Gerbiilit ovat söpöjä. Olen aina pitänyt niistä.
Gerbiilithän ovat sympaattisia ja pörröisiä veijareita. Kukapa niistä ei pitäisi.
Vaikka pidän gerbiileistä, minulla ei ole koskaan ollut omaa gerbiiliä. Ilahdun silti aina, kun kohtaan gerbiilin.
En kuitenkaan ole koskaan ollut näiden kohtaamisten johdosta niin iloinen, että olisin tuntenut tarvetta ryhtyä itse gerbiiliharrastajaksi. Ehkä en vain ole sen tyyppinen ihminen, että minun tarvitsisi omistaa kaikki, mistä pidän.
Sitä paitsi gerbiilinharrastajia on jo käsittääkseni ihan hyvä määrä olemassa. Ainakin minun tarpeikseni heitä on riittämiin.
Viime aikoina olen kuitenkin hämmästyksekseni törmännyt yhä useammin sellaisiin mielipiteisiin, että koska olen tietyn ikäinen ja tietyn sukupuolinen, minun pitäisi ehdottomasti ryhtyä gerbiiliharrastajaksi. Muuten en voi kokea täyttymystä sukupuoleni edustajana tai ylipäätään ihmisenä. En välttämättä ole edes aikuinen ja yhteiskunnan täysivaltainen jäsen ennen kuin olen pidellyt sylissäni ikiomaa gerbiiliä.
Monien sananvapauttaan harjoittavien mukaan veronmaksajien kassa jää ilman riittävää gerbiiliharrastajien määrää väistämättä ammottamaan vajauttaan. Samoin eläkeläiset jäävät ilman gerbiiliharrastuksen mahdollistamia mukavuuksia. He ovat harmissaan, sillä kuten he muistuttavat, he ovat jo gerbiilinsä harrastaneet ja mukavuutensa ansainneet.
Nyt olisi meidän vuoromme. Sanotaanhan jo Raamatussakin: harrasta gerbiilisi!
Edellä kuvatuista asenteista johtuu yleinen uskomus, että gerbiilejä harrastamattomat henkilöt ovat itsekkäitä eläintenvihaajia. Miten sinä voit olla pitämättä näistä lähes hajuttomista, hauskoista hyppymyyristä!
Eläkeläiset lisäävät, että nuorena on vitsa väännettävä, sillä silloin jaksaa paremmin hyppiä oman hyppymyyrän perässä.
Gerbiiliharrastus ei kuitenkaan ole halvimmasta päästä. Gerbiileistä on etenkin viime vuosina tullut statussymboleita. Facebook-ryhmissä tapellaan siitä, kenen gerbiilillä on parhaat tarvikkeet, ja millaiset tarvikkeet ovat ainoat oikeat. Gerbiilittömille postataan gerbiilikuvia ja mainostetaan: minullapas onkin nyt sellainen elämäntilanne, että minulla on kotona ikioma gerbiili, enkä siksi voi poistua talostani iltaisin.
On tietenkin totta, että meissä jokaisessa asuu pieni sisäinen gerbiili. Ja että siihen pieneen sisäiseen gerbiiliin voi parhaiten tutustua ulkoista gerbiiliä harrastamalla. Etenkin, jos on sattunut syntymään vaikkapa lama-aikana, ja oma gerbiiliaika on jättänyt tavalla tai toisella toivomisen varaa.
Monet ehdottavat, että minulla olisi nyt elämäni paras hetki aloittaa gerbiiliharrastus. Voi jopa olla, että jos en aloita sitä nyt, saan myöhemmin käsiini enää huonokuntoisia gerbiilejä, joita ei kukaan toivo. Se olisi kaikkien kannalta surullista.
Tämä kaikki hämmentää minua. En ole koskaan ajatellut itseäni gerbiiliharrastajana. En ole ollenkaan varma, että minulla edes olisi gerbiiliharrastuksen vaatimia ominaisuuksia.
Kehottajat unohtavat sitä paitsi mainita, että pahimmassa tapauksessa gerbiilin mahdollisesti välttämätön palauttaminen sinne, mistä se tulikin, on erittäin hankala ja mutkikas byrokraattinen prosessi.
Väittäjien taustalla on havainto, että gerbiiliharrastus on vähentynyt maassamme huomattavasti. Vain nälkävuosina on ollut yhtä vähän gerbiilejä.
Maailmanlaajuisesti tilanne on toinen. Tästä huolimatta on kuulemma hyvin tärkeää, että harrastetut gerbiilit olisivat nimenomaan kotimaisia, ja että niitä ei tuotaisi ulkomailta.
Tämä tapahtuu, sananvapaiden mukaan, yhteiskunnallisen tasapainon hyväksi. Siitä huolimatta, että joidenkin lähteiden mukaan nykyinen maailmantilanne ei ylipäätään ole suotuisa gerbiiliharrastukselle.
Ehdottelijoiden mielestä olisi ensisijaisen tärkeää, että gerbiilejä ei tehtailtaisi huonoista oloista. Niiden tulisi olla olla luomua ja lähituotantoa. Säädökset ovatkin melko tiukat sen suhteen, saavatko esim. minkäsukupuoliset harrastaa yhdessä gerbiilejä.
Lisäksi on esitetty väitteitä, että olisi hyvä, jos olosuhteet gerbiiliharrastukselle tehtäisiin mahdollisimman suotuisiksi. Gerbiiliharrastajille maksettaisiin riittävästi gerbiilirahaa ja gerbiileitä harrastaneille taattaisiin muita parempi eläke. Töistä tulisi voida ottaa riittävästi vapaata, jotta jokainen voi viettää laatuaikaa oman gerbiilinsä seurassa (etenkin alkuvaiheessa, kun gerbiilit ovat vielä söpöjä). Parhaille gerbiiliharrastajille jaetaan jo nyt vuosittain kunniamitaleita.
Ei kuitenkaan vallitse täyttä yksimielisyyttä siitä, pitäisikö tietyn ihmisryhmän (kuten tietynsukupuolisten) omistautua gerbiilien hoitamiselle ja saada siitä palkkaa. Vai pitäisikö tällaista pikemminkin välttää, sillä sentapaista on jo tehty mm. 1950-luvulla kyseenalaisin tuloksin.
Gerbiiliharrastuksen edistämisen kannalta on myös katsottu toivottavaksi, että tietynsukupuoliset opiskelisivat espanjaa ja peseytyisivät paremmin. Siitä voisi olla gerbiiliharrastuksessa etua, sillä gerbiileihin liittyvä erityissanasto on peräisin espanjasta. Ainakaan toistaiseksi ei kuitenkaan ole olemassa tähän tarkoitukseen korvamerkittyä kannustusrahaa.
Ja kuten jo mainittu, gerbiilit ovat itsekin lähes hajuttomia.
Ainakin toistaiseksi on laitonta irtisanoutua gerbiilien harrastamisesta alle 30-vuotiaana. Perusteluna on, ettei ihminen voi todella tietää, pitääkö hän gerbiileistä vai ei, ennen kuin on varttunut kyllin vanhaksi.
Tästä syystä noin 30 vuoden täyttämisestä seuraavaa ikäkautta kutsutaan usein leikkimielisesti ”gerbiilivuosiksi”, sillä tuona aikana ihminen tavanomaisesti kokee arkensa eräänlaiseksi gerbiilinpyöräksi (tuota aikaa kuvaakin osuvasti tunnettu elokuva ”Päiväni gerbiilinä”). Ihmisparka voi jopa kokea, että uteliaat pyrkivät suhtautumaan häneen jonkinlaisena gerbiilitehtaana. Tämä saattaa altistaa henkilön edelleen pitkälti vaietulle gerbiiliä edeltävälle masennustilalle.
Vaikka ei olisi koskaan edes erityisemmin pitänyt gerbiileistä, harrastuksesta kuitenkin kysellään säännöllisin väliajoin. Erityisesti gerbiilejä mahdollisesti koskevissa tilanteissa, kuten sukujuhlissa.
Sitä vastoin työhaastattelussa gerbiilinharrastussuunnitelmista ei ole sallittua kysyä.
Tässä kaikessa on vain yksi mutta.
Gerbiilit ovat kivoja. En kuitenkaan pidä niistä niin paljon, että haluaisin harrastaa niitä.
Nimim. En tarvitse uusia harrastuksia
(Ilona Vuori)
Kuuntele teksti. Tekstin lukijana Mervi Siren, Maailma kylässä -festivaalin Kyläradio-lähetyksessä 27.5.2017.
