Asiaa naisista ja muista romanttisista asioista.
Haluan näyttää sinulle millainen maailma on
Haluan paljastaa sinulle kuinka maailma minun silmin on
Haluan osoittaa sinulle miten maailma on minun maailmassa
Haluan jakaa sinulle mitä minun maailma on
Haluan avata sinulle minkälainen on maailma jonka koen
Haluan sinun maistavan maailmat joita näen
Haluan viedä sinut maailmaan
Haluan että tunnet sen
Tahdon ottaa sinut mukaan maailmassa
Tuoda sinut maailmaan
Joka on meitä ja meidät
Ja maailmainta maailmaa
Meinasin jo vetää itseäni turpaan. Keittiön pöydän kuittimaljan takaa se löytyi. Jännitys tiivistyi ja hikikarpalo mehuuntui vierittäessäni taitellun paperin auki. Ja siinä ne lyijykynällä olivat. Nuo sanat jotka muodostavat tämän. Tunne oli JES. J oli jalkaa, E mahaa, S päätä. Se oli parasta tunnetta se.
Millonka lie maaliskuun lopulla tein. Enpä keksi tälle vielä nimeäkään.
Kuuman auton takapenkillä
muovasin nyrkistäni maljan josta lorottelin
kertakäyttömukiin kerättyjä mustaherukoita
puolentoista litran kokispulloon.
Se tuli ihan kukkuralleen ja katsoin
oikealle auvoisia peltoja ja pilviä.
Päätin tekeväni marjoista liköörin
johon säilön kesän muistot ja lämmön,
josta syksyn mittaan,
talvenkin tullen, saisin
aina sisääni pilkahduksen kesää.
Keinuvassa nojatuolissa, syksyn juuri ja
juuri alettua, lipitän Duralex-lasista
rubiininpunaista nestettä
joka on valtoimenaan täynnä
auringon hymyileviä huulia.
Baijerilaisessa metsässä hypnotisoitu mies
seuraa hankiin muodostunutta polkua
korkeiden mäntyjen lomassa.
Tunnen olevani maailman huipulla.
Kaikki menee.
Jää vain kourallinen marjoja pakastimeen
haljenneeseen Tupperware-astiaan.
HEDELMÄSALAATTI (20.2)
Haluan tietää mikä osa meistä on totta.
Haluan tietää mitä tapahtuu kun
meidät kuorii ja riisuu lisäaineista,
mitä jää jäljelle ja tekeekö sillä mitään.
Haluan puristaa meitä,
nähdä ja tuntea mitä me tihkumme,
ja miten se on haihtuva, millä tavalla,
haluan tietää mikä me olemme,
kokea ja aistia kuinka kaikenlaista.
Haluan tietää mitä on me.
PANTTERI TARJOTTIMELLA (26.2)
Hopeatarjottimella
sokeridyynien välissä
vielä yksi viinirypäleenvihreä karkki,
noukin sen huulteni väliin,
kohta, maun imeytyessä minuun
mietin oviaukon kaaren alla korvia
joita tahdon näykkiä.
Korvalehden hedelmälihan kierteet ja mutkat,
suuni huulineen siihen hetkeen sotkeutuen.
Ja se kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa
ja täsmälleen niin kuin haluaisin.
Korville, jotka
siihen saakka olivat odottaneet eri puolilla maata,
jotka eivät olleet osanneet aavistaa
että voisi olla olemassa juuri sellainen hetki tulossa,
kaipaamassa paljastumistaan,
ja hampaat, jotka herkeämättä ajattelivat
niitä korvia koko sen illan kun
karkit loppuivat.
KEVÄT ALKAA (1.3)
Ensin kevääseen oli kymmenen päivää.
Sitten 39 minuuttia kevääseen.
Nyt kevät alkanut jo vähän aikaa.
Yö pimeänä ulkosalla,
juon haalennutta kahvia,
syön viimeisen pienen banaanikeksin,
ja asetan ruudun täydeltä sinua taustakuvaksi.
PEUKALONKYNSI (4.4)
Keskellä yötä mieleeni helähtää
erään tietyn peukalonkynnen muoto ja tuntu.
Jos CD:t olisivat onnellisten vesien kaloja
niiden suomut tuntuisivat siltä.
Tajuan että tilaamani levy saattaisi vihdoin aamulla saapua.
Kohoan ja otan sohvalta pörröisen purppuran tyynyn
ja vien oven juureen.
Putoa siihen ja anna minun nukkua.
Vedän haitarioven kiinni.
Päivällä kuuntelen säkenöiviä kappaleita
katselen sälekaihtimiin jotka ei ole raolla yhtään.
Ja mietin sitä peukaloa.
Jos se on 1,3cmx1,8cm kokoinen,
ja Suomi on 338 145 neliökilometriä,
niitä kynsiä mahtuisi vieri viereen
1445064102564102 kpl
eli reilut 1445 miljoonaa miljoonaa, tai
vajaa puolitoista biljardia,
jos ne olisi vaakatasossa kuin lumpeet limittäin.
Maailmassa on paljon kaikenlaista,
ja usein se on hyvä,
mutta joskus ei ihan niinkään.
Että joskus tiesin täsmälleen missä se on,
miten päin, kuinka
valo lankesi.
Jos
sata miespuolista ihmistä
laitettas kerrostalon takapihalle
autotallien eteen riviin,
minä olisin
se joka 2-3 sekuntia menoa pällisteltyään
lähtis kävelemään katsojaa päin,
sanois päivää
ja melkein kättelis, ja
lähtis sitten kotiin
juomaan kahvia.
Mutta sadannella kerralla
kättelis, melkein, mutta
sittenkin halais.
Ja lähtis
minne
vaan
Entä jos haluan sinut?
Entä jos haluan pyöritellä sinua nurmella?
Entä jos haluan tuhota huulipunasi?
Entä jos haluan heittää kenkäsi järveen?
Entä jos haluan ukkosen liimaavan meidät kiinni?
Entä jos niin tapahtuu,
entä jos unohdat kenkäsi,
paitasi kainaloon tulee reikä,
meikkisi peseytyneenä pois,
ympärillä kaikki puut kaatuneet
- miltä sitten näytät
...mitä sitten olet?
LOITOLLA SINUTTA (15.3)
Olen ollut niin sinua ilman.
Olen ollut niin sinua vailla.
Minulla on ollut niin vajaus sinusta.
Minulla on ollut niin puute sinua.
Olen sinua niin kaivannut.
Olen sinua niin ikävöinyt.
Vuoksesi niin haikea olen ollut.
Sinun tähden niin kaihoisa olen ollut.
Niin etäällä olet ollut, sinä minusta.
Ja niin kaukana olet ollut, minusta sinä.
Olet niin muualla ollut kuin minä.
Olen niin toisaalla ollut kuin sinä.
Et vieressäni niin ole ollut.
Et lähelläni niin ole ollut.
Etkä niin ole edessäni ollut.
Etkä niin ole silmissäni ollut.
Et minua koskenut ole niin.
Et minuun koskenut ole niin.
Niin et sylissäni ole ollut.
Niin et käsissäni ole ollut.
Sinua halunnut niin olen.
Sinua tarvinnut niin olen.
Ajatellut sinua niin olen.
Miettinyt sinua niin olen.
Kun tietäisitkin miten, kuinka,
jos arvaisitkin millä lailla, millä tavalla,
jos osaisitkin arvata millä kaikilla tavoilla.
Niin paljon, niin suuresti, niinkin laajasti,
niin täydesti, niin kokonaan,
niin sinua, niin minua,
sinua, sinua niin.
NÄLKÄ (3.5)
Ajattelin tänään sinun maksaa ja sinun munuaisia.
Ajattelin tänään sinun mahaa ja pernaa ja keuhkoja.
Ajattelin tänään ilmaa ja happea joka käy lävitsesi.
Ajattelin tänään sinun verta joka kiertämistään kiertää sinua
ja se sai kyynelen tipahtamaan kahvikuppiini.
Ja kun ajattelin minun tuli nälkä sinun olkapäitä
ja niiden ihoa, ja sen alla olevia lihaksia ja jänteitä.
Ja minä ajattelin minkä kaltaiset sinun luut siellä ovat
ja miltä niistä tänään on tuntunut.
Minä ajattelin selkääsi ja koko sen pinta-alaa
ja kaikkea sen olemusta ja sävyä.
Minä ajattelin tänään sinun korviasi, kokonaisuutta mihin
ne kaksi niin lujasti kiinnittyneitä minä ajattelin.
Minä ajattelin kaikenlaista sinussa.
Ajattelin kantapäitäsi, minkälaiset ne ovat, että ne ovat,
ja missä kaikissa valoissa voisin ne nähdä,
millaisilla ruohoilla, millaisilla hiekoilla,
ajattelin varpaitasi, kynsiä niissä,
jokaista sinun varvastasi erikseen,
mitä olisi koskettaa niitä,
nähdä laineiden lipuvan niiden halki,
kesän heijastuksen väreilevän yllänsä,
miltä maistuisivat saunan jälkeen,
sinun varpaasi, kyllä, sellaistakin minä tänään ajattelin.
Ajattelin tänään sinua, vaikka miltä kantilta ja kohdalta,
kaipasin sinua niin paljon, niin iso tahto kyti minussa,
ja polte, pystyin vain ajattelemaan,
ja niin paljon tänään ajattelinkin,
ja yhä ajattelen,
silmäripsiesi suunnatonta lämpöä,
hymysi suurenmoista suuntaa,
johon haluan
upota
Kirjoitin runon Post it(tm) -lapun (noinko se kirjoitetaan) kääntöpuolelle, ja laitoinpa kaupan päälle päiväyksenkin että sitte jos joskus myöhemmin laitan sen vasta tänne niin näkisi milloin se on tehty. Mutta laitankin nyt. Mutta huomasin laittaneeni tuohon 28.9. Joskus tällaista vahinkoa sattui 10% todennäköisyydellä. Tuo johtui selvästi siitä että mietin oliko se 28:äs vai 29:äs viidettä, niin sitten tuo vaa'ankielikuppiasetelma imi huomiota niin paljon että pisteen jälkeinen osasto meni ylimielisesti laitettua ilmaan mitään aivollista panosta, ja siitä tuli ysi sen takia koska tuossa edellisessä arvonta oli kasin ja ysin välillä ja kasi voitti, koska on oikea.
Maanantaiyö
Satakylkinen noppa chilinpunaisena
olutmakkaran muovikääreen siimeksessä.
Katselee rauhallisesti
alkanutta viikkoa.
Lehti kolahtaa.
Yöklassisessa Mozartin aarioita
kuin palelevan sahan haikeutta.
Yritän keksiä jotain
räväkkää musiikkia
että voisin mennä nukkumaan.
Se tuntuu niin etäiseltä nyt.
Vedenkeittimesi.
Kaikki ne cappuccinot ja karpalosuklaa.
Televisiosi ilman kaukosäädintä.
Mainoskatkot.
Suihkustasi pulppuileva vesi.
Tuntuu niin etäiseltä nyt.
Nakkikioskin pinkit graffitit josta minut hait.
Kallion kiiltelevät kadut.
Valkea ilma aamulla ikkunassa.
Pizzerioiden tuntemattomat kasvot.
Baariin yhtäkkiä lehahtava hahmo
joka katsoo minuun kymmenen sekuntia ja katoaa.
Tähän hetkeen niin kaukaiselta tuntuu.
Guacamolen vihreys.
Nettivideon jalkapallo, liimautuneena
Mr Woon selkään vauhdikkaissa pirueteissa skotlantilaisella nurmella.
Se yksi Twin Peaksin hellittämätön kamera-ajo,
lipuu hievahtamatta Sherilyn Fennin ympärillä,
lähes sietämättömältä tuntuen, ei parahda irti,
kestää kuin kestääkin kohtauksen alusta loppuun, feidaukseen asti.
Se tuntuu läheiseltä, mutta kaikki muu niin etäiseltä nyt.
Who hakkaamassa kitaroitaan kaiuttimiin siinä dokumentissa.
Säpäleet leviten estradille, leväten estradilla,
kun soittajat astelevat yksitellen muualle.
Niin kaukaiselta, niin etäiseltä tuntuu,
ja sitä onkin.
-. --- -. (10.5)
Telepatian ääni murtuu
Sydämen morsetus sortuu
Pisteet halkiaa puolipalloiksi,
vaikeampi noukkia kuin nonparellit
Viivat ohuita kuin hiukset,
juuri ja juuri vaistoaa ohi leijuvan tuulessa
Sade hapuilee ikkunassa
katson peltiin joka napsuu
eksyneeltä kuulostaen
Piha mykkää kuvaruutua
Matkalla Alkoon (15.5)
T'Pau sateessa elokuun lopulla
80-luvun dramaattisella hitillään
joka kohisee asiaa
Tuulilasin takana väijyn maailman näkymiä
Myrkynvihreät männyt turhaan hytiseviä pilviä tavoittelevat
Päähenkilö katselee
Plussa-korttiaan harovaa papparaista,
rouvaa joka yrittää pelata Tetristä
banaaneilla, jugurtilla, limpulla, käsilaukulla,
katsoo teinejä jotka röykkiöinä
ovat kansoittamassa irtokolikkolaitteita.
Päähenkilö miettii mikä pitää meidät täällä.
Ainainen toivo lisärahasta,
siitä.
Edes rakkaudesta.
Mitä varten täällä.
Maksalaatikon?
Mistä me unelmoimme.
Että saisimme hedelmäpelin valot vilkkumaan?
Päähenkilön pää on pakahtua,
mutta sitten papparainen saa hommansa hoidettua
ja tulee päähenkilön vuoro
kohdata kassatyttö.
