Teoriasta totuuteen

...sähköpostiin ja ymmärsin pitää sen postin keskeneräisten joukossa. Tähän on syy ja se syy on se, että ihminen jolle se lähtee on kykenevä kusemaan lomasuunnitelmani. Hän on henkisesti ilmeisesti juuri niin aikuismainen etten voi luottaa siihen, ettei niin käy jos nyt pistän postin menemään. Olen lähdössä pääsiäisenä mökkeilemään ja tarvitsen siihen lomaviikon jota en todennäköisesti saa jos kerron juuri nyt asianosaisille miten asiat ovat.

Tarina alkaa näin: Jonkin aikaa sitten työpaikallani tuli eräs tehtävä jakoon johon sai vapaamuotoisella hakemuksella hakea. Satun olemaan yksi pätevimmistä tähän tehtävään ja paikkoja oli useampi jaossa joten sain se. En osaa sanoa olisinko saanut vaikka paikka olisi ollut ainoa. Sain tästä ilmoituksen varsin painostavaan sävyyn kirjoitetun sähköpostin muodossa jossa minulta erikseen odotettiin normaalia kovempaa työpanosta. Lyön vaikka vetoa että muut hommaan valitut eivät tällaista postia saaneet. No, ei siinä, kuittasin sen olkaa kohauttamalla koska ei minua siihen hommaan olisi valittu jos ei olisi katsottu paremmaksi kuin tehtävänjaon ulkopuolelle jääneitä vaihtoehtoja.
Tehtävän saaneiden listan tultua julki sain sähköpostin päälliköltä jossa minut kutsuttiin "ideointipalaveriin". Sähköposti oli muotoiltu samoin kuin muut vastaavat palaverikutsut, eli jos sattuu olemaan töissä niin on pakko osallistua ja jos osallistuu vapaa-ajalla niin osallistuminen lasketaan työajaksi. Mitään mainintaa osallistumispakosta vapaapäivänä ei ollut.
Luonnollisestikin satuin olemaan vapaalla, kuten noin 90% muistakin palaveripäivistä, ja olen siis ollut silloin tekemässä omia juttujani mikä on ollut aina aivan ok ihan niin kuin pitääkin.
Tänään sitten sain eteeni sähköpostin jossa ilmoitettiin että minun olisi pitänyt olla paikalla (1) tai selvittää syy (2) sille miksi en ollut jos olin estynyt saapumaan paikalle (3). Neljäntenä asiana yllätysbonussektori. Koska en ollut paikalla, nimitykseni tehtävään peruttiin mutta se on kuulema vielä saatavilla mikäli osoitan "huomattavaa työmotivaation kohotusta" tmv.

Tässä on pari ongelmaa. 1.) Mikään ei velvoita minua olemaan työvuorolistaan merkittynä vapaapäivänä työpaikalla. 2.) Se mitä teen vapaa-ajallani ei ole millään muotoa työnantajani asia. En ole siitä hänelle/sille missään selvitysvelvollisuudessa ellen nyt suoraan riko jotain sopimuksen pykälää siten että se vaikuttaa työpaikkaani tavalla tai toisella. 3.) Olin vapaapäivää viettämässä. Vaikka olisi ollut vetämässä keittoa kadun toisella puolella mikään ei olisi velvoittanut minua siirtymään työpaikalle palaverin ajaksi. 4.) Työaikani olivat sähköpostin lähettäjän, palaverin päivämäärän sekä ajankohdan päättäneen ihmisen tiedossa. Jätkällä siis yksinkertaisesti paloi hihat kun hänen aikataulunsa ei ollutkaan se johon vapaa-aikani sovitan ja kuten henkisesti aikuiseksi kasvaneen miehen kuuluukin, hän kostaa egonsa saaneen kolauksen lain puitteissa kovimmalla mahdollisella sallitulla tavalla koska ei uskalla katsoa peiliin ja löytää syyllistä pahaan mieleensä sieltä. Nerokasta! Ja tämä mies sai juuri lapsen. Toivottavasti tuon muija on fiksu koska muuten siitä pennustakin kasvaa tampio. :D

Send-nappi odottaa painamista siihen saakka kunnes selviää saanko lomani vai en. Riippumatta tuloksesta posti lähtee matkalle siinä vaiheessa. Katsellaan sitten miten homma menee. Jos saan varoituksen voin ainakin marssia luottamusmiehen luokse sen kanssa ja kääntää kakkatsunamin toiseen suuntaan. :)

...koska joidenkin asioiden tiedostaminen riittäisi ihan hyvin kun taas niistä erikseen kuuleminen jo oikeasti syö miestä/naista...ja se silti halutaan kertoa juuri sinulle tai tuoda esille sellaisessa ympäristössä jossa siltä tiedolta välttyminen on äärimmäisen vaikeaa. Luonnollisesti tämä tapahtuu vielä siitä huolimatta, että on kohteliaasti sanonut asianosaiselle ettei kyseinen asia kiinnosta tai että se aiheuttaa jopa harmistusta kuulijassa.

Vuosien varrella näitä ihmisiä on onnistunut luovimaan muutamia lähipiiriini ja onneksi olen onnistunut luovimaan heidät hyvin pitkälle pois sieltä kun tämä taipumus on nostanut päätään. Osa näistä on valittanut tauotta aina ja kaikesta, osa on kertonut joka kerta heidät nähdessäni "kalajuttuja" elämästään (mikä on kylläkin lähinnä koomista), parilla exällä on paha taipumus haluta tilittää panojuttujaan minulle tai porukassa jossa olen läsnä jne.

Ainaiset valittajat ovat vain...no...rasittavia. Siinä kuunnellessa menee omakin mieli maahan ja jos siltä onnistuukin välttymään niin tunnin kahvireissun jälkeen olo on kuin olisi ollut rankempikin työpäivä juuri ohi. Asioiden suurentelijat ja omien elämiensä sankaritarinoitsijat ovat siitä hauskoja, että heistä näkee heti kun se juttu alkaa ottamaan taiteellisen vapauden suomia mausteita. Joskus stoori on niin hauska että sen jaksaa kuunnella jopa loppuun saakka. Se on jännää miten eeppisen stoorin jostain kännisen urpon uhoamisesta nakkikioskilla saa väännettyä jos oikein yrittää. Noissa viimeisissä ei itseasiassa ole mitään pahaa sinällään, henkilökohtaisesti juttu menee vähän samoin kuin vanhempien seksielämän suhteen. Sen tietää olevan olemassa muttei sitä halua nähdä eikä kuulla siitä. Kyllä tässä itse kukin harrastaa sukupuolista kanssakäymistä mutta, no, en minä ainakaan koe tarvetta puhua siitä exieni kanssa tai heidän läsnäollessa. Tiedä sitten onko kyseessä todistelua siitä että heillä on seksielämä vielä minunkin jälkeeni. Ei kyllä tule minulle uutisena, aika monella ihmisellä tässä maassa on sellainen. :D

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Olen ilmeisesti ihminen jolle on helppo puhua melkein mistä vaan...joidenkin tapauksessa ihan mistä vaan ja se tuo tiettyä hyvää fiilistä. Samalla oppii aina vain nopeammin tunnistamaan ne ihmiset joista muodostuu pitkän päälle lähinnä tarpeettomia rasitteita omaan elämään ja pitämään heidät sen verran etäällä etteivät he pääse vaikuttamaan millään merkittävällä tavalla omaan elämiseen.

Se mikä näissä ihmisissä on kuitenkin aika rasittavaa, on se, että he ilmaisevat usein tyytymättömyytensä omanlaistensa juttujen kertomisesta ja kuitenkin yleensä närkästyvät kun heille esittää toiveen siitä että pitäisivät joitakin asioita omana tietonaan. Tuplastandardit elävät nähtävästi vahvoina edelleen tämän kansan keskuudessa.

Heija:n blogista inspiroituneena: Minä en ilmeisesti ole koskaan ollut henkisesti nuori aikuinen. Minua ei ole kiinnostanut tippaakaan jääkaapissa olevia nuuskapurkkeja vastaavat asiat. My way or the highway-asenne on itselle täydellisen vieras jos tarkastellaan ihmisten välistä kanssakäymistä. Ok, jos moraalinen linjaus on toisella täysin eri kuin itsellä niin hommista ei tule mitään. Kaiken ei kuitenkaan ole tarvinnut olla juuri niin kuin minä sanon.

Ainoat jutut jotka ovat toisessa ihmisessä tosissaan vituttaneet ovat ylimielisyys ja vastaavat suoraan paskat luonteenpiirteet. Eri musiikkimaku, ruokailutottumukset ja muut perinteiset "emmä voi olla sen kaa ku se ei oo just niinq mä"-perusteet suhteiden kariutumiselle tai alkamisen estymiselle ovar mielestäni lasten juttuja eivätkä kuulu täysi-ikäisten kuvioihin. Valitettavasti näillä on hyvin monen mielestä huimasti merkitystä.

Taitaa olla niin, että ainoa asia mistä ihan sydämen kyllyydestä on tullut avattua sanaista arkkua on se, että joillakin ihmisillä on taipumusta unohtaa se, että he seurustelevat ja välillä jopa silloin kun kumppani on paikalla. No, ei ole sattunut kuin yksi tällainen tapaus vastaan ja rupesi vielä avautumaan takaisin siitä miten kamalasti rajoitan ja kahlitsen kun kritisoin hänen ja puolituttuni välistä keskustelua siitä miten hienoa heidän välinen seksinsä varmaankin olisi. :D Parisuhteen sisäisestä seksistä voi vielä puhua ulkopuolisten kanssa jos on tarve, mutta ei sitä nyt mennä ääneen fantasioimaan jonkun toisen ihmisen kanssa keskinäisestä seksistä. Sinkkuna ok, parisuhteessa ei (minun mielestäni). :)

Niin, kuitenkin ihmisillä on mystisiä taipumuksia kehittää skandaaleja suhteen sisällä asioista joilla ei ole mitään väliä. Sukka lattialla, klassikko, eikä kukaan nyt oikeasti voi vetää poroja nokkaan sellaisesta mutta silti niin tehdään jatkuvasti. Kun miettii omaa suhdetaustaa niin n. 7 vuoden seurusteluihin (yhteenlaskettu aika) mahtuu 2 oikeaa riitaa. Toisen aiheutin itse tyrimällä ja toinen on tuo yllä mainittu. Kaikki muut kärhämät ovat olleet aiheiltaan vakavuusluokkaa "sukka lattialla". Pääsääntöisesti olen ollut näissä kuunteluoppilaana tyylillä "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" joskin on se myönnettävä että kolme tai neljä kertaa olen itse syyllistynyt samanlaiseen typeryyteen.

Mikä siinä muuten on, ettei voi tuoda sitä oikeaa nakertavaa asiaa esille vaan pitää purkaa päätä noilla tekosyillä ja jättää se varsinainen ongelma hautumaan ja odottamaan seuraavaa kävyn kuumenemista?

Miksi aikuisten sosiaalitoimi on käytännössä vain militanttifemakkojen valtion sponsoroima solu ja miksi näin on vain tässä maassa?
Katselin juuri parisuhde- ja perheväkivallasta kertovia tutkimuksia jotka olivat käytännössä kaikki "tutkimuksia" vain miesten väkivaltaisuudesta em. ympäristöissä. Tässä maassa ei ole tehty ensimmäistäkään oikeaa tutkimusta aiheesta vaan kaikki nämä ovat puhdasta naisasianaisten tilaustyötä. En minä sillä, etteivätkö miehet löisi kun kerran lyövät, mutta onhan se nyt ihan hirveää paskapuhetta sanoa etteivät naiset tekisi niin.

Se on jännä, hyvin jännä. Tässä maassa lyövät ja alistavat vain miehet, kaikkialla muualla naiset harrastavat sitä useammin lähisuhteissa. Ottaen huomioon että konkreettiset kulttuurierot näissä asioissa ovat muihin länsimaisiin sivistysvaltioihin verrattuna tasan nollassa, olen taipuvainen ajattelemaan että tässä maassa yksinkertaisesti sosiaalitointen päättävillä palleilla on joko miesvihaaja tai idiootti. Eihän nyt kukaan ihan oikeasti voi ottaa tosissaan tutkimusta joka nimetään tutkimukseksi vaikkapa perheväkivallasta sukupuoliriippumattomasti ja kuitenkin käsittelee vain toisen sukupuolen taipumuksia. Sitten näitä tutkimuksia on kirjaimellisesti kymmeniä. Eikä kukaan tuolla ylemmissä portaissa huomaa epäkohtaa?

Joo, ei mussa anarkistin verta ole mutta ilmeisesti sen verran ylpeyttä että tällainen suututtaa ihan oikeasti. Kieltämättä ei tulisi suru puseroon jos joku vapaavalintaisella metodilla uudistaisi koko valtion johdon täyspäisemmäksi.

...sukupuolten välillä. Mikä tässä on vaikeaa, noin niin kuin parisuhteissa? Itsehän en siis tällä hetkellä seurustele mutta asia on pyörinyt viimeaikoina silmien alla joten äidyin sitten pohtimaan sitä.

Jos kerran keskustelu, tiedon välittyminen ja asioiden hoitaminen toimii hyvin työolosuhteissa ja platonisissa vapaa-ajan skenaarioissa, no, ainakin yleensä, niin miten on mahdollista että se ei toimi parisuhteissa? Jostain syystä ihmiset lakkaavat puhumasta samaa kieltä kun aletaan haluamaan toiselta muutakin kuin puhtaan platonista huomiota. Mutta miksi? Mikä vetää sen "my way or highway"-vaihteen silmään parisuhteessa? Luulisi että sen oman rakkaan kanssa nimenomaan on helpompi puhua suoraan asioista niiden oikeilla nimillä, mutta kun ei... Karrikoiden sanottuna miehet eivät halua puhua asioista jotka ovat vähän tai enemmän hankalia ja naiset odottavat miehiltä ajatuksenlukutaitoa. Jos jostain kuitenkin aletaan oikeasti puhumaan kuin ongelmasta, se ei taatusti ole se asia josta pitäisi puhua ja joka siis on oikeasti ongelma. Mystistä, ainakin minulle. Se kun on niin, ettei kenenkään maailma kaadu lattialla lojuvaan sukkaan tai eteisen pöydällä pyörivään hiusharjaan, miehet eivät opi lukemaan naisten ajatuksia tai tulkitsemaan jotain keskustelua verhoista avautumiseksi parisuhteen kipeästä asiasta eivätkä naiset saa keskusteltua tyypin kanssa joka ei puhu mitään.

Sattumoisin olen ollut jo pidempään vahvasti kiinnostunut nimenomaan siitä miten eri tavoin sukupuolet käsittelevät asioita ja miten nämä tavat kohtaavat. Lopputulos on päätelmä siitä että yleisesti nuo toimivat keskenään helvetin huonosti. Naisten tapa kommunikoida turhautuneena tuppaa tuomaan esiin taipumuksen epäsuoraan alistamiseen ja paskatesteihin. Paskatesti on siis kysymys tai lauseen asettelu johon ei voi annetuilla vaihtoehdoilla vastata tai reagoida muuten kuin itselle epäedullisesti. (Loivana esimerkkinä annettakoon vaikka "kun mä tein sulle silloin (asia), sun pitää tehdä nyt mulle (asia joka ei ole mitenkään suhteessa annettuun hyvään tekoon)" jolloin kuulija voi olla joko mulkku koska ei tee mitä käsketään tai tehdä asian jonka suhteellinen arvo on kertoimilla suurempi.) Tämä toimii huonosti yhteen miesten suoraviivaisuuden kanssa.

Eräs viisas ihminen totesi joskus että nainen on naiselle susi. Onhan se. Toinen viisas ihminen sai avattua konseptia vähän pidemmälle toteamalla että naisten välillä on jatkuva, sammumaton valtapeli aina siihen saakka kunnes joku osapuolista suostuu jäämään ns. "alimmaiseksi" edes marginaalisesti. Ei oikeastaan tarvitse olla kovin välkky voidakseen todeta tämän pitävän lähes poikkeuksetta paikkaansa. Tyttöporukassa tuppaa olemaan se johtajanaaras joka määrää tahdin ja loput tulevat perässä. Jos tätä nokkimisjärjestystä ei ole selvitetty, syntyy tila jossa kaksi tai useampi mimmi tökkii toisiaan avoimesti tai kullisseista kunnes se nokkimisjärjestys on selvitetty tavalla tai toisella. Syy siihen miksi tätä ei näy välttämättä silloin kun kaksi periaatteessa saman "levelin" emäntää ovat samassa tilassa voi olla moninainen, mutta omien havaintojen mukaan lähtökohtaisesti se, että olosuhde määrittää nokkimisjärjestyksen. Sanotaan nyt vaikka että tyttöporukka lähtee lomalle etelään ja yksi näistä naisista varaa hotellit ja lennot. Tällöin hierarkinen johtaja on asetettu ja titteli menee "matkanjohtajalle". No, tämäkin on kärjistetty teksti joten älkää repikö pelihousujanne arvon leidit.

Siinä kun naisten nokkimisjärjestys selvitetään sosiaalisilla peleillä tai tilanteen luoman arvojärjestyksen kautta, miesten nokkimisjärjestys selvitetään pätemällä ja samoin kuin naisten kohdalla, tilannekohtaisilla kuvioilla. Ukot siis kilpailevat jatkuvasti asioista. Kuka nostaa enemmän rautaa, omaa hienomman auton, suuremman palkan, meriittejä...you name it. Tämä näyttää reilummalta mutta ajaa saman asian kuin naisten malli ja on tasan yhtä raadollista leikkiä

Ongelma: Nämä kaksi tapaa eivät toimi keskenään mitenkään. Mies ottaa uhkana sen, että hänet koitetaan manipuloida johonkin ja nainen sen, että asia sanotaan suoraan päin naamaa ja kaunistelematta.

Siinä kun miehet kilpailevat keskenään pyrkimällä suoriutumaan paremmin kuin kanssaveljensä, naiset kilpailevat keskenään sosiaalisellaa kikkailulla. Kun pariskunta alkaa selvittämään asioita, molemmat ottavat tyypillisesti käyttöön sen omalle sukupuolelle toimivan kriisitilannerutiininsa ja sehän ei toimi. Olen tätä pohtinut ja pohtinut enkä keksi mitään muuta selitystä asialle. Kyse ei ole siitä, etteikö kumpikin osaisi selvittää asioita tavalla joka toimii molemmille. Kyse on, niin pitkälle kuin minä asiaa näen, siitä ettei kumpikaan halua lähteä oman turvallisuusalueensa ulkopuoliseen toimintamalliin mukaan. Tuloksena miestä harmittaa kun nainen syyllistää häntä kaikesta vähäpätöisestäkin joka ei ole 100% naisen haluamalla tavalla suhteessa ja naista sapettaa kun mies ei kommunikoi hänen kanssaan oikein mistään.

Tässä on idea: Kasvakaa aikuisiksi! Äijät hei, ei ne suhteen ongelma vain katoa jos ne koittaa ohittaa välinpitämättömyydellä eikä sillä, että ammutaan täyslaidallinen syytöksiä naisen naamalle ja jätetään asia siihen. Naiset, ei se ongelma ratkea syyllistämällä eikä sen suuremmin manipulaatiolla. Se millä se ratkeaa on jousto, kunnioitus, reilu peli ja hyväksyntä. Hommasta tulee helppoa tai ainakin paljon helpompaa heti kun ihminen lakkaa tuijottamasta omaa napaansa ja kuvittelemasta olevansa jonkin sortin uhri aina kun tulee vähän ryppyjä rakkauteen.

Noniin. Eilen yöllä luin jonkun profiilista lausuman joka meni jotakuinkin näin: "Vihaan ihmisiä jotka vaan jumittaa kotona."

Tämän oli kirjoittanut siis noin 20v. nainen joka kuitenkin piti parempana vaihtoehtona omaa lähes jokapäiväistä (Helsingin) keskustassa pyörimistään.

Sikäli olen samaa mieltä, että jos "kotona jumittaminen" tarkoittaa vaikkapa sitä, että ihminen herää aamulla, menee töihin, tulee töistä, syö, katsoo illan telkkaria, menee nukkumaan ja aamulla uudestaan. Vapaapäivinä ei mene töihin mutta muuten sama kaava pätee. Tällöin voin käsittää linjauksen. Kuitenkin, jos nyt otetaan vähän laajemmalla käsitteellä kotona jumittaminen ja mietitään mitä kaikkea kotona voi tehdä sellaista mitä ei kaupungilla herkästi tule tehtyä. Miettiminen tapahtukoon jokaisen omalla taholla, en jaksa alkaa listaamaan tähän asioita. Potentiaalisen mahdollisuuksien skaalan huomioiden, nykypäivän multimedialaitteiston mahdollisuuksia lisäävän valon kajossa, sanoisin että se kavereiden kanssa kaupungilla pyöriminen on kyllä sosiaalista, mutta helvetisti rajoittuneempaa eikä välttämättä yhtään sosiaalisempaa kuin "kotona jumittaminen". Kuka kielsi kutsumasta kavereita kotiin käymään jne. jne.... Koko lausuma kontekstissaan oli suunnilleen yhtä järkevä kuin postimerkkien keräämisen kritisointi jos kotona on 100 paria kenkiä joista kolme paria on käytössä.

Joku viisas mies oli todennut että vain tylsillä ihmisillä on tylsää. Komppaan tätä. Vaikka minulla ei ole mitään vaikeuksia huvittaa itseäni tuntitolkulla julkisissa liikekeskuksissa, ei minulla ole sen suurempia vaikeuksia suoriutua itseni viihdyttämisestä kotonakaan. Aina on joku leffa joka olisi mukava katsoa, kotihommia tekemättä ja virtuaaliölliäisiä tapettavana siinä missä näyteikkunoita hämmästeltävänä, kahviloita kokeiltavana ja kauppoja käytävänä.

Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyntä ei selvästikään asu meissä nuorina.

Taannoin tuli juttua siitä, että pornoteollisuus ei tee viihdettä naisille. Pornoteollisuus tuottaa kieltämättä mediaa, joka uppoaa paljon paremmin miehiin, mutta millaista olisi naisten porno? Kysyn tätä siksi, koska tiettävästi eroottisia kuvaelmia on pikkutuhmasta halailusta idän vähemmän terveeseen matskuun ja tarjolla olevien variaatioiden määrän ollessa huikea, ilmeisesti mikään ei sovellu naiskatsojalle.

Mikä siis on, tai olisi naisten erotiikkaviihdettä ja miten se toimisi?

Tästä inspiroituneena:

Varoitus, seuraava teksti saattaa nakertaa joitakin ihmisiä, paitsi siksi että se on tabu ja ihan kauheaa kun ihmiseltä vaaditaan panostusta onnistuakseen, myös siksi että se on totta sikäli kuin psykologinen fakta voi olla. Kirjoituksessa on myös huomioitu geneerisiä asioita ja tarkoituksella jätetty ottamatta huomioon jokaisen yksilön makuasioiden nyansseja. Teksti on suunnattu naisille, mieheltä.

Taas on unohdettu että mies on visuaalinen olento toisin kuin nainen, siis painotukseltaan parinvalinnassa. Vaikken muuten lämpene venäläisestä kulttuurista ollenkaan, siinä on yksi hyvä juttu jota suomalaiset punttiksella lehtiä lukevat naiset eivät ole tajunneet. Mies pysyy parhaiten paikoillaan ja uskollisena kun tämän tarpeita ruokkii.
Siinä missä nainen kaipaa rakentavuutta, hellyyttä ja huomioimista, mies kaipaa rakentavuutta, erotiikkaa ja silmän ruokaa. Lausahdus "if your husband is cheating, get your fat ass to the gym" ei ole mitenkään epätosi. Kaikille on ottajansa ja jokaisella on oma makunsa, mutta vain suhteeseen panostava halutaan pitää. Jos miehen tulee panostaa naiseensa huomioimalla tämän tarpeet, onko liikaa pyydetty että nainen panostaa mieheensä huomioimalla hänen tarpeensa? Ei minun mielestäni.

Nykyään naisten keskuudessa arvostetaan uskomattoman paljon kotitalouteen panostavia miehiä, siis niitä jotka siivoavat mielellään, kokkaavat ja tiskaavat. Silti, paradoksaalista kyllä, kovin moni nainen ei arvosta näitä ominaisuuksia tippaakaan parisuhteen rakentavina piirteinä. Tämä on vähän sama kun itketään miesten huonosta käytöksestä ja itsekyydestä samalla kun eniten naisten positiivista huomiota, noin niin kuin pariutumisrintamalla, saavat juurikin ne pahimmat siat. Minne katosi se arvo joka annetaan kotia ylläpitävälle kiltille ja huomaavaiselle miehelle? Vastaus on jännityksen puutteeseen. Em. miestyyppi kun on kohtalaisen vähään tyytyväinen ja antaa paljon, puhumattakaan siitä ettei juurikaan ole riskiä että nainen joutuisi vaihdetuksi nuorempaan, virtaviivaisempaan yksilöön.

"Kaikki" naiset siis periaatteessa haluaisivat rentun, ainakin osa-aika sellaisen, mutta valittavat lieveilmiöistä. No, tässähän on sellainen juttu, että mies panostaa siihen naiseen joka hänen mielestään kannattaa pitää. On täydellisen sama onko kyseessä se kiltti tavis vai renttu pahis. Molemmilla on halu ja tarve löytää arvoisensa nainen vierelleen ja kokea, naisen tavoin, jotain pientä jännitystä suhteessa jottei se toinen ala tuntumaan itsestäänselvyydeltä, muttei kuitenkaan niin paljon jännitystä että joutuisi suoranaisesti pelkäämään minä päivänä sen kumppanin kamat ovat yksinkertaisesti kadonneet kämpästä oma työpäivän aikana.

Miten renttu sitten pidetään? Olemalla pitämisen arvoinen. Kun sille tavan syrjäseutujen farkkuhaalarisankarille riittää se tavan keskivartalolihava maatalonemäntä, se ei kaupunkilaiselle rentulle riitä, piste. Miksi? Koska tyypillisesti miesten naismaku ei tunne optimina naista joka ei pidä itsestään huolta vaan mussuttaa pullaa sohvalla ja syö 150% tarpeensa edestä päivässä sen pullan lisäksi. Jos nyt ajatellaan, että tavan nainen haluaisi tunnin pari päivässä miehensä aikaa myös perhe-elämän keskellä, ei pidä odottaa että sen saa ilmaiseksi. Sitä kun ei todellakaan saa ilmaiseksi jos mielii sen miehen pitää. Mitä laadukkaampi mies, sen enemmän ottajia ja raadollista kyllä, jokainen itseään kunnioittava mies pitää vain sellaisen naisen jota itse kunnioittaa naisena ja joka kunnioittaa miestä itseään miehenä. Se kunnioittaminen edellyttää mm. toisen tarpeiden huomioimista. Miehet kun ovat esteetikkoja, nainen joka antaa itsensä kulahtaa olettaen ettei mies rakasta häntä siitä huolimatta yhtään vähempää, on väärässä. Se tunti pari on syytä vastaavasti käyttää siihen mieheen panostamiseen. Edellisessä merkinnässäni mainitsemani pirttihirmut ja "vahvat" naiset eivät tiedä tästä panostuksesta mitään. Niin seksististä kuin se onkin, miehen saa pidettyä parhaiten näyttämällä hyvältä ja toteuttamalla perinteisiä perhearvoja.

Koska rentuilla on sitä "kissaa" aivan riittävästi ympärillä tarjolla, ainoa tapa millä te naiset voitte tämän unelmauroksenne pitää on pitämällä itsenne sellaisessa kunnossa että se miellyttää haluamaanne miestä ja kohtelemaan tätä kuin miestä. Näiden tyyppien ei tarvitse alistua tossun alle eikä katsella naista joka ei halua olla heille tippaakaan mieliksi. Heillä on aina ottajansa ja se ottaja on todennäköisesti jo jonossa vuoronumeronsa kanssa. Tämä on ihmisen DNA:han tatuoitu asia ja sitä vastaan on helvetin vaikea taistella, oli sukupuoli kumpi tahansa. Telaketjufemakkojen puheista huolimatta, te ette ole yhtään sen vähempää tasa-arvoisia jos ruokitte sen miehen aisteja olemalla naisia yrittämättä olla miehiä. Arvostakaa sitä miestä miehenä, vaatikaa siltä se oma aikanne ja pitäkää huoli että annatte samassa suhteessa omaa aikaanne hänelle. Edelleen, se hempeilyyn käytetty aika ei ole miehelle annettua aikaa vaan naiselle annettua aikaa. Miehelle annettua aikaa ovat ne hetket jolloin te huollatte ruumistanne ja mieltänne sekä se kotierotiikka.

Raadollista ja yksinkertaistettua? Todennäköisesti. Kuitenkin jos te haluatte pitää sen halutun miehen, tässä on teille hyvä lähtökohtainen toimintaperiaate:
Mies arvostaa sellaista naista naisena joka arvostaa miestä miehenä. Mies panostaa naiseen joka panostaa mieheen itseensä. Mies on luontaisesti perheen elättäjä ja suojelija, ei sisäkkö ja ylimääräinen tilipussi tai kustantaja vaatekaupoissa.
Parisuhde on joukkuepeli jossa molempien on pidettävä se toinen tyytyväisenä, ei yksilölaji jossa riittää kun yhdellä on kivaa. Jos haluatte että mies pitää teidät tyytyväisenä, teidän on syytä pitää mies tyytyväisenä.
Olkaa reilusti naisia ja naisina tasa-arvoisia miehen kanssa. Älkää yrittäkö olla miehiä pakottamalla mies naiseksi.
Te ette näe samoja asioita miehen suurimpina hyveinä kuin mies näkee teidän suurimpina hyveinänne. Hyväksykää se ja toimikaa sen mukaan.

Koska minulla on tylsää, kiitos kavereiden joilla on itku pitkästä ilosta, käsittelen vähän yhteiskunnallista typeryyttä ja tuplastandardeja, omasta näkövinkkelistä ja lähinnä parisuhde mielessä.

Aloitetaan vahvuudesta, ihan vain koska se on helppo aihe ja varmaan suurin osa näkee asian samoin.

Vahva ihminen ei korosta vahvuuttaan, piste. Hiukan maailmaa nähneenä ja kohtalaisen ihmisten ominaisuuksien lukukyvyn kehittäneenä tämä aihe herättää minussa huvittuneisuutta.

Sanotaan vaikka niin, että havaintojeni mukaan miesten kohdalla ne kovimmat jätkät ja vaikutusvaltaisimmat kukot ovat kaikki oikeasti pelokkaita nössöjä joiden vain pitää korostaa omaa statustaan muiden silmissä elvistelemällä "mukaominaisuuksillaan" jotka joko ostavat tai näyttelevät itselleen. Kovat jätkät eivät tappele kuin pakosta eivätkä koskaan aloita mitään egoilumatseja joista niitä päähänlyöntikilpailuja syntyy. He eivät myöskään rupea itkemään hävittyään sen matsin, mikä on todella tyypillistä näille muille. Ensin haastetaan niin maan perkeleesti riitaa ja kun tulikin turpaan ollaan heti soittamassa poliisille. Oikeasti vahva mies hyväksyy muut sellaisina kuin ovat, käyttäytyy hyvin, ei hermostu turhista sekä puolustaa fyysisesti ystäviään ja rakkaitaan, ei kunniaansa.

Vastaavasti, jos kuulen naisen suusta että tämä on vahva eikä puhuta fyysisestä koosta, käytännössä lähes poikkeuksetta voin todeta väitteen paskapuheeksi. Nämä ovat järjestäen niitä ihmisiä joilla on tarve pompotella muita heikon itsetuntonsa ja virheellisen minäkuvansa pönkittämiseksi, aivan samoin kuin miesten kohdalla, ja tämän taipumuksen kohtaamisen sekä korjaamisen sijasta kutsuvat itseään vahvoiksi naisiksi. Vahva nainen ei ole parisuhteessa kilpailemassa kumppaniaan vastaan vaan kumppaninsa kanssa maailmaa vastaan. Nykymaailmassa tarvitaan kuitenkin jo vähän tahtoa, yritystä, joustoa ka kykyä nousta ihmisenä pikkuasioiden yläpuolelle yhteiselon sujuvuuden vuoksi. Se, että pariudutaan, aletaan kitisemään mitättömistä asioista kuitenkaan ikinä kohtaamatta todellisia ongelmia ja syytetään ukkoa parisuhteen kariutumisesta samalla julistaen omaa erinomaisuutta...se ei ole vahvuutta, se on äärimmäistä heikkoutta ja ah, niin tyypillistä nykypäivänä.

Vahvat ottavat vastuun omista teoistaan ja kantavat sen valittamatta, eivät kyykytä ihmisiä, ovat reiluja ja rehellisiä and then some. Tokikaan en nyt tarkoita sitä, ettei saa avautua epäkohdista. Kuitenkin jos lyö itse pään seinään ja alkaa sitten syyttelemään muita päänsärystään ja varmuuden vuoksi vielä koittaa piestä lähimmän ihmisen...no...se ei ole vahvan ihmisen touhua.

Mitä sitten tulee miehisyyteen ja naisellisuuteen. No, lainatakseni tuttua, on naisellista olla äiti ja vaimo, samoin kuin on miehekästä olla isä ja aviomies sekä edellisten perinteinen toteutus. Jokainen toki tavallaan.

Miehekästä ei ole istua kotona likaisissa vaatteissa, juoda olutta, haista pahalle, hakata muut perheenjäsenet ja lähteä riehumaan kännissä kylille vain tullakseen kuset ja paskat housuissa kotiin, puhumattakaan kerran syödystä kebabista joka koristaa rinnusta ja verisestä naamasta jossa nenä on poskella.
Vastaavasti ei ole naisellista kyykyttää ukkoa, syyllistää penskoja omista kiloista, yleensäkään niiden kilojen hankkiminen ja pitäminen ei ole mitenkään naisellista raskausajan ulkopuolella, valittaa kaikesta sellaisestakin mikä oikeasti on ihan hyvin ja pistää parisuhde paskaksi ja palamaan kostoksi siitä, ettei mies lue ajatuksia tai ole aina tekemässä juuri niin kuin nainen haluaisi.

Jos teillä tai kaverilla on käytöshäiriö, asennevamma tai ihan vaan kusta päässä, älkää kutsuko sitä miehekkyydeksi tai naisellisuudeksi kun se ei kerran sitä ole. Parisuhteessa, kiteytettynä, on naisellista huoltaa porukkaa ja kotia sekä miehekästä auttaa naista edellisissä samalla kun pitää naisen puitteet kunnossa. Tilastollisesti tämä järjestelmä tuottaa eniten kestäviä ja onnellisia perheitä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se on ainoa toimiva malli. Nykyään yleisesti käytössä oleva systeemi, jossa nainen laskee 10 vuoden kirjanpitoon jokaisen kerran kun pölynimuri on otettu jonkun toimesta kaapista, vain jottei pääsisi syntymään mitään epäbalanssia kodinhoidossa, samalla kun mies kitisee sohvalla kun joutuu välillä tiskaamaan ja imuroimaan...tämä ei ole toimiva malli, ei naisellista eikä miehekästä. Ainoastaan typerää.

Näin minun mielestäni.

Näinhän käy jokaiselle aina välillä. Tehdään jotain jota ei pitäisi ihan oman edun nimissä tehdä ja yleensä se on vielä etukäteen tiedossa.

Allekirjoittanut on mestari tässä. Suorastaan väärien kysymysten kruunaamaton kuningas. Harvemmin tulee tehtyä mitään mistä joutuisi kärsimään ihan noin niin kuin konkreettisesti negatiivisen palautteen tai sensellaisen myötä. Sen sijaan kysyn aina, ja siis ihan joka ikinen kerta ne kysymykset joihin en oikeastaan halua saada sitä vastausta mikä todennäköisimmin on tulossa. Vieläpä _aina_ tilanteissa joissa se tieto, suuntaan tai toiseen, ei vaikuta omaan elämääni vähäisimmissäkään määrin muuten kuin luomalla jonkin sortin harmistusta.

Mistähän saisi kehitettyä sen verran järkeä ettei kysyisi kysymyksiä joihin ei halua vastauksia...?