Kahelin kapina

Tieto niin sanotusta Keroputaan hoitomallista kantautui minulle ensiksi puskaradion kautta ja vuonna 2011 silmiini osui aiheesta kirjoitettu lehtiartikkeli. Pääsin tutustumaan malliin myös vuoden 2013 Mielenterveysmessuilla järjestetyssä seminaarissa, jossa hoitomallia kehittänyt Jyväskylän yliopiston psykoterapian professori Jaakko Seikkula toimi yhtenä pääpuhujana. Lisäksi kävimme vuoden 2016 talvella Mieletöntä valoa -mediahankkeen kanssa haastattelemassa professori Seikkulaa ja tutustumassa Keroputaan mallia toteuttavaan nuorisopoliklinikkaan Kemissä. Tässä kirjoituksessa nostan esiin mielestäni keskeisiä tekijöitä Keroputaan hoitomallista.

Apua nopeasti ja yhteisvoimin
Keroputaan sairaalassa aikuis- ja nuorisopuolen poliklinikalla toimii 24 h akuutti vastaanotto, johon voi soittaa apua tarvitseva itse tai joku hänen läheisensä. Autettavalle järjestetään hoito niin nopeasti kuin mahdollista eli heti ensimmäinen yhteydenotto toimii ikään kuin lähetteenä. Näin hoitoon pääsy on huomattavan nopeaa ja akuuteissa tilanteissa ensimmäinen hoitokokous järjestetään vuorokauden sisällä yhteydenotosta.

Avoimen dialogin hoitomallissa kaikki hoitokokoukset tapahtuvat hoidettavan läsnä ollessa. Näin ollen niin sanottu ”psykiatrinen auktoriteetti”, jossa psykiatrilla tai hoitohenkilökunnalla on viimeinen sana sanottavana hoidettavan henkilön hoidosta ei kuuluu avoimen dialogin hoitomalliin vaan hoitokokous on demokraattinen eli kaikilla ja varsinkin hoidetavalla itsellään on mahdollisuus ja oikeus esittää tuntemuksensa ja ajatuksesta hoidosta. Hoidettavalla itsellään on avoimen dialogin ajatusten mukaan avaimet omaan paranemisprosessiin, mutta hoitohenkilökunta toimiin niin sanotusti hoidettavan henkilön hoidon tienviitoittajana. Itse olen kokenut saman omassa paranemisprosessissani eli lopulta minä itse olen elämäni paras asiantuntija.

Keroputaan hoitomallissa minua yllätti ehkä eniten heidän poikkeuksellinen keinonsa hoitaa sekavassa mielentilassa olevaa asiakasta perinteiseen psykiatrian hoitomalliin verrattuna. Esimerkiksi jos hoidettava henkilö on psykoositilassa niin avoimen dialogin hoitomallissa ei asiakasta heti pumpata täyteen lääkkeitä vaan hänen psykoosikokemuksiaan oikeasti kuunnellaan ja yritetään ymmärtää, mistä on kyse, mikä on voinut johtaa tilanteeseen ja mikä olisi parhain hoitomuoto juuri hänelle. Hoidettavan hoito pyritään järjestämään omassa lähiympäristössä mieluiten kotihoitona ja perhe sekä hoidettavan lähiverkosto pyritään ottamaan mukaan, jotta ympäristö on mahdollisimman tuttu, turvallinen ja kodinomainen. Jos on kyse yksinäisestä ihmisestä, jolla vaikka perhettä ei ole, niin sitten käytetään kaikkea sitä verkostoa mitä on tai verkostoa ruvetaan järjestämään.

Tavanomaisesta psykiatrian hoidosta poikkeavaa Keroputaan mallissa on myös se, että hoitohenkilökunnalla on terve näkemys ihmisen inhimillisyydestä ja erehtyväisyydestä. Hoitohenkilökunta on valmis myöntämään, että hekin voivat olla avuttomia ja tehdä vääriä arvioita hoidon suhteen. Esimerkiksi jos hoidettavan hoito ei olekaan toteutunut toivotulla tavalla niin asia otetaan puheeksi hoitokokouksessa ja yhdessä yritetään löytää toisenlainen suunta hoidolle. Tällaista asennetta en itse ole kokenut omassa hoidossani. Olisin kaivannut juuri kuuntelevaa ja keskustelevaa otetta, enemmän vaikutusmahdollisuuksia omaan hoitooni ja maltillisempaa lääkkeiden määräämistä.

Muutoksen mahdollisuus
Keroputaan hoitomallin juuret ovat lähtöisin 1980-luvulta. Länsi-Pohjan alueella oli siihen aikaan Europpaan korkeimmat skitsofreniaa sairastavien luvut eli alueella oltiin pattitilanteessa ja tämä kriisi laittoi moottorit pyörimään. Keroputaan sairaalan henkilökunnan paneutumisen, kehittämisvalmiuden ja pitkäjänteisyyden tuloksena kehittyi nykyinen ja yksi maailman kuuluisimpia ja toimivimpia psykiatrian hoitomalleja.

Psykoterapian professori Jaakko Seikkula on ollut mukana kehittämässä Keroputaan hoitomallia alusta lähtien. Tekemässäni haastattelussa hän kuitenkin korostaa että avoin dialogi ei ole yksi ja ainut hoitomuoto vaan hän pääasiassa haluaa vaikuttaa nykyisin vallalla olevaan psykiatriseen hoitoon niin, että hoidot olisivat humaanimpia, ihmislähtöisiä ja kokonaisvaltaisia. Juuri näihin tavoitteisiin pyritään avoimella dialogilla, perheen ja muun sosiaalisen verkoston mukaan otolla ja psykoterapeuttisella otteella. Keroputaan hoitomalli on myös maailmalla kuuluisa ja ulkomailla avointointa dialogia on länsimaissa otettu käyttöön psykiatriseen hoitokäytäntöön. Jaakko Seikkula itse matkustaa melkein joka toinen viikko ulkomailla luennoimassa avoimesta dialogista. Suomessa hoitomallin periaatteita on sovellut ympäri Suomea kunnallisessa mielenterveyshoidossa.

Tutkimustuloksia Keroputaan hoitomallista on 20 vuoden ajalta ja noin 80% psykoosin saaneista paranee eikä heidän psykoosinsa uusiudu tai kroonistu, koska hoidettavien hoito aloitetaan heti. Vain noin 30 % Keroputaan hoitomallia saaneista käyttää pysyvästi neuroleptejä eli antipsykoottisia lääkkeitä. Pääasiassa neuroleptejä määrätään vain väliaikaisesti ja hoidettavan neuroleptien tarvetta seurataan kokoajan ja pyritään laskemaan annostusta sitä mukaan kun hoidettava kuntoutuu. Keroputaan hoitomalli on yksin halvimpia ja tehokkaimpia psykiatrisia hoitomuotoja, mitä tällä hetkellä on Suomessa ja mahdollisesti Euroopassa.

Vaikuttaisi siltä että Keroputaan hoitomallin toimivuuden salaisuus on yhteisöllisyys. Katsoin hiljattain dokumenttisarjan Sairauksiemme alkuperä, jossa käsiteltiin neljää sairautta, jotka tuottavat eniten sairaanhoitokuluja ja kuolemia maailmalaajuisesti. Yksi sairauksista on masennus ja yhdeksi hoitomuodoksi on ruvettu soveltamaan alkuperäiskansojen yhteisöllistä elämäntyyliä moderniin maailmaan sovitettuna ja hoitotulokset ovat olleet lupaavia. Keroputaanhoitomallista löytyy mielestäni juuri tätä yhteisön voimaan perustuvaa viisautta.

Tara

Kuuntele myös podcast Keroputaan mallista
https://soundcloud.com/mieletontavaloa/keroputaan-malli-hoitomuotona-avoin-dialogi

Lähteet:
prof. Jaakko Seikkulan haastattelu, Mieletöntä Valoa -hanke 7.12.2015

Muistiinpanot keskustelusta nuorosopoliklinikan henkilökunnan kanssa Kemissä 15.2.2016

Avoin dialogi: Vaihtoehtoinen näkökulma psykiatrisessa hoitojärjestelmässä. Seikkula ja Alakare. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2004;120(3):289-96, www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo94071.pdf

Avoin dialogi: Open dialogue https://www.youtube.com/watch?v=c4aKg7gZZrk

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/28/sairauksien-alkupera

Musta tuntuu hyvältä. Pitkästä aikaa. Onkohan oloni liiankin hyvä? Jospa kaiken hyvän jälkeen tuleekin aina se paha? Jospa ei tulekaan ja pelkään turhaa? Voiko olo olla hyvä, jos pelkää? Mun mielestä oloni on nyt joka tapauksessa hyvä.

Sattuu mahaan. Sekin on tunne. Musta tuntuu vanhalta, sillä veikkaan, että olen juuri oppinut tuntemaan närästyksen. Tuntuu ikävältä. Korventaa. Tunne on siitä jännä juttu, että se voi olla fyysinen tai psyykkinen. Tai psyko-fyysinen! Nyt kuitenkin sattuu mahaan ja tuntuu vanhalta.

Miltä susta tuntuu?

Illalla väsyttää – siis tuntuu väsymys – mutta vasta sen jälkeen, kun on syönyt lääkkeet. Väsymys illalla on hyvä asia, mukava tunne, mutta aamulla se inhottaa. Kerran olin niin väsynyt, että nukahdin koulussa. Heräsin röhkivään henkäykseen. Nolotti, tuntui nololta. Väsymys on kamala tunne aamulla, etenkin, jos se johtuu lääkkeistä, sillä silloin ei kahvikupposet auta! Tai niin veikkaan, en nimittäin juo kahvia. Se tuntuu pahanmakuiselta. Maistuu. Onko makutuntemus myös tunne?

Nyt on kevät, keväällä paistaa aurinko. Silloin tunne velloo sisällä ja pääsee ulos vihellyksenä. Silloin tekee mieli pussata sitä henkilöä, ketä kohti tuntee paljon rakkauden tunteita! Rakkaus ja rakastuneisuus ovatkin jännä juttu. Tuntuu ihanalta ja voi ajatella yhteistä tulevaisuutta. Haluaa kertoa kaikki asiat tälle yhdelle. Mutta tuntee myös huolenpitoa ja harmia toisen harmistumisesta. Empatia ja sympatia tuntevat 110%.

Rakkautta kaikille,

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*

Mä oon yrittänyt pohtia pääni puhki sitä, miksi ihmisistä osa on sitä mieltä, että mielenterveyskuntoutujat ovat laiskoja. Ehkä he ovat epätietoisia.

Mä oon Ipsu, mä oon 24 -vuotias ja mä oon sairastanut reilusti yli kymmenen vuotta. Ensimmäisen diagnoosini sain 14 -vuotiaana ja se oli psykoottinen masennus. Olin silloin osastolla enkä tiennyt edes mitä termi "psykoottinen" tarkoittaa. Jouduin kysymään ystäväni äidiltä kyseistä asiaa. Järkytyin. Kuinka voi olla mahdollista, ettei lääkäri kertonut mulle mitä on psykoottisuus? Olin muutenkin omasta voinnistani tietämätön. Kuka mulle niitä asioita muutenkaan olisi suomentanut?

Mä vartuin pienessä kaupungissa ja mua kiusattiin. Olin kovin persoonallinen tapaus, en mitenkään ujo vaan päinvastoin. Mä pukeuduin omaan tyyliin ja hengasin iältään vanhempien kanssa. Mä ryyppäsin paljon ja olin muutenkin aika sekaisin. Mulle diagnosoitiin myöhemmin epävakaa persoonallisuushäiriö ja nyt lähiaikoina kaksisuuntainen mielialahäiriö. Voitte vaan kuvitella miten mun mielialat heittelee. Mä syön aika paljon lääkkeitä, joiden pitäisi tasata mieltä, mutta eniten mua on auttanut musiikki. Mä teen räppiä nimikkeellä Adjektiivi ja laulan paljon. Miten joku voi väittää, että oon laiska, kun kuitenkin teen musiikkia päivittäin? Jokaisella kuntoutujalla on oma väylänsä, mitä tekee ja miten tekee.


Mä haluan vaan sanoa että tää ei ole helppoa. Tää on vaikeeta.

Oon kuullut monet kerrat lauseet "Mee töihin." "Miks et oo koulussa?"

Viimeisiksi sanoiksi tahdon jättää tämän:
Kuntoutuminen on meille työtä. Se on meille rankempaa kuin OIKEAT työt tällä hetkellä. Me tehdään tätä päivästä toiseen, aamusta iltaan ja etenkin öisin kun ei saa unta. Me ollaan ymmärtäviä ihmisiä, jotka haluaa auttaa muita, ei me olla laiskoja. Mä usein pistän muiden hyvinvoinnin omani edelle. Ihan vaan kun unohtaa oman hyvinvointinsa (tai pahoinvointinsa). Pyydän, ymmärtäkää että tämä on ihan yhtä vakava sairaus kun mikä tahansa muu. Tästä on vaikea parantua, mutta sekin on mahdollista..

..kunhan vaan teemme sen työn.

-Ipsu