka polkemassa pyörällä mutta perseiden kyttäämisen lomassa keskittyminen oli kuitenkin vain Vanity Fair lehdessä joka käsittääkseni ei ole miehille edes teorian tasolla suunnattu julkaisu. Vähän sama kuin joku muija lukisi TM:n uimapukunumeroa...mikä siis ei ole väärin mutta pistää silmään.

Enikeis, en tajua miksi joku menee puntille tyrkyttämään itseään. Ei aukea ei sitten millään. Joo, jos sen tekisi treenin lomassa niin se olisi jotenkin loogista mutta siis siideriläski joka ei tee mitään treenin suuntaistakaan ja selkeästi laittautuu "näyttäväksi" (lue huomiota herättäväksi, hyvällä tai pahalla tavalla) ei saliympäristössä mahdu minun ymmärrykseeni.

Siksipä kysyn, jälleen. MITÄ HELVETTIÄ?!?

Jaaha. Pitäis pari tuntia tappaa eikä ole hajuakaan miten se toteutuu käytännössä. Leffat on nähty, lukeminen ei nyt kiinnosta... Menen hieromaan WoWia, sekään ei kuulosta hyvältä mutta ainakin aika kuluu...

Tästäkin on pitänyt kirjoittaa ehkä kymmenisen kertaa mutten vain jaksanut. Olen saanut uuden normaalia suuremman kunnioituksen kohteen, liikuntavammaiset urheilijat. Salilla on hiukan ennen joulua alkanut käymään muutama jotka ovat ilmeisesti normaaleja muuten mutta jokin hermosto-ongelma aiheuttaa "hiukan" motorisia ongelmia. Silti nämä tyypit ovat peruskuntoilemassa ihan niin kun mitään hankaluutta ei edes olisi olemassa. Melko kunnioitettavaa.

Perkele. Sellainen saa oman motivaation vaipumaan jonnekin häpeän varjoon. Ei se intoa vähennä mutta kuitenkin tuntuu että pitäisi pystyä paljonkin parempaan. Se että heilun mielelläni suorituskyvyn rajoilla muuten kuin aerpbisen kunnon kanssa, mitä ei ole olemassakaan, ei anna mahdollisuutta yhtäkkiä vaan lyödä lisää painoa tankoon tai juosta kovempaa ja pitempään. Nittu....

Mutta siis joo, nykyään mennään vielä enemmän "hattu kourassa" salille...

Minua on askarruttanut jo pidemmän aikaa se kuinka täysin tuntemattomat ihmiset tuovat sielujensa saloja esiin kelle tahansa joka niitä on valmis kuulemaan. Tuntuu vielä että tavalla tai välineellä ei ole paljonkaan väliä. Tai siis onhan sillä, mitä enemmän yleisöä sen parempi. Tai siltä se ainakin näyttää.

En nyt tarkoita niitä jotka hihkuvat onnesta, syystä miestä lie kukin sitä nyt tekee, vaan niitä jotka valittavat aina jostain. Haetaanko tällä jotain oikeutusta omalle tuskalle myötätunnon kautta vai ihan perinteisiä säälipisteitä? Ei voi tietää... Omituista se silti on.

Kiitos aamuvuoroputken ja heikon nukkumisen nukkumatti iski aika nopeasti (lue jo kahdelta) mutta muuten oli yleisvaltaisesti kivaa.

Äidyin kuitenkin miettimään ihmisiä ja heidän roolejaan muiden ihmisten elämässä. Jos uskoo kohtaloon, mihin en usko mutta ajatuksella on mukava leikkiä, niin jokaisellahan on tarkoitus tässä maailmassa suhteessa johonkin toiseen. Se tarkoitus voi olla riehuvan känniääliön työllistävä vaikutus vartioihin/järjestyksenvalvojiin/poliiseihin nähden tai jotain vähän abstraktimpaa.

Pohtiessani omaa potentiaalista rooliani rupesin miettimään työ- ja naisasioitani ja tulin äkkiseltään siihen tulokseen että olen ollut viimeiset 7 vuotta jonkin sortin tulikoe kaikille em. ryhmien edustajille jotka ovat olleet jonkinlaisessa vastakkainasettelussa kanssani.

Jos nyt lasketaan järjestyksessä niin 7-5 vuotta sitten olin toivottavasti hyvänä esimerkkinä silloiselle avokkaalleni siitä miten puoliskolle käy kun itse tekee parisuhteesta koko elämänsä. Vituiksihan se meni. Mitä enemmän ex tiputteli harrastuksia ja kavereitaan pois kuvioista sitä enemmän minä keksin omaa kivaa ja loppupeleissä yhdessä oltiin korkeintaan fyysisesti läsnä.

Sen jälkeen sain "secure it arsch:in" palvelupäällikön änkyttämään puhelimessa kun paskiainen ei pitänyt lupauksiaan. Siihen saakka jannu oli kuvitellut olevansa koskematon johtajan pallillaan ja aloitti saman kuvittelun luultavasti viimeistään kun vaihdoin yksikköä. Tuli lauottua saman firman vempula-Lihiksellekin muutamia totuuksia työntekijän kusettamisesta ja uhkailusta turhalla paskalla jollei ole valmis toteuttamaan uhkaustaan. Sekin tyyppi oikaisi käyttäytymistään ainakin minua kohtaan sen jälkeen. Jostain syystä sain aina jotain omituista mielihyvää kun sai kyykytettyä "maailman kovimpia" jätkiä niiden omalla pelikentällä. Lampaitahan ne kaikki oli sitten loppupeleissä kuitenkin. :)

Seuraavassa työpaikassa oli vähän vastaavia tilanteita. Turvallisuuspäällikkö (on jo vaihtanut työpaikkaa) poltti päreensä kun vaadin tältä selitystä eriarvoiselle kohtelulle. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon juurikin tästä kun pyydetään perustelemaan jotain ihmisten idioottiratkaisuja.

Seuraavaksi olikin sitten melkein vuoden oppitunti miten käy siinä vaiheessa suhdetta kun kukaan ei enää ylläpidä sitä. Oppitunti meni kyllä molempien hyväksi...tai pahaksi...

Lista jatkuisi mutta ehkä noi nyt riittää esimerkeiksi. Jos siis uskoisin kohtaloon tai edes yksittäisen ihmisen ennaltamääriteltyyn elämän "polkuun" voisin nyt kokea olevani jonkin sortin osoitin ihmisille heidän virheistään. Ei niin ettenkö olisi mokaillut ihan riittävästi itsekin vuosien saatossa. Teoriaa tukisi ainakin naisosastolla se että jokainen existäni jotka ovat pariutuneet jälkeeni ovat tehneet sen huomattavasti itselleen sopivamman yksilön kanssa toistamatta niitä omia virheitään jotka minun kämmieni lisäksi ajoivat vanhat jutut karille. Myös minusta kiinnostuneet ihmiset jotka eivät ole saaneet vastakaikua mystisesti tuntuvat pariutuvan pikavauhtia jonkun toisen kanssa. Viimeksi kun olen näistä vanhemmista tapauksista kuullut olivat silloin muinoin solmitut liitot kestäneet tähän päivään saakka.

Mutta koska teoria kohtalosta ja korkeammista voimista on mielestäni paskaa totean tähän loppuun vain että jokainen tekee oman kohtalonsa niistä välineistä mitä kohdalle sattuu. :)

Pohdiskelin tänään miten monta hyvää tilaisuutta olen jättänyt käyttämättä. Tuli mieleen muutamia. Ei kyllä ottanut päähän että olen ne missannut mutta olishan se mielenkiintoista jossitella aiheella. Toisaalta viimeaikoina olen vetänyt todellista carpe diem linjaa jos vaan olen jonkin mahdollisuuden nähnyt kohdalle sattuvan.

Suurin osa kesän mahdollisuuksista liittyy jotenkin kaljaan joten eipä ole olleet kummoisia monivalintoja. Talvella tulee kuitenkin mahdollisuus johonkin maisteluun noin kerran kuussa joten kesällä on sitten paikattu tilannetta. Huomena puntille. Siihen loppuu taas ryyppääminen toistaiseksi. :)

Jees. Nyt kun on ollut viimeisen kuukauden aika vauhdikasta tuo elämä niin on melkoisen hankala sopeutua tilanteeseen jossa ei ole mitään mielekkäältä tuntuvaa tapaa tappaa aikaa. Olo on varmasti jotain siihen suuntaan kuin normaalilla ADHD-ihmisellä kahden tunnin luennolla aiheena Ahtisaaren lapsuuden kasvuympäristö. Se että on vieläkin sama krapula kuin aamulla ei varmasti ainakaan vähennä hyperaktiivisuuden tasoa...

Kai sitä vois kohta unillekin mennä. Päivällä pitäisi taas olla töissä ja suht. kunnossakin olisi hyvä olla.

No, maanantaina alkaa taas salilla juokseminen. Eiköhän se riitä taas hetkeksi terveen viriketason ylläpitämiseksi.

...on perseestä. Varsinkin jos varsinainen vuokralainen ei kunnioita alivuokralaisen yksityisyyttä. Yhteiset tilat on yhteisiä mutta vittu, sen toisen huoneeseen ei voi valssata joka sekunti kyselemään täysin tälle kuulumattomista asioista. Mua ei ainakaan kiinnosta kenenkään pohdinnat niiden päivän ruokalistasta jos en ole osallistumassa syöminkeihin.

Äskenkin katselin juutuubista aavistuksen arveluttavampaa materiaalia ja eikös sitä tulla koputtamatta paikalle ja kysytä mistä kämpän kissat on saaneet jonkun vaahtomuovin palasen. Niin kuin kiinnostaisi. Jos se olisi minun kamoistani tietäisin sen ja kun ei ole enkä tunnista sitä minkään mööpelin palaseksi niin ei myöskään kiinnosta pätkääkään. Ja tämä kaikki oli jo tiedossa puoli tuntia sitten aiheesta käydyn keskustelun takia.

Onneksi ei ole enää montaa viikkoa kokonaan oman kämpän saamiseen.

Heräsin liian aikaisin eilisen ryyppäämisen ja sekavan päivärytmin tuloksena. No, nojailinkin siinä sitten koneella muutaman tunnin ja lähdin syömään ja katsomaan "hengellisen johtajan" kanssa uusimman Bättiksen. Ihan jees pätkä mutta ei elänyt hypetyksen tasolla. Ruokakin oli ennen testaamattomassa raflassa aika jees. Hysteerinen tarjoilija jaksoi jutella vähän liikaa olosuhteista kun ruoka ei saapunut ihan hirveän vauhdilla. Muuten tosiaan ihan bueno rafla, oliko nyt Texas nimellä. Entinen Eatz Helsingin keskustassa. Loppu aika menikin ihmisten mielenrakenteita ja toimintaa pohtiessa.

Kotimatkalla oli kirjaimellisesti säkenöivän hyvä fiilis. Nyt ei siis puhuta mistään rakkaudesta tai sen suuntaisesta mutta siis..no..vedin naama irvessä melkein kotiin saakka mikä on aika saatanan harvinaista. Olo on melkein kuin uudesti syntyneellä...jos niin voi sanoa. En keksi parempaakaan kuvausta.

Mutta sillai niinq. Tosi ihquuuuu! Perkele.

Haa! Yöputki, tai sen loppu, häämöttää parin tunnin päässä. Tänään pari hinttivissyä ja hyvää musiikkia. Huomena leffaan. Perjantaina jonnekin kuulema ryyppäämään. Lauantai on auki ja sunnuntaina olis jo töitä. No, kyl tää tästä vielä huononee...NEVER! :D