Kahelin kapina

Musta tuntuu hyvältä. Pitkästä aikaa. Onkohan oloni liiankin hyvä? Jospa kaiken hyvän jälkeen tuleekin aina se paha? Jospa ei tulekaan ja pelkään turhaa? Voiko olo olla hyvä, jos pelkää? Mun mielestä oloni on nyt joka tapauksessa hyvä.

Sattuu mahaan. Sekin on tunne. Musta tuntuu vanhalta, sillä veikkaan, että olen juuri oppinut tuntemaan närästyksen. Tuntuu ikävältä. Korventaa. Tunne on siitä jännä juttu, että se voi olla fyysinen tai psyykkinen. Tai psyko-fyysinen! Nyt kuitenkin sattuu mahaan ja tuntuu vanhalta.

Miltä susta tuntuu?

Illalla väsyttää – siis tuntuu väsymys – mutta vasta sen jälkeen, kun on syönyt lääkkeet. Väsymys illalla on hyvä asia, mukava tunne, mutta aamulla se inhottaa. Kerran olin niin väsynyt, että nukahdin koulussa. Heräsin röhkivään henkäykseen. Nolotti, tuntui nololta. Väsymys on kamala tunne aamulla, etenkin, jos se johtuu lääkkeistä, sillä silloin ei kahvikupposet auta! Tai niin veikkaan, en nimittäin juo kahvia. Se tuntuu pahanmakuiselta. Maistuu. Onko makutuntemus myös tunne?

Nyt on kevät, keväällä paistaa aurinko. Silloin tunne velloo sisällä ja pääsee ulos vihellyksenä. Silloin tekee mieli pussata sitä henkilöä, ketä kohti tuntee paljon rakkauden tunteita! Rakkaus ja rakastuneisuus ovatkin jännä juttu. Tuntuu ihanalta ja voi ajatella yhteistä tulevaisuutta. Haluaa kertoa kaikki asiat tälle yhdelle. Mutta tuntee myös huolenpitoa ja harmia toisen harmistumisesta. Empatia ja sympatia tuntevat 110%.

Rakkautta kaikille,

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*

Mikä on tämä
tämä pimeys niin valtava
saaliksi sen
jouduin on hankalaa
Miten voin saada
saada kiinni taas valosta
Valoisuus kirkas
saa silmäni särkemään

Mikä on tämä
tämä pimeys niin valtava

Kourassani nämä
nämä pillerit kultaiset
yksi takaa unen
toinen voimat tuo maagiset
Miten voin saada
saada kiinni taas valosta
Päästä minut pois
Päästä pois jo minut pahasta

Kulauksen juon
juon viiniä jumalten
houraillen jo
saan ajatuksen hiljaisen
Yksi tippuu pois
vierii unhouksiin ikuisiin
vain yhdeksän jää
jää nieluni tarrapaperiin

houraillen jo
saan ajatuksen hiljaisen

Mikä on tämä
ei levollisuus alakaan
Silmäni kelvottomat
tapittaa, tapittaa
Miksen uinu jo
tämä kirous on kärsimys
Tahdon pois jo
pahempaa on vain tyhjyys

Aamu jo alkaa
soi korvissani kuolema
tummat renkaat vanhat
tekee silmiini varjoja
Miksen uinu jo
tämä kirous on kärsimys
Lattialla makaa
sen syy, sen syy

Miksen uinu jo
tämä kirous on kärsimys

Päivä on seuraava
kuljen kaduilla kujilla
musta kuin saarnaaja
olen revitty tulilla
Miten voin saada
saada kiinni taas valosta
Yötön yö jättänyt
minut jättänyt on yksin

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*

Kakstuhattakuustoista
vaihtuu vuosi, en vanhaa muista
Tänä vuonnako autot lentää?
Minne asti tiede entää?

Loppuuko sota ja sorto ja muu?
Kääntyykö hymyyn nääntyvän suu?
En usko että kaikki selviää
ei löydy simpukoista pelkkiä helmiä

Vuosi kuustoista
jatkuvaa kasvamista
Tieni vie eteenpäin
Siksi lausun näin:

Toivon vuodelta sadetta, tuulta
Niin kovaa, että se melkein katkoo puita
Toivon tuiskua tervettä, kovaa
Peiton raskaan voi päältäni nostaa

Toivon, että talvella sataa lunta
Joka herättää katsomaan näenkö unta
Muutaman salaman kesäsäässä
Sua ajattelen, oisitpa täällä

Toivon vuonna kakstuhattakuustoista
Etten saa elooni moista
onnettomuutta, sairautta
pelkästään olon parhautta

Toivon, että aurinko paistaa
saan auringon makeita säteitä maistaa
Toivon, ettei masennus vie
fiilis hyvä ois toiveeni tie

Toivon, että ystäväni
ne ihanat, hauskat kumppanini
Saavat onnea hyvää, suunnatonta
mutkatonta, uutta vuotta

Tahdon vuosi kuustoista
Ois lupsakka, reipas ja tilaisuutta
sut löytää joukosta saisin
kultaseni, rakkaan, ihanaisen

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*

Tuntuu siltä kuin olisi veitsi kurkulla kädet selän taakse sidottuna. Kuin ei olisi enää mahdollista perääntyä, vaan jo selkä seinää vasten. Hiki kohoaa otsalle, alahuuli eksyy hampaiden väliin. Siltä tuntuu masennus.

Masennus ei ole sama asia kuin se, että masentaa. Minua eivät masenna sellaiset asiat, etten ole saanut jotain valmiiksi, etten ole tarpeeksi hyvä. Ne ovat asioita, jotka totta kai vievät masennusta masennuksen suuntaan, mutta ei ne asiat masenna. Masennus on sitä, kun yrität työntää nyrkkiä suuhun ja samalla juosta maratonin, huohottaen. Se, kun lorotat pää alaspäin vichy-vettä nenään, ilman, että voit liikkua tuumaakaan. Se hukkumisen tunne yhdistettynä maailman pimeimpään aamuun ja kuoleman pelkoon. Se, ettei muista enää, miksi joskus muka ei masentanut. Se, että sormet menevät ristiin vain sen vuoksi, että et raapisi itseäsi verille.

Masennus on yleinen sairaus, sitä sairastaa Suomessa karkeasti laskettuna joka viides. Masennusta on eriasteista, on lievää, yleistynyttä ja vakavaakin laatua. On osittaista, päivittäistä, vuosia kestävää ja joskus vain pienenä pistona sydämessä tuntuvaa. Se on sietämätöntä, säälimätöntä, vastaiskuun voimia antavaa ja oikein lamaavaa. Sitä sairastavat ihmiset paikkakunnasta, iästä, fyysisestä kunnosta ja matkakilometrien määrästä riippumatta.
Masennus tuntuu pahalta. Se tuntuu siltä, ettei jaksa enää elää, ei ole syytä elää tai elämä ylipäänsä on menettänyt kokonaan merkityksensä.

Hyvä puoli masennuksessa on se, ettei se ole ikinä päätepysäkki.

Masennus on vain välietappi henkilön elämässä. Se on aamunkoitto, joka yhtä vahvasti kuin alkoi, menee myös ohi. Se ei tapa ihmistä, niin kuin syöpä ja hoitamaton diabetes tappaa. Sillä ei ole valtaa.

Kuten masennus alkaa, se myös päättyy. Se ei pääty koskaan silloin kuin sitä haluaa, vaan vasta sitten kun masennus itse päättää otteensa hellittää. Sen lonkeroita kutittelemaan on hyvä olla lääkekaapillinen pillereitä ja psykoterapiasuhde, mutta ilmankin niitä voi pärjätä. Ei se tule olemaan helppoa, masennus on kavala kumppani. Se on kuin sumu, joka peittää kaiken alleen ja tunkee korviin ja sieraimiinkin.

Mutta kuten sumu alavalla pellolla aamutuimaan, niin myös masennus haihtuu pikkuhiljaa. Pelto jää sumun kosteudesta kauniiksi, rypsikukkien keltaiseksi. Sellainen maailma on, masennuksen jälkeen. Erityisesti sen takia, että silloin tietää eron hyvän ja huonon päivän välillä, ja on vapaa nauttimaan. Sitä päivää odotan.

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*