Teoriasta totuuteen

Heräsin kelloon silloin kun pitikin. Ihan jees. Oli vissiin ihan kiva uni. Seuraavan kerran heräsin melkein tunnin myöhemmin vähän vähemmän kivan unen loputtua.

Päivän omituinen uni alkaa jostain sekakäyttäjien juhlista, joihin poliisi tulee hakemaan allekirjoittanutta. Aluksi oli täysin epäselvää miksi, kysyin jopa että tarvitseeko ilmoittaa töihin pääsenkö seuraavaan vuoroon vai en. Sitten tuli hämärä muistikuva siitä, kuinka olin piessyt jonkun tyypin joka haastoi riitaa kuppilasta poistuessani joskus menneisyydessä. (Tämä ei siis ole oikeasti toteutunut vaikka mieli olisi kyllä tehnyt.) Mitään syytä minulle ei kuitenkaan kerrottu.
No, ei siinä, rupesin keräilemään kamojani samalla kun jauhoin kakkaa konstaapelin kanssa ja sain liikkua tilanteeseen nähden aivan liian vapaasti valvomatta pitkin kämppää lähtöä tehdessäni. Ihan niin kuin äijillä olisi ollut joku varma tieto, etten kuitenkaan yritä pakoon.

Mentiin ulos etuovesta vaikka auto oli takapihalla. Kun päästiin talon nurkalle niin toinen poliisi alkoi "akettamaan" lumipenkan viertä sinne auton suuntaan, ihan niin kuin siellä olisi jotain isompaakin ikävää käynnissä. Jostain syystä itselle heräsi vahva tunne siitä, etten halua sekaantua asiaan. Käännyin katsomaan toista poliisia, joka oli juoksemassa kirjaimellisesti vastakkaiseen suuntaan tapahtumista ja sukelsi piiloon paikallisten lasten väsäämään lumilinnaan. Säntäsin samaan suuntaan, mutta koska tilanne kokonaisuutena oli niin koominen, piti käydä varmistamassa että poliisi tosiaan oli siellä lumilinnassa. Olihan se amish-partansa kanssa siellä. Itse jatkoin vielä hetken otettuun suuntaan ja jäin erään talon nurkalle katsomaan tuleeko joku perässä.

Meni aikaa, en tiedä kuinka paljon. Jossain vaiheessa se ensimmäinen, rohkeampi konstaapeli tuli samasta suunnasta mistä itsekin olin tullut ja menin häntä vastaan. Osoitimme hymyillen toisiamme sormella kun hänkin minut näkökentässään huomasi.
Hän: Naureskellen "mä jo luulin että lähdit ja pääsitkin pakoon".
Minä: Niin, en mä sua pakoon lähtenyt. Ei vaan kiinnosta sekaantua tilanteeseen jossa joku lähtee vyöryttämään omaa partioautoaan. Se ei ole mulle merkki mistään normaalista.
Hän: Ok, lähdetäänkö takaisin?
Minä: Mennään. Pitää kuitenkin käydä vielä siellä kämpällä. Mä en löydä mun puhelinta mistään ja näiden housujen taskut on täynnä sälää mitä en tunnista omakseni.
Hän: Selvä. Tulen mukaan jottei kukaan keksi kimpoilla liikaa luullessaan että sä varastit sen byysat.
Minä: Käy.

Ja sitten mentiin. Matkalla kuittasin partapoliisille "oliko hyvä jemma" mikä näytti hävettävän häntä ja nauratti tätä toista konstua. Törmäsin "omiin" housuihini talon alimmassa kerroksessa kun joku kiharapäinen opiskelijapojannäköinen tyyppi jonkun muijan kanssa käveli vastaan. Molemmat vain tuijotimme toisiamme ja levittelimme käsiämme. Vaihdoimme housut jolloin selvisi että omani ovat nykyiset työhousuni ja puhelin firman päivystyskännykkä.

"Ja sit mä heräsin."

Sana on vapaa. Mitä helvettiä tällainen tarkoittaa? :D

Joskus näitä on, sille ei voi mitään. Toki niiden määrää voi rajoittaa ja osumia keskittää oman toimintansa mukaan. Enikeis, en edes muista milloin viimeksi on tehnyt näin kovasti mieli hakata päätä seinään kuin tänään on tehnyt. Näitä kun ei satu itselle juuri koskaan nykyisin. Tällä kertaa kun lisäksi kaikki tappiot ovat itseaiheutettuja. No, ainakin tietää missä syyllinen on. :D

06.00 Päivä alkaa liian lyhyillä yöunilla ja heräämisellä puoli tuntia liian aikaisin.

07.20 Tajuan aamuksi varaamani lekuriajan olleen virhe. Ovet avataan tasan kahdeksalta joten kärvistelen 40 minuuttia pakkasessa odotellen oven aukeamista, luonnollisesti aliarvioiden tarvittavan vaatemäärän.

08.00 (Päivän ainoa todellinen "ykkösellä oikein" tilanne.) Kävelin lekuriin, suoraan lääkärin pakeille ja olin 20-yli jo juoksemassa bussiin päästäkseni takaisin kotiin. Tuomio: Ota rauhallisemmin. Ehdin vielä heittää juttuakin humoristisen lääkärin kanssa.

08.40 Melkein kotiovella, rättiväsyneenä, keksin soittaa kaverille ja ehdottaa verkkopeliä sen sijaan että olisin mennyt nukkumaan kun aikaa töihin lähtöön oli vielä 4 tuntia. Virhe joka tuntui koko loppupäivän.

10.33 Verkkopeli oli hauskaa ja nyt ohi. Aikaa nukkua vielä pari tuntia. Päätän katsoa SG-1:n 2. kauden viimeiset 3 jaksoa nukkumisen sijaan.

13.15 Tajuan miten typerää oli olla edes yrittämättä nukkumista.

14.00 Töissä, liian aikaisin.

14.30 Tuo tuon viimeisen merkinnän sirpaloitumisen korjaaminen... Olin liian tehokas ja ilmeisesti tahtomattani antanut ymmärtää jälkeenpäin muuta kuin olin sirpalointivaiheessa sanonut. Ei muuta kuin "paskaksi ja palamaan" uudelleen. Tällä kertaa sain sentään rauhassa selittää miksi näin. Tämän jälkeen ymmärrän niitä ihmisiä, jotka katkovat kaikki yhteydet heistä kiinnostuneisiin ihmisiin jotka eivät heitä itseään kiinnosta. Se on vain niin naurettavan paljon helpompi ratkaisu kuin koittaa pitää se hyväkin ihminen elämässä samalla kun joutuu tuottamaan tälle ison pettymyksen. Ero vaikeusasteessa on suunnilleen sama kuin normaalin eskimotuutin syömisen ero sukkapuikolla kilon sulan voipaketin sisällön vihaisen villikissan hanuriin tunkemiseen.

19.40 Elättelin toiveita siitä etten ollut "nokkeluudessani" mokannut potentiaalisesti tavalla tai toisella tärkeäksi muodostuvaa asiaa. Elättelin näitä toiveita itseasiassa siitä saakka kun päästin ensimmäisen sanakukkasen suustani. Toive ei toteutunut. Tyrimisen vaikutuksen aste on epäselvä mutta oppi on selvä. "Jos jokin asia vaatii vilpittömyyttä ja aitoutta, älä missään tapauksessa jousta edellisistä edes silloin kun tarkoitus on hyvä." Lipsuin tuosta viimeksi kriittisellä hetkellä joskus 14-vuotiaana. 15 vuotta myöhemmin, vanhempana ja viisaampana, käytännössä sama moka melkein samassa tilanteessa. Ei näin.

22.10 Lakkaan ruoskimasta itseäni jälkimmäisen tilannemuutoksen johdosta, hyväksyn asiat sellaisina kuin ne ovat, avaan mieleni ja suuntaan katseeni tulevaisuuteen. Totean että pahin mahdollinen skenaario on se, että opin jotain ja vaikkakin hetkellisesti jouduin häpeämään, sain viettää yhden elämäni loistopäivistä hyvässä seurassa. Minun kirjoissani se on aivan hyvä juttu.

23.00 Alan nakuttelemaan tätä kaiken muun ohella. Tajuan, että olisi viisainta mennä unille ja kohdata huominen levänneenä. Aina ei tarvitse olla viisas. SG1 kutsuu. :D

Onni on asennekysymys, oppi kiinni oivalluksesta.

Eilen siis rikoin ihmisen. Tänään kasasin palaset. En palannut vanhaan mutta molemmilla on parempi maku tapahtuneesta kun syyt ovat selvillä. Vika kun ei ollut ihmisissä vaan niissä olosuhteissa.
Pakko myöntää että olen tyytyväinen suoritukseen. Saan pitää hyvän ihmisen piirissäni ja sain korjattua vahinkoni, vieläpä aika helposti. :)

Välillä ihminen joutuu tilanteisiin joissa ei ole ns. hyviä vaihtoehtoja ratkaisuiksi. On vain valittava toinen kahdesta pahasta. Olin tällaisessa tilanteessa, taas.

Kun tarkastelen omaa historiaani, voin havaita, että näitä tilanteita on ollut lukuisia. Ehkä vähän surkuhupaisastikin, nämä tilanteet keskittyvät vahvasti pariutumisosastolle. No, tänään oli minun vuoroni viheltää peli poikki vaikka 1. erä oli vasta alussa.
En ole koskaan itse kokenut mitään suuria tunnelatauksia jos hommat eivät ole ehtineet lähteä kunnolla käyntiin ennen katkoa, ilmeisesti itsesuojeluvaisto on tässä asiassa kehittynyt pyytämättä aika toimivaksi. Toisen totaalinen sirpaloituminen tuli aivan puun takaa. Oli kieltämättä aivan helvetin avuton tila päällä kun katsoin toisen romahdusta. Sitä haluaisi hirveästi auttaa, muttei voi oikeastaan tehdä mitään. Jokainen sana ja kosketus vain satuttaa toista, olivat ne sitten miten hyväntahtoisia tahansa.
Mutta mutta...näin oli tehtävä. Päätös oli naurettavan helppo siinä vaiheessa, kun tilanteen koko skaala valkeni minulle. Menemättä yksityiskohtiin, vaihtoehdot olivat joko tehdä "oikein" ja elää puhtaalla omallatunnolla tai tehdä se mikä tuntuu hyvältä ja ruoskia itseään sen lieveilmiöistä mahdollisesti hamaan tappiin saakka. Ei ollut kauhean vaikea valinta.
Oikeastaan ainoa kevyt nakerrus takaraivossa johtuu homman kaatumisen syistä, siis olosuhteista eikä ihmisistä ja keskinäisistä kemioista. Eihän siinä mitään jos kemiat ei toimi, niin vain on eikä sille voi mitään. Jos olosuhteet tulevat kahden ihmisen väliin niin jää väkisinkin miettimään, edes hetkeksi, "mitä jos". Jossittelu on toki turhaa ja yleensä vain tunnelmaa laskevaa, En voi kuitenkaan rehellisesti väittää etteikö jutussa olisi ollut muuten niin paljon potentiaalia, ettei mietityttäisi mihin se olisi vienyt jos tilanteet olisivat olleet erilaiset.

No, kukaan ei traumatisoitunut ja palautuminen on siipeensä ottaneellekin luultavasti pikaista. Elämä vain tuppaa välillä testaamaan ihmistä.

Tämänhän pitäisi olla automaatio? Siis pitäisi, muttei ole. Ihminen lyö normaalisti päätään seinään lukemattomia kertoja ennen oppimista, ainakin noin niin kuin vähemmän elintärkeissä asioissa. Tämä siis jos ei ole opettajaa korjaamassa virheitä.

Lueskelin tässä taannoin kirjaa ihmisten keskinäisistä suhteista noin niin kuin sukupuolten välillä. Kirjassa kehotettiin tarkastelemaan menneisyyttä ja vertaamaan sitä kirjan juttuihin. Näistä sitten piti tehdä johtopäätöksiä. No, tein työtä käskettyä. Normaalisti pidän tällaisia systeemejä lähinnä vessapaperina jolla on kiva paketti, En siis kauheasti pistänyt uskoa hommaan, ainakaan aluksi. Lähemmin tarkasteltuani asiaa, jokainen onnistunut ihmissuhde vastakkaisen sukupuolen kanssa on alkanut selkeän järjestelmän sanelemien ehtojen kautta. Ne ovat myös loppuneet niiden samojen ehtojen lakattua täyttymästä pidemmäksi aikaa.

Ennen luulin että ihmissuhteissa on kyse yhteensopivuuksista ja henkilökemioista. Nyt olen viisaampi. Ihmissuhde on kuin matemaattinen yhtälö jonka aivan jokaisen muuttujan tarkka arvo ei ole tiedossa. Toisaalta riittää kun osuu virhemarginaalin sisälle joten yhtälön pyörittämisen taito riittää aivan hyvin.

Jostain kuuluu kohta jonkun naisen ääni ja huutoa "ei se nyt noin meeeeeeee!" Kyllä se nyt vaan menee.

Helvetti, on se hienoa olla kahdessa puhelimessa ja hoitaa samaan aikaan vielä kolmatta ja neljättä asiaa eri tietokoneilla, onnistuneesti. Tänään tehoillaan. Asiakaspalvelu on niinq NIIN mun juttu, tänään. Huomisesta ei taas tiedä, mutta ketä kiinnostaa huominen jos tänään voi pitää kivaa senkin edestä?
Tehoilulla ja asiakaspalvelulla on myöskin, näin perinteisesti vähätöiselle miehelle, jännittäviä sivuvaikutuksia. Kaikki naisiin kohdistettu ylimääräinen positiivisuus tulkitaan kolmansien ja neljänsien osapuolten taholta pokailuksi. No, loppupeleissä ihan se ja sama mulle. Saan asiani hoidettua ja tuurilla jatkossa saan samojen ihmisten kanssa asioidessa jopa vaihteeksi hymyjä osakseni. Minä voitan, asiakkaani voittavat. Jos se huvittaa muita niin sou not.

Loistavuutta!

Tjooh, joskus on todella, todella jännittävää unimatskua muistissa vielä aamullakin. Päivän helmi ylittää jopa sen vartiointiliikkeen haalareissa kiinalaisen tukikohdan vyöryttämisen.

Uni alkaa siitä että olin ilmeisesti onnistunut jallittamaan yhden entisen firman melko näyttävän neidon kotiini, joka luonnollisesti oli sotkuinen. Kämppä muuten oli pohjapiirrustukseltaan sama kuin yhdellä lapsuuden kaverilla Kalliossa asuessaan silloin ala-asteella. Enikeis, koska keittiö oli ainoa siisti paikka niin usutin naisen sinne koirineen (joku sylikoira, pörröinen).
Tässä kohdassa uni hyppäsi ajassa eteenpäin määrittelemättömän pätkän. Kuva avautui kun rullasin kutistunutta seuralaistani ojennetun broilerin koipireiden kanssa pellillä erillisiin voipapereihin. Hän ei ollut kauhean mielissään mutta selvästi tyytyi tilanteeseen kun sanoin, että odottaa hetken kun siivoilen pikaisesti pahimmat roskat. No, rullasin paperit loppuun ja pistin toimeksi. Siivosin kämpän päällisin puolin ja tajusin että joudun vielä imuroimaankin.
Olin hakemassa imuria kun tajusin että molemmat rullani olivat kadonneet pelliltä. Menin olohuoneeseen ja huomasin tämän "misun" ja jonkun toisen mimmin kaivelemassa kamojani. Kysyin miksi ja sain vastauksenkin jota en muista. Kilpikonna myös "viiletti" pitkin lattiaa sen laukkupuudelin sijasta. Huomionarvoista on että sillä kaverillani silloin ala-asteella oli lemmikkikilppari.
Uni katkesi.

Olisi ihan hauska kuulla analyysiä tästä ammattilaiselta. Sen kiinalaisen tukikohdan vyöryttämisen sentään voi laittaa työn piikkiin mutta tämä ei enää selity liialla työtaakalla tmv.. Ideas, anyone?

Uudenvuodenlupauksen ensimmäinen lähes romahdus osui kohdalle tänään. Asiakas pyysi huonolla suomella tuotetta jonka joku kollega oli hänelle luvannut eilen. Totesin sitten että tästä pisteestä en valitettavasti pysty hänelle sitä toimittamaan, mutta toki voin delegoida asian sille taholle joka pystyy vaikuttamaan tilanteeseen. Ei kelvannut koska joku oli hänelle asian luvannut täksi päiväksi. Huippukamaa! No, jälleen faktan todettuani, siis sen etten voi auttaa koska vaadittu asia on mahdoton toteuttaa nykyisillä resursseilla minun toimestani, asikas alkois sitten avautumaan kuinka halusikin jotain muuta asiaa ja olin kuulema kauhean töykeä. Kieltämättä teki mieli sanoa rumasti. Tjooh. No, toivottavasti sai haluamansa muualta.

Ihmiset, pyydän, kun menette vaatimaan jotain joltakin ihmiseltä niin vaatikaa sitä asiaa jonka haluatte. Älkää vaatiko jotain tyystin muuta ja sen jälkeen muuttako mieltänne ja ennen kaikkea älkää alkako mussuttamaan asiakaspalvelijalle oman virheenne itsellenne tuottamasta kriisistä. Asiakaspalvelija ei ole syyllinen omiin mokiinne. Se tyyppi siellä tiskin takana on tekemässä teidän elämästä helpompaa eikä hän kostu siitä että räyhäätte hänelle tyrittyänne oman juttunne.

Eilisen puntilta jäi elävästi kuva mieleen hyvästä yrityksestä. 3 naista ja 1 pappa oikesti yrittivät treenata kunnolla.Yleensä punttiksella näkee vain niitä naisia joiden pitäisi jo vähentää treeniä ja lisätä ravintoa tai niitä jotka luulevat että rasva palaa kun lukee tarpeeksi naistenlehteä. Nämä kolme naista ja eläkelläismies olivat selvästi treenaamassa. Ylentää mieltä nähdä kuinka tavan kansalainen herää omaan surkeaan fyysiseen kuntoonsa ja alkaa oikeasti tekemään asialle jotain. Itse kuitenkin olin myös melkoinen säkki salille mennessä ja vaikken nytkään ole mikään adonispatsas niin oleminen on paljon helpompaa kun jaksaa paremmin ja ylijäämäenergia palaa salilla.

2009 menneen kohtalaisen normisti, reissuja lukuunottamatta pääsääntöisesti tasaisesti tai perseelleen, lähdin kuluvaan vuoteen eri asenteella ja tulos näkyy jo.

Lupasin suhtautua asioihin rakentavammin tänä vuonna kuin edellisinä. Jännä juttu että pelkä uudelleen asennoituminen tuottaa tulosta. Päivät ovat parempia ainakin toistaiseksi vaikka 2 ensimmäistä päivää joutuikin keskittymään asennoitumisen muuttamiseen.
Tänään riuhtaisin itseni salille ja fiksuna otin heti vanhat ennätuspainot käyttöön. No, huomena sattuu ja taju meinasi lähteä kesken selkäreenin mutta jäipähän loistava fiilis. Illalla väsyttää vaihteeksi ihan väsymyksestä, ei pelkästä aivojen levontarpeen huutamisesta. Fuck yeah!
Helmi tuli kuitenkin tuossa hiljattain. Ilmeisesti uusi asennoituminen ei välttämättä kauheasti lämmitä kaikkia. Sain linjauksen muutoksesta kommenttina seuraavaa: "Toi sun yltiöpositiivinen ja rakentava asenteesi on suoraan saatanasta." Repesin ja rupesi välittömästi juhlituttamaan. :D

Enikeis, 19 vuotta teiniangstia eri tasoilla saikin riittää. Ansaitsen parempaa joten myös otan sen. Puolet tavoitteista oli jo tuossa, rakentavassa ajattelussa. Toinen puoli on vielä tulossa mutta hei, ei nää päivät ole loppumassa. :)

Helvetin hyvää kaksnollakymppiä kaikille!