Kesän pimeys

Vaaleanpunainen
lumihiutale minun
silmään laskeutui.

Tuossahan on ekalla rivillä 6 tavua!

Mutta ennen kuin korjaan sen, mietitään hiukan mistä tuo haiku kertoo. Kuinka monta vaaleanpunaista lumihiutaletta olet nähnyt? Kuinka moni lumihiutale on koskaan laskeutunut silmääsi? Onko tässä kysymyksessä ensisilmäyksellä rakastumisen metafora? Rakkauden kohtaamisen harvinaisuus? Rakkauden ohimenevyys? Sattumanvaraisuus? Vai kohtalo? Vaaleanpunainen kohtalo?!

Vaaleanpunainen lumihiutale siis sulaa silmään. Sekoittuu kyynelnesteeseen. Hetken maisema on vaaleanpunainen. Vähitellen katse kuitenkin palautuu kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi. Mutta minne se lumihiutale joka suli vedeksi meni? Haihtuiko se ilmaan, vai sulautuiko pään sisälle jonnekin?

Noniin ja sitten muokkaamaan sitä. Olisi helppo ratkaisu laittaa vaaleanpunaisen paikalle pinkki, niin jäisi 3 tavua joillekin muille sanoille. En vaan pidä pinkki-sanasta. Siitä tulee mieleen pinkit flamingot, siitä taas homot jne. Vaaleanpunainen on viattomuutta ja herkkyyttä jne sisältävä sana. Pinkki siis joko homomainen tai huoran minihameen väri. Ei jei jei. Ei sovi ihan tämän haikun tunnelmaan.

Lumihiutale
vaaleanpunaa minun
silmään laskeutui.

Vaaleanpunaisuus ei ole enää määre lumihiutaleelle, vaan lumihiutaleellinen on vaaleanpunan määrä. Tietty annos vaaleanpunaa. Ei niin että tietyn värinen lumihiutale. En lähde karttakepillä osoittelemaan miten tämä saattaisi muuttaa tulkintaa.

Yhden tavun olisi säästänyt jos olisi laittanut "silmääni", eikä "minun silmään", mutta haluan korostaa juuri sitä että minun silmään.

Entä jos kaikki hiutaleet olikin vaaleanpunaisia, vaikka auringonnousun "värjääminä", eli kaikki olikin vain illuusiota? Missä lukee etteivätkö muutkin lumihiutaleet näyttäneet vaaleanpunaisilta? Missä lukee että muita lumihiutaleita edes oli lähettyvillä?

Mistä on kyse silloin jos joku on vaaleanpunaista? Siitä että se näyttää vaaleanpunaiselta? Siitä että se "ON" vaaleanpunaista?

Tavumääriä säätäessähän tuli konkreettisemmaksi tuo vaaleanpunaisuus. Tai kyseessä ei enää ole vaaleanpunaisuus, vaan vaaleanpuna. Ei se että johonkin lankeaa vaaleanpunainen valo. Vaan että joku on itsessään vaaleanpunaa. Lumihiutaleen verran.

Ja juuri nyt kun olin lopettelemassa, tv:ssä mainostettiin vaaleanpunaista huulikiillettä.

Jonka jälkeen tuli musiikkivideo jossa vaaleanpunaisessa t-paidassa räppäri. How rare is that?

Kävin raottamassa sälekaihtimia mutten havainnut yhtään lumihiutaletta.

edit:
huomasin että tämä tulee tänään:
http://www.yle.fi/teema/elokuvat/kino_klassikko/id13603.html
http://www.youtube.com/watch?v=QZVTEVIuLQ0

Varmaan vaaleanpunainen tuo kadulta ongittu kukka...

OLEMME (10.10)

Luota että olen.
Luota että kohtaat minut.
Äläkä vain luota vaan etsi minua.
Ja luota siihen että minä etsin sinua.
Luota että minä luotan.
Että olet.
Että löydän, kunhan en luovuta.
Äläkä luovuta.
Luota meihin.
Minäkin.
Luotetaan että tulemme meiksi.
Luotetaan.
Etsitään.
Kohdataan
- tullaan, ollaan
me

MANSIKOITA (11.11)

100 asiaa joista tahtoisin jutella.
1000 tapahtumaa jotka haluaisin kertoa.
10000 yksityiskohtaa jotka mielelläni paljastaisin.
100000 ajatusta jotka voisin jakaa.
Mutta jaksanko.
Mutta jaksatko.
Jos vain maataan sängyllä vierekkäin
pimeässä,
tuijotetaan kattoa,
mansikoita syöden.
Jo se olisi minulle niin paljon.

YKSI VÄRI: HARMAA (21.11)

On lauha marraskuun sää.
Katson verhojen välistä kadun toiselle puolelle.
Hajanaisia läikkiä laimeaa lunta kelmeällä nurmella,
josta kohoaa iso talo,
jonka koko seinä melkein pakahtumaisillaan
sälekaihtimien hiljaisuuteen,
elottomiin verhoihin,
kaikkialla liikkumattomia mustia ikkunoita.
Mutta käsiä ja kasvoja ja jalkoja ja avaraa ja täytettyä tilaa tuoltakin löytyisi.
Eteisessä pari hiekan murusta.
Olohuoneessa esineitä puusta ja nahkasta.
Tv. Johtonsa sykkyrällä sikin sokin.
Kirjakaapissa kuvia kehystettyinä,
kertoen että jotain on joskus tunnettu, opittu.
Ja alalaatikossa läjä muistoja vaikka mistä.
Aaltomaljakossa pölyä.
Raamattu muiden kirjojen lomassa,
haperoine kellastuneine kuolinilmoitusleikkeineen.
Makuuhuoneessa kelloradio ja itsevarmat digitaalinumerot.
Vessassa peili jossa vesiläikkiä, hajanaisia osia sormenjäljistä.
Pyykkikori vaatemyttyjä ahmineena ja kylläisenä.
Keittiössä leipiä ja hedelmiä maljakoissa.
Kahvinkeittimessä vähän kahvin tähteitä, pinnalla rasvaa.
Jääkaapissa pussillinen tomaatteja,
jonkun kyljessä ehkä läikän alkua.
Ketsuppi. Sinappi. Kaikkea sellaista.
Olisi. Jos sinne voisi päästä katselemaan mitä siellä onkaan.
Ja on siltikin.

KOHTAUS KASSAJONOSSA (22.11)

Liukuhihnan alussa
vain pieni ontto valkea muovipala
erottamassa
hasselpähkinäsuklaakeksejäni
hänen kotimaisesta kurkustaan.

Liukuhihnan lopussa
ainoastaan kapea musta kiila
keltaisen paprikansa
ja minun
suklaapatukoideni välissä.

OODI KAUNIIMMALLE SUKUPUOLELLE (23.11)

Yhtäkkiä näenkin hänet ilman meikkiä.
Epätoivoa, epäuskoa, epätietoisuutta, epävarmuutta
jämähtäneenä kalmamöhkäleeseen.
Kaasukammioiden juutalaiskasat
matamassa lanan edessä
kolkkoine olkapäineen
kylmine kalloineen
kohti kuopan
pohjaa.

SILMÄNI (26.11)

Jos rakkaus on sokea
minun silmät on
puhjottu nauloilla
ja viimeistelty nuppineuloin,
riuhdottu nostokurjen ruosteisella koukulla
marraskuisen viiman halki,
tiputettu ankealle sisäpihalle,
valettu rujoon sementtiin,
laskettu synkkään mutaiseen pohjaan
syrjäisen lammen
jota haalistuneet kaislat ympäröi.

UTOPIA (27.11)

Asuisi metsässä.
Joisi kahvia,
kodan tapaisessa johon on vedetty sähköt
monen kymmenen kilometrin päästä
jollain ihme tavalla.
Katselisi elokuvia.
Käyskentelisi valtaamassa kameraan
mäntyjen varjojen asentoja kuohkeilla hangilla,
oravien puuhasteluja.
Välillä suuntaisi silittelemään karhua.
Jos se heräisi,
jutustelisi sille säästä ja muusta.
Kunnes lähtisi kahvinkeittoon.

MAAILMAN LYHYT HISTORIA (1.12)

Eeva haukkasi omenasta.
Daavid kyykytti Goljatin.
Jeesus tepasteli vetten yllä.
Martti Luther naulasi 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen lauantaina 31. lokakuuta 1517.
James Bond on pelastanut maailman kymmeniä kertoja aivan viime kymmenesosasekunneilla.
Beethoven sävelsi Oodin ilolle.
Lordi voitti Euroviisut.
Minä huomasin sinun tutkivan
keksipakettien kylkiä
ja

tulin juttelemaan.

KUPPI (12.12)

En tiedä kenen kuppi se on.
Mutta siitä juon kahvia muutaman kerran päivässä taukohuoneessa.
Se on ruskea ylöspäin hiukan kapeneva korkeahko.
Kyljessä joku jättämässä hyvästejä vankkureille joiden mukana neljä miestä.
Musta ja valkea hevonen.
Taustalla talonökösen juuresta kohoaa vaatimaton puu vailla lehtiä.
Ympärillä sadetta enteileviä pilviä.
Vankkureiden toisella puolella näyttäisi olevan vain yksi rengas, keskellä.
Ehkä piirtäjällä ei ole perspektiivit hallussa.
Tai oli tuolloin humalassa.
Huomenna toisin vihdoin oman kupin, valkea, kukkia.
Ostin sen jo kesällä.
Kävisin myös jouluaterian syömässä.
Ilmassa on yhtäkkiä alkanut olla joulun tunnelmaa.
Huomasin aamulla hämyisen huoneen kynttilöineen.
Pitkä pöytä oli jaettu kahdeksi poikittain olevaksi.
Eltaantuneet muoviset ruutuliinat vaihdettuna lämpimän sävyisiin koristeellisiin.
Ilmoitustaululla rehottaen köynnös jouluvaloja.
Ei varmaan osannut kuvitella kupin piirtäjä että joskus joku pitelisi kuppia ja katselisi sitä
miettien mitä ostaisi kellekin joululahjaksi,
miettien muutenkin tuntemiaan ihmisiä,
ja asioita joita hänelle on tapahtunut,
ja pieniä suunnitelmia ja unelmia mitä hänellä on.
Peukalon alla korva, jonka läpi kynttilän leimua sormilla.

KAIKKI VAIKUTTAA KAIKKEEN (20.12)

Jokainen teko painottaa noppaa.
Jokainen valinta raaputtaa jotain korteista.
Jokainen sana täristää rulettipöytää.
Jokainen mielipide puhaltaa perhosen siipiin.
Tapahtumista ja asioista ja hetkistä kaikki,
joka ikinen,
kutittaa sattumaa varpaista höyhenellä,
tai hieroo onnea selästä minkkikäsinein,
tai tunkee nuppineulan kohtalon kynnen alle,
tai leikkaa vasemman korvan irti tulevaisuudelta.

JALAT LEMPIRISTEYKSESSÄNI (28.12)

En tiedä hänen maailmaa.
Enkä häntä.
En tiedä paljoakaan,
hänestä ainakaan.
Mutta olen nähnyt
juuri hänenlaisiaan ajateltuani
kaukaa korkeat kenkänsä risteyksessä,
ollessaan kysymässä tietä jonnekin,
ja kääntyvät kasvonsa kun vilahdin ohitseen vihreille.
Kotona söin kesältä jääneen jäätelön.
Ja seuraavana päivänä kun ajattelin sitä hetkeä siinä risteyksessä,
radiossa laulettiin kadulla törmäämisestä.
Olen googlettanut hänen kuvia,
ja tietoa hänestä,
huomannut kotisivujensa Courier New –fontin.
Nyt ajattelen minua, häntä, itseäni.
En ole koskaan ollut vankilassa,
etsinyt päivänvalossa kaupungista paikkaa johon kusta,
ainakaan marraskuussa,
enkä tiedä missä täällä järjestetään balettitunteja.
Jos asiat olisi helppoja ja voisi vain valita
loikoilisin penkillä, se olisi kevättä,
jalat lähentyisivät yksi kerrallaan jostain,
ei tarvitsisi hoitaa sähköllä.

---

"Täytyy mennä tanssitunnille
ja minä jäin seisomaan lumeen"
- Ultra Bra

http://www.youtube.com/watch?v=6fC4HW-gSA0

(poikkeaako hiukan Hollywood-trailereista? missä puhe??!?)

http://www.vincentgallo.com/writing/AnthonyKaufman.html

Oodi epätoivoisuudelle (5.6)

Kaikki kivet on heitetty
Kaikki linnut matkittu
Kaikki eläimet on imitoitu
Kaikki kielet kokeiltu
Etuperin ja takaperin
Kaikki äänensävyt on esitetty
Hämärään sopeuduttu
Jokainen sopukka on tutkittu
Jokainen muoto opiskeltu
Jokainen rystynen on hakattu
Päästä ei paljoa jäljellä
Sammalet järsitty loppuun kauan sitten
Matoja ei enää löydy
Ja vain yksi korvanipukka joskus häivähtänyt luolan yllä
Kaikki alkaa olla niin selvää
On aika siirtää voimavarat
levitaatioharjoituksiin

Aivan samoin (5.6)

Aivan samoin
kuin kaivosonnettomuuden uhrit alkavat
toivon hiipuessa syödä multaa,
juoda omaa kustaan,
ja vihdoin, kun ei enää tunnu olevan
muita vaihtoehtoja,
nääntyessään alkavat syödä
mädäntyneitä lajitovereitaan,
niin samoin,
tietyssä pisteessä ihmisyyden koordinaatistoa,
selvitäkseen mitenkään,
pitää onnistua, tuhon uhalla,
adjustoitumaan nauttimaan
tuskasta, yksinäisyydestä,
hulluudesta, ja
kuun pimeimmistä nurkkauksista.

Ja haikuja jotka eivät liity asiaan:

Minä, hissi - hän,
keltainen sählymaila;
muistan vieläkin.

Pussinsulkimen
sormukseksi antaisin
sinulle tänään

Ylihuomenna
sielusi punastutan
kuin horisontin.

Heitän housut ja
pehmolelut lattiaan,
hypähdän sänkyyn.

Kattelimpa tossa läpi noita Suokki-miittiin osallistujoita, ja huomasin että lähes jokanen on oletuskuvassaan viinaa tai muuta vastaavaa kourassa joten, ei, en voi kyllä mitenkään lähtee sinne. Pakko passata. Nyhhyhyy.

Mikä saa ihmisen kiinnostumaan haikusta, niin että lukee sen toiseenkin kertaan?

Osuvat sanavalinnat, alkusoinnut, äännemaalailu, yllättävät kontrastit, käsinkosketeltavat kielikuvat, allegoriset viittaukset, rytmi (muukin kuin 5-7-5), kauniit sanat.

Mitä useammin haikun lukee, sitä enemmän siitä saa irti, sitä syvemmälle siihen pääsee. Tai voihan joku lukea vain kerran, ja osata ulkoa, ja mennä sen jälkeen sängylleen lepäämään ja tunniksi miettimään.

Sen mitä kaikkea joku haiku tarkoittaa, ja mitä käänteitä ja ulottuvuuksia se sisältääkään, ei käy esille jos lukee vaan kerran ja sitten lukee jonkun toisen haikun. Voi jäädä paljon saamatta.

Sama se on naisten kanssa, esim vaikka sitten baarissa.

Mitkä on ne asiat jotka saa kiinnostumaan niin paljon että katsoo ihan toisenkin kerran, ja katsoo ihan pidemmänkin kerran, ja katsoo ihan miettienkin, ja katsoo ihan ajatuksen kanssa, ja katsoo ihan päästä varpaisiin vaikka. Ja että ei jätä pelkkään katseeseen. Mikä on se joka saa haluamaan ottamaan selvää mitä joku nainen kaikkien vaatteidensa takana on. Mitä naisen mielestä löytyy. Mitä annettavaa naisella on. Mitä kaikkea nainen voisi opettaa. Mihin kaikkeen naisesta voisi olla.

Itselleni varmaan monenlainen luonnollisuus. Mitä enemmän nainen näyttää siltä että se on juuri puoli tuntia aiemmin paistellut lettuja, sitä parempi. Musta villapaita esim. Tosin eihän monikaan villapaidassa lettuja paistele. Mutta kyllä sen villapaidan puolessa tunnissa päälleen pukee. Baareissa naiset on kyllä lähes kaikki saman kaavan mukaan. Kaikilla on yhteinen tieto siitä mikä "toimii"; "näyttävät" korvikset, tiukat farkut, avarat kaula-aukot, push upit, korkokengät, meikit, keinoripset, tekokynnet, räväkät kynsilakat, jopa varpaissa...

Varmasti toimii 99% miehiin. En vain ole 99% miehistä.

Eikä pelkästään luonnollisuus. Vaan luonnollisuuden, aitouden, ja kiehtovuuden ja "ei tästä maailmasta" -tuntemuksen sekoitus.

Tämä look toimisi minuun:
http://molrik.dk/bjork/pic/debut1.jpg

Tämä ei:
http://www.roxxu.de/image/nelly-furtado.jpg

Satuin eilen kuulemaan radiosta että joku taifuuni riehuu jossain jo toista päivää. Aattelin että miten ihmeessä se voi niin kauan kestää. Ees taasko ne aallot valuilee. Sitten hätkähdin että no mullahan on siinä yhdessä haikussa väärä sana. Enkä puoli tuntia mietittyäni saavuttanut sitä. Lähin mitä pääsin oli monsuuni.

Tänä iltana
hellyyteni taifuuni
sinut uudistaa.

Hei, miks kukaan ei kysässy että "Ai korvistako meinaat nostaa ilmaan ja vähän ravistella..?!" !?

Siis tietenkin TSUNAMI. Ja heti tuon sanan keksittyäni vihdoin, tuli olo että no huh. Tuohon sanaanhaan liitetään nykyään yhtä paljon negatiivista kuin esim natsismiin. "Tänä iltana hellyyteni natsismi sinut uudistaa."

Mutta siis. Tossa haikussa kuva oli sellanen että nainen on kuuma trooppinen palmusaari. Ja minä sitten nousen taivaanrannasta, jostain syvyyksistä kohonneena, ensin vain vähän erotun, mutta kohta jo selvästi väistämättömänä, ja vilvoitan ja virkistän, melko ylitsekäyvästi ja läpitunkevasti. Vähän sellasta Katri Valan Meren laulu maalle -meininkiä. Tai sitten saimaharmajamaisesti:

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.
Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt -

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1380457
http://www.dagbladet.no/nyheter/2007/06/06/502701.html
http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=27195&total=32&offset=9

Kyllä mää nää tiiän. Heh, uusimmissa farkuissani on revitty vyötärö.

Kesken kiihkeän jalkapallo-ottelun tiimellyksen, taivas repeää ja pilvistä laskeutuu hitaasti mutta uhkaavasti, aivan keskelle kenttää, suuri musta kivipaasi, jonka harjalla lepää lumenvalkea kuutti. Missään ei erotu pesuohjelappuja joista voisi päätellä että mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.

Asiantuntijat alkavat heti arvioida että tämä salaperäinen tapahtumasarjaketju tulee ratkaisemaan pelin. Muiden ympärillä hääräävien ajatuskuplassa on WTF ja puhekuplassa OMG. Kenellekään ei tule mieleen sanoa "Käytsä täällä usein".

Jossain kaukana Itävallassa homobaarin tiskiin nojailee Pianomies jota vituttaa ettei hän osaa lentää.

Uistimiin, katiskoihin ja verkkoihin
vittuuntuneena
astelen rantaan ja
alan kahlata kuin
kosteaa paksua oksaa pitkin
kohti ulappaa
päättäen että jos erotan
mitään mitä haluan
tarraan siihen
paljain käsin.

(näin T-paidan jossa sydämen kohdalla lukee Treasure, tulin miettineeksi että miten monta yksityiskohtaa ihmisten vaatteissakin on, tarkoituksella tai muuten vaan, joista voisi sopivissa tilanteissa vääntää tikusta asiaa, ihmisetkin vain uistimeksi itsensä laittaneita, jotta joku jossain joskus jotain jotenkin, samaapa netissä, mullaki reilut sata kuvaa, jokanen mietitty kuvaushetkellä, muokkaushetkellä, kuvatekstin vääntöhetkellä, ja kaikki vaan jotta uistin kimaltelis sopivasti ja houkuttelis jonkun räpiköimään päin ja avaamaan kitaansa ja blaa blaa blaa. Mitäköhän jos siinä sydämen kohdalla oiski lukenu vaan että Adidas. All day I dream about sydän. No mitä vaan siinä ois lukenu, jotain vitsaa siitä ois voinu vääntää kuitenkin, ja hyvähän se on, mutta joskus ei tunnu hyvältä olla uistimen korvike. Oikeasti, kaikesta huolimatta, olen ihminen. Paljon tuoreempi sellainen kuin netissä voisi luullakaan. Muuten, runon luettuasi, tai itse lukutapahtumaa läpikäydessäsi, tuliko mieleen että jotain tällaista runo käsitteli? Entäs idea mistä runo lähti liikkeelle, arvasitko että se on jonkun miehen siniviherraidakkaan T-paidan sydämen kohdalla oleva englannin kielen sana joka tarkoittaa aarretta? Kerro toki niin kuuntelen yhtä mielelläni kuin juon mangomehua jossa on banaanin vivahteita, ja ehkä myös vähän leikkaa sitruunaan.)

Ihanan ujo
oli hidas alkumme;
nyt tämä hetki.

Kesäkuun kuudes
ja Saksan mäkihypyn
nykytilasta
huolestunut radio.
Juoksen puistoon, oksennan.

Näin unta jossa
laitoin kahvinkeittimen johdon
seinään.
Ja siitä kuului juuri sellainen
ääni kuin siitä kuuluukin kuulua.
Ja kaikki muukin meni ja oli
niin kuin sen voisi olettaakin.
Ja siinä oli se uni.

Sitähän se on
Asioihin törmätään
Asioista kiinnostutaan
Asioihin aletaan syventyä
Asioita sovitaan
Asioita odotetaan
Asioihin valmistaudutaan
Asioihin päästään
Asioita tehdään
Asioissa ollaan
Asioita koetaan
Asioiden pinnalta livutaan
Asioita muistellaan
Asioihin ehkä palataan
Ja alati,
huomenna, nyt,
ihan äsken,
joku uusi ja toisenlainen asia
törmäsi
johonkin sinussa.

Kool and the Gangia
laulava pörröinen
pehmolelusammakko leijuu
kahvipöydän nurkkaan
ja alkaa tepastella kesämeininkiä uhkuen.
Ympärillä valkeat tiilet
alkavat hymyilemisen.

sinun pehmyet
posket minussa kiinni
ja eräs kevät

(Keskimmäisin sana minussa, jonka keskimmäinen tavu nus, jonka keskimmäinen kirjain u, eli sinä. Eli kumpi onkaan pääosassa, minä vai sinä. Keskimmäinen tavu takaperin sun. Aurinko, sinun? u:ta edeltävät kirjaimet n niinkuin nainen, i niinkuin minä, m niinkuin mies, tuskin sentään niinkuin me. Myöskin uni takaperin löytyy tuosta. Eli löytyy minä ja sinä, mies ja nainen. Kaikki muu kehystyy tuon ympärille. Mutta ei sitä huomaisi jos sitä ei tälleen osoittelisi. Harvahan haikuja lukee muuta kuin yhden 6 sekunnissa kuin sipsin ja sitten vaan seuraavaan. Hektistä, niin paljon kaikkea kaikkialla.)

leikkaan ruohoa
voikukat rivissä kuin
baarissa naiset

muistan huultesi
mutrun kun heräilimme
se kiehtoo yhä

tapaamisemme
luuranko hahmottele
täydennän loput

rakkauteni on
luettu kuin perhosen
silmistä ripset

(Seuran takakannessa oli kännykkäpelimainos sloganilla "Tylsät hetkesi ovat luetut!")

ei mitään turhaa
bussi vailla hymyä
aamun sateisuus

kuin voipaperin
halki bussin maisema
sinä aamuna

Pelonsekainen
kunnioitus - sitäkö
termiä haet?

perhosten putous
mahaan - ajattelin
maailmaa hetken

Aivan kaikki maan
ja mustan aukon väliin
jäävä nyt iskee.

valehtelu vain
jalo inhimillisyys
kummankin hyöty

roskiksen ovi
halki - Alkon kassista
kohoilee home

maitoa haen
väistelen mäellisen
mehiläisiä

yksin kadulla
kävelee ja hymyilee
kylähullu on

koko vartalo
hohtavien perhosten
kummaa havinaa

Kerran tein sarjakuvan
jonka ensimmäisessä ruudussa
makaa mies 120x200cm sängyn keskellä,
polvitaipeet laidan kohdalla,
sukat vähän maton yläpuolella,
ja etualalla, sängyn matalalla päädyllä istuen
nainen, jonka kädessä Playstation-ohjain,
jonka johto pakenee kuvan alalaitaan,
pieneen matkatelevisioon.
Miehen kasvot paenneet käsien alle,
sieltä pyrskähtelee kyyneliä.
Toisessa ruudussa
makaa mies 120x200cm sängyn keskellä,
polvitaipeet laidan kohdalla,
sukat vähän maton yläpuolella,
ja etualalla, sängyn matalalla päädyllä istuen
nainen, jonka kädessä Playstation-ohjain,
jonka johto pakenee kuvan alalaitaan,
pieneen matkatelevisioon.
Miehen kasvot paenneet käsien alle,
sieltä pyrskähtelee kyyneliä.
Kolmannessa ruudussa
makaa mies 120x200cm sängyn keskellä,
polvitaipeet laidan kohdalla,
sukat vähän maton yläpuolella,
ja etualalla, sängyn matalalla päädyllä istuen
nainen, jonka kädessä Playstation-ohjain,
jonka johto pakenee kuvan alalaitaan,
pieneen matkatelevisioon.
Miehen kasvot paenneet käsien alle,
sieltä pyrskähtelee kyyneleitä.
Ja jos olisi mahtunut, lähtisi miehen
otsan kohdalta ajatuskupla jossa lepäisi
"Tästä juoksisi kuudessa sekunnissa parvekkeelle,
sekunti kaiteelle, vajaassa kahdessa sekunnissa
asfalttiin. Kaksi tuntia siitä nainen astelisi vessaan,
jossa viipyisi nelisen minuuttia.
Sen jälkeen nainen istuskelisi vielä reilut kaksi
tuntia matkatelevision ääressä,
ei ehkä enää pelaten vaan katsellen jotain
SubTV:n viihdeohjelmaa.
Johon kyllästyttyään lähtisi ilta-askareihinsa,
joiden jälkeen nukkumaan,
päiväpeiton vihreälle nojatuolille aseteltuaan.
Kunnes heräisi ja nousisi ylös,
kahdeksan tai kymmenen tunnin päästä,
en minä tiedä."
Enkä oikeasti edes tehnyt mitään tuollaista sarjakuvaa.
Koska en osaa piirtää,
enkä usko että kukaan sille olisi nauranutkaan.